Q-kirjainta käytetään eri kielissä eri tehtäviin. Se aiheuttaa joskus ääntämisongelmia ja väärinkäsityksiä.

Taru Kolehmainen kirjoitti Helsingin Sanomien Kieli-ikkuna-palstalla 22.12.1998 ongelmasta, joka on alkanut ilmetä, kun nykyisen raamatunkäännöksen mukaista jouluevankeliumia luetaan ääneen. Ongelman aiheuttaja on Syyrian roomalaisen maaherran nimi, joka on nykykäännöksessä latinankielisessä, siis aidommin roomalaisessa muodossa Quirinius, kun se ennen oli evankeliumin alkukielen kreikan mukaisesti Kyrenius.

Q-kirjain on latinalaisen (siis länsimaisen) aakkoston vähäkäyttöisin. Se palautuu koko maailman ensimmäiseen aakkostoon, foinikialaiseen, jossa sen vastine ilmaisi seemiläisille kielille (joihin foinikia kuului) ominaista k:n kaltaista mutta takaisempaa konsonanttia; se esiintyy mm. sekä hepreassa että arabiassa (kirjaimen nimi kuuluu hepreaksi ḳof, arabiaksi ḳaf). Fonetiikassa tämän äänteen nimi on soinniton velaariklusiili, ja sitä merkitään alapisteellisellä ḳ:lla (kuten edellä heprean ja arabian kirjainten nimissä). Arabian tavallisessa latinaistuksessa tätä äännettä merkitään q:lla, kuten viime aikoina paljon esillä olleen terroristijärjestö al-Qaidan nimessä.

Kreikkalaiset alkoivat kirjoittaa omaa kieltään foinikialaisesta muokatulla aakkostolla, johon kreikan esiklassisella kaudella kuului myös foinikialaisen q:n vastine, kreikkalaiselta nimeltään koppa, vaikkei kreikassa ollut vastaavaa äännettä. Se jäi klassiselle ajalle tultaessa kreikassa pois käytöstä, mutta ehti lainautua etruskilaiseen ja sitä kautta latinalaiseen aakkostoon – vaikka myöskään latinassa ei tätä äännettä ollut, niin kuin ei missään muussakaan Euroopan kielessä.

Latinassa q vakiintui esiintymään yksinomaan u:n yhteydessä ilmaisemaan konsonanttiyhtymää kv – on siis tärkeää huomata, että q ei latinassa eikä ylipäätään missään Euroopan kielessä (yhtä lukuun ottamatta) yksinään ilmaise mitään äännettä.

Qu on latinalaisten lainasanojen myötä vakiintunut ilmaisemaan kv-yhtymää myös italiassa ja saksassa. Ennen vanhaan sitä käytettiin paljon tähän tehtävään myös hollannissa ja pohjoismaisissa kielissä (jälkimmäisissä usein myös yhdelmää qv); näissä se kuitenkin rajoittuu nykyään vain nimiin ja muutamiin harvoihin lähtökielen kirjoitusasun mukaisiin lainasanoihin, muuten käytetään kirjaimia kv-. Englannissa qu-kirjainyhdistelmä ääntyy kw. Espanjassa qu ilmaisee k:ta etuvokaalin edellä, ranskassa lisäksi niissä sanoissa, missä se latinassakin on – aina siis u:n kanssa, ei koskaan yksin.

Yhtymällä qu on täten Euroopan kielissä ainakin kolme eri ääntämystä. Ainoa Euroopan kieli, jossa q yksin on minkään äänteen merkki, on albania, jota alettiin kirjoittaa latinalaisin kirjaimin vasta sangen myöhään (lopullisesti 1909). Albaniassa q tarkoittaa liudentunutta k:ta (k'), näin esimerkiksi maan omakielisessä nimessä Shqipëria (Šk'ipǝria).

Aivan oma lukunsa on kiinan kielen latinaistukseen nykyisin käytetty pinyin-aakkosto, jossa q ilmaisee aspiroitunutta eli henkäyksellistä tš-äännettä (kiinassa ero aspiroituneen ja aspiroitumattoman konsonantin välillä on tärkeä). Olen kuitenkin kuullut Kiinan-matkaajien sanovan käyneensä ”Kvingdaon” kaupungissa (Qingdao, ääntyy Tšingtao) – näin siitä huolimatta, että q ei ilmaise kv-yhtymää missään kielessä yksinään vaan aina u:n tai v:n kanssa. Kv-yhtymää ei kiinan kielessä lainkaan ole; myöskään Maon lesken nimi ei ollut ”jiang kving”, vaikka se pinyinillä kirjoitetaankin Jiang Qing – vanha kirjoitusasu Tšiang Tšing riittää tavallisen suomalaisen ääntämisohjeeksi, vaikka nimien alkukonsonantit kiinassa ääntyvätkin eri tavoin (j on se toinen, aspiroitumaton tš).