Suomalaisnaiselle on uutisten mukaan asennettu tekosydän. Toisaalta on kehitetty myös keinomunuainen: millainen on sanojen teko- ja keino- työnjako?
Laitteista puhuttaessa sananvalintaan vaikuttaa se, miten laite vastaa esikuvaansa. Teko- alkua käytetään sellaisten keinotekoisten laitteiden, esineiden, aineiden tms. nimityksissä, jotka vastaavat ominaisuuksiltaan ja myös ulkonäöltään melko tarkasti esikuvaansa, esimerkiksi tekohammas, tekotukka, tekosilmä, tekonivel, tekosilkki, tekonahka, tekokukka, tekojää. Keino-alkuisia taas ovat yhdyssanat, jotka jäljittelevät jotakin toimintaa, mutta eivät muuten vastaa ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään esikuvaansa, esimerkiksi keinomunuainen (dialyysilaite), keinoemo (lämmitettävä laatikko tai varjostin, jonka suojassa koneessa haudottuja kananpoikia kasvatetaan), keinopää (eräässä stereoäänitystekniikassa käytettävä ihmispään jäljitelmä), keinohorisontti (laite, joka osoittaa lentokoneen asennon vaakatasoon nähden). – Tekosydän on laite, joka asennetaan ruumiinontelon sisäpuolelle. Se toimii mukana kannettavilla akuilla, mutta se ei silti ole keinomunuaisen kaltainen erillinen kone, joten sanaan on suositettu teko-alkua.
Keino-alkuiset yhdyssanat tarkoittavat usein toimintaa, minkä vuoksi niiden jälkiosana on tavallisesti verbikantainen substantiivi: keinokastelu, -siemennys, -hedelmöitys, -ruokinta, -valaistus. Tosin muutamissa toimintaa ilmaisevissa sanoissa käytetään myös teko-alkua: tekohengitys, tekolumetus (koska on substantiivi tekolumi).
Nykyään tietokonemaailmassa myös todellisuus voi olla keinotekoinen. Suomen kielen perussanakirja pitää mahdollisina ilmauksia tekotodellisuus, keinotodellisuus ja lumetodellisuus. Sen sijaan ”virtuaalitodellisuutta” se ei suosittele. Englannin sanan virtual yksi merkitys on ’näennäinen’, joten voitaisiin puhua myös näennäistodellisuudesta.