Tekstiviestikeskustelu – kaaosta vai järjestystä?

Uudet vuorovaikutuskanavat, kuten tekstiviesti, sähköposti ja chat, haastavat perinteisen jaottelun puhutun ja kirjoitetun kielen välillä. Vaikka ne ovatkin kirjoitettua kieltä, ne ovat silti luonnehdittavissa pikemminkin keskusteluksi kuin ”tekstiksi”. Tekstiviestejä voidaan kirjoittaa joko asiakielen normien mukaisesti, jokainen pilkku ja iso alkukirjain paikallaan, tai puhekielen mukaisesti, jolloin käytetään sanastoltaan ja rakenteiltaan puhekielisiä ilmauksia. Kirjoitustapa ja kielen muodollisuuden aste riippuvat kirjoittajasta itsestään: väline sinänsä ei määrää kielenkäytön tapaa. Lyhenteet tai koodimerkit ovat tosin tyypillisiä erityisesti nuorison tekstiviestikielelle, mutta nuorisokielelle ovat muutenkin ominaisia monet yhteisyyttä ja ”sisäpiiriyttä” luovat kielenkäyttötavat – nämäkään eivät siis varsinaisesti ole tekstiviestien luoma käytäntö.

Asiakielen säännöt koskevatkin ainoastaan kirjoitettua kieltä – vapaata puhekieltä ei voi säännöttää. Sama koskee myös tekstiviestejä. Ne ovat yksityistä viestintää, henkilökohtaista itseilmaisua, jossa näkyy viestijän oma kielellinen taitavuus ja kielenkäyttötapa. Tekstiviestien kielestä ei siis periaatteessa pidä olla sen enempää huolissaan kuin puhekielestä yleensäkään.

Ongelmaksi tekstiviestien puhekielisyys voi tosin muodostua silloin, jos esimerkiksi nuori kielenkäyttäjä ei hahmota tekstiviestin asemaa puhutun ja kirjoitetun kielen kentässä. Tällöin tekstiviestikielessä opitut käytänteet siirtyvät helposti myös kirjoitettuun tekstiin. Tämä on kuitenkin tuttu vaikutussuhde myös puhutussa kielessä: puheessa käytetyt ilmaisut ja rakenteet siirtyvät sellaisenaan kirjoitukseen, sillä niitä ei ymmärretä norminvastaisiksi. Kuten sähköpostikielessäkin (Minna-Riitta Luukan kirjoitus Kielikellossa 1/2000, ks. Lue myös), myös tekstiviesteissä pilkutus noudattelee ennemminkin puheen prosodisia kuvioita kuin varsinaisia ”pilkkusääntöjä”. Silmä tottuu puuttuviin pilkkuihin, ja pilkuttomuus siirtyy tekstiviesteistä helposti kaikkeen kirjoitettuun tekstiin.

Tekstikeskustelun säännöt

Tekstiviestikeskusteluun ei siis voi soveltaa asiakielen sääntöjä. Sitä ohjaa kuitenkin eräs säännöstö, joka koskee kaikkea vuorovaikutusta: keskustelun kirjoittamattomat säännöt. Näitä sääntöjä tai normeja pyrimme noudattamaan aina ollessamme tekemisissä muiden kanssa. Niiden noudattaminen on ainakin osittain automaattista, ja niiden rikkominen voi johtaa loukkaantumiseen tai konfliktiin.

Vuorovaikutuksen sääntöjä ei voi ilmaista samanlaisina sääntölauselmina kuin kielioppi- tai oikeinkirjoitussääntöjä, vaan ne ovat hienovaraisia, kulttuuriimme sisältyviä periaatteita. Tekstiviesteissä ne tulevat kuitenkin esiin tiettyinä toistuvina, säännönmukaisina piirteinä. Esitän tässä neljä piirrettä, joiden olen havainnut usein esiintyvän tekstiviesteissä: vastaamisen ”pakko”, kuulumisen kysely, selitysten antaminen ja hymiöiden käyttö. Itse kukin voi pohtia, näkyvätkö tällaiset piirteet myös hänen omissa tekstiviestikeskusteluissaan.

Keskustelun jatkaminen

Tekstiviestikeskustelujen pituus vaihtelee paljon. Useimmiten keskustelut ovat kahden viestin mittaisia, mutta myös yhden ja kolmen viestin mittaisia keskusteluja esiintyy runsaasti. Neljää viestiä pitempiä tekstiviestikeskusteluja käydään jo paljon harvemmin – tällaisissa tapauksissa asia onkin kätevämpi hoitaa puhelimitse, jos se vain on mahdollista. Keskustelun pituus ja sen jatkuminen perustuu vastaamista vaativaan ainekseen, vastaamisen ”pakkoon”: keskustelu jatkuu vähintään niin kauan, kuin viesteissä esiintyy vastaamista vaativia aineksia, kuten kysymyksiä.

Tekstiviestiin vastaaminen on pakollista ainoastaan silloin, jos se sisältää kysymyksen, tai kutsun tai muuten asettaa toiveita tai vaatimuksia vastaanottajalle. Tällöin vastaamatta jättäminen vaatii selityksen. Sen sijaan esimerkiksi ilmoitukset, muistutukset tai toivotukset eivät välttämättä vaadi tai saa vastausta. Tekstiviesteistä jääkin helposti pois kaikki, mikä ei ole välttämätöntä. Niinpä myös tiedon vastaanottamisesta kertovat viestit, joiden sisältö olisi ”kiitos tiedosta” tai ”aha, vai niin”, voivat jäädä lähettämättä. Tämä riippuu kuitenkin viestijästä.

Vastaamatta jättäminen tai vastauksen viipyminen saattaa tietenkin johtua myös siitä, ettei vastaanottaja aina välttämättä lue viestiä ajoissa. Tätä voidaan myös käyttää hyvänä selityksenä vastauksen viivästymiseen: viesti on luettu vasta silloin, kun jo on liian myöhäistä. Tämä on myös tekstiviestien vuorovaikutuksellinen etu. Vastaanottajalle jää tilaa harkita vastaustaan ja siirtää päätöksentekoa, kun ei ole pakko vastata heti. Rajattomasti vastaamista ei kuitenkaan voi lykätä: tekstiviestin lähettäminen koetaan aidoksi kutsuksi vuorovaikutukseen, ja selittämätön vastauksen puuttuminen herättää närkästystä tai vaatii selityksen.

Tekstiviestikeskustelussa keskustelun jatkuminen ja loppuminen ei ole aivan automaattista. Halukkuutta keskustelun sulkemiseen voidaan kuitenkin ilmaista monilla tavoilla. Esimerkiksi hyvästelyt, toivotukset ja terveiset ovat tyypillisiä keskustelun sulkemiseen tähtääviä elementtejä, kuten myös erilaiset nähdään- tai soitellaan-tyyppiset fraasit. Tällaisilla keinoilla tekstiviesteilijä voi yrittää osoittaa toiselle, että ei ole halukas enää jatkamaan keskustelua aiheesta.

Eräs ainakin naisten tekstiviestikulttuuriin vakiintumassa oleva piirre näyttää olevan kuulumisten vaihto. Vaikka tekstiviestin varsinainen tehtävä näyttäisikin olevan esimerkiksi kutsu tai pyyntö, on viestissä lähes aina lisäksi myös joko omista kuulumisista kertova lausuma tai toisen kuulumisia kyselevä tai kommentoiva ilmaus.

Seuraavassa viestissä A kysyy B:n osoitetta. Samalla hän myös kertoo omia kuulumisiaan ja lähettelee terveisiä:

Seuraavassa esimerkissä A kyselee B:n kuulumisia. Muiden kysymystensä lomassa hän esittää varsinaisen kysymyksensä siitä, kuinka paljon maksaa Helsingissä turistilippu.

Kuulumisten kysymisen ja kertomisen merkitys piilee kenties siinä, että tekstiviestin lähettäjä ei halua, että hänen kysymyksensä tai pyyntönsä jäisi ainoaksi kontaktiksi viestin saajaan: hän haluaa siis huomioida tämän muutenkin kuin pelkkänä tiedonjakajana tai pyynnön kohteena. Tämä on siis eräänlaista tekstiviestien small talkia. Tästä näkökulmasta myös kuulumisten kyseleminen liittyy kohteliaisuuteen. Tutkimusaineistossani olikin esimerkkejä myös siitä, että päinvastainen käytös näkyi ärtyneisyytenä vastausviestissä. Kuulumisia ei kuitenkaan aina kysellä, esimerkiksi jos tekstiviesti liittyy osaksi puhelinkeskustelua tai jos viestissä sovitaan tulevasta tapaamisesta. Tällöin small talk käydäänkin jossain muualla, vaikkapa juuri puhelimessa tai kahvilassa.

Selityksen antaminen

Tekstiviestikeskusteluun kuuluu olennaisesti myös se, että erilaiset kielelliset teot, erityisesti jollain tavalla negatiiviset (kuten kutsusta kieltäytyminen ja pyynnön torjuminen), on selitettävä. Seuraavassa keskustelussa A kutsuu B:tä saunomaan. Kieltäytymisensä B aloittaa tarjoamalla selityksen: hänelle on tulossa vieraita. Hän ei siis aloita suoralla torjumisella, esimerkiksi ”Ei, en nyt tule”. Itse asiassa viestissä ei ole kieltomuotoa lainkaan, vaan torjuminen ilmaistaan muilla kielellisillä keinoilla. Kohteliaisuuttaan B osoittaa myös esittämällä A:lle vastakutsun:

Selittäminen onkin syvimmälle juurtuneita vuorovaikutuksen periaatteita. Tekstiviestikeskusteluissa selitetään paitsi kieltäytymisiä myös esimerkiksi pyyntöjä. Seuraavassa A pyytää B:ltä pientä palvelusta (merkki ü tarkoittaa hymiötä).

Pyyntönsä ohella A selittää selityksen (kun mun pitää tarjoilla Katajamäen Anun häissä), esittää toivotuksen (Hauskaa päivän jatkoa!) sekä vielä kertoo humoristisesti omia kuulumisiaan (Mie täällä buunaan ü). Tekstiviesti tarjoaakin hänelle mahdollisuuden huomioida positiivisesti ja kohteliaasti pyyntönsä kohdetta. Viestissä näkyy myös muita tekstiviestille tyypillisiä piirteitä. Esimerkiksi lempinimi (Henttu) viestin alussa näyttäisi esiintyvän erityisesti sellaisissa viesteissä, jotka sisältävät pyynnön tai muun vastaanottajaan kohdistuvan vaatimuksen.

Hymiöiden ”oikea” käyttö

Tekstiviesteissä hymiöt eivät esiinny mielivaltaisissa paikoissa. Niillä näyttää olevan tietynlainen esiintymislogiikka. Ne sijoittuvat erityisesti paikkoihin, joissa saattaisi välittyä jokin arkaluonteinen tai epäkohtelias merkitys – hymiön avulla tällaisen lausuman tulkintaa suunnataan kohti huumoria. Seuraavassa A perääntyy aiemmin tehdystä suunnitelmasta.

Vastausviestissään B aluksi moitiskelee A:ta (Oot se sinäki! ”Vai pitäskö mun? ÜÜ). Moittivien lauseiden perässä on kuitenkin kaksi hymiötä, jotka ohjaavat tulkitsemaan kohdan humoristisesti ja ”ei-vakavasti”. Ilman hymiöitä vastaanottaja saattaisi jäädä epätietoisuuteen siitä, pitääkö hänen ottaa B:n kritiikki vakavasti vai onko se vain toverillista naljailua. Myös seuraavassa viestissä hymiö seuraa arkaluonteista lausumaa.

Tämän tekstiviestin lähettäjä vähättelee itseään arvailemalla oonkohan mä liian kehno... Ü. Itsensä vähättely (samoin kuin itsensä kehuminen) on kulttuurisesti arkaluonteista toimintaa, joka keskustelussa usein esitetään naurun tai huumorin varjolla. Hymiön tehtävä vastaakin usein naurun tehtävää: myös naurun avulla voidaan keskustelussa ratkaista ongelmallisia tai arkaluonteisia tilanteita. Hymiö voi myös vastata tehtävältään kohteliasta hymyä, eli se voi olla solidaarisuuden osoitin, joka ei ole välttämättä tekemisissä huumorin kanssa.

Tekstiviestistä puuttuvat ilmeet ja eleet. Hymiöt ovatkin keino välttää tästä johtuvia väärinkäsityksiä ja turhia loukkaantumisia. Tämän vuoksi onkin luonnollista, että hymiöt hakeutuvat nimenomaan tietyntyypisten ilmausten perään. Hymiön käyttö myös muuttaa viestin merkitystä, kuten seuraavassa:

Alkuperäisessä viestissä anteeksipyyntö on totisen ja aidon oloinen. Kun siihen lisätään hymiöt, sen sävy muuttuu kepeämmäksi ja kenties vähätteleväksikin.

Tekstiviestikulttuuri elää, ja tekniikka kehittyy. Kohteliaisuus, toisen huomioon ottaminen ja sosiaaliset taidot eivät kuitenkaan tekniikan myötä häviä tai muutu. Ne myös luovat tekstiviestikeskusteluun esittelemieni piirteiden kaltaista järjestystä.
 

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston suomen kielen opiskelija, joka on tutkinut tekstiviestejä pro gradussaan ”Tekstiviesti keskusteluna” 2002.