Mediassa on tapana julkaista uutisia vuoden aikana suosituimmista lapsille annetuista nimistä. Vuonna 2021 suosituimmat ensimmäiset etunimet olivat Olivia, Lilja ja Eevi sekä Leo, Eino ja Oliver. Suomessa tällaisia tietoja on helposti saatavissa väestötietojärjestelmästä, jota ylläpitää Digi- ja väestötietovirasto.
Väestötietojärjestelmästä voi tutkia, minkä nimisiä ihmisiä Suomessa elää tai on elänyt viimeksi kuluneen runsaan sadan vuoden aikana. Tätä varhaisempia nimitietoja löytyy erilaisista kirjallisista lähteistä, kuten kirkonkirjoista ja monenlaisista asiakirjoista. Sen sijaan tiedämme varsin vähän niiden ihmisten nimistä, jotka ovat eläneet ennen kuin kirjallinen kulttuuri on levinnyt laajalle ja asiakirjoja on alettu arkistoida suunnitellusti.
Millaisia nimiä käytettiin esikristillisenä aikana Suomessa? Olivatko jonain aikana suosikkinimiä kenties Ilma, Kauka, Mieli, Neuvo tai Ihalempi? Nämä ja eräät muut nimet esiintyvät Jaakko Raunamaan tutkimuksessa, joka käsittelee itämerensuomalaisia esikristillisiä nimiä noin vuosina 900–1500. Nimistöntutkimus palvelee tässä yhteydessä myös itämerensuomalaisten kansojen kielten ja menneisyyden tutkimusta.
Raunamaa on hyödyntänyt työssään muun muassa tuolta ajalta säilyneitä kirjallisia lähteitä, jotka vaihtelevat henkilökohtaisista kirjeistä veroluetteloihin. Jos osaa etsiä, noita ikivanhoja nimiä voi edelleen löytää nykykielestäkin esimerkiksi paikannimistä (Ikaalinen ja Lempäälä) ja sukunimistä (Ihalainen ja Viljakainen). Myös nykyisin suosittu pojannimi Toivo on juuriltaan esikristillinen itämerensuomalainen nimi.
Nimiä moneen tarpeeseen
Kun vanhemmat miettivät lapselle nimeä, he seuraavat usein huomaamattaan erilaisia kirjoittamattomia malleja. Sekä etu- että sukunimien muodostaminen on hyvin kulttuurikohtaista, ja nykyisin monissa maissa on lakeja, joissa määritellään hyväksytyt nimikäytännöt. Kaikissa Pohjoismaissa on nimien muotoa ja määrää säätelevät nimilait, jotka ovat päällisin puolin melko samanlaisia. Selviä erojakin silti on, ja varsinkin Islanti on omilla linjoillaan. Pohjoismaisia henkilönnimikäytäntöjä vertailee Petra Saarnisto.
Ihmisten lisäksi nimiä annetaan muun muassa paikoille, rakennuksille, tuotteille, yrityksille – ylipäätään sellaisille kohteille, joita on tarve yksilöidä. Uusiakin nimeämistarpeita syntyy aika ajoin. Hyvin nimimäisiä ovat esimerkiksi verkkotunnukset (kuten kielikello.fi, kotus.fi), joita tarvitaan verkkosivuja varten. Niiden muodostamiselle on tietyt tekniset kriteerit, mutta tunnusten kielestä on annettu lähinnä joitakin suosituksia. Parhaimmillaan verkkotunnus kertoo lyhyesti kansalliskielillä, mistä viranomaisesta on kyse. Viranomaisten verkkotunnuksista ja niiden muodostamisperiaatteista kirjoittaa Ulla Onkamo.
Naiset näkyviksi
Jaakko Raunamaa toteaa esikristillisiä nimiä käsittelevässä artikkelissaan, että käytännössä kaikki hänen tutkimansa nimet ovat miesten nimiä. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että naisten nimiä ei vanhimmista asiakirjoista juuri löydy, mikä puolestaan johtuu naisten alisteisesta asemasta keskiaikaisessa yhteiskunnassa. Silti kaikilla tuonkin ajan naisilla on ollut nimi!
Historian myöhemmissä vaiheissa naisetkin alkavat tulla näkyviksi. Myös suomen kirjakielen kehittäjät olivat alkuun miehiä – puhutaan ”kirjakielen isistä” –, mutta 1800-luvulla alkoi näkyä myös suomeksi kirjoittavia naisia, yhtenä heistä Minna Canth. Näistä varhaisista ”kirjakielen äideistä” kirjoittaa artikkelissaan Petri Lauerma. Aktiivisia suomenmielisiä naisia saamme nykypäivänä kiittää muun muassa sanoista kyljys, mureke, hyytelö ja jäätelö, jotka sisältyvät Lilli Liliuksen ja Ilmi Hallsténin vuonna 1896 ilmestyneeseen Kodin sanastoon. Tämä teos on vaikuttanut suuresti kodin hoitoon ja kotipiiriin liittyvän suomenkielisen sanaston vakiintumiseen.
Lauerman mukaan vielä Kodin sanaston ilmestyttyäkin esiintyi epäilyjä siitä, voisiko sivistyneistön naisilla olla roolia suomen kielen kehittämisessä. Ajan tavan mukaan näille naisille oli tarjolla lähinnä opettajan ja kääntäjän töitä, joissa heidän panoksensa kielen kehittämiseen jäi huomaamatta. Kun siis katsomme taaksepäin, voi peili näyttää meille vääristyneen kuvan. Ne, joiden nimiä ei ole kirjoitettu muistiin ja tekoja merkitty asiakirjoihin, jäävät helposti taka-alalle tai kokonaan näkymättömiin.