Suomenmaan kielet

Zacharias Topelius julkaisi vuonna 1875 oppikirjan nimeltä Boken om vårt land, ja jo 1876 ilmestyi suomeksi Maamme Kirja. Kustantajana toimi G. W. Edlund, ja päävastuun suomentamisesta sai kirkkoherra Johan Bäckvall. Kirjasta tuli yksi Suomen luetuimmista teoksista, ja siitä on ilmestynyt lukuisia painoksia.

Maamme kirjan työstämiseen kului Topeliukselta lähes kaksi vuosikymmentä. Teoksen kirjoittaminen oli haaste, sillä kirjan tuli opettaa laajalle levittäytyvästä Suomenmaasta kaikki se olennainen, mitä nuoret lukijat eivät voineet omalta kotipihaltaan katsoen havaita. Kodin, uskonnon ja isänmaan käsitteillä on teoksessa erityisen keskeinen asema.

Suomi oli 1870-luvulla Venäjän tsaarin hallitsema reuna-alue Euroopan laidalla. Väkimäärältään pieni mutta vaikutusvaltainen yläluokka kommunikoi ruotsiksi ja muillakin kielillä, mutta suomenkielinen sivistyneistö oli vasta syntymässä. Kansa puhui useita suomen murteita sekä eri vähemmistökieliä. Suomesta kehitettiin 1800-luvulla kaikkien yhteiskunnan alojen kieltä ruotsin rinnalle; kehittämistyö kulki käsi kädessä kansallisromantiikasta kumpuavien aatevirtausten kanssa. Kaikki eivät tosin kaksikielistä kansakuntaa kannattaneet, vaan kielistä olisi pitänyt valita toinen. Topelius oli kieliasiassa liberaali: suomen kielen asemaa tuli kohottaa, mutta ruotsiakaan ei saanut unohtaa.

Maamme kirjan tavoitteena oli epäilemättä vaikuttaa lukijoidensa arvoihin ja asenteisiin. Kieliasiaa pidettiin 1800-luvun lopulla tärkeänä, ja tämä ilmenee myös Maamme kirjasta. Olen tutkinut, mitä kirja kertoo nykyisen Suomen alueella puhutuista kielistä ja millaisia kieliasenteita se on nuorille lukijoilleen välittänyt. Tarkastelun kohteena on Maamme kirjan ensimmäinen suomenkielinen painos.

Suomen kieli, tuo löytölapsi Euroopassa

Suomen kieli on Maamme kirjan mukaan ainutlaatuinen kieli. Sitä tutkitaan ja sen kehittämisestä kannetaan huolta. Sille ennustetaan hyvää tulevaisuutta Euroopan kielten joukossa. Kasvavan alakoululaisten joukon tuli tiedostaa suomen kielen erityisyys ja vaikuttaa osaltaan suomen aseman parantamiseen. Suomen kieli on saanut kirjan lehdiltä tilaa kokonaisen alaluvun verran, ja kieltä ylistetään mm. seuraavasti

Se on sanomattoman rikas sanain haarautumisista ja yhteenliittämisistä, juurikuin Greekan ja Saksan kieli.

Eipä ole monta kieltä, jotka niin selvästi ja niin rikkaissa, niin sievissä vaihteluissa voivat osoittaa ajatusten moninaisuuden ja tunteiden alan. Eipä myös löydy monta, jotka onnistuvat niin ihmeellisellä sukkeluudella kuvata luontoa.

 Se on vielä löytölapsi Europassa, kapaloituna silkkiin, mutta pantuna ulos erämaihin.

Ruotsin kieli, kuin teräksen kalke kalliota vasten

Maamme kirjan mukaan myös ruotsi on erityinen isänmaan kieli, ja sitäkin kuvataan kokonaisen alaluvun verran. Ruotsi kuvataan suomeen verrattuna maskuliiniseksi ja voimakkaaksi kieleksi. Suomenruotsalaisten tulee kirjan mukaan kiinnittyä ”kansana” muihin suomalaisiin ja erota näin ruotsinruotsalaisista. Suomenruotsalaisten kieli ei sen sijaan saisi liikaa erkaantua ruotsinruotsista, jotta sen laatu ei pääsisi heikkenemään. Pohdinta siitä, ovatko suomenkieliset sanat suomenruotsalaisten puhekielessä hyvä vai huono asia, ei olekaan pelkkää tätä päivää! Maamme kirja kertoo ruotsin kielestä seuraavaa:

Ruotsin kieli ei ole niin pehmeätä, sujuvata ja somasti sointuvata, kuin esim. Suomenkieli on; mutta se on miehuullista ja voimakasta, se helähtelee kuin teräs kalliota vasten.

