Suomen kielessä on monta tapaa ilmaista tekemisen pakollisuutta, välttämättömyyttä. Voidaan sanoa sinun pitää mennä, täytyy mennä, tulee mennä tai on mentävä. Ilmaukset ovat samamerkityksisiä, mutta niissä on voimakkuuseroja, samoin joskus tyylieroja. Tyyppi on mentävä on usein jyrkemmän ja ehdottomamman tuntuinen kuin pitää mennä ja täytyy mennä. Myös tulee mennä on vahva ilmaus. Se esiintyy esimerkiksi lakiteksteissä on mentävä -tyypin rinnalla samanarvoisena. Yleensä tulee + infinitiivi on kuitenkin selvästi kirjallisempi. Se sopii lähinnä sellaisiin yhteyksiin, joissa tyyli on juhlallista tai joissa pakkoon liittyy moraalisen velvoittavuuden vivahde: ”Vaalien tulee olla rehelliset ja salaiset”, ”Kunkin puolueen tulee voida päättää politiikastaan”. Näihin esimerkkeihin sopivat myös muut ilmaustyypit – vaalien on oltava rehelliset, täytyy olla rehelliset, pitää olla rehelliset – mutta silloin sävy on erilainen, lauseet ilmaisevat pelkkää pakkoa.
Pitää, täytyy ja on + va-päätteinen partisiippi sopivat kaikki yhteyksiin, joissa ilmaistaan ulkoista tai sisäistä pakkoa: ”Huonon sään vuoksi meidän piti siirtää ~ täytyi siirtää ~ oli siirrettävä matkaa”, ”Minun on saatava ~ täytyy saada ~ pitää saada hänet käsiini”. Näissä voi havaita voimakkuuseroja, mutta muuten ne ovat lähellä toisiaan. Nämä kolme ilmaustyyppiä sopivat sellaisiinkin tapauksiin, joissa pakon perusteena on vain sanojan mielipide, esimerkiksi ”sinun pitää mennä ~ täytyy mennä ~ on mentävä jo nukkumaan”. Sen sijaan lause ”sinun tulee mennä jo nukkumaan” tuntuisi epäluontevalta. Tulla-verbiä ei tavallisesti käytetä myöskään silloin, kun on kyse luonnonlaista – emme sano ”jokaisen ihmisen tulee kuolla”, vaan ”jokaisen ihmisen täytyy kuolla” tai ”on kuoltava”, ”pitää kuolla”. Täytyä lienee tällaisessa yhteydessä tavallisin.
Kielteisiin yhteyksiin sopivat näistä neljästä ilmauksesta tulla ja pitää: sinun ei tule mennä, sinun ei pidä mennä. Tällöin kielto on lähinnä varoituksen tai neuvon luonteinen, esimerkiksi ”Polkupyörää ei tule jättää lukitsematta kadulle”. Ehdottomampaa kieltoa ilmaistaan saada-verbillä: sinä et saa mennä, polkupyörää ei saa jättää lukitsematta.
Eräänlaista vastakohtaa myönteisille ilmauksille on mentävä, pitää mennä jne. ilmaistaan tarvita-verbillä: sinun ei tarvitse mennä. Merkitys on tällöin ’ei ole välttämätöntä, että menet’. Huomattakoon kuitenkin, ettei tarvita-verbi sovi pakkoa ilmaiseviin myönteisiin yhteyksiin. Ei voida sanoa ”heidän tarvitsi päättää asia heti”, vaan on sanottava heidän piti päättää, täytyi päättää tai oli päätettävä.
Ilmaustyypit sinun pitää menemän ja sinun on meneminen ovat nykykielessä melko harvinaisia. Niitä käytetään etupäässä vanhahtavassa tyylissä, esimerkiksi kirkkokielessä: ”Maasta olet sinä tullut. Maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” Passiivissa tämä tyyppi voi esiintyä yleisemminkin: ”Täällähän piti puhuttaman totta.”
Tekijää ilmaisevan sanan sija
Edellä käsitellyistä esimerkeistä ilmenee, että pitää, täytyä ja tulla -verbien yhteydessä tekijää ilmaiseva sana on genetiivissä: sinun pitää antaa, vaalien tulee olla rehelliset, meidän pitää lähteä. Samoin genetiivi liittyy muihinkin pakkoa ja välttämättömyyttä kuvaaviin ilmauksiin: on oltava, on pakko, on määrä, on välttämätöntä, on syytä.
Aina näiden verbien tekijä ei kuitenkaan ole genetiivissä: Laivassa pitää aina olla kapteeni. Hänellä täytyy olla kentän tuki. Nämä ovat niin sanottuja eksistentiaalilauseita. Lauseet ilmaisevat, että jossakin tai jollakin on jotakin. Subjekti on useimmiten lauseen lopussa, ja se tuo esiin uuden, tekstissä ennen mainitsemattoman asian. Esimerkiksi lauseessa Laivassa pitää aina olla kapteeni on kapteeni uusi asia ja laiva ilmaisee sen, mistä jotakin kerrotaan. Ei-eksistentiaalisessa lauseessa Kapteenin pitää aina olla laivassa on vastaavasti kapteeni tunnettu asia, ja lauseen tehtävä on kertoa jotakin kapteenista eli siitä, missä kapteenin tavallisesti pitää olla.
Silloin tällöin näkee kapteenin pitää aina olla laivassa -tyyppisessäkin lauseessa käytettävän nominatiivimuotoista subjektia: ”Rahoituspäätökset ratkeavat Akatemian ja Rahaautomaattiyhdistyksen osalta vasta sen vuoden aikana, jolloin rahat pitäisi olla jo käytössä”, ”Ratamestareiden mielestä kilpailujen puitteet pitäisi olla järjestyksessä”, ”Harjoitus olisi tapahduttava kahdesti päivässä, vähintään neljä tuntia kerrallaan”. Kansankielessä tällaisissa lauseissa voikin olla nominatiivisubjekti. Yleiskielessä genetiivisubjektilla on kuitenkin jo niin pitkä historia, että useimpien kielitajun mukaan nominatiivisubjekti on virheellinen. Siksi nominatiivisubjektia on pidettävä yleiskielen kannalta edelleen poikkeuksellisena. Edellä mainituissa esimerkeissäkin pitäisi siis olla genetiivi: ”Rahoituspäätökset ratkeavat Akatemian ja Raha-automaattiyhdistyksen osalta vasta sen vuoden aikana, jolloin rahojen pitäisi olla jo käytössä”, ”Ratamestareiden mielestä kilpailujen puitteiden pitäisi olla järjestyksessä”, ”Harjoituksen olisi tapahduttava kahdesti päivässä, vähintään neljä tuntia kerrallaan”.