Vuoden 1994 aikana Suomeen omaksuttiin jatkokoulutusjärjestelmä, josta aluksi käytettiin Yhdysvalloista saadun mallin mukaan nimitystä graduate school. Suomen kielen lautakunta käsitteli kokouksessaan 5.9.94 nimityksen suomenkielistä vastinetta ja päätti suosittaa tutkijakoulua. Asiassa on lautakunnan käsityksen mukaan painopiste kouluttamisessa, ei ensisijaisesti tutkimuksen tekemisessä. Suomenkielisen termin on erotuttava myös tutkijakoulutuksesta, koska sitä on muutakin kuin graduate schoolin tarkoittama.
Sittemmin opetusministeriö tiedusteli lautakunnan suositusta tutkijakoulussa työskentelevän nimityksestä. Eri puolilla oli käytetty erilaisia nimityksiä, esimerkiksi tutkija, tutkijakoulutettava, jatko-opiskelija, tohtorikoululainen, GS-koululainen, GS-tutkija, tutkijakoulun opiskelija.
Nimityksen valinnassa vaikuttavat erilaiset näkökannat. Korkeakoulujen assistenttiliitto, johon useimmat koulutettavat kuuluvat, ei pidä sopivana rinnastaa koulutuksen piirissä olevia opiskelijoihin eikä koulutettaviin. Opetusministeriön mukaan taas tutkija-nimike ei ole hyvä, koska tutkijakouluihin palkattavat ovat omaa väitöskirjatyötään tekeviä jatko-opiskelijoita. Opiskelijat työskentelevät yliopiston virkasuhteisissa tehtävissä, joten opiskelija tai koulutettava eivät ole virkanimikkeiksi sopivia.
Lautakunta ei pitänyt virkanimikkeeksi sopivana sanaa tutkijakoulutettava. Myöskään nimitystä koululainen ei pidetty sopivana eikä liioin murresanaa koulukas, sillä ne viittaavat liiaksi peruskoulua ja lukiota käyviin oppilaisiin. Ruotsin sanasta doktorand suomalaistettu tohtorantti tuntuu vanhahtavalta.
Lautakunta päätyi suosittamaan sanaa tutkijaopiskelija, joka merkitykseksi hahmottuu ’tutkijaksi opiskeleva’.