Verbirakenteita, joiden avulla ilmaisemme välttämättömyyttä tai pakkoa, kutsutaan nesessiivirakenteiksi. Nykysuomessa tavallinen nesessiivirakenne on pitää tehdä, jossa pitää-verbin yksikön 3. persoonan muotoon liittyy niin sanottu A-infinitiivi eli 1. infinitiivi (VISK § 505, 494). Vanhan kirjasuomen kaudella eli 1540-luvulta 1800-luvun ensikymmenelle asti kirjoittajat kuitenkin suosivat pitää tekemän -rakennetta, jossa jälkimmäinen verbi on MA-infinitiivin (3. infinitiivin) instruktiivimuodossa.
Kielitoimiston sanakirjan pitää-artikkelissa tätä vanhempaa rakennetta edustavat esimerkit on poikkeuksellisesti merkitty lähdeviittein: Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi on peräisin vuoden 1933 Vanhan testamentin suomennoksesta ja Maasta sinä olet tullut. Maaksi sinun pitää jälleen tuleman puolestaan kirkkokäsikirjasta. Kolmas esimerkki Ei sinulla pidä yön eikä päivän lepoa oleman on ilman lähdeviitettä, mutta sitäkin luonnehditaan ylätyyliseksi.
Entäpä sitten pitää tekemään? Rakenteessa pitää-verbiin liittyy illatiivimuotoinen MA-infinitiivi. Yleiskielessä tällainen yhdistelmä on selvä haksahdus, eikä sitä Kielitoimiston sanakirjasta löydykään. Eräissä läntisissä murteissa rakennetta on kuitenkin käytetty, esimerkiksi ”mun piti oijaa luomaa” (Koski Tl.), ”ei laiskan piräs syömäänkä” (Vihti), ”Ei sinun piä hättäilemhään” (Tornionjokilaakso), ”sem piti valvomaa” (Lohja); esimerkit on poimittu Lea Laitisen väitöskirjasta Välttämättömyys ja persoona (1992).
Käytössä kolme rakennetta
Laatiessani taannoin pitää-artikkelia Vanhan kirjasuomen sanakirjaan kiinnostuin vaihtelusta nesessiivisen pitää-rakenteen täydentävässä verbissä. Missä vaiheessa pitää tekemän ‑rakenteen rinnalla on alkanut näkyä pitää tehdä -rakennetta, joka on sittemmin syrjäyttänyt kilpailijansa suomen yleiskielestä? Onko pitää tekemään -rakennetta esiintynyt aivan satunnaisesti vai joissakin määräyhteyksissä tai tietyillä kirjoittajilla?
Missä vaiheessa pitää tekemän ‑rakenteen rinnalla on alkanut näkyä nykyään tuttua pitää tehdä -rakennetta?
Tässä kirjoituksessa tarkastelen pistokokein, minkälaista vaihtelua nesessiiviseen pitää-verbiin liittyvissä verbimuodoissa esiintyy vanhassa kirjasuomessa. Pitää tekemään -asua on mielekästä etsiä vasta 1700-luvun aineistosta, jossa pitkän vokaalin merkitseminen alkaa yleistyä myös jälkitavuissa; ensitavun pitkä vokaali merkittiin jo vuoden 1642 Bibliassa varsin systemaattisesti, esimerkiksi huuton (huutoon), jääneistä, wijsat (viisaat). Varmoja MA-infinitiivin illatiivimuotoja löytyy kuitenkin jo 1500- ja 1600-luvuilta, tosin tavua pidempänä, tekemähän-muotoisena. Nykyään käyttämämme tekemään-muodon lopussa MA-infinitiivin tunnus ja illatiivin pääte ‑han, -hän ovat sulautuneet yhdeksi tavuksi.
Pitää tehdä ‑rakenteen esiintymiä olen kerännyt talteen pitää-artikkelia kirjoittaessani. Pitää tekemä(h)än ‑rakennetta olen jäljittänyt yksinkertaisilla hauilla vanhan kirjasuomen korpuksesta: hakemalla sananloppuisia merkkijonoja maan, mään, meen sekä mahan, mähän, mehen. Hakutuloksista olen poiminut talteen esiintymiä, joissa on kyse pitää tekemä(h)än -rakenteesta.
