Työpaikkojen kieliympäristö on moninaistunut viime vuosikymmeninä. Kuva: Mimi Thian. Unsplash.
Suomalainen työelämä on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä moninkertaisesti aiempaa monikulttuurisemmaksi. Syitä on helppo luetella aina talouden ja työmarkkinoiden globaalistumisesta väestön vanhenemiseen ja siitä aiheutuvaan osaajapulaan.
Helppo on myös ennustaa, että kehityskulku jatkuu edelleen. Esimerkiksi valtioneuvoston julkaisussa Koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton tiekartta 2035 todetaan, että hallitus pyrkii työperäisen maahanmuuton kaksinkertaistamiseen vuoteen 2030 mennessä. Tavoite saavutetaan houkuttelemalla maahamme niin sanottuja kansainvälisiä osaajia, lisäämällä ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää ja pyrkimällä siihen, että entistä suurempi osa heistä myös jää suomalaiseen työelämään.
Kehitys on johtanut suomalaisilla työpaikoilla uudenlaiseen tilanteeseen: ennen melko homogeeninen kieliympäristö on kirjavoitunut. Yhä useammat työntekijät – niin suomenkieliset kuin muita ensikieliä puhuvat – tekevät työtä kielillä, jotka eivät ole heidän vahvimpia kieliään.
Tutkimusta työelämän kielitilanteen muutoksesta on käynnissä eri painotuksin esimerkiksi Jyväskylässä (Minna Sunin ryhmä) ja Tampereella (Niina Liljan ryhmä). Itse teemme tutkimus- ja kehitystyötä Helsingin yliopistossa käynnissä olevissa hankkeissa Osallistumisen keinot monikielistyvässä työelämässä ja Kielibuusti. Tässä tekstissä esittelemme ja pohdimme monikielisten työpaikkojen kieliratkaisuja keskittyen erityisesti tietotyöaloihin, sillä näillä aloilla kielellä on erityisen suuri rooli työnteossa ja osana ammattitaitoa.
Teksti etenee erilaisia työpaikkojen kieliratkaisuja esitellen. Ensin käsittelemme vaihtoehtoa, jossa työpaikoilla käytetään kotimaisten kielten sijaan kokonaan jotain muuta kieltä – käytännössä englantia. Toinen yleinen valinta on pitäytyä kotimaisissa kielissä (tässä tekstissä keskitymme lähinnä suomeen), mutta pyrkiä ottamaan huomioon se, että työpaikalla on myös ihmisiä, joiden suomen kielen hallinta on vasta kehittymässä. Kolmantena vaihtoehtona esittelemme tilanteista monikielisyyttä: työpaikoilla käytetään useampia kieliä sen mukaan, mitä eri tilanteissa ja eri ihmisten kesken sovitaan käytettäväksi.
Puhutaan kaikki englantia
Kun samassa työpaikassa on ihmisiä, joilla ei ole yhteistä ensikieltä, käytännöllisimpänä ja helpoimpana ratkaisuna tarjotaan usein englannin puhumista. Säännöllisin väliajoin suomalaisessakin mediassa argumentoidaan englannin kielen käytön ratkaisevan ongelmia aina yritysten kilpailukyvystä koko yhteiskunnan houkuttelevuuteen. Tämä on osin ymmärrettävää, sillä englanti on suomalaisessa kontekstissa ylivoimaisesti osatuin vieras kieli ja sen ajatellaan usein kuuluvan kaikkien työikäisten kielitaitorepertuaariin.
Monissa tutkimiemme työpaikkojen vuorovaikutustilanteissa suomi vaihdetaan englantiin, jos tilaisuuteen osallistuu suomea osaamaton henkilö. Moni haastattelemamme työntekijä näkee englannin myös tasa-arvoisimpana vaihtoehtona, sillä sitä käytetään usein lingua franca -kielenä tilanteissa, joissa kukaan osallistujista ei ole ensikielinen englannin puhuja.
Hyödyllisyydestään huolimatta englannin käyttö ei ole avain kaikkiin lukkoihin. Ensinnäkään kaikki eivät osaa englantia. Sen käyttö on monille – nuorillekin – suomalaisille ahdistavaa tai vähintään kuormittavaa, eivätkä kaikki Suomeen tulijatkaan puhu englantia.
Hyödyllisyydestään huolimatta englannin käyttö ei ole avain kaikkiin lukkoihin.
Kiinnostavan näkökulman tarjoaa esimerkiksi Raffaella Negrettin ja Miguel Garcia-Yesten ruotsalaista yliopistoelämää kuvaava tutkimus Lunch keeps people apart. Negrettin ja Garcia-Yesten aineisto osoittaa, etteivät edes kaikki kansainväliset osaajat – siis huippuosaajat, jotka tekevät tutkimustyötä ulkomaalaisessa yliopistossa – puhu englantia niin hyvin, että viihtyisivät esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa. Tutkimusraporttien kirjoittaminen ja tutkimuksesta puhuminen seminaareissa siis sujuu, mutta jo lounaalla englannin taidon rajat tulevat monille vastaan.
Toisen mielenkiintoisen havainnon esittävät Niina Nurmi ja Johanna Koroma tutkimuksessaan psykologisesti turvallisesta kieli-ilmapiiristä monikansallisissa yrityksissä: lingua franca -englannin käyttäminen saattaa hyvästä tarkoituksesta huolimatta johtaa kielenkäytön yksinkertaistumiseen, mikä pahimmillaan hankaloittaa esimerkiksi globaalien moniammatillisten tiimien ideointia ja ongelmanratkaisua.
Englannin käyttäminen voi myös luoda lasikaton. Monilla aloilla voi työllistyä englanniksi, mutta ilman suomen kielen jonkinasteista taitoa tie vaikkapa johtotehtäviin on tukossa. Esimerkiksi käyvät suomalaiset yliopistot, joissa on vaikea meritoitua hallintotehtävissä tai kandidaatintutkinnon tasoisessa opetuksessa ilman suomen tai ruotsin kielen taitoa.
Esteitä ja rajoja syntyy helposti myös työelämän ulkopuolella. Koska suomalainen yhteiskunta ei toimi pelkästään englanniksi, kotimaisia kieliä osaamaton jää helposti ulkopuoliseksi. Yllättäen pysähtyneen lähijunan kuulutukset, koulujen vanhempainillat ja esimerkiksi suurin osa yhteiskunnallisesta keskustelusta tapahtunee jatkossakin suomeksi ja ruotsiksi. Paikallisen kielen osaamattomuus tarkoittaa myös, ettei pääse hyödyntämään koko ympäröivän yhteiskunnan tarjoamaa potentiaalia, millä voi olla vaikutusta (periaatteessa englanninkielisen) työyhteisön ja työtehtävienkin kannalta.
Puhutaan (ja opitaan) suomea
Toisena vaihtoehtona on suomen käyttäminen työyhteisön pääasiallisena kielenä, vaikka kaikki eivät sitä yhtä hyvin osaisikaan. Syynä voi olla esimerkiksi asiakaspalvelun keskeinen rooli työtehtävissä tai suomenkielisen henkilöstön haluttomuus muiden kielten käyttöön.
Ylivoimaisesti suurin etu tästä kielistrategiasta on suomea toisena kielenä puhuvan kannalta se, että hänelle avautuu mahdollisuus kehittää suomen kielen taitoaan. Siinä missä suomen kielen harjoittelumahdollisuudet ovat olemattomia pelkästään englannin kielessä pitäytyvällä työpaikalla, suomenkielisellä työpaikalla on parhaimmillaan runsaasti oppimiseen sopivia tilanteita. Työyhteisö on periaatteessa myös kielikursseja parempi paikka oppia työelämän kielitaitoa, sillä kielenopettajalla ei välttämättä ole tietoa kunkin ammatin erityissanastosta ja alalle tyypillisistä sanomisen tavoista tai kielenkäyttötilanteista.
Ongelmaton tämäkään ratkaisu ei silti ole. Oppijan ja työntekijän rooleja voi olla hankalaa sovittaa yhteen. Omissa haastattelututkimuksissamme moni suomea toisena kielenä puhuva työntekijä sanoo kokevansa turhautumista tai jopa häpeää puhuessaan suomea. He kokevat, etteivät he pysty esiintymään oman alansa pätevänä ammattilaisena suomen kielellä. Moni ajattelee myös vievänsä liikaa kollegoiden aikaa hitaