Siirry sisältöön

2/2019

Häätyykö olla kotuksessa yötä?

Nina Kamppi

Pakkoa tai velvollisuutta voidaan ilmaista eri tavoin, mm. verbeillä täytyä ja pitää. Eräissä murteissa tunnetaan myös samaa tarkoittava verbi häätyä.

Murteet ja slangi

Kansainvälisyyttä

Sari Maamies

Kun Googleen kirjoittaa hakusanan ”kansainvälisyys”, saa alle sekunnissa yli puoli miljoonaa osumaa. Hakutuloksia selatessa huomio …

Toimitukselta

Kielitaito monipuolistaa ajattelua

Sampsa Peltonen

Sampsa Peltonen on suomentaja, joka kääntää muun muassa arabiasta ja ranskasta suomeen. Hän on toiminut kielialalla monenlaisissa tehtävissä ja suomentanut niin kirjallisuutta, tv-ohjelmia kuin asiatekstejäkin ja tehnyt välillä myös tulkkauksia. Mitä kansainvälisyys ja kielitaito merkitsevät kääntäjälle?

Kieli ja työelämä

Kolme näkökulmaa kielellisiin oikeuksiin

Matti Räsänen

Suomessa asuvien ihmisten kielelliset oikeudet muodostavat laajan ja monisyisen kokonaisuuden. Niiden pohjan luovat perustuslaki, kielilait ja muu kieleen liittyvä sääntely, mutta oma vaikutuksensa on myös yhteisön kirjoittamattomilla säännöillä.

Kansalliskielet

Kotimainen kielemme karjala

Leena Joki

Karjalan kieli on Suomessa vanha kotoperäinen kieli. Kirjakieltä karjalalle on kehitetty kuitenkin vasta viime vuosikymmeninä, ja Euroopan neuvoston alueellisia tai vähemmistökieliä koskevan peruskirjan piiriin karjala otettiin vasta vuonna 2009. Jos kielipoliittinen ilmasto olisi ollut viime sotien jälkeen toisenlainen, karjalan kielen asema Suomessa voisi olla nykyistä parempi.

Vähemmistökielet

Mikä ihmeen kevätjuhlaliike?

Henna Makkonen-Craig

Kysymys Mitä tarkoittaa sana kevätjuhlaliike? Sitä käytetään paljon netissä, ja jopa media käyttää sitä jutuissaan. …

Merkitys

Mitä maha tekee, kun se ropottaa?

Elina Heikkilä

Kysymys Christfrid Gananderin kirjassa Uudempia Uloswalituita Satuja (1784) yksi tarinoista kertoo siitä, kuinka plebeijit, alempi …

Vanha kirjakieli

Monikielinen Inari

Taarna Valtonen

Monikielisyyden ja monikulttuurisuuden perinne on vahva pohjoisimmassa Suomessa. Inarin kunnan paikannimissä näkyvät kolmen saamen kielen sekä suomen ja ruotsin vuosisataisen rinnakkaiselon vaikutukset.

Monikielisyys

Ollaan huolissaan koska brexit
kiinnostavia kielenpiirteitä yleiskielen seurantatalkoissa

Anna-Rosa Polso

Kieltä analysoidaan tarkasti ja tunteella. Tämä käy ilmi Kotimaisten kielten keskuksen yleiskielen seurantatalkoisiin lähetetyistä kommenteista. Millaiset kielenpiirteet ovat kirvoittaneet eniten kommentteja ja millaista tunnepitoista suhtautumista kommentteihin liittyy?

Talkoohavaintoja

Poika nimeltä Päivi

Henna Leskelä

Kysymys Voiko sanoa mies nimeltä Hannu, vai onko vain mies nimeltään Hannu suosituksen mukainen vaihtoehto? …

Rakenteet