Viranomaisten kielenkäytön kohentaminen on viime vuosina ollut yksi kielenhuollon päätehtäviä. Myös viranomaiset itse ovat halunneet parannusta asiaan. Valtioneuvosto asetti syksyllä 1979 komitean pohtimaan hallinnon ja oikeuslaitoksen kielenkäytön ongelmia (Kielikello 2/1979). Valmiin ”Kieli ja virkakoneisto” -nimisen komiteanmietinnön (1981:26) tiivistelmä julkaistiin Kielikellon numerossa 2/1981. Komiteanmietinnön ja siitä annettujen lausuntojen pohjalta valtioneuvosto antoi 23.6.1982 kielenkäytön parantamiseen velvoittavan päätöksen, joka julkaistiin Suomen säädöskokoelmassa (497/82). Päätös koskee sekä suomen että ruotsin kielen käyttöä julkishallinnossa.
Päätöksen julistuksenomaisessa 1. momentissa tuodaan esiin, miten tärkeää virkakielen selkeys kansalaisille on. Momentin sisällön voisi tiivistää vaikkapa näin: kansanvalta jää toteutumatta, jos hallinnon ja oikeudenkäytön kieli on vaikeasti ymmärrettävää.
Päätöksen 2. momentissa luetellaan ne tekstilajit, joiden kielen selkeyttä on erityisesti valvottava. Kaikelle kansalle tarkoitetun tekstin on oltava yleiskieltä, vain asiantuntijoiden kesken voidaan käyttää omaa erikoiskieltä.
Millaista kieltä kansalaisille suunnatussa viestinnässä tulisi sitten käyttää? Helpompi kuin luetella selkeän ja ymmärrettävän kielen piirteitä on luetella piirteitä, joiden on käytännössä havaittu vaikeuttavan ymmärtämistä.
Yleisin syy virkakielen vaikeaselkoisuuteen on tekstin pitkävirkkeisyys. Ylimääräistä vaivaa lukijalle aiheutuu myös, jos sanat, lauseet tai virkkeet ovat monitulkintaisia. Ymmärtämistä vaikeuttavat lisäksi yleiskielen puhujalle oudot ja asiayhteydestä selittymättömät termit. Tarkemmin on vaikeaselkoisen virkakielen ominaisuuksia käsitelty virkakielikomitean mietinnön luvussa ”Kielen ymmärrettävyys”. Yhdestä virkakielellekin tyypillisestä piirteestä kirjoittaa myös professori Osmo Ikola tässä Kielikellon numerossa.
Päätöksen 3. momentista käy ilmi, että viranomaisilta itseltään odotetaan kieliasiassa aktiivisuutta. Tavoitteena on pidettävä sitä, että hyvä kielenkäyttö tulisi vähitellen itsestään selväksi viranhoidon osaksi. Tavoitteen saavuttaminen riippuu kuitenkin paljon siitä, vaativatko esimiesasemassa olevat virkamiehet alaisiaan kirjoittamaan selkeästi. Kielenhuollon tehtävänä on tarjota asiantuntija-apua – koulutusta, kielentarkistusta jne. – silloin, kun viranomaiset sitä pyytävät.
Päätöksen 4., 5., 6. ja 7. momentissa määrätään viranomaiset, joiden tehtäväksi jää käytännössä pitää huolta siitä, että kielenkäyttöä virastoissa ja laitoksissa kohennetaan. Toimia velvoitetaan johtamaan valtiovarainministeriö. Tehtävä sopii hyvin juuri sille, koska sen järjestelyosaston tehtävänä on muutenkin edistää valtionhallinnon tehokkuutta.
Kielen virallisena asiantuntijana toimii päätöksen mukaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Tutkimuskeskuksen kielitoimisto ja ruotsin kielen toimisto ovat jo tähänkin mennessä suunnanneet kielenhuoltopalvelujaan siten, että valtion virastojen ja laitosten ongelmat ovat saaneet osakseen erityistä huomiota. Tätä työtä aiotaan tulevaisuudessa jatkaa ja mahdollisuuksien mukaan tehostaa.
