Äidinkielinen puhuja joutuu vain harvoin pohtimaan lauseidensa aikamuotoja, vaikka tietäisikin, puhuuko menneisyydestä, nykyisyydestä vai tulevaisuudesta. Harva pysähtyy ihmettelemään sitäkään, miten moniulotteinen palapeli ajan ilmaiseminen kielessä kaikkiaan on. Kieltä opiskelevan sen sijaan on tarkasteltava ajanilmauksia laajemmin, vaikkei tietenkään aina järjestelmänä vaan lähinnä pala kerrallaan.
Kielenoppija on yleensä tyytyväinen, jos opittavan kielen aikajärjestelmä nimityksineen pääosin vastaa hänen tuntemansa kielen järjestelmää. Uusi kieli voi avata myös yllättäviä näkymiä. Puhutaanhan esimerkiksi menneistä tapahtumista kielissä vähän eri tavoin: joissakin on yksi menneen ajan muoto, toisissa useampia. Joissakin kielissä on nykyisyyden ja tulevan ilmaisemiseen yhteinen muoto ja joissakin erilliset. On myös kieliä, joissa ei ole verbiin sisältyvää tempuksen merkkiä ollenkaan. Ajallisia suhteita ilmaistaan tällöin esimerkiksi aikamääritteiden avulla.
Aikaa ilmaistaan suomessakin monin keinoin. Siihen tarvitaan paitsi puhetilanteen ja tapahtumatilanteen suhteiden huomioon ottamista edellyttäviä verbimuotoja (tulee, tuli, on tullut, oli tullut) myös sellaisia aikasuhteita osoittavia verbimuotoja kuin syödessään, syötyään, istuva, istunut (ns. nominaalisia eli infiniittisiä muotoja). Lisäksi kielessä on erilaisia ajankohdan, keston ja toistuvuuden ilmauksia (esim. eilen, kauan, taas) sekä aikaa tarkoittavia tai aikaan eri tavoin viittaavia sanoja, esim. ilta, kiireinen, myöhästyä; yskiä (jatkuva), yskiskellä (toistuva), yskäistä (hetkellinen). Ajan ilmaisemiseen on yhteydessä sekin, esitetäänkö tilanne loppuun saatettuna tai päätepisteellisenä (Kirjoitan jutun, Juoksen kotiin) vai avoimena (Kirjoitan juttua, Juoksen ympäriinsä) ja onko puhuja ollut tilanteessa läsnä vai perustuuko sanottu päätelmiin tai kuulopuheeseen. Lisäksi ajan ilmaisemiseen kietoutuvat hienosyisellä tavalla monet muut tilanteen näkökulmat, esimerkiksi mahdollisuus: Vastapuoli tasoitti vain 3 sekuntia ennen kuin päätössummeri olisi pelastanut pisteet kotiin.
– Tässä kirjoituksessa tarkastellaan lyhyesti vain verbin aikamuotojen käyttöä, ei muita ajanilmauksia.
Preesens on ”menemättömyyttä”: nyt, tavallisesti ja aina
Suomessa preesensmuoto, esimerkiksi olen, ajamme, on merkitykseltään epätarkka: se ilmaisee ns. menemätöntä aikaa eli aikaa, joka ei ole vielä mennyt; se on siis ilmauksen esittämisajan (puhehetken) näkökulmasta nykyistä tai tulevaa aikaa. Yleensä tilanne paljastaa, mikä on tarkoitettu aika:
Onpa rauhallista. Lapset nukkuvat. [toteamus nykytilasta, tilanne jatkuu aikansa]
Saariselällekö! Millä menet? [kysymys tulevasta]
Erilaisilla ajanilmauksilla, kuten nyt, pian, tilanteen aika voidaan täsmentää nykyisyyteen tai tulevaisuuteen viittaavaksi:
Nykyisyys: Ehdokas saapuu juuri studioon. | Tänä vuonna hän on lukion toisella.
Tulevaisuus: Lähden pian. | Hän muuttaa ensi kuussa Italiaan.
Tilanne voidaan esittää myös kaikkiaikaisena tai ajattomana tosiasiana taikka tavallisuuteen tai tottumukseen perustuvana yleistyksenä:
Kaksi kertaa kaksi on neljä. | Käki munii toisten lintujen pesiin. | Nukun yöni hyvin.
Käytännössä tällainen preesens tarkoittaa myös aikaa ennen lauseen esittämistä. Toisaalta tottumusta koskevat yleistykset eivät ole välttämättä juuri puhehetken aikaisiakaan.
Tuleva: on vai tulee olemaan?
Tulevaa ilmaistaan yleensä käyttämällä preesensmuotoista verbiä ja sopivia aikamääritteitä, esimerkiksi Sopimus allekirjoitetaan huomenna. Joskus kun aikamääritteet eivät tunnu ilmaukseen sopivan, käytetään rakennetta tulee olemaan. Tämän rakenteen käytöstä varoitellaan äidinkielen tunneilla; voiko sitä silti joskus käyttää?
Analyytikot: N9:n myynti tulee olemaan vaikeaa (mikropc.net) (myynti ei ole alkanutkaan) | STM:n ja NXP:n uuden [kaavaillun] yhtiön kotimaaksi tulee Hollanti. STM tulee omistamaan 80 prosenttia uudesta yhteisyrityksestä. (Kauppalehti)
Pelkkä preesensmuoto (on, omistaa) ei näissä ilmaisisi yksiselitteisesti tulevaa aikaa. Tällaisissa yhteyksissä tulee olemaan -rakenteessa ei siten ole mitään vikaa. Kun lauseessa on jatkuvuutta tarkoittava ilmaus, esimerkiksi aina, preesensmuoto riittää; tulee olemaan -rakenne saa herkästi julistavan sävyn:
Juhlapuhujat muistuttivat, että rock’n roll tulee elämään ikuisesti. (Aamulehti) Vrt. elää ikuisesti | Lisärahan tarve on useita miljoonia, ja summa tulee kasvamaan koko ajan. (HS) Vrt. kasvaa koko ajan
Jos lause vielä sisältää tulevan ajan ilmauksen, tulee olemaan vaikuttaa monien mielestä kankealta; seuraavissa virkkeissä preesensmuoto olisikin neutraali valinta:
Tulevaisuudessa älykkäät sähköverkot tulevat muuttumaan radikaalisti. (sitra.fi) Vrt. muuttuvat | Nokia tulee huomenna julkistamaan pitkään odotetun MeeGo-laitteensa. (mobinfo.com) Vrt. julkistaa
Muita tulevan ajan ilmauksia
Muut tulevan ajan liittoilmaukset sisältävät olla-verbin. On oleva -rakenne korostaa tulevan merkitystä juhlavasti; sitä käytetään etenkin uskonnollisessa kielessä. Usein ilmaukseen sisältyy vivahde tilanteen vääjäämättömästä toteutumisesta:
Totuus on tekevä teidät vapaiksi. (Raamattu) Vrt. tekee | Uskovaisille ja hyviä töitä harjoittaville Hän on antava heidän täyden palkkansa. (Koraani) Vrt. antaa
Tyylillisenä tehokeinona sitä käytetään joskus muulloinkin ennustusmaisissa yhteyksissä:
Testaa: Millainen on oleva uusi vuotesi? (kilpailu) | Mikä on oleva Venäjän asema muuttuvassa Euroopassa? (HS)
Tulevaan aikaan voi viitata myös rakenne on saamassa, joka on tavallinen mm. uutisotsikoissa; niistä olla-verbi voi puuttuakin. Usein otsikossa kerrotaan lähitulevaisuudessa (mahdollisesti) tapahtuvasta. (Rakenne ilmaisee myös, että tilanne on meneillään, esim. Hän on nukkumassa.)
MPLA-puolue voittamassa vaalit Angolassa (otsikko, yle.fi) Vrt. voittaa | Rajavartiolaitos on saamassa oikeuden puhelinkuunteluun. (HS) Vrt. saa
Myös perfektiä (on käynyt) käytetään tulevan ilmauksissa. Se sisältää sekä menemättömän ajan (on) että aiemmuuden merkityksen (käynyt); tulevaa tilannetta tarkastellaan ikään kuin menneenä vieläkin myöhemmästä tulevaisuudesta käsin:
Lupaan, että ensi kesään mennessä olen pudottanut painoani 20 kiloa. (keskustelupalstalta) Vrt. eri näkökulma: pudotan
Vastaavasti mennyttä voi tarkastella jälkiviisaasti tulevana. Esimerkiksi oli saava -rakenteessa on ylätyylistä tai vanhahtavaa juhlavuutta, tuli saamaan ja oli saamassa ovat neutraaleja.
