Tuntitehtävä puhuu

Äidinkielen lukiokurssi 13 on perinteinen kielenhuollon kurssi, johon tavallisesti osallistuu lukiolaisia kaikilta vuosikursseilta. Puuduttavien oikeakielisyystehtävien joukossa on kiva joskus kokeilla muutakin. Kielikello 2/2013 sisälsi Ville Elorannan artikkelin Kiirettä ja suuria tunteita – Kielenhuoltoa Helsingin Sanomissa. Tein siitä luetunymmärtämistehtävän, jossa oli viisi kysymystä (tehtävät ohessa), ja lisäksi jokaisen tuli liittää vastauksiin vähintään sadan sanan kirjoitelma omista ”oikeakielisyyshaasteistaan”; tarkoituksella muotoiltu pitkä sana ohjasi kirjoittamaan vakavasti. Tekstin edellytettiin myös koostuvan kokonaisista lauseista ja kielen oli oltava muutenkin hyvää.

Tehtäväkokonaisuus otettiin vastaan aika hyvin. Kaikki lukivat ensin artikkelin ja ryhtyivät sitten vastaamaan. Lopputuloksena minulla on 24 tehtyä tehtävää. Erittelen tuota saalista muutamalta kannalta. Tarkastelen ensinnäkin sitä, miten artikkeli oli luettu ja ymmärretty  eri kohdissaan, ja esittelen sitten vapaamuotoisen kirjoitelman parhaita paloja. Pyrin kuvailemaan ja erittelemään, millaista tietoa aivan arkipäiväinen äidinkielentehtävä tuottaa oppilaista. Parhaassa tapauksessa opettaja tällaista tietoa saatuaan osaa ohjata työtään yhä täsmällisemmin kohti opiskelijoiden tarpeita.

Asia oikein, vastaukset sinnepäin

Kohdassa a kysyttiin, mitä eroa on ennakoivalla ja arvioivalla kielenhuollolla Helsingin Sanomissa. Artikkelissa oli aiheesta lause, jonka yksi opiskelijoista toisti sanasta sanaan:

Ennakoivalla kielenhuollolla tarkoitetaan artikkelissa sitä, että HS:n toimittajilla on mahdollisuus kysyä ohjeita kielenhuoltajalta ja arvioiva kielenhuolto on taas sitä, että HS:n artikkeleiden kirjoitusvirheet kootaan yhteen useita kertoja kuukaudessa intranettiin ilmestyvään kielipalautteeseen.

Muutkin vastaukset olivat kohdallaan, vaikka muotoiltu lyhyemmiksi. Kysymys oli aika helppo, mutta tein sen, koska halusin opiskelijoiden ymmärtävän asian.

Toisessa kysymyksessä puhuttiin kielivirheistä: Millaisia syitä kielivirheisiin Helsingin Sanomissa on? Keksitkö myös muita syitä kuin artikkelissa mainitut?  Vastaus voi joskus olla älytön, mutta selittyy jollain inhimillisellä tekijällä.

Syitä kielivirheisiin on useita, yksi mielestäni suuri tekijä on oikolukuosaston lakkauttaminen v. 2005.

Tieto tästä asiasta on aivan artikkelin kärjessä, vaikka kielivirheitä käsitellään laajemmin paljon myöhemmin. Opiskelija on siis täyttänyt lomaketta lukiessaan eikä ole noudattanut selvää ohjetta lukea artikkeli ensin kokonaan. Toinen vastaaja on tehnyt luettelon, joka melkein tarkasti kopioi Kielikellon artikkelia:

Kääntäminen, kapulakieli, kiire, vanhentuneet käsitykset oikeinkirjoituksesta, oikeinkirjoitusvirheet, väärät sijapäätteet ja niiden puuttuminen, sijanmerkinnät, alkukirjaimen koko, yhdyssanavirheet, pilkutus, tyylilajin valinta, jotkin sanaparit, lukihäiriö, äidinkieli ei ole suomi.

Tämä vastaaja on lukenut jutun kokonaan ja etsinyt sitten oikean kohdan vastaukseksi.

Päätelmät siitä, mitä kielivirheiden syitä artikkelissa ei mainita, ovat heikkoja:

Artikkeleissa ei kuitenkaan mainittu vaikka välinpitämättömyyttä kielivirheisiin, ajatusvirheitä taikka monistuskoneiden virheellistä ohjelmointia.

