Tekstejä ja julkista kielenkäyttöä on enemmän kuin koskaan; suureen määrään mahtuu monentyyppisiä tekstejä, myös laadultaan monentasoisia. Kielenhuollolta odotetaan usein selviä vastauksia siitä, miten kieltä tulisi käyttää, mikä on väärää ja mikä oikeaa kielenkäyttöä. Tämä ei kuitenkaan enää ole mahdollista, vaikka kielen peruspiirteet ja -rakenteet ovatkin ennallaan.
Kielenkäytön tilanteita on niin lukuisia, ettei jokaisesta asiasta ole mahdollista määritellä selvää ohjetta tai normia. Muutoksia on tapahtunut vaikkapa siinä, miten muodollisia tai tuttavallisia esimerkiksi virastoista maailmalle lähetettävät tekstit ovat tai miten puhetta jäljitellään lehtien haastattelulausunnoissa. Uutta on myös siinä, miten suomea käytetään monikielisissä yhteyksissä.
Myös tilanteiden ja välineiden moninaisuus muuttaa kielen luonnetta. Painetun kirjallisuuden maailma korostaa kokonaisen tekstin eheyttä, kun taas verkkomaailmassa on tärkeää rakentaa tekstin osat itsenäisiksi.
Kirjoittajien onkin harjaannuttava itse arvioimaan omia tekstejään ja niiden onnistuneisuutta, sitä, mikä kulloinkin on sopivaa, tyylikästä, hyvän maun mukaista, tarkoituksenmukaista jne. Oikeinkirjoituksen periaatteet pitää tietysti hallita. Ne – pilkkusäännöt, lyhenteiden muodostus yms. – eivät muutu jatkuvasti, eivät myöskään suomen lauseenmuodostustavat tai sanojen taivutus.
Enemmän kirjakielen käyttäjiä
Nykyisissä työtehtävissä korostuu kielenkäyttö: kirjoittaminen, tiedonhankinta, neuvottelu ja puhuminen. Koulutus pitenee, ja tehtävien hoitamiseen tarvitaan yhä erityisempää ammattiosaamista. Kaikki nämä näkyvät kielessä: lainasanoja tulee lisää, samoin ammattikieltä, ja kaikkiaan tekstejä on yhä enemmän.
1950-luvulla ylioppilaaksi tuli 8 % ikäluokasta; ikäluokasta kaksi prosenttia suoritti akateemisen tutkinnon. Muut kävivät kuusivuotisen kansakoulun ja päätyivät työelämään ilman monivuotista koulutusta. Oppikouluun pyrittiin, eikä sinne ollut pääsyä, jos sanojen hahmotuksessa tai lukutaidossa oli puutteita. Näin kirjojen ja kirjakielen pariin hankkiutui vain pieni osa ikäluokasta. Nykyisin ylioppilaaksi tulee n. 60 % ikäluokasta, ja liki samalle määrälle on varattu paikkoja yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin. Koulua käydään 12 vuotta, ja sen jälkeen suoritetaan vielä tutkinto. Tämä tietää vuosikausia kirjojen ja kirjakielen parissa. Nykyisin lähes kaikki joutuvat myös työssään monenlaisiin kielenkäyttötilanteisiin.
Kirjakieltä käyttääkin nyt huomattavasti suurempi joukko kuin ennen, eikä vain käytä vaan myös muokkaa ja määrittää. Tietotekniikan ansiosta julkaisukynnys on matala, eikä julkisuuden portinvartijoita ole, joten kuka vain voi saada tekstinsä julki ja levitykseen. Ihmisten kielenkäyttötaitojen erot tulevat näkyviin monin tavoin. Luki- ja hahmotushäiriöt eivät nykyään yleensä ole opintojen ja ammatinvalinnan esteenä. Esteitä niistä tulee, jos työpaikan jokapäiväisten tekstien odotetaan olevan moitteettomia mutta tarjolla ei ole riittävää apua niiden parantamiseen.
