Uutisissa joudutaan tavan takaa puhumaan eripituisista kertomahetkeä edeltävistä aikajaksoista. Tällaisissa yhteyksissä näkee monesti ilmauksia, joissa sana viimeinen sanakirjojen ja kielioppaiden suositusten vastaisesti on tunkeutunut viime-sanan paikalle. Lyödään siis laimin se eronteko, että lyhyesti sanoen viimeinen viittaa johonkin ehdottomaan, lopulliseen ja viime johonkin toistaiseksi, tähän mennessä viimeksi esiintyneeseen (vrt. talvisodan viimeiset päivät / viime päivien pakkaset).
Eräässä onnettomuustilastoja käsittelevässä uutisessa on peräkkäisissä lauseissa ilmaukset ”viimeisten kymmenen vuoden aikana” ja ”kahden viime vuoden luvut”. Jälkimmäinen noudattaa suosituksia, edellinen olisi korvattavissa täsmällisemmällä ja lyhyemmälläkin ilmauksella ”kymmenen viime vuoden aikana”.
Mainittakoon joitakin lisänäytteitä osoitukseksi kyseisen ilmaustyypin yleisyydestä:
1) Viimeisten neljän vuoden aikana yhä suurempi joukko palestiinalaisia kristittyjä on päätynyt muuttamaan muualle.
2) Viimeisten 20–30 vuoden aikana huumausainetilanne on muuttunut ratkaisevasti.
3) Tapahtumat ovat edenneet nopeasti viimeisten kolmen, neljän vuoden aikana.
4) Puhekielen kenttä on viimeisten sadan vuoden aikana olennaisesti muuttunut.
5) Becker on viimeisten kahden kuukauden aikana rynninyt voitosta voittoon.
Seuraavissa tapauksissa on hieman oudosti viimeinen yksikössä, ikään kuin katsottaisiin kysymyksen olevan kollektiivisesta aikayksiköiden joukosta:
6) Suomessa on viimeisen 30 vuoden aikana ollut ihmisiä, jotka ovat uskoneet aivan uskomattomiin asioihin.
7) Viimeisen parin vuoden aikana pörssikurssit ovat tipahtaneet lähes 60 prosenttia.
8) Budapest on pessyt kasvojaan viimeisen viiden vuoden aikana perusteellisesti.
9) Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on Luukki entisestään vakiintunut [paikannimenä].
Kaikki yhdeksän esimerkkiä ovat sellaisia, joissa olisi suotavaa korvata viimeinen sanalla viime. Samalla joudutaan tekemään toinenkin muutos, nimittäin vaihtamaan sanajärjestystä: ”viimeisten neljän vuoden aikana” kuuluu kohennettuna neljän viime vuoden aikana. Taipumaton adjektiivi viime sijoittuu aina välittömästi pääsanansa eteen.
Sanajärjestysseikoilla onkin ilmeisesti osuutta tyypin ”viimeiset kymmenen vuotta” suosioon. Tutuimmissa vieraissa kielissä samaa tarkoittavat ilmaukset ovat näet järjestykseltään sellaisia, että viime-sanan vastine on ennen lukusanaa: de senaste tio åren, the last ten years, die letzten zehn Jahre. Varsinkin käännettäessä on ymmärrettävästi houkutus noudattaa samaa mallia, ja koska viime ei sovellu lukusanan edelle, sen tilalle tulee viimeinen. Sitä paitsi etenkään englannissa ja saksassa ei ole samaa semanttista erontekoa kuin suomen viime ja viimeinen -sanojen välillä.
Suomen kielessäkin on tietysti mahdollista sijoittaa kyseisen ilmaustyypin osat samaan järjestykseen kuin mainituissa vieraskielisissä ilmauksissa. Tällöin joudutaan tosin vähän pitempään muotoiluun, esimerkiksi viimeksi kuluneet kymmenen vuotta.