Ramones[-yhtye v. 1976] soitti suoraviivaisemmin kuin kukaan ennen heitä. Samalla he loivat raamit kulttuurivallankumoukselle, joka oli saava nimen punkrock. (HS) | Melanchthon julkaisi [1500-luvulla] uskonopin, jolla tuli olemaan syvä vaikutus. Suomeksi se ilmestyi vasta 1986. (HS) | Amy Winehouse ei ollutkaan adoptoimassa? (Iltasanomat)
Preesens ja mennyt
Preesensiä voi tyylikeinona käyttää myös menneestä puhuttaessa, kun tilannetta tarkastellaan dramatisoiden nykyhetken näkökulmasta. Katsoja siis tavallaan viedään menneen tilanteen äärelle. Tällaista preesensiä kutsutaan historialliseksi tai dramaattiseksi preesensiksi:
[Katkelma Helsingin historian aikajanasta:]
1710 Rutto surmaa 2/3 Helsingin asukkaista
1713–21 Pietari Suuri hyökkää Helsinkiin: kaupunki poltetaan, venäläismiehitys
1742 Venäläiset miehittävät jälleen Helsingin (hel.fi)
Preesensmuoto voi viitata menneeseen siksi, että tällaisissa tapauksissa ”puhujan aika” tarkastelunäkökulmineen siirretään samanaikaisiksi menneen tapahtuman kanssa. Tapahtumista siis raportoidaan ”livenä”.
Sen sijaan seuraava menneeseen viittaus on preesensin menemättömyyden merkityksen kanssa ristiriitainen, koska tapahtuma-aika ja puhujan nykyisyys limittyvät vain osin:
Hän työskentelee vuodesta 2006 alkaen sairaanhoitopiirin johtavana psykologina. (jyu.fi) Vrt. yksiselitteinen perfekti: on työskennellyt vuodesta 2006 alkaen | Suolistosyöpää seulotaan jo toista vuotta. (poliklinikka.fi) Vrt. yksiselitteinen perfekti: on seulottu
Kun puhutaan menneisyydessä alkaneesta yhä jatkuvasta tilanteesta, odotuksenmukainen aikamuoto suomessa on perfekti (on työskennellyt, on seulottu).
Imperfekti ja perfekti: Laulaja kuoli vai Laulaja on kuollut?
Kun merkkihenkilö kuolee, uutisotsikoissa näkee sekä perfektiä että imperfektiä. Onko jompikumpi parempi?
Imperfekti on menneen ajan kerronnan aikamuoto: tilanne esitetään päättyneenä. Se ikään kuin kiinnittyy tiettyyn menneeseen ajankohtaan, mahdollisesti osana tapahtumien ketjua. Näkökulma on tuossa menneessä ajassa.
Oliko sinulla hyvä loma? (loma päättynyt) | Missä olit, kun kuulit WTC-torneista? | Minä asuin lapsena tuossa talossa. | Arsi Harju palasi kuularinkiin (otsikko)
Perfekti taas koostuu osista: apuverbi olla on menemättömän ajan preesensissä ja nut-/nyt-aineksinen muoto ilmaisee aiemmuutta. Tämän koostumuksen ansiosta perfekti ilmaisee yhteydestä riippuen toisaalta aiemmin alkanutta ja yhä jatkuvaa ja toisaalta mennyttä tilannetta, jolla on tavalla tai toisella vaikutusta nykyhetken kannalta.
Kun puhe on aiemmin alkaneesta ja yhä jatkuvasta tilanteesta, perfektin käytössä limittyvät mennyt, nykyisyys ja tuleva.
Onko sinulla ollut hyvä loma? (loma jatkuu yhä) | Olen asunut talossa vuodesta 1985, ja olen yhä tyytyväinen.
Toiseksi perfektilause puhuu menneestä tilanteesta sen tuloksen tai vaikutuksen näkökulmasta. Keskiössä ei siis varsinaisesti ole mennyt tapahtuma vaan sen seuraus nykytilan kannalta:
Oletko käynyt syömässä? Olen seuraa vailla. | Myymälään on taas tullut paljon ihania uutuustuotteita! Tervetuloa tutustumaan! (mainos) | Ettekö ole lukeneet palstan keskustelusääntöjä! (moite keskustelupalstalla)
Perfekti esittää siis toteavasti, että menneen tilanteen vaikutus kantaa nykyhetkeen saakka. Imperfekti taas kertoo tietystä menneestä tilanteesta. Imperfektissä mennyttä tarkastellaan tuon tilanteen näkökulmasta, perfektissä nykyhetkestä käsin:
Elinkautisvanki karkasi Vaasassa (yle.fi, otsikko) (mennyt tapahtuma) | Elinkautisvanki karannut Oulun vankilasta (Kaleva, otsikko) (nykyinen asiaintila)
