Siirry sisältöön

paikannimet

Ruotsin maakuntien ja läänien nimet

Sami Suviranta

Ruotsin maakuntien ja läänien nimistä useimpia käytetään suomessa ruotsinmukaisessa asussa. Vain muutamista tutuimmista nimistä on käytössä vakiintunut suomalainen sovinnaisnimi, kuten Värmlanti.

Paikannimet

Vilna ja Belgrad – Vilnius ja Beograd

Saara Welin, Harri Wetterstrand

Kysymys: Olen parin viime vuoden aikana käynyt useasti Vilniuksessa ja tavannut siellä paikallisia asukkaita. He …

Kysyttyä

Paikannimet – paikan muisti. Euroopan rakennusperintöpäivät Suomessa vuonna 1999

Sirkka Paikkala

Tänä vuonna vietetään Suomessa Euroopan rakennusperintöpäiviä (European Heritage Days, Journées européennes du Patrimoine) paikannimien merkeissä. Rakennusperintöpäivät ovat kansainvälinen tapahtuma, joka järjestetään Euroopan neuvoston aloitteesta. Päivien päätapahtumat ajoittuvat neuvoston jäsenmaissa yleensä syyskuun toiseen viikonloppuun, mutta paikallisesti – esimerkiksi kouluissa – teemaa voidaan tarkastella pitkin vuotta.

Nimistönsuunnittelu ja -huolto

Tartosta Riikaan ja Riiasta Tarttoon

Sari Maamies

Kahden kaupungin nimen taivutus kyselyttää usein. Tartto sijaitsee Virossa ja Riika Latviassa, ja läheisistä suhteistamme …

Taivutus ja johtaminen

Akmola, Alma-Ata ja Almaty

Sari Maamies

Kazakstanin pääkaupunki on vaihtunut; päätös vaihtamisesta tehtiin jo syksyllä 1995, ja nyt tuo päätös on …

Vieraskieliset nimet

Kunnan nimeen perustuvat asukkaannimitykset

Saara Welin

Kohtasivatpa kerran kuusamolainen, ähtäriläinen ja nilsiäläinen – eli miten suomessa muodostetaan paikannimestä asukkaannimitys? Periaatteessa johtaminen on yksinkertaista, mutta eräissä tapauksissa yleiskieli ja paikkakunnan oma käytäntö poikkeavat toisistaan.

Asukkaiden ja kielten nimitykset

Yhdysnimien taivutus

Saara Welin

Porilainen Antti Pekola kysyy kotikaupunkinsa paikannimien taivutuksesta. Kysymys on alun perin lähetetty monien Kielikellonkin lukijoiden …

Taivutus ja johtaminen

Maakuntakatsaus

Sirkka Paikkala

Nimistö on yhteistä kielellistä omaisuutta, jonka jatkuvuuteen perustuu kyky hahmottaa paikkoja ja laajempia aluekokonaisuuksia. Pitkien aikojen kuluessa vakiintuneet nimet kantavat mukanaan historiaa, ja niillä on alueen väestölle myös tunnearvo. Siksi vakiintuneen nimikäytännön muuttaminen on harkittava huolellisesti. Epäjohdonmukaisesta nimien valinnasta seuraa helposti sekaannuksia, jopa riitoja, mistä aluehallinnon uudistus tarjoaa tuoreita esimerkkejä.

Paikannimet

Bombaysta Mumbai

Sari Maamies

Intialaisen suurkaupungin Bombayn nimi perustuu englanninkielisten siirtomaaisäntien kirjoitustapaan. Paikallisen kielen mukainen asu on Mumbai. Suomessa …

Kysyttyä

Kolmen rotkon pato

Sari Maamies

Kiinassa Jangtsejokeen rakenteilla olevan padon nimestä on esiintynyt lehdistössä eri versioita: Kolmen solan / kanjonin …

Paikannimet