Toinen kielenhuollon huomion kohteena ollut seikka viimeinen-sanan käytössä liittyy sen superlatiivimuotoihin. Kun viimeinen on merkitykseltään luontaisesti superlatiivinen, siitä ei normaalisti johdeta vertailumuotoja. Komparatiivi ”viimeisempi” onkin käytännössä tuntematon. Sitä vastoin superlatiivia ”viimeisin” näkee aika usein. Mainitsen esimerkkejä viime aikojen julkisesta sanasta:
10) Viimeisimpien tietojen mukaan Neuvostoliitossa on jo kymmenen miljoonaa narkomaania ja unikkoa viljellään Ison-Britannian kokoisella alueella.
11) Mutta aivan alkuun viimeisimpiä tietoja eduskuntatalosta.
12) Liiton julkaiseman painotuotteen viimeisimmässä numerossa – – .
13) Viimeisin teos on San Siron uneksija.
14) Viimeisin Tilastokeskuksen toteuttama ajankäyttötutkimus on vuodelta 1983 – – .
Tällaisiin tapauksiin soveltuisi paremmin viime, joka monesti ilmaisisi ajatuksen täsmällisesti. Toisaalta tunnetaan ilmeisesti tarvetta korostaa äskeisyyttä käyttämällä superlatiivia, jota ei taipumattomasta viime-sanasta kuitenkaan voi muodostaa. Turvaudutaan siis sanaan viimeinen piittaamatta tavanomaisesta merkityserosta. Huolelliselle kielenkäyttäjälle on toki tarjolla sopivia adjektiiveja, joiden superlatiivi tyydyttää moitteettomasti ilmaisutarpeen. Jos viime tuntuu laimealta, sopii sanoa esimerkiksi: uusimpien tai tuoreimpien tietojen mukaan, uusin tai tuorein teos, numero.
Hupaisia ovat lauseet, joissa viime-sanan asemesta käytetyllä superlatiivilla ”viimeisin” on tavallaan lievempi merkitys kuin perusasteella viimeinen:
15) Nicolae Ceausescu on viimeisin, vaan ei viimeinen, liiaksi valtaa janonneitten diktaattorien ketjussa.
16) Siitä [salametsästyksestä] alkoi myös Afrikan norsun viimeisin, ehkä myös viimeinen, kamppailu laijinsa olemassaolon puolesta.
17) Virtolaiset ottivat arvostaen vastaan kanttorinsa järjestämän viimeisimmän, mutta toivottavasti ei viimeisen hienon konsertin.
Nämä esimerkit ovat sellaisia, joihin pelkkä viime ei käy ja joissa uusin tai tuorein ei liioin ole luonteva. Superlatiivi äskeisin soveltuisi kaiketi parhaiten.
Lyhyesti voidaan todeta, että oudoksuttava superlatiivi ”viimeisin” on korvattavissa superlatiiveilla uusin, tuorein tai äskeisin. Monesti kuitenkin koruton viime kelpaa mainiosti.
Vaikka viime ja viimeinen yleensä on suositeltavaa pitää erossa, on joitakin sanontoja, joissa viime vakiintuneesti merkitsee samaa kuin viimeinen: viime hetkellä, viime hädässä, viime kädessä (= loppujen lopuksi) ym. Nämä ovat kielenhuollon kannalta harmittomia kiteytymiä.
Arvostelun aihetta antaa sen sijaan eräs kohteliaisuusfraasi, jossa viimeinen on työntynyt viime-sanan alueelle. Tarkoitan vierailulla käynnin jälkeen esitettävää kiitosta, jonka monet lausuvat asussa ”kiitos viimeisestä”. Kun kylässäkäyntejä yleensä halutaan jatkaa, on paremmin paikallaan sanoa kohteliaasti kiitos viimekertaisesta!
Vielä on syytä muistuttaa eräästä tämänkertaiseen aiheeseen liittyvästä ilmauksesta. Yhä edelleen tapaa joskus yhdyspartisiippia ”viimemainittu”. Siinä on se vika, että partisiippia on vastoin tavanomaista käytäntöä määritetty adjektiivilla. Viime olisi vaihdettava adverbiin viimeksi. Paljon yleisempää onkin toki sanoa oikein viimeksi mainittu, ja useimmat osaavat myös kirjoittaa sen suosituksen mukaisesti kahdeksi sanaksi.