Kielessä on paljon samaa tarkoittavia sanapareja, joiden jäsenet eivät kuitenkaan ole täydellisiä synonyymeja siten, että ne voisivat korvata toisensa kaikissa käyttöyhteyksissä. Yhden tällaisen kaksikon muodostavat sanat koiras ja uros. Sanojen perusmerkitys on sama, joten usein koiras sopii sinne mihin uroskin ja päinvastoin. Koiraalla on kuitenkin oma roolinsa biologian terminä, ja uroksella puolestaan on sellaista ihmisviitteistä käyttöä, johon koiras ei yleensä sovi.
Ikivanhat koiraat ja urokset
Koiras-sana on samaa juurta kuin koira. Koira on vanha omaperäinen sana, jolla on urospuolista eläintä merkitseviä vastineita suomen etäisissäkin sukukielissä. Suomessa ja sen lähisukukielissä koirasta on (ikivanhan peni-sanan väistyttyä) tullut eläinlajin nimitys, joka ei enää viittaa sukupuoleen.
Koiras on suomessa se sana, joka etäsukukielisten vastineittensa tapaan tarkoittaa siittiöiden tuottamisesta vastaavaa sukupuolta. ’Urospuolista eläintä’ merkitsevä koiras tunnetaan yleiskielessä ja sen myötä koko maassa, mutta murretaustaltaan se on selvästi länsimurteinen. Sitä on käytetty kaikissa suomen länsimurteissa ja lisäksi Keski-Suomen murteissa sekä Vermlannissa. Kirjallisuudessa varhaisin tieto koiras-sanasta on 1600-luvulta.
’Koirasta’, ’täysikasvuista miestä’ tai ’sankaria’ merkitsevää uros-sanaa on pidetty myös hyvin vanhana omaperäisenä sanana, mutta sittemmin on esitetty, että se olisi vanha laina germaanisista kielistä. Suomenkielisessä kirjallisuudessa uros on tunnettu jo alusta eli Agricolasta lähtien. Murteissa siitä on tietoja eri puolilta Suomea, mutta selvää levikkiä sillä ei näytä olevan eikä kansanomaisia tietoja ole kaikkialta.
Sekä uros että koiras esiintyvät itsenäisinä substantiiveina ja yhdyssanan alkuosana, mutta murteissa sanoja on käytetty myös adjektiivimääritteinä.
Se sano että hän ostasi urroon koeran. (Kajaani)
Ketutkaa ei taho koiraita kissoja. (Vermlanti)
Eläinkoiraat ja -urokset
Eläinkunnan uros ja koiras ovat osittain toistensa synonyymeja: perusmerkityksessään kumpikin tarkoittaa eläinyksilöä, joka tuottaa siittiöitä, siis hedelmöittää, ei hedelmöity. Murteissa koiraita ja uroksia ei yksiselitteisesti liitetä tiettyihin lajeihin. Metsäkanalintuja on koiraita ja uroksia, samoin kaloja, hirvieläimiä, metsän petoja ja kotieläimiäkin:
Ei se (mies) ampunuk koskaam muuta kuv vallan koiraskettui. (Somero)
Hirvistä koiraall ̮on sarvet ja naaras on nutipää. (Urjala)
Kyllä se koirasporsas, niinku s_olìs vauhraampaa (= kookkaampaa) sorttia. (Kainulasjärvi)
Niistä (hauista) osas ollat toinen naaras ja toinen uros. (Tyrvää)
Teerien soidinpaikalla urroot ottaa yhttee. (Kitee)
Vuosina 1951–1961 ilmestyneen Nykysuomen sanakirjan mukaan uros voi olla eläinkuntaan kuuluvan koiraspuolisen yksilön nimitys aina hyönteisistä ja kaloista lintuihin ja nisäkkäisiin. Sanakirjassa alihakusanoina mainitaan esimerkiksi urosperhonen, urosankka ja uroskettu.
Nykyistä yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa sen sijaan tähdennetään, että uros-sanalla viitataan etenkin suuriin nisäkkäisiin. Sanakirjassa on selvästi pyritty pitämään kiinni tästä periaatteesta selitettäessä muiden sanojen merkityksiä. Esimerkiksi härkä, sonni, karju, ori, pukki ja pässi ovat kaikki sanakirjan mukaan nimenomaan uroksia. Sen sijaan kojamo (’koiraspuolinen lohi’), kuhnuri ja kukko selitetään koiraan avulla.
Arkisessa kielenkäytössä uros ja koiras eivät kuitenkaan pysy siististi omissa karsinoissaan, vaan urokseksi saatetaan hyvin sanoa vaikkapa koiraspuolista lintua tai kalaa. Biologian termi on kuitenkin koiras, joten tästä näkökulmasta katsoen kaikki uroksetkin ovat koiraita.
Ihmisviitteinen uros on miesten mies
Myös ihmiseen voi viitata uros-sanalla, mutta tällaisten ilmausten tyyli on yleensä kohosteinen niin murteissa kuin nykyisessä yleiskielessäkin. Koiras liittyy selvemmin biologiseen sukupuoleen, eikä sillä juuri viitata ihmiseen; uros-sanalla ’sankari’-merkityksineen on sen sijaan enemmän ihmisiin viittaavaa ja kuvallista käyttöä. Puhumalla ihmisestä uroksena voidaan leikillisesti korostaa hänen miehekkyyttään, voimakkuuttaan, rohkeuttaan – tai rehentelynhaluaan.
Erkki kerskui, että hään onki uròs – – niinku väkèvä ja luonnokas. (Kainulasjärvi)
Adjektiivisena ihmiseen viitattaessa merkitys on ’miehevä, omavaltainen’ tms.
Sotkamon pappilassa oli renkeinä urroeta miehijä. (Sotkamo)
Myös Kielitoimiston sanakirjassa on huomioitu ihmiseen viittaavan uroksen leikillinen käyttö: sillä voidaan tarkoittaa korosteisen miehekästä miestä. Jos miestä kutsutaan urokseksi, on siis kyseessä oltava oikea tosimies, kuten seuraavista, verkosta poimituista esimerkeistä voi nähdä.
Olen sen verran itseäni kunnioittava uros ettei naiset minun menemisiä ja tekemisiä määräile.
Ei mikään nätti mammanpoika, vaan oikea uros!
Kun miehestä puhutaan uroksena tai koiraana, korostetaan ihmisen eläimellistä, viettien ohjaamaa puolta tai tarkastellaan häntä biologisesta näkökulmasta.
#Ässät- ja #Tappara-fanit olivat ihmisuroksia valmistautumassa oikeaan sotaan. (Tuomas Enbusken tviitistä)
Verrattuna muihin kädellisiin ihmiskoiraat investoivat jälkeläisiinsä valtavasti aikaa, energiaa ja muita resursseja.
Usein tällaisissa ilmauksissa näyttäisi korostuvan seksuaalisuus ja parinvalinta, joten ihmisviitteinen uros on monesti paitsi miesten mies myös naistenmies.
Tältä planeetalta löytyy tuhansia puoleensavetäviä uroksia. Voit törmätä komeaan mieheen missä tahansa – –.
Totta kai naiset haluavat parhaan uroksen.
Tyyliltään neutraaliin yleiskieleen ihmisviitteinen uros tai koiras ei kuitenkaan tavallisesti kuulu.
Suomen murteiden sana-arkiston ihmiseen viittaava uros-aiheinen aineisto sen sijaan koostuu paljolti sananparsista tai muista kiteytyneistä ilmauksista, ja niissä sanan merkitys on tyyliväriltään neutraali ’mies’.
Perinteisessä maaseutuympäristössä miehet tekivät enemmän ulkotöitä ja liikkuivat laajalla alueella naisiin verrattuna:
Levijä on urroi tarha (sananparsi, Viipurin läänin Pyhäjärvi)
Miesten havaittiin kuitenkin helposti hakeutuvan naisten seuraan:
Siellä uroottiik missä imisättiik (sananparsi, Tohmajärvi)
Naisen kammatessa irronneet hiukset sai polttaa, miehen leikattuja hiuksia ei:
Tuuleen urohon tukka, vàimon tukka valakijahan (sananparsi, Utajärvi)
On myös tapauksia, joissa uros-sanaa käytetään yleisesti ihmiseen viittaamassa samaan tapaan kuin mies-sanaa nykykielessä. Vanhan konginkankaalaisen sananparren mukaan talveksi varastoidusta ihmisten ruoasta pitäisi olla Heikin päivän aikaan vielä kaksi kolmannesta jäljellä, että syötävää riittää seuraavan sadon valmistumiseen asti:
Hèikkinä urroor rùoka kolomie.
Kiteytymättömissä murreilmauksissa uroksen merkitys on edelleen ’mies’ tai ’miespuolinen’, mutta sävy usein leikillinen tai pilkallinen:
Tytöstä sanotaan halveksuvasti: Kaekki illat se tok laakkoo urroehim perässä. (Vieremä)
Täyttäähän Santerikin aviomiehen ehdot siinä suhteessa, että on miespuolinen: No soahan Santeristai urosta. (Utajärvi)
Siell ̮oĺ emä karja nàesija, tokko lie yhttää urosta ollunna. (Maaninka)
Kasvimaailman koiraat ja urokset
Koiraita on kasveissakin. Vuonna 1874 ilmestyneessä Elias Lönnrotin Suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa koiraalla ja koiraskukalla oli merkitys ’hedekukka’. Edelleen nykykielessä hedekukasta voidaan puhua koiraskukkana.
Jos ei juuri ole koiraskukkia auki, niin avaan yhden väkisin ja otan siitepölyä siitä.
Kielitoimiston sanakirjassakin hede selitetään siitepölyä kehittävän kukan koiraspuoliseksi lisääntymislehdeksi.
Murteissa on tämän lisäksi kasveista puhuttaessa tarkoitettu koiraalla ja joskus myös uroksella jotakin sellaista, joka ei lisäänny tai tee hedelmää, siis martoa kasvia, itämätöntä siementä tms.
Ne on kans koirraksia kur rukiin tähiisäki oj joskus (sellaisia) ettei oj jyviä yhtee. (Hämeenkyrö)
Hillak kun kukkii nin niissä jok on koiras siihen ei tulè hillaa. (Täräntö)
Urroita pottuja, joissa ei ittuo liene. (Pudasjärvi)
Joskus koiras- tai uros-sana on voinut kertoa muistakin kasvien tai niiden osien ominaisuuksista, kuten laadusta tai muodosta. Murteiden koiraskoivua, -kuusta ja -mäntyä sekä uroskuusta, -närettä ja -puuta on luonnehdittu puuainekseltaan erityisen koviksi tai sellaisiksi, joilla on pystyt oksat tai oksien tyvessä kohouma. Urospetäjän tuntomerkki taas on rungon alaosasta erkaneva pysty haara.
Esinekoiraat ja -urokset
Myös esineistä tai niiden osista on mahdollista puhua uroksina tai koiraina. Silloinkin viitataan yleensä esineen muotoon. Urokseksi sanotaan renkaaseen, silmukkaan tai uraan kiinnitettävää vastakappaletta, joka on hahmoltaan uloke tai koukku tai joka sisältää sellaisen. Taivalkoskella esimerkiksi reen jalaksen päässä on rengas, johon pistetään urokseksi kutsuttu koukku: se uros lyyvvään jalakseen. Uroshöylä on Nivalassa höylä, jolla höyläämällä saadaan naaraslautaa. Höylässä on siis uloke ja lautaan tulee sen kohdalle uurre.
Nykykielessäkin on tavallista puhua esimerkiksi uros- tai koiraspontista eli ponttilaudan tai ‑paneelin ruoteesta. Niin ikään vaikkapa perinteisessä nostosaranassa koiras- tai urospuolinen eli tappimainen osa pujotetaan vastakappaleen reikään. Uros- tai koiraspuoliseksi voidaan siis kutsua yleisesti rakenteen osaa, joka sovitetaan toisen osan sisään.
Kaiken takana on naaras
Uros ja koiras asettuvat perusmerkityksessään kumpikin naaraan vastakohdaksi, ja ihmisviitteisenkin uroksen tyyliltään samanarvoinen vastinpari on yleensä naaras. Kasvimaailmassa koiraan (heteen tai kasviyksilön, jossa on hedekukkia) lisäksi tarvitaan naaras (emi tai kasviyksilö, jossa on emikukkia), jotta lisääntyminen kävisi päinsä. Myös esimerkiksi perunoiden jakaminen itämisen perusteella koiraisiin ja naaraisiin on sekin lisääntymisen näkökulmasta helppo käsittää, vaikka perunoissa ei tietenkään ole lisääntymislehtiä.
Myös elottomassa todellisuudessa uros ja naaras motivoivat toisensa. Esimerkiksi pelkkä tappi- tai puikkomaisuus ei sinänsä tee esineestä tai siinä olevasta ulokkeesta urosta tai koirasta; tarvitaan reikä, johon tappi sopii – tarvitaan naaras.
Aisarauta, se on naaras, ja siitä läpì pistethään se koiras, se rautasavìrikko, jalàksessa. (Kainulasjärvi)
Olen jo jonkin aikaa etsinyt netistä tietoa – miten syvällä urospontin pitää olla siellä naaraspontissa?
IEC-liittimiä on naaraita ja uroksia.
Tällaisen kuvallisuuden ymmärtäminen ei vaadi paljoakaan mielikuvitusta. Aivan yhtä ilmeistä kuvallisuus ei ole vaikkapa puuaineksen laatuun liittyvissä ilmauksissa, joissa koiras yleensä viittaa kovaan ja naaras pehmeään puuhun. Kenties koiras ja naaras tarjoavat joissain tapauksissa vain käyttökelpoisen dikotomian, jonka avulla esineitä, olioita tai ilmiöitä on voitu luokitella.
Artikkelin murre-esimerkit ovat peräisin Suomen murteiden sanakirjasta tai Suomen murteiden sana-arkistosta. Nykykielen esimerkit on poimittu internetin keskustelupalstoilta, uutisista ja Twitteristä. Suomen murteiden sanakirja on käytettävissä verkossa: http://kaino.kotus.fi/sms/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Kirjallisuutta
Lexikon der älteren germanischen Lehnwörter in den ostseefinnischen Sprachen 3. 2012.
Ruoppila, Veikko 1947: Kotieläinten nimitykset suomen murteissa II. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 222.