Siirry sisältöön

3/2019

Dia, kalvo ja ”slaidi”

Henna Makkonen-Craig

Kysymys Mikä on sopiva suomenkielinen termi esimerkiksi Powerpoint-ohjelman ”slaidille”? Puheessa kuulee muun muassa sanoja kalvo, …

Sananvalinta

Jälleen mosat tetsaavat

Tuulia Sinervo

Asepalvelusaika tietää tuoreille varusmiehille paljon uutta ihmeteltävää ‒ jopa oman erikoistuneen slanginsa. Oheiseen listaan on kerätty joitakin kultaisen 80-luvun helmiä ja nykypäivän nasautuksia, joilla voit testata, ymmärrätkö ”inttiä”.

Kielivoimistelua

Kotikotiin syömään ruokaruokaa

Vilma Vartiainen

Toistosanoissa – kuten kotikoti – sama sana toistuu kahdesti. Toistosanalla voi korostaa esimerkiksi ilmiön tyypillisyyttä tai voimakkuutta.

Oikeinkirjoitus ja kielioppi

Kuhnimista ja tinnitystä

Sari Maamies

Erikoisalojen sanaston kehittämiseksi tehdään usealla taholla työtä, ja mm. Sanastokeskus TSK:n ja lääketieteen sanastolautakunnan työstä on kirjoitettu monesti Kielikellossa. Sanastoa syntyy kuitenkin myös spontaanisti niin lääketieteen kuin muidenkin erikoisalojen kieleen.

Sanat

Kuinka vanha on kolmekymppinen?

Henna Makkonen-Craig

Kysymys Mikä on kolmekymppisen ikähaarukka numeroin? Vastaus Asia on yllättävän mutkikas. Periaatteessa voi ajatella, että …

Merkitys

Kurkistus 1700-luvun terveydenhoito-ohjeiden retoriikkaan

Elina Heikkilä

Jo Ruotsin vallan aikana julkaistiin suomeksi yleistajuisia neuvoja terveyden ylläpitämiseen, lääkkeiden käyttöön ja valmistukseen sekä tartuntatautien hoitoon ja torjumiseen. Mitä kautta tieto tuolloin kulki, ja millaisella otteella lukijoita opastettiin?

Kielimuodot

Laaja aineisto 1800-luvun uudissanoista avautunut

Petri Lauerma

Suomen kieli uudistui sanastoltaan 1800-luvulla enemmän kuin koskaan. Tämä prosessi kuitenkin tunnetaan puutteellisesti, sillä vain pieni osa eri alojen uudissanaehdotuksista vakiintui käyttöön. Kotimaisten kielten keskus on julkistanut Martti Rapolan poimintoihin perustuvan aineiston, jossa ovat mukana myös käytöstä kadonneet tai vain ehdotuksiksi jääneet sanat.

Sanat

Lääketieteen termitulva ei lopu

Lauri Saarela

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin piiriin kuuluva lääketieteen sanastolautakunta on toiminut vuodesta 1983 lähtien. Lautakunnan tavoitteena on lääketieteen suomenkielisen sanaston kehittäminen, ja sen tärkeimpänä työnä on pidetty Lääketieteen termit -sanakirjan toimittamista. Osa lautakunnan suosittamista termeistä siirtyy myös yleiskieleen.

Sanat

Miksi haastateltava sanoo no?

Heidi Vepsäläinen

Kun kuuntelee televisio- ja radiohaastatteluja, huomio voi kiinnittyä siihen, että haastateltava aloittaa vastauksensa usein no-partikkelilla. Miksi se on niin tavallista?

Oikeinkirjoitus ja kielioppi

Mitä käy kansainväliselle?
yleiskielitalkoiden satoa

Riitta Korhonen

Kielitoimiston yleiskielitalkoisiin on lähetetty lukuisia havaintoja ilmaustyypistä ”Mitä kävi?”. Huomiota on herättänyt myös adjektiivi ”kansainvälinen”, joka on havaintojen mukaan saanut uusia merkityksiä.

Sanat