Artikkelit-sana monikossa ja ”monistuskoneiden virheellinen ohjelmointi” osoittavat, että tämä opiskelija vetää hatusta, kun ei tiedä.

Turha laittaa tehtävään ”keksi omia esimerkkejä”

Luetunymmärtämistehtävät olivat tarkoituksella helppoja, koska tunnin päämääränä oli saada opiskelijat lukemaan hyvä kielenhuoltoa käsittelevä artikkeli. Kysymykseen  Mistä voi havaita, että kieliasiat ovat lukijoille tärkeitä? oli vastauksia artikkelissa, mutta myös opiskelijoiden vastaukset olivat pitkiä ja perusteellisia:

Asia voidaan havaita siitä, että lukijat lähettävät aktiivisesti palautetta huomaamistaan virheistään. He myös osallistuvat innokkaasti lehden järjestämiin kielikilpailuihin ja vastasivat aktiivisesti HS:n leikkimieliseen äidinkielen ylioppilaskokeeseen.

Siitä että toimitukseen lähetetään päivittäin satoja viestejä, sekä siitä, että leikkimieliseen Hesarin äidinkielen yo-kokeeseen osallistui yli 135 000 ihmistä.

Koska tekstistä ei voinut poimia valmista muotoilua, oli vastauksissa myös toisenlainen linja:

Kielimokista annetaan niin paljon tunnerikasta palautetta.

Närkästyneestä palautteesta.

Lyhyt vastaus, ei selittelyjä, vaikea tietää onko tunnerikas tässä ironiaa vai ei. Ehkä ei. Joku päätti kirjoittaa koko kohdan omin sanoin:

Kieliasiat ovat joillekin tärkeitä, koska he haluavat vähentää sekaannusta asioissa, joita miljoonat lukee, toisia väärinkirjoitus vain ärsyttää ja toiset haluavat päästä pätemään.

Kysymykseen toimittajien apuvälineiden käytöstä (d) tuli asianmukaisia luetteloita. Yksi mainitsi tietokoneen, kukaan ei maininnut oikolukuohjelmaa. Eipä silti, ei sitä maininnut artikkelikaan. En käsitä miksi? Eikö niitä käytetä Hesarissa?

Kohdassa e pohdittiin tyylivirheen ja oikeakielisyysvirheen eroja. Esimerkkinä ollut ilmaus eläkeläiset uurnille herätti monissa paheksuntaa:

Tyylivirheet eroavat oikeinkirjoitusvirheistä siinä, että tyylivirheet voivat luoda virheellisen mielikuvan. ”Eläkeläiset uurnille” luo mielikuvan eläkeläisistä, jotka kokoontuvat tuhkauurnien ääreen.

Oikeakielisyysvirheet ovat kieliopillisesti kirjoitettu väärin: kuten yhdyssananvirheet, puuttuvat tai ylimääräiset sijapäätteet taikka kirjaimen koon kirjoittaminen väärin. Tyylivirheet taas ovat kieliopillisesti oikein, mutta sanavalinnat ovat taas vääriä ja saattavat esimerkiksi loukata jotakuta. (Kuten ”Eläkeläiset uurnille” loukkaa varmasti eläkeläisiä ja on siksi epäkorrekti ilmaus.)

Joskus harvoin tulee opiskelijoiltakin omia esimerkkejä:

Oikeakielisyysvirheet ovat sellaisia, jossa on jokin kirjain väärin tai välimerkit. Tyylivirheet eivät ole niin isoja virheitä. Niitä voisi olla niin, että jokin tietty sana ei täysin sovi johonkin kuten virallisiin uutisiin ”dösa”.

Vapaa sana

Tehtävään kuuluvat vapaamuotoiset kirjoitelmat olivat sovinnaisia. Eniten päiviteltiin yhdyssanojen ja isojen alkukirjainten vaikeutta. Niitä oli juuri parilla edellisellä tunnilla käyty läpi, joten niitten vaikeudet olivat opiskelijoilla hyvässä muistissa. Yllättävintä oli, että 24 vastauksesta neljässä viitattiin vieraskieliseen kouluun tai muuhun kotikieleen, vaikka maahanmuuttajia kurssilla ei ollut yhtään:

Syy huolimattomuuteen ja niin sanottuihin ”tyhmiin virheisiin” on selvä: kävin peruskoulun lähes täysin englannin kielellä.

Vaikeuksia on jonkin verran. Kaksikielisyyteni on vaikuttanut suuresti asiaan niin kuin monikulttuurisuus yleensä. – – Myös vanhat vähän käytetyt sanat ovat minulle hankalia muistaa tai ymmärtää.

Olen 5 vuotiaana muuttanut Austraaliaan, jossa asuin lähemmäs 2 vuotta. Tämän jälkeen kävin englanninkielisen ala- ja yläasteen. – – Puhun sujuvaa suomea ja olen suomalaisesta perheestä, mutta oikea pohja kielenhuollolle minulta puuttuu.

Eniten haastetta minulle kuitenkin tuottaa lauseiden rakenteet kieliopillisesti. Olen itse kaksikielinen. Puhun suomea ja ruotsia. Välillä usein miten suomenkielisissä äidinkielen tekstitaidon vastauksissa käytän vääriä lauserakenteita sekä sanoja. Tämä tekee ylioppilaskirjoituksista haastavaa.

Mitään lintukotoa suomenkielenpuhujineen ei enää ole. Tavallisella keskiviikkoisella oikeakielisyyden tunnilla Myyrmäessä 20 % oppilaista tulee monikielisistä ympäristöistä.

Mutta on niitä tavallisiakin murheita. Oman tekstin laatuun ei olla tyytyväisiä:

En hallitse oikein erilaisia tyylilajeja vaan tekstini on usein tylsää ja väritöntä. Joskus taivutan myös sanoja väärin. Pääasiassa suurimmat virheeni tulevat hätiköimisen seurauksena ja muut asiat ovat helposti korjattavissa.

Tyypillisiä oikeakielisyyshaasteitani esiintyy joskus teksteissäni muun muassa siten, että saatan käyttää liian tavallisia sanoja. Teksteissäni voisi olla enemmän tyyliä, jotta siitä tulisi kiinnostavampi.

Lisäksi joskus on myös mielessä sana, jota haluaisin käyttää, mutta se ei sovi tekstiin oikeakielisyyden vuoksi ja tämän vuoksi saattaa olla vaikeaa keksiä asiayhteyteen sopivaa korvaavaa sanaa.

Kaikki kolme yllä siteerattua opiskelijaa kamppailevat sanaston ja tyylin ongelmien kanssa. On aika harvinaista, että kirjoittaja näin selvästi hahmottaa ongelmansa. Teksti on ”tylsää ja väritöntä”, mutta mitä olisi tehtävissä? Usein ohjaan tällaista kirjoittajaa oikeakielisyyskurssin sijasta luovan kirjoittamisen kurssille (AI 10).

Nykyaika tuo haasteensa:

Suurimpana haasteena voisi pitää puhekielen tarttumista ja lainasanoja. – – Internetissä puhuessa ei yleensä käytä isoja alkukirjaimia tai pisteitä.

Lyhentelen sanoja lähetellessäni viestejä ystäville, joten lyhenteitä omasta päästäni joutuu aina silloin tällöin virallisempaan tekstiinkin.

Lukiolainen opiskelee muitakin aineita:

Monesti vieraissa kielissä tapahtuu niin, että osaan lauseen sillä kielellä, mutta kun käännän lauseen suomeksi saattaa sanajärjestys mennä sekaisin, jos en ole tarkkana.

Ja tietenkin:

Omat oikeakielisyyshaasteeni liittyvät enemminkin huolimattomuusvirheisiin. Kiireessä virheitä tapahtuu enemmän kuin huolellisesti tehdyn työn aikana.

Kyllä lukiolaiset hyvin tietävät, mistä kiikastaa, hehän ovat vapaaehtoisesti valinneet kielenhuollon kurssin. Opettajilla on valtavasti hiljaista tietoa opiskelijoista ja ryhmästä, ei pelkästään suoritusten vaan tuntitehtävienkin pohjalta.

Lopuksi sana opiskelijalle kurssilta 13:

Koska olen syntynyt Suomessa, oma äidinkieleni tuntuu äärimmäisen helpolta. Teen puhuessani harvoin tai en koskaan kieliopillisia virheitä.