Jo 1540-luvulla piti tehdä
Duha Elsayed on tutkinut väitöskirjassaan (2017) pitää-verbin nesessiivistä käyttöä Mikael Agricolan teoksissa. Elsayed (mts. 95) mainitsee, että rakenne pitää tehdä esiintyy jo Agricolalla Luukkaan evankeliumin suomennoksessa (1548) – Agricola tosin käyttää passiivivartaloista asua (pitää) ristiinnaulittaa. Muoto esiintyy luettelossa, jonka muut kaksi jäsentä ovat MA-infinitiivejä (ylenannettaman, ylesnouseman):
[Jeesus sanoi, että] Inhimisen Poian piti ylenannettaman Synneisten Inhimisten käsijn, ia Ristinnaulitta, ia colmandena peiuen ylesnouseman (Luuk. 24:7)
Vuoden 1642 Bibliassa rinnastus on huoliteltu yhtenäiseksi muuttamalla myös poikkeava A-infinitiivi (ristiinnaulittaa) MA-infinitiiviksi:
Ihmisen Pojan pitä ylönannettaman synnisten ihmisten käsijn, ja ristinnaulittaman, ja colmandena päiwänä ylösnouseman
Varhainen pitää tehdä -rakenteen esiintymä löytyy myös Abraham Kollaniuksen suomentamasta kaupunginlaista vuodelta 1648:
Eij pidhä eli tule Borgmestarina taicka neuwomiesnä, Neuwosa, enät [= enempää, useampia] caikiansa yhdhesta sughusta olla, cuin neljä
Pormestariksi ja raatimiehiksi sai siis lain mukaan valita kerrallaan korkeintaan neljä saman suvun jäsentä. Verbimuodon valintaan näkyy tässä vaikuttaneen nesessiiviverbien rinnastus ei pidä eli tule. Rinnastetut verbit ovat saaneet yhteiseksi täydennyksekseen infinitiivimuodon olla, joka luontuu yhtä hyvin kummankin nesessiiviverbin täydennykseksi. Velvoittavaa tulee tehdä -rakennetta esiintyy muutenkin runsaasti Kollaniuksen lainsuomennoksissa (esim. Cuningaan tule – – läpi maan aja).
Runoista proosaan
1600-luvun lopulla ja 1700-luvulla pitää tehdä -rakennetta on esiintynyt harvakseltaan, aluksi virsilyriikassa ja muissakin runoissa:
Mitä maasa Matelepi, Käwelepi, Maaxi muuttua pitäpi: Mitä Puusa pijscuttapi, cuiscuttapi, Puusta pudota pitäpi (Johan Cajanus 1683)
[Kaarle XII:lle kävi käsky] Cuningaitten Cuningalda, Että piti pikaisesti – – Tulla Taiwahan Tupahan (C. Fr. Mollerus 1749)
Vuosisadan edetessä pitää tehdä on levittäytynyt myös proosatekstiin. ”Kuinga surkia ja ikäwä olis ihmiselle yxi ainoa päiwä jos hänen pidäisi terwellä ruumilla yhdesä siasa olla liikkumatta”, huudahtaa J. A. Frosterus populaariluonnontieteellisessä teoksessaan Hyödyllinen Huwitus Luomisen Töistä (1791). ”Maito hulikoita pitää hautoa ja pestä Liwerstikulla, Tillilällä [!], polttiaisilla ja kuminen warsilla”, opastaa puolestaan Christfrid Ganander Eläinden Tauti-Kirjassa (1788). Hänen muutamaa vuotta varhaisemmasta satukokoelmastaan Uudempia Uloswalituita Satuja (1784) löytyy seuraava elämänohje:
Murheesa ja wastoin-käymisesä ei pidä ihmisen waiwata itsiänsä omilla turhilla ja rasittawaisilla ajatuxilla; waan toiwoman parempata ja odottaman awun hetkeä
Ganander liittää pitää-verbiin kaksi tyystin erilaista infinitiivimuotoa, A-infinitiivin ja MA-infinitiivin: ei pidä vaivata itsiänsä – – vaan toivoman parempata. Myös sanakirjassaan Nytt Finskt Lexicon, jonka käsikirjoitus valmistui vuonna 1787, Ganander esittää sekä A-infinitiivin että MA-infinitiivin instruktiivimuodon mahdollisina nesessiivirakenteen osina: sinun pitää kauhistua, kauhistuman syntiä.
Pitää tehdä -tyyppiä esiintyy harvakseltaan myös säädösteksteissä. Tässä esimerkki 1800-luvun alusta:
Kuningan Ambassadörin piti siinä 15. p. Helme Kuusa yhdesä luwattusa yxinäisesä kansapuhesa Kejsarin edesä, päälleseisoa [= vaatia] tätä yhteisesti hyödyttäwää asiata (Asetus 1808f)
Pitää tekemän vai tekemään?
1500- ja 1600-luvun kirjoittajilla ei näy olleen pakottavaa tarvetta merkitä näkyviin, milloin he ovat tarkoittaneet MA-infinitiivin instruktiivimuotoja tekemän ja tehtämän, milloin taas illatiivimuotoja tekemään ja tehtämään. Poikkeuksiakin oli: esimerkiksi Abraham Ikalensis kirjoitti 1670-luvulla painetuissa ruumissaarnoissaan MA-infinitiivin illatiivimuodot yksiselitteisesti pitkällä vokaalilla (opeta meitä ajattelemaan, me olem tehty kärsimään), mutta käytti nesessiivirakenteessa instruktiivimuotoa (meidän pitä sanoman). Voiko kuitenkaan ilman muuta olettaa, että kaikissa seuraavista esimerkeistä tarkoitetaan rakennetta pitää tekemän?
mite hyue minun pite tekemen, että minulle olis ijancakinen [!] eläme? (Agricola 1548, Matt. 19:16)
mitä minun pitä tekemän, että minä saisin ijancaickisen elämän? (Biblia 1642)
mitä hywää minun pitä tekemän, että minä saisin ijankaikkisen elämän? (Biblia 1778)
Vuoden 1778 Bibliassa tarkoitetaan varmasti instruktiivimuotoa tekemän, koska tässä laitoksessa jälkitavujen pitkiä vokaaleja merkitään jo vastaaviin illatiivimuotoihin (esim. oras rupeis kaswamaan), mutta aiemmissa on spekulaation varaa – ainakin hiukan.
Yksiselitteisiä MA-infinitiivin illatiivimuotoja löytyy kuitenkin jo 1540-luvun kirjoittajien nesessiivirakenteista. Agricola aloittaa Rucouskiriassaan (1544) Enkelin tervehdyksen eli Terve, Maria armoitettu -rukouksen selittämisen varoittamalla lukijoita:
Se tesse on ensin merkitzeminen, etteij yxiken pide swingan wscalluxens ia toijuonsa Christusen Eijtin taicka henen ansionsa pälle panemahan
Tässä on selvästi kyseessä panna-verbin MA-infinitiivin illatiivimuoto. Myös Westhin koodeksista ja Upsalan evankeliumikirjan katkelmasta, jotka on ajoitettu 1540-luvulle, löytyy kummastakin jokunen pitää tekemähän -rakenteen esiintymä. Upsalan evankeliumikirjassa Pontius Pilatus varmistaa juutalaisilta: ”Pitäkö minun ristinpälenawlitaandamahan [!] teijdh[än] kwnin[ganna]” (Joh. 19:15). Agricolan suomennoksessa (1548) kohta kuuluu: ”Pitekö minun Ristinnaulitzeman teiden Kuningan?”
Pitää tekemähän käy lakiin ja runoon
Pitää tekemähän -rakennetta ovat satunnaisesti käyttäneet myös 1600-luvun alkupuolen lainsuomentajat Ljungo Tuomaanpoika ja Abraham Kollanius:
Näistä pitä Kuninghan nimitös miehen [= nimismiehen] warin pitämän ia nämä sacko peningit yles candaman, ia iakamahan (Ljungo 1601)
Cosca asia on sokia, pitä nopiamman oldamahan sitä auttamahan, jonga päällen cannetahan, cuin sitä joca canda (Kollanius 1648)
Ljungon esittämä nimismiehen kolmen velvollisuuden luettelo alkaa MA-infinitiivin instruktiivin näköisillä muodoilla warin pitämän ja yles candaman, mutta luettelon kolmas kohta on eittämätön illatiivimuoto iakamahan. Kollaniuksen suomennoksessa tässäkin kohtaa on muoto jacaman. Verbimuodot ovat niin lähellä toisiaan, että Ljungolta on tuskin päässyt kesken kaiken unohtumaan, kuinka luettelo alkoi. Ilmeisesti hän on pitänyt rinnastamiaan erilaisia MA-infinitiivin muotoja samanarvoisina ja yhtä sopivina tekstiyhteyteen.
Jälkimmäinen esimerkki on Kollaniuksen suomentamista Tuomarin reguloista, oikeudenkäytön periaatteista. Kun on hämärää, kumpi osapuoli on oikeassa, kantaja vai vastaaja, on autettava pikemmin vastaajaa kuin kantajaa. Esimerkkiin sisältyy kolme erilaista arkaaista han-loppuista verbimuotoa: passiivin MA-infinitiivin illatiivi oldamahan (oltamaan), aktiivin MA-infinitiivin illatiivi auttamahan (auttamaan) sekä passiivin indikatiivin preesens cannetahan (kannetaan).
Eräässä vuonna 1681 painetussa asetussuomennoksessa pitää tekemähän -rakennetta on käytetty poikkeuksellisen runsaasti: esiintymiä on 16, lähes viidesosa tekstin nesessiivirakenteista. Loput ovat pitää tekemän -rakennetta. Asetuksessa ohjeistetaan, millaisessa kunnossa maanvuokraajan tulee pitää tiluksia ja rakennuksia:
Hänen pitä myös 40. syldä Oja uudesta caiwamahan, ja jos eij uudesta tarwita, pitä hänen caxi sen werta wanha ylös percamahan (Asetus 1681d)
Kuin tulevaa ennakoiden asetuksesta löytyy myös yksi modernimpi pistämään-esiintymä, mutta ei pitää-verbin vaan velvollinen-adjektiivin yhteydessä:
Lambui [= lampuoti, vuokraviljelijä] on myös welgollinen joca Wuosi pistämään 40. Seiwästä Humalatappon, muutoin hän wetä cuusi äyriä Hopiaraha Sackoa
1600-luvun vaihtuessa 1700-luvuksi h:llista pitää tekemähän ‑rakennetta on edelleen voitu käyttää lyriikassa runomitan niin vaatiessa:
Drängin pitä carcamahan Carjapojan pyhkimähän Pojes codost nälkäisestä Pahan Ämmän Kämmenistä (Jonas Mennander 1699)
[Tuohivenettä rakennettaessa] Pitkin pohjaansa pitäpi, Caarten alle, caunihisti, Lijstarehet laittamahan, Ilmeisesti irtanaiset, Tuohten päälle painamahan (Simon Achrenius 1758)
Pitää tekemään valtaa alaa
1700-luvulla pitää tekemään -rakenne syrjäyttää vanhakantaisemman h:llisen vaihtoehdon. Pelkästään asetussuomennoksista löytää jo helposti kymmenittäin pitää tekemään -esiintymiä, vaikka ne jäävätkin vähemmistöön pitää tekemän -esiintymien rinnalla. Tässä pari poimintaa asetusteksteistä, jälleen rinnastuksia:
Jos jocu uscalda tain [= tämän] caldaisen masto-puun eli spirun – – jolla culla – – tawalla turmella, sen saman pitä maxamaan hinnan Meille, ja sijnä siwusa wetämän sackoa jocaisen puun edestä (Asetus 1734e)
Tämän caicki, cuin täsä Hallituxen Formusa eli Muodosa etehen Kirjoitettu on – – mahta ja pitä täytettämään ja Fundamentali eli Perustus Lakina pidettämään (Asetus 1747p)
Ensimmäisessä asetuksessa on rinnastettu pitä maxamaan hinnan ja wetämän sakkoa. Tällaisia epäparisia rinnastuksia esiintyy vielä 1700-luvullakin sen verran, että niitä ei välttämättä voi pitää pelkkinä huolimattomuusvirheinä. Toisessa asetuksessa on rinnastettu sekä modaaliverbit mahta ja pitä että passiivivartaloiset MA-infinitiivimuodot täytettämään ja pidettämään.