Ruotsia puhuessamme teemme me monellaisia vikoja: me sekoitamme siihen Suomalaisia sanoja ja lausetapoja, joita emme itse huomaitse.

Täällä Suomessa puhutaan ruotsia enemmän soinnuttomasti, kuin Ruotsissa, ja meistä kuuluu kuin Ruotsalaisella olisi laulava puhunta.

Isänmaan muut kielet

Suomen kielen asemaa tuli Maamme kirjan mukaan parantaa ja ruotsin kieltä kunnioittaa. Muiden Suomen suuriruhtinaskunnassa 1870-luvulla puhuttujen kielten esittely on melko vähäistä. Kansat sen sijaan tulevat tutuiksi. Ahkerat ja ilomieliset venäläiset sekä uutterat saksalaiset elävät kyllä täällä, mutta heidän kielensä ovat vieraita ja vaikeita oppia. Maamme kirjassa korostetaan kuitenkin, kuinka hyvin sekä venäläiset että saksalaiset tulevat toimeen suomalaisten kanssa ja kuinka heidän lapsensa kasvavat aikanaan maanlapsiksi.

Ja ehkä he ovat paljoa erilaisemmat tämän maan kansaa ja puhuvat keskenään omaa wenäläistä kieltään, jota ei ole helppo oppia, sopivat he hyvästi maan asukasten kanssa.  

Monta saksalaista on muuttanut Suomeen, ja täällä ovat ne tulleet kauppamiehiksi, käsityöläisiksi tahi taideniekoiksi. Enimmän on niitä Wiipurissa, jossa vielä kuullaan saksalaista kieltä puhuttavan ynnä suomalaisen, ruotsalaisen ja venäläisen kielen kanssa – –.

Maamme kirja kertoo Suomen suuriruhtinaskunnassa lisäksi asuneen myös esimerkiksi juroja mutta hyväsydämisiä lappalaisia, jotka asuvat kaukana pohjoisen tuntureilla ja järvien rannoilla. Saamen kielistä kerrotaan kuitenkin hyvin vähän. Kirja kertoo myös, että liikkuvaa elämää viettävillä mustalaisilla on oma kielensä, jota he puhuvat keskenään. Romanit ja juutalaiset kuvataan onnettomiksi kansoiksi, koska heiltä puuttuu oma isänmaa.

Kuva monikielisestä Suomesta

Ruotsi ja suomi nousevat Maamme kirjassa esille enemmän kuin muut kielet. Suomen kielestä ja suomenruotsista kerrotaan melko yksityiskohtaisesti murteita ja kielisukulaisia myöten.

Valtaosa suomalaisista asui 1800-luvun loppupuolella yksikielisissä agraariyhteisöissä. Maamme kirja levitti kuitenkin lukijoidensa silmien eteen kuvan varsin monikielisestä ja -kulttuurisesta Suomenmaasta. Venäjää ja saksaakin oli mahdollista kuulla suurten kaupunkien kaduilla, ja saattoipa siellä liikkuessaan törmätä myös franskalaiseen, englantilaiseen tai jopa sweitsiläiseen!

Muiden kielten kuin suomen ja ruotsin kuvailu on vähäistä, vaikka esimerkiksi venäjä oli hallitsijamaan kieli ja suomen kaukaisista kielisukulaisista oli jo 1800-luvun loppupuolella olemassa tutkimustietoa. Vieraiden kielten opiskelun tärkeyttäkään ei liiemmin korosteta. Vaikutteille alttiita, nuoria suomalaismieliä haluttiin ehkä näin suojella ”liian” vierailta vaikutuksilta.

Ruotsi ja suomi vakiintuivat aikanaan Suomen virallisiksi kieliksi, ja muut täällä puhuttavat kielet jäivät tuolloin melko heikkoon asemaan. Tästä tai edes Suomen itsenäistymisestä ei kuitenkaan vielä 1870-luvulla tiedetty. Maamme kirja on oman aikansa tuote, eikä sitä tai Topeliusta voi tietenkään yksinään kiittää tai syyttää jälkipolvien valinnoista.