Rakkaalla kasvilla voi olla monta nimeä. Luonnossa kasvavat isohietasinappi ja sinappikaali, mutta kaupasta me ostamme rucolaa ja villirucolaa. Kasvien luonnontieteelliset nimet voivat siis olla toisia kuin kauppanimet. Monesti kysymys on siitä, mitä kuluttaja haluaa ostaa ja mitä hänelle myydään. Houkuttelevampi nimi vetää puoleensa.

Keittiö kansainvälistyy nopeasti. Kun markkinoille tulee uusi kasvi tai vihannes, se pyritään nimeämään suomeksi (japaninkaali, japaninsinappi). Aina ei suomenkielisen vastineen löytyminen onnistu. Tällöin voidaan käyttää suomen kieleen mukautettua nimeä (tatsoikaali) tai sitaattilainaa (komatsuna).

Joskus uuden tulokkaan kauppanimi on toinen kuin kasvin vanha suomenkielinen nimi. Niinpä kähäräendiiviä kutsutaan friseesalaatiksi ja sinappikaalia rucolaksi. Viime vuosina vihannestiskille ilmestynyt veripeippi onkin kauppanimeltään perilla. Uusi vierasperäinen ja kenties trendikkäämpi nimi pyrkii näin korvaamaan vanhan.

1980-luvulla yleistyivät ruukuissa läpi vuoden kasvatettavat yrtit ja salaatit. Keinovalon avulla on talvellakin mahdollista kasvattaa paitsi tuttuja kotimaisia mausteyrttejä myös eksoottisempia lajeja. Uusimpia tulokkaita kauppojen hyllyillä ovat eksoottisen nimiset itämaiset yrtit ja ulkonäöltään salaattia muistuttavat kaalilajit. Osaa markkinoidaankin niiden salaattimaisen ulkonäön vuoksi pikemminkin erikoissalaatteina kuin kaaleina.

Erilaisten salaattien ja yrttien valikoima on runsas, ja uutuuksia ilmestyy kauppoihin jatkuvasti.

Rukola ja villirukola

Sinappikaali (Eruca sativa) on Etelä-Euroopasta kotoisin oleva ikivanha salaatti- ja lääkekasvi, joka kasvaa luonnonvaraisena kaikkialla Välimeren alueella. Nimestään huolimatta kasvi ei ole kaalien lähisukulainen, ja ulkonäöltään se muistuttaakin enemmän sinappikasveja kuin kaalia pitkine, kapeine lehtineen, joiden kirpeä maku vivahtaa retiisiin.

Sinappikaalia viljelivät jo muinaiset roomalaiset, jotka pitivät kasvia afrodiaalisena eli sukupuoliviettiä kiihottavana. Kasvia viljeltiin lääkekasvina myös Pohjolassa 1400-luvulta alkaen, mutta koska sillä katsottiin olevan seksuaaliviettiä kiihottava vaikutus, sen viljely kiellettiin luostaripuutarhoissa, ja lopulta viljely lakkasi täällä kokonaan. Kun kasvin laajamittainen viljely alkoi 1990-luvulla, se saapui meidän vihannestiskeillemme uudelleen nimettynä: siitä oli tullut italian kielen mukaisesti rucola.

Vuosikymmen on osoittanut, että rucola on nimenä pitänyt pintansa. Näin on käynyt myös Ruotsissa: siellä rucola tai ruccola on syrjäyttänyt ainakin ruokasanastossa vanhan senapskål-nimen. Myös meillä on vierasperäinen nimi hyväksytty virallisesti, sillä vuoden 2004 Viljelykasvien nimistössä sinappikaalin synonyymina on rukola(salaatti). Kaupan salaattivalikoimista löytyy myös Suomessa kasvatettua villirucolaa. Kyseessä on isohietasinappi eli Diplotaxis tenuifolia (aiemmalta luokitukseltaan Rucola selvatica). Kasvit muistuttavat ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan toisiaan, joskin isohietasinappi on maultaan rukolaa voimakkaampaa.

Kiinankaalit ja tatsoikaali

Jo 1960-luvulla Suomeen kotiutui tavallisesti vain kiinankaaliksi kutsuttu salaattikiinankaali (Brassica rapa Pekinensis-ryhmä). Pari vuosikymmentä sitä tarjoiltiin raakana silppuna salaateissa lähes kyllästymiseen asti. Alkuperämaassaan Kiinassa salaattikiinankaali tarjotaan aina kypsennettynä kaalien tapaan, ja meilläkin kasvin käyttö vokkiruoissa on hiljalleen palauttamassa sen käyttöä ja arvostusta. Monissa kielissä salaattikiinankaalista käytetään nimeä pe-tsai tai petsai, ja näitä tapaa myös kasvin suomenkielisinä nimityksinä. Viljelykasvien nimistön mukaan näitä ei kuitenkaan tulisi käyttää.

Salaattikiinankaalille sukua on voimakkaamman makuinen pinaattikiinankaali (Brassica rapa Chinensis-ryhmä). Ulkonäöltään kasvi muistuttaa lähinnä mangoldia tummanvihreine lehtineen, joissa on paksut, vaaleat lehtiruodit. Ruoanlaitossa sitä käytetään salaattikiinankaalin tapaan raakana tai kypsennettynä. Kasvin kiinalaisen nimen yleisimpiä englannin- ja ruotsinkielisiä asuja ovat bok choy (bok choi) ja pak-choi (pak soi, pak choy), joita tapaa myös suomenkielisissä teksteissä sellaisenaan tai suomalaistettuna tavallisimmin asuun ”paksoi” (pak-soi). Selkeämpää on kuitenkin käyttää kasvin suomenkielistä nimeä pinaattikiinankaali.

Edellisiä uudempi tulokas on Kiinasta kotoisin oleva miedonmakuinen tatsoikaali (Brassica rapa Tatsoi-ryhmä). Kasvilla on voimakkaan vihreät pyöreät, vuonankaalia muistuttavat lehdet, ja se kasvaa litteänä, jopa 40 senttimetrin läpimittaisena matalana ruusukkeena. Myös tatsoikaalista näkyy käytettävän suomenkielisissäkin teksteissä sen englanninkielistä nimitystä tah tsai. Selvyyden vuoksi on syytä puhua vain tatsoikaalista.

Mizuna eli japaninkaali, japaninsinappi ja vihannessinappi

Mizuna (Brassica rapa Mizuna-ryhmä) on kaupoissa ruukkusalaattina myytävä Kaukoidästä kotoisin oleva miedon makuinen vihannes, jonka hennonvihreät hapsumaiset lehdet muistuttavat kähäräendiiviä. Kasvin nuoria lehtiä voikin käyttää salaattina, suurempia lehtiä kypsennettynä esimerkiksi vokkiruoissa. Kasvin suomenkielinen nimi on japaninkaali, ja sen maku muistuttaakin miedosti kaalia. Mizunan kirjoitusasuina tapaa myös muotoja ”mitzuna” ja ”mitsuna”, ja siitä saatetaan käyttää myös sen japaninkielistä nimeä kyona. Viljelykasvien nimistön mukaan hyväksyttäviä nimiä ovat japaninkaali ja mizuna.

Mizunan aiempi tieteellinen nimi on Brassica rapa var. japonica, jota tapaa vielä hyvin usein (myös asussa Brassica rapa japonica). Tämä kasvin latinankielinen nimi on monesti sekaantunut Brassica japonicaan, joka on japaninsinapin tieteellinen nimi. Näin ollen japaninsinappiakin saatetaan kutsua mitsunaksi. Niinpä tuoteluetteloita ja siemenpusseja tutkiessaan ei voi aina olla varma siitä, kumpi kasvi on kulloinkin kyseessä.

Uusimpia aasialaisten keittiökasvien tulokkaita on nopeakasvuinen, kylmää kestävä vihannessinappi (Brassica rapa Pervidis-ryhmä). Vihannessinappi kasvaa noin 45 senttimetrin korkuiseksi, ja se muistuttaa nuorena ulkonäöltään vuonankaalia, vanhempana pinaattikiinankaalia ja mangoldia. Kasvia käytetään jokseenkin pinaatin tapaan, ja sen maussa yhdistyvät pinaatti, kaali ja sinappi. Vihannessinappia kutsutaan myös komatsunaksi kasvin aiemman tieteellisen nimen (Brassica rapa var. komatsuna) mukaan, mutta tämä nimi ei ole Viljelykasvien nimistön mukaan suositeltava.

Japanilainen persilja ja perilla

Japanilaisen persiljan tai japaninpersiljan kauppanimellä myydään makeahkoa salaatti- ja maustevihannesta, jolla on suuret kolmisormiset lehdet ja joka ulkonäöltään muistuttaa korianteria tai sileälehtistä persiljaa. Kasvi ei nimityksestään huolimatta ole sukua persiljalle, vaan kyseessä on japaninyrttiputki (Cryptotaenia japonica) eli mitsuba. Eivät vain suomalaiset yksin kutsu kasvia persiljaksi; englanniksi sen nimi on Japanese parsley ja ruotsiksi japansk persilja. Suomalainen kauppanimi lienee näin ollen käännöslaina. Kasvista näkyy käytettävän myös nimeä ”mizuba”.

Ruukkuyrttinä myydään myös perillaa. Kyseessä on vanha minttujen sukuun kuuluva vihannes- ja rohdoskasvi (Perilla frutescens), jota käytetään paljon kiinalaisessa ja japanilaisessa keittiössä. Kasvista tunnetaan monia erilaisia muotoja, jotka poikkeavat toisistaan lehtien värin ja ryppyisyyden perusteella. Vihreälehtisen muunnoksen eli shison käyttö on yleistä sushitarjottimella, punalehtistä versiota taas käytetään sekä koristeena että ruoanlaitossa persiljan tapaan. Suomessa ruukkuyrttinä myytävänä perillalla on koristeelliset tumman purppuranpunaiset lehdet, joiden mukaan kasvi on todennäköisesti saanut vanhan suomalaisen nimensä veripeippi.

Perillaa vai veripeippiä?

Vieraskieliset nimet ovat siis eksoottisia, mutta kertovatko ne mitään tai edes riittävästi siitä, minkälaisesta kasvista tai vihanneksesta on kyse? Monet kauppanimet elävät kuitenkin sitkeästi joko kasvin suomenkielisen nimen rinnalla tai yksinään. Ne saattavat aikaa myöten jopa saada virallisen statuksen kuten rukola. Ehkä olennaista onkin kiinnittää huomio siihen, missä yhteydessä nimeä käytetään. Ruokalistalla voidaan sallia enemmän vapauksia kuin tietoteoksessa tai keittokirjassa. Ehkäpä kielenhuoltajakin kerää salaattilautaselleen mieluummin villirukolaa ja perillaa kuin isohietasinappia ja veripeippiä.

Lähteet

Ella Räty ja Pentti Alanko (toim.): Viljelykasvien nimistö – Kulturväxternas namn.
Puutarhaliiton julkaisuja nro 328. Helsinki 2004.

Jaakko Rahola: Raholan syötäviä sanoja eli kokoelma kielellisesti ja muuten järjestettyjä mielenkiintoisia ruokasanoja aakkosjärjestyksessä. http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/sanaind.html

Aiheesta myös:
Leija Arvassalo: Uusia ja vanhoja viljelykasvien nimiä. Kielikello 2/2005.