Tyyli-ihanteena yhtenäisyys – tai vaihtelu
Ennätyksen pitää tekemään ‑rakenteen käytössä tekee pohjoispohjalainen Samuel Bohm, joka suomensi 1700-luvun lopulla maaherra Johan Fredrik Carpelanin teoksen Neuwo ja Johdatus Maan Wiljelemisen ja Huonen Hallituxen Parandamiseen. Vuonna 1793 painetussa suomennoksessaan Bohm käyttää systemaattisesti pitää tekemään -rakennetta, kuten seuraavassa:
Pellon walmistus, kyntäminen, pitä sowitettamaan maan luonnon ja laadun jälkeen, kowa, kylmä ja raskas maa pitä usiammasti kynnettämään
Voisi ajatella, että Bohm noudatti nesessiivirakenteen käytössään yhtenäisyyden tyyli-ihannetta, joka vaati häntä aina valitsemaan pitää-verbin seuraksi MA-infinitiivin illatiivimuodon.
Muutoin suomen kieltä kirjoittavien keskuudessa vakiintui kuitenkin koko ajan vahvemmin toinen vaihtoehto: pitää + MA-infinitiivin instruktiivi, pitää tekemän. Jos oletetaan, että rakenteita pitää tekemän ja pitää tekemään on aikoinaan käytetty melko vapaasti rinnakkain, olisi houkuttelevaa päätellä, että nimenomaan jälkitavujen pitkien vokaalien kirjoittaminen lyhyinä olisi vienyt kehitystä siihen suuntaan, että pitää-verbin yhteydessä lyhytvokaaliseksi kirjoitettu tekemän-muoto olisi alettu myös lukea lyhytvokaalisena ja mieltää instruktiivimuodoksi.
Toisessa tekstiyhteydessä sama kirjoitusasu tekemän on edelleen voitu lukea ”tekemään”. Esimerkiksi ruveta-verbin yhteydessä on vanhassa kirjasuomessa esiintynyt aivan vastaavasti lyhytvokaalinen MA-infinitiivi tekemän mutta nykyään sen kanssa käytetään silti pitkävokaalista illatiivimuotoa tekemään. Olisikin kiinnostavaa tutkia vanhasta kirjasuomesta kirjoittajakohtaisesti rinnakkain pitää tekemä(ä)n- ja ruveta tekemä(ä)n -rakenteiden käyttöä, toki kunkin kirjoittajan murretausta ja jälkitavujen merkitsemistavat laajemminkin huomioiden.
Tähän kirjoitukseen olen valinnut useita sellaisia esimerkkejä, joissa harvinaisemmat nesessiivirakenteet pitää tehdä ja pitää tekemä(h)än esiintyvät rinnastettuina vanhan kirjasuomen suosikkirakenteeseen pitää tekemän. Nähdäkseni rinnastuksista voi päätellä, että nämä rakenteet ovat olleet entisaikojen kirjoittajien kielitajussa keskenään yhtä käyttökelpoisia. Ehkä rakenteiden käyttäminen rinnakkain kertoo jopa toisenlaisesta tyyli-ihanteesta kuin Samuel Bohmin suosima yhtenäisyys: kirjoittajat saattoivat pyrkiä rikastamaan tekstiään vaihtelulla, tapahtuipa se sitten tietoisesti tai tiedostamatta.
Lähteet
Elsayed, Duha 2017: Agricolan pitää – nesessiiviverbi kielikontaktin ytimessä. Turku: Turun yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7028-5(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kielitoimiston sanakirja. 2022. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Päivitetty 10.11.2022. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Laitinen, Lea 1992: Välttämättömyys ja persoona. Suomen murteiden nesessiivisten rakenteiden semantiikkaa ja kielioppia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Vanhan kirjasuomen sanakirja. 2022. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Päivitetty 25.11.2022. https://kaino.kotus.fi/vks/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
VISK = Hakulinen, Auli – Vilkuna, Maria – Korhonen, Riitta – Koivisto, Vesa – Heinonen, Tarja Riitta – Alho, Irja 2004: Iso suomen kielioppi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Verkkoversio. http://scripta.kotus.fi/visk(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Esimerkit ovat Kotimaisten kielten keskuksen vanhan kirjasuomen arkistosta ja vanhan kirjasuomen korpuksesta.