Eri-ikäiset ja eritaustaiset kielenkäyttäjät tuovat oman kielitajunsa yhteiseen keskusteluun, mikä tuo esiin sekä makumieltymysten ja tyylikäsitysten että kielellisen harjaantuneisuuden erot. Entistä selvemmin käy ilmi, että suomen kielen käyttäjät eivät ole yhtenäinen ryhmä. Vaatii suvaitsevaista mielenlaatua ymmärtää, että toinen on mieltynyt läntiseen, toinen itäiseen sanontaan, joku suosii vanhahtavaa tyyliä, joku niukempaa uustyyliä, joku sekoittaa puhetta ja kirjoitusta, joku puhuu pienissäkin piireissä kirjallissävyisesti. Tarkkaa korvaa ja sovittelua tarvitaan siinäkin, miten nämä mieltymykset sopivat yhteen esimerkiksi yhteisjulkaisussa.
Enemmän tekstejä
Tekstien määrä kasvaa jatkuvasti. Virastot käyttävät nykyisin viikossa saman arkkimäärän, joka 70-luvulla riitti vuodeksi. Tämän lisäksi käytössä on tietokantoja ja sähköarkistoja, sisäisiä ja ulkoisia verkkosivuja. Myös painetun sanan määrä kasvaa jatkuvasti. Trendialoille ilmestyy uusia lehtiä melkein joka kuukausi; uusinta uutta ovat elämäntapa- ja sisustuslehdet, perhe- ja vauvalehdet sekä erilaiset harrastuslehdet.
Myös kirjojen määrä on kasvanut melko tasaisesti: kaunokirjoja ilmestyy vuosittain 800, tietokirjoja 8 000. Vanhatkaan tekstit eivät lakkaa olemasta. Niinpä kirjoitettua kieltä on suunnattomat määrät, ja sitä on tavattoman monenlaista, sekä lajiltaan että laadultaan. Kielenkäyttäjillä on malleja ja traditioita, joihin voi mukautua tai joista voi irrottautua.
Painetun sanan rinnalla on runsaasti televisio- ja radiokanavia, ja erilaisia Internet-sivuja on lukematon määrä. Kanavat erottautuvat toisistaan mm. kielenkäytön tavoilla, ja erityyppisiä keskusteluohjelmia on runsaasti. Verkkosivut luovat uusia viestintätapoja, joissa kohtaavat kirjoituksen ja puheen keinot.
Enemmän kielimuotoja
Koulutusyhteiskunnassa ammattilaiset jäsentävät omaa työtään erityisellä ammattikielellä. Tämän havaitakseen tarvitsee vain vilkaista tietokonekaupan esitteitä, neuvotella kukkakaupassa kimpun sidonnasta tai asioida lääkärillä. Ammattikielet eivät kehity pelkästään suomen kielen ehdoilla. Ammattisanastoa käännetään, lainataan ja mukautetaan ennen muuta englannista. Sata vuotta sitten oppisanat tulivat uuslatinasta, mikä sopi suomen kieleen paremmin. Uudissanaston kehittäminen onkin suurimpia kieliyhteisön haasteita. Hyviä sanoja voi saada lainaamallakin, ”pakkosuomi” ei ole ainoa keino. Usein osuvimpia sanoja keksivät ne, jotka tuntevat alaa parhaiten. Hyviä kokemuksia on kielenhuoltajien ja terminologien yhteistyöstä eri alojen edustajien kanssa.
Ammattikielten yleistyminen asettaa haasteita myös erilaisille viestintätilanteille. Miten siirretään oppineiden ihmisten tieto sellaiseen muotoon, että muutkin pystyvät lukemaan sitä? Erilaisissa palveluammateissa ja opastustehtävissä tämä ongelma on jokapäiväinen. Miten selviämme digitelevision tulosta?
Vaikutteet leviävät kulttuurista toiseen. Lainasanat ovat kielen näkyvin kulttuurien välisen kontaktin merkki. Kulttuurit vaikuttavat toisiinsa myös käännettyjen tekstien kautta. Yhä suurempi osa suomeksikin lukemistamme teksteistä on käännetty; käännösten ja supisuomen rakenne-erot eivät välttämättä ole suuret, mutta kerrontatavat ja lukijaan vetoaminen voivat olla erilaiset.
Kulttuurieroja ei ole vain erikielisten ja eri kulttuureista tulevien ihmisten välillä. Muutama vuosikymmen sitten kaikki käyttivät ajanlaskussa lyhenteitä eKr. ja jKr. Nykyisin kunnioitetaan erilaisia maailmankatsomuksia. Kaikki eivät halua sitoutua samaan uskontoon tai ylipäätään mihinkään uskontoon. Niinpä käytössä ovat myös lyhenteet eaa. ja jaa. (’ennen ja jälkeen ajanlaskun alun’).
Enemmän vaihtelua
Nykymaailmassa kieli on myös tietoisen leikittelyn ja muokkauksen kohteena. Kielen avulla rakennetaan mielikuvia, nykykielellä imagoja ja brändejä. Tuotteiden ja yritysten nimet ovat tästä selvimpiä esimerkkejä. Mainokset ja markkinointitekstit ovat tyypillisiä suostuttelutekstejä, joissa lukijaan pyritään vaikuttamaan. Näiden selvien esimerkkien lisäksi yhä useammissa paikoissa kieltä muokataan ja haetaan sopivia näkökulmia ja sävyjä, ei pelkästään tehokkainta informaation välittäjää. Esimerkiksi murteilla luodaan tunnelmia ja sopivia sävyjä.
Kun kieli on suuri mielikuvien ja maailmankäsitysten muokkaaja, on yhä tärkeämpää oppia kriittisesti tarkkailemaan merkityksiä. Jätteidenkuljetus heijastaa eri maailmaa kuin materiaalinhallinta, luottamushenkilö on tasa-arvoisempi kuin luottamusmies, sana työväki voi saada perinteisen tulkinnan, tai sen merkitystä voidaan muuttaa uusilla käyttötavoilla. Virastot muokkaavat tietoisesti imagoaan uusimalla lomakkeitaan ja tiedotteitaan. Monet viranomaiset ovat uudistaneet onnistuneesti tekstejään, mikä parantaa asiakaspalvelua ja asiakkaiden luottamusta.
Poliittinen korrektisuus ohjaa kielenkäyttäjiä valitsemaan sanansa huolellisesti, kun puhe on ihmisistä ja heidän ominaisuuksistaan. Kyse ei suinkaan ole kiellettyjen sanojen listoista, kuten usein erehdytään luulemaan, vaan koko ajattelutavan tiedostamisesta. Kieli tekee tämän näkyväksi ja antaa keinon tarttua asenteisiin.
Kaikkinainen kielen variaatio lisääntyy jatkuvasti. Tämä on tuttua monesta kulttuurista. Puhutun ja kirjoitetun kielen raja ei ole kiinteästi yhdessä ja samassa kohdassa; on puhemaista kirjoitusta ja kirjallista puhetta. Kirjoitetun kielen lajeja on vaikka kuinka paljon aina lakikielestä reipashenkiseen myyntikirjeeseen. Molemmat voivat olla täysin kirjakielen normien mukaisia, mutta silti keskenään hyvin erityylisiä.
Kielen maisemassa liikkuminen ja mm. eri kielimuotojen vaatimusten tunnistaminen edellyttää moninaisia taitoja. Kielenkäytön virheettömyys on hyvä tavoite, mutta käytännössä vaikeasti arvioitava, sillä virheet ovat aina suhteessa tilanteeseen ja kielimuotoon. Kieli noudattaa käyttäjiensä sosiaalista tajua, sosiaalista kielioppia: sopivaisuus, tyylikkyys, kohteliaisuus, virheettömyys, tilanteenmukaisuus, viestivyys, sopiva etäisyys tai sopiva läheisyys ovat edelleen olennaisia periaatteita, joilla kieltä arvioidaan.