Kielitoimisto jakaa viranomaisille kuten muillekin maksutta yleisiä kielenkäytön ohjeita ja suosituksia. Lisäksi virastot ja laitokset voivat käyttää kielitoimiston maksullista palvelua kielenkäytön koulutuksessa. Maksua vastaan kielitoimistossa voidaan myös tehdä suurehkoja kielentarkastustöitä, kun tehtävään saadaan koulutetuksi henkilökuntaa. Tarkoituksena on ottaa tarkistettavaksi esimerkiksi samanlaisina toistuvia päätösten ja asiakirjojen kaavoja.
Vastuu lakien ja muiden säännösten kieliasusta on oikeusministeriöllä kuten tähänkin asti (päätöksen 5. momentti). Säädöstekstin tarkastus kuuluu ministeriössä lainvalmisteluosaston tehtäviin.
Valtioneuvoston päätös
toimenpiteistä valtion viranomaisten
kielenkäytön parantamiseksi
Annettu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1982
Valtioneuvosto on opetusministeriön esittelystä asian oltua valmistavasti valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan käsiteltävänä päättänyt:
Kansalaisten on vaikea käyttää oikeuksiaan ja täyttää lainsäädännön heille asettamia velvollisuuksia, jos säädösten sekä viranomaisten päätösten ja asiakirjojen kieli on vaikeaselkoista. Viranomaisten kielen vaikeaselkoisuus saattaa myös vähentää kansalaisten mahdollisuutta seurata ja valvoa viranomaisten toimintaa. Valtion viranomaisten tulee tämän vuoksi ryhtyä käytännön toimenpiteisiin virkatoiminnassa käytettävän kielen selkeyden ja ymmärrettävyyden parantamiseksi.
Säädökset, suunnittelu- ja päätösasiakirjat, viranomaisten antamat ohjeet sekä yksityisille tarkoitetut asiakirjat on kirjoitettava siten, että niiden sisältö on vaikeuksitta ymmärrettävissä ja olennaiset kohdat sekä tärkeimmät perustelut helposti havaittavissa. Muissa kuin pelkästään asiantuntijoille tarkoitetuissa asiakirjoissa on vältettävä ilmauksia, jotka eivät ole yleisesti tunnettuja tai eivät selity asiayhteydestä. Käytetyt käsitteet on tarvittaessa selitettävä.
Viranomaisten tulee valvoa asiakirjojensa kielen laatua ja huolehtia henkilökuntansa taidosta kirjoittaa ja puhua selkeää kieltä. Kunkin hallinnonalan ja viraston tulee ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin kielenkäyttönsä parantamiseksi. Ministeriöiden tulee harkita myös pysyviä järjestelyjä hallinnonalansa kielenkäytön valvomiseksi ja huoltamiseksi.
Viranomaisten kielenkäytön parantaminen on hallinnon toimintatapojen järkeistämistä. Hallinnon kehittämisestä vastaavana viranomaisena valtiovarainministeriö antaa ohjeita ja määräyksiä siitä, miten kielenkäytön parantaminen ja tarkkailu virastoissa järjestetään.
Oikeusministeriö tarkastaa valtioneuvoston ohjesäännön 44 §:n mukaisessa tarkastuksessa lakien ja muiden säännösten kieliasun sekä ohjaa säädösvalmistelua kielenkäytön parantamiseksi. Säädösvalmistelukoulutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota valmistelijan kykyyn kirjoittaa hyvää säädöskieltä.
Kielen asiantuntijana viranomaisten kielenkäytön kehittämisessä toimii Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.
Valtion koulutuskeskus avustaa virastoja näiden hankkiessa kielenkäytön koulutusta henkilöstölleen.
Ministeriöiden tulee antaa valtiovarainministeriölle ja säädösvalmistelun osalta oikeusministeriölle näiden ministeriöiden antamien ohjeiden mukaisesti selostuksia toimenpiteistä, joihin kielenkäytön parantamiseksi hallinnonalalla on ryhdytty.
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 1982.
Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1982
Ministeri Kaarina Suonio
Opetusneuvos Osmo Ranta
Valtioneuvosto on edellä olevan päätöksen velvoittamana lähettänyt valtioneuvoston kanslialle, kaikille ministeriöille sekä niiden alaisille virastoille ja laitoksille kirjeen, jossa annetaan ohjeita siitä, millaisia keinoja virkakielen parantamisessa voidaan käyttää. Viranomaisten on siis itse tehtävä selvitys siitä, millaisten asioiden on havaittu vaikeuttavan kielen selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Tarkasteluun tulisi ottaa esimerkiksi asiakirjoissa ja asiakaspalvelussa samoin kuin viranomaisten sisäisessä viestinnässä käytettävä kieli.
Valtiovarainministeriön tehtävänä on myös laatia keskitetty suunnitelma siitä, miten kielenkäytön koulutusta viranomaisille järjestetään. Koulutustilaisuuksissa voidaan käyttää Valtion koulutuskeskuksen julkaisemaa ja Esko Koivusalon ja Liisa Huovinen-Nybergin laatimaa opaskirjaa ”Selkeä virkakieli”. Kielitoimiston järjestämissä koulutustilaisuuksissa ovat opetusmateriaalina kuitenkin olleet enimmäkseen viranomaisten omat asiakirjat ja niistä poimitut esimerkit. Kun tekstejä tarkastelevat käsiteltävän alan asiantuntijat ja kielenhuoltaja yhteistyössä, tulos on kokemustemme mukaan parempi kuin jos tekstit olisivat vieraita.
Valtiovarainministeriön ohjekirje
Valtioneuvosto on opetusministeriön esittelystä tehnyt 23.6.1982 päätöksen toimenpiteistä valtion viranomaisten kielenkäytön parantamiseksi (497/1982). Päätöksen mukaan valtiovarainministeriö antaa hallinnon kehittämisestä vastaavana viranomaisena ohjeita ja määräyksiä siitä, miten kielenkäytön parantaminen ja tarkkailu virastoissa järjestetään. Käytännön toimenpiteiden suunnittelemiseksi sekä työnjaon ja valvonnan tehostamiseksi valtiovarainministeriö antaa valtion viranomaisille seuraavat määräykset, ohjeet ja suositukset.
1 Perusteita
Asiakirjan käyttötarkoitus ja käyttäjäkunta vaikuttavat olennaisesti siihen, millaisia vaatimuksia esitystavalle ja kieliasulle on asetettava. Erityistä huomiota kieliasun selkeyteen ja ymmärrettävyyteen on kiinnitettävä laadittaessa viranomaisten toimenpiteitä ja ratkaisuja edeltäviä suunnitelmia, viranomaisten päätöksiä ja ohjeita sekä yksityisille kansalaisille tarkoitettuja asiakirjoja.
2 Toimenpiteiden suunnittelu
Kunkin ministeriön tulee suunnitella ja toteuttaa itsenäisesti toimenpiteet, joihin virkakielen parantamiseksi hallinnonalalla on tarpeen ryhtyä, taikka antaa alaisilleen virastoille ohjeet toimenpiteiden virastoittaista suunnittelua ja toteutusta varten. Suunnittelutyön perustaksi ministeriöiden tai virastojen on kartoitettava ne viranomaistoiminnan alueet ja muodot, joissa kielenkäytön parantaminen on tarpeellista.
3 Suositeltavia keinoja
Virastojen tulee etsiä keinoja, joilla voidaan nykyistä paremmin varmistaa asiakirjojen selkeys ja ymmärrettävyys. Virasto voi esimerkiksi
– järjestää tärkeiden asiakirjojen ja viranomaispäätösten kieliasun tarkistuksen valmistelutyön säännönmukaiseksi työvaiheeksi
– tarkistaa käyttämiensä päätös- ja asiakirjamallien sekä lomakkeiden kieliasun ja ymmärrettävyyden ajoittain
– huolehtia siitä, että viraston toimialalle on tärkeimpiä tehtäväalueita varten johdonmukainen käsitteistö
– tutkia, millaisia ymmärrettävyyteen ja kieliasuun liittyviä ongelmia viraston asiakirjoissa esiintyy ja mistä ne johtuvat, ja
– hankkia henkilöstölleen koulutusta ja opastusta asiakirjojen kieliasun ja ymmärrettävyyden parantamiseksi.
4 Raportointi
Ministeriöiden tulee toimittaa valtiovarainministeriön järjestelyosastolle 1.9.1984 mennessä selvitys toimenpiteistä, joihin hallinnonalalla on ryhdytty viranomaisten kielenkäytön parantamiseksi.
Lisäksi ministeriöiden tulee lähettää valtiovarainministeriön järjestelyosastolle tiedoksi ohjeet, jotka ministeriö tämän kirjeen perusteella antaa alaisilleen virastoille.
5 Työnjako
Valtiovarainministeriön järjestelyosasto avustaa virastoja virkakielen kehittämistoimenpiteiden suunnittelussa, erityisesti asiakaspalveluun ja tiedotukseen liittyvissä ongelmissa. Järjestelyosasto laatii myös keskitetyn suunnitelman kielenkäytön koulutuksen järjestämisestä valtion henkilöstölle.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus antaa virastoille maksutta kielen tutkimukseen perustuvia kielenkäytön ohjeita ja suosituksia. Virastot ja laitokset voivat lisäksi määrärahojensa rajoissa käyttää tutkimuskeskuksen maksullista palvelua kielenkäytön koulutuksessa sekä päätös- ja asiakirjamallien tarkistamisessa. Tutkimuskeskus myös ohjaa ja avustaa virastoja kielenkäytön koulutuksen kielitieteellisen sisällön suunnittelussa sekä antaa tietoja henkilöistä, jotka soveltuvat opettajiksi koulutustilaisuuksiin.
Valtion koulutuskeskus avustaa virastoja kielenkäytön koulutuksen järjestämisessä: koulutuskeskus antaa neuvoja koulutuksen toimeenpanemisesta ja luovuttaa opetustiloja virastojen käyttöön. Valtion koulutuskeskus on julkaissut Selkeä virkakieli -nimisen opaskirjan, jota myy Valtion painatuskeskus.
6 Yhteydet
Tiedusteluihin vastaavat seuraavat henkilöt:
Valtiovarainministeriön järjestelyosasto:
ylitarkastaja Kaarlo Kuntsi, puh. (90) 160 3265
Valtion koulutuskeskus:
kurssisihteeri Iris Aromaa, puh. (90) 480 181
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus:
tutkija Liisa Huovinen-Nyberg, puh. (90) 628 067
Ministeri Jermu Laine
Koulutuspäällikkö Paavo Tarvainen
Kielitoimistossa toimii tällä hetkellä yksi päätoiminen kouluttaja. Kouluttajien määrää saadaan toivottavasti lisätyksi kysynnän mukaan. Kielitoimisto perii viranomaisilta koulutuksesta maksun Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen maksupalveluasetuksen perusteiden mukaisesti. Kielitoimisto antaa myös tietoja muista kouluttajista, joita viranomaiset voivat kutsua kielenkäytön opettajiksi koulutustilaisuuksiinsa.
Kielitoimisto on kokeilumielessä tarjonnut viranomaisille uutena palvelumuotona maksullista kielentarkistusta. Tähän työhön on tarkoitus kouluttaa kielen asiantuntijoita, jotka vähitellen kykenisivät vaativienkin tekstien, esimerkiksi säädöstekstien samoin kuin päätös- ja asiakirjakaavojen, kielen tarkistamiseen. Tällaisten kielentarkistajien olisi tunnettava kielen lisäksi myös hallinnon toimintaperiaatteita ja viestintäongelmia. Heidän kouluttamisensa ei ole helppo tehtävä.