Tämän numeron kansilehden nimiluettelon tarkkaan lukeneet huomasivat, että Kielikellon päätoimittaja on vaihtunut. Anneli Räikkälän aikana – 18 vuotta toimitussihteerinä ja neljä vuotta päätoimittajana – Kielikello on kasvanut pienestä, kerran vuodessa ilmestyneestä julkaisusta nykyiseksi hyvinvoivaksi aikakauslehdeksi. Anneli Räikkälän työtä jatkaa nyt Sari Maamies.
Niin Kielikellon päätoimittajan kuin toimitussihteerinkin tehtävä on antoisa. Se on eräänlainen näköalapaikka ja linkki kielenkäyttäjien, tutkijoiden ja kielenhuoltajien välillä. Kielikellon lukijakunta on koostumukseltaan laaja, oikeastaan koko kieliyhteisö laidasta laitaan. Lehdestä etsitään aineksia työelämän tarpeisiin mutta myös kielen ilmiöiden analysoimiseen ja oman kielellisen identiteetin vahvistamiseen. Kielikellon monipuolinen ja kielellisesti valveutunut lukijakunta asettaa toimitukselle kovan haasteen. On taiteiltava erikoislehden ja yleislehden välillä: toisaalta on löydettävä kaikkia kiinnostavia aiheita, toisaalta on kirjoitettava erikoisryhmille, esimerkiksi opettajille. Kielikello on pitänyt aina tavoitteenaan esitellä monenlaisia kielen ilmiöitä ja niiden taustoja. Emme halua antaa vain ohjeita vaan eritellä myös syitä ja perusteluja, joskus seurauksiakin.
Suomen kielen tila ja käyttö on viime aikoina ollut ilahduttavan näkyvästi esillä päivälehdissä. Kieli on yhteinen omaisuutemme, ja yhteisestä hyvästä tuleekin jokaisen pitää huolta. Keskustelussa on puhuttu myös suomen kielen alennustilasta. Tästä olemme toista mieltä: suomen kielen tila ja asema ovat tällä hetkellä vakaat. Runsaat sata vuotta sitten uskallettiin vasta uskoa ja toivoa, että suomi olisi joskus tässä maassa virallisena kielenä. Nyt suomi on virallinen kieli kaikessa hallinnossa Suomessa, ja lisäksi sillä on Euroopan unionissa tasaveroinen asema muiden kielten kanssa.
Suomi on myös koulutuksen, tutkimuksen ja elinkeinoelämän kieli – ainakin toistaiseksi. Lehdistä saamme lukea, kuinka vieraskielinen opetus lisääntyy kouluissa ja yliopistoissa. Oma kieli on meille nykyään niin itsestään selvä asia, ettemme huomaa muodikkaan vieraskielisyyden sille aiheuttamaa uhkaa. Mitä tapahtuu kielelle, kun sen puhujilla ei ole enää taitoa keskustella biologiasta ja maantieteestä, talous- ja yhteiskuntaelämästä, tieteestä ja taiteesta omakielisin ilmauksin? Kielen käyttöala kapenee; kieli ei enää palvele kunnolla kaikkia käyttäjiään. Silloin voidaan puhua kielen rappiosta ja alennustilasta.
Kielen aseman säilyminen riippuu kaikista meistä. Kieli on siitä harvinainen ilmiö, että se vain virkistyy käytöstä. Se rikastaa ajatteluamme ja kaikkea henkistä elämäämme. Toivomme Kielikellon pystyvän tarjoamaan lukijoilleen tarpeellista tietoa oman äidinkielen käytöstä ja virkistäviä elämyksiä sen moni-ilmeisyyttä ihmetellessä.