Sanottu pätee myös tunnetun henkilön kuolemasta uutisoivaan otsikkoon. Tavallisesti otsikossa on perfekti, jonka vaikutuksesta huomio ei niinkään kohdistu menneeseen tapahtumaan vaan siitä seuranneeseen tilaan: henkilöä ei enää ole. Itse uutisteksti kertoo tapahtumasta usein imperfektissä:
Taidemaalari Lucian Freud on kuollut (otsikko)
Brittiläinen taidemaalari Lucian Freud on kuollut. Hän kuoli kotonaan – –. (Kaleva)
Myös imperfekti on periaatteessa mahdollinen. Tällöin korostuu tiettyyn ajankohtaan sidoksissa oleva mennyt tapahtuma; silti uutisen alussa esitetään usein myös tila perfektin avulla:
Viimeinen tango Pariisissa -tähti kuoli (otsikko)
Ranskalainen näyttelijä Maria Schneider on kuollut. Hän nousi maineeseen – –. (Kaleva)
Muusta kuin tunnetusta henkilöstä uutisoitaessa on tapahtumallisen imperfektin käyttö otsikoissa tavallista:
Kuljettaja kuoli risteykseen Iissä (Kaleva) | 11 poroa kuoli paloauton alle (Iltasanomat)
Päättelyä, referointia ja kuulopuhetta: perfektin ja pluskvamperfektin sävyjä
Pluskvamperfektissä olla-apuverbi on menneen ajan imperfektissä ja nut-/nyt-muoto ilmaisee aiemmuutta. Pluskvamperfekti on kerronnassa imperfektin pari. Se ilmaisee aiempaa aikaa kuin imperfekti:
Maija lähti lenkille, kun oli tehnyt läksynsä. ’Maija teki läksynsä → lähti lenkille’
Tajusin, että olin elänyt illuusion vallassa. ’elin illuusion vallassa → tajusin sen’
Pluskvamperfektin ja perfektin tilanteita suhteuttava merkitys tarjoaa taustan näiden aikamuotojen muille käyttötavoille; aiempaa – tai aiemmin alkanutta – tilannettahan tarkastellaan kummassakin myöhemmästä ajankohdasta käsin. Molemmat esiintyvät ensinnäkin päättelyn ilmauksissa: vallitsevan tai aiemman tilan perusteella päätellään, mitä on tapahtunut.
Perfekti: Sinä olet taas polttanut! (päätelmä hajun perusteella) | Palon aineelliset vahingot nousevat satoihintuhansiin. Ilmeisesti palo on saanutalkunsa kylmälaitteista. (Aamulehti) (palopelastajien päätelmä, arvio)
Pluskvamperfekti: Kissa oksensi matolle. Se oli syönyt kuivia herneitä.
Nämä suhteuttavat aikamuodot ikään kuin tarjoutuvat epäsuoraan kerrontaan ja referointiin: perfektissä mennyt tilanne suhteutetaan nykyiseen kerronnan aikaan ja pluskvamperfektissä menneeseen. Niitä voi käyttää myös osoittamaan, että esitetty ei perustu suoraan puhujan omaan tietoon tai kokemukseen vaan kuultuun tai luettuun.
Perfekti: Poika kertoo, että hän on käyttänyt lääkkeitä jo kauan. | (Puhuja esittelee seutua vierailijalle:) Tämän tien nimi on Hyttimestarintie. Tässä on nimittäin ennen ollut lasitehdas. ’olen kuullut/lukenut’
Pluskvamperfekti: Potilas kertoi, että hän oli ahminut lakritsia. Oluttakin oli kulunut runsaasti. (duodecimlehti.fi) | ”En oikein muista tilannetta. Olin sanonut, että ei tässä mitään”, [työpaikalla juopotellut] Tauno kertoo nyt – –. (HS)
Jos esimerkeissä olisi imperfekti (Tässä oli ennen lasitehdas, Sanoin), vaikuttaisi siltä, että puhujalla olisi asiasta ensikäden tietoa. Imperfektissähän tarkastelun näkökulma on menneen tapahtuman ajassa.
Uutta kieltä opiskelevan on usein hankala oppia menneiden aikamuotojen käyttöä. Osin puhujan subjektiiviseen näkökulmaan perustuvia monimutkaisia aikasuhdesääntöjä onkin vaikeaa sisäistää muutoin kuin kokemuksen kautta. Näkökulmavalinnoista riippuvia suhteita ei edes voi aivan tyhjentävästi kuvata ja ohjeistaa. Siksi äidinkielisellekin riittää joskus puntaroimista.
Kirjallisuutta
Iso suomen kielioppi 2004, luku Tempus. (A. Hakulinen, M. Vilkuna, R. Korhonen, V. Koivisto, T. Heinonen, I. Alho. SKS, Helsinki. Kielioppi on luettavissa maksutta myös verkossa osoitteessa http://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).)
Kolehmainen, Taru 2007: Tulla-futuuri – suomea vai ei? Kielikello 2/2007.