Kansainvälisyys on suomalaisen tiedeyhteisön ja korkeakoulutuksen kannalta keskeinen tavoite. Sen edellytyksenä on pidetty englannin kielen käytön lisäämistä tai jopa siihen kokonaan siirtymistä tutkimuksessa, opetuksessa ja yliopistojen hallinnossa. Kielivalinnan laajempia yhteiskunnallisia ja kielipoliittisia vaikutuksia ei tässä yhteydessä juuri ole pohdittu. Useimmilta yliopistoilta puuttuu julki lausuttu kielipoliittinen ohjelma, jossa kuvataan, millaisiin kieliä koskeviin periaatteisiin organisaatiot sitoutuvat ja mitä kielellisiä oikeuksia henkilökunnalla ja opiskelijoilla on. Monet yliopistojen omaksumat arkiseltakin tuntuvat ratkaisut linjaavat osaltaan kielipolitiikkaa ja vaikuttavat olennaisesti suomen kielen tulevaisuuteen tieteen, korkeamman opetuksen ja asiantuntijuuden kielenä. Suomen kielen lautakunta haluaa kiinnittää huomiota seuraaviin näkökohtiin:
- Yliopistolain 11. pykälä määrittelee yliopistojen opetus- ja tutkintokielen (suomi tai ruotsi tai molemmat). Lisäksi yliopisto voi käyttää muutakin kieltä opetus- ja tutkintokielenä ja opintosuorituksissa. Laki ei siis salli kansalliskielistä luopumista kokonaan. Myös kielilaki sekä laki viranomaisen toiminnasta edellyttävät yliopistoilta kansalliskielten käyttämisen mahdollisuutta.
- Suomen yliopistot kouluttavat paitsi huippututkijoita myös asiantuntijoita yhteiskunnan tarpeisiin. Ne tuottavat myös tietoa, jota suomalaiset päättäjät ja eri alojen asiantuntijat voivat hyödyntää omassa työssään. Valtaosa lääkäreistä, juristeista, opettajista, papeista, insinööreistä, virkamiehistä ja tutkijoista työskentelee myös tulevaisuudessa pääosin suomenkielisessä ympäristössä ja tarvitsee siksi hyvät viestintätaidot ja kyvyn käsitellä oman alansa asioita suomen kielellä.
- Yliopistojen tulee tarkkaan harkita, missä määrin, millä aloilla ja tutkintoasteilla englanninkielisen opetuksen lisääminen on järkevää ja mitä laajempia seuraamuksia päätöksillä on sekä yhteiskunnan että suomen kielen tulevaisuuden kanalta. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta näyttää pikemminkin tärkeältä varmistaa se, että opiskelijat saavat kaikilla koulutusasteilla ja -aloilla riittävästi suomen kielen taitoja vahvistavaa koulutusta. Kysymys on yliopistojen kolmannesta tehtävästä, yhteiskuntavastuusta.
- Kun tiedeyhteisö ja yliopistot palkitsevat vain englanniksi julkaisemisesta, tieteenteko yksipuolistuu ja tutkijoiden halukkuus julkaista suomeksi katoaa. Samalla katoavat mahdollisuudet edistää suomen kielen kehittymistä tieteen ja asiantuntijuuden kielenä.
- Ulkomailta rekrytoitavien tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden kielitaitoon on kiinnitettävä huomiota. Täysipainoinen osallistuminen suomalaisen yhteiskunnan ja yliopistojen toimintaan edellyttää myös suomen (tai ruotsin) kielen taitoa. Varsinkin toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin valittavilta tulee edellyttää, että he hankkivat kohtuullisessa ajassa riittävän suomen (ruotsin) kielen taidon, jonka hankintaan yliopiston tulee tarjota mahdollisuus henkilöstökoulutuksen avulla.
Suomen kielen lautakunta korostaa, että kielipolitiikka muodostuu arkisesta kielivalintoja ohjaavasta toiminnasta. Kansainvälistymistä ei tule nähdä vain yksikielistymisenä (ts. englanninkielistymisenä) vaan harkitusti suunniteltuna rinnakkaiskielisyytenä, jonka olennainen osa on myös suomen kielen asemasta huolehtiminen tieteen ja korkeimman asiantuntijuuden kielenä.
(Teksti on lyhennetty; koko tekstin voi lukea osoitteessa https://www.kotus.fi/ohjeet/suomen_kielen_lautakunnan_suosituksia/kannanotot/suomen_kielen_asema_tieteen_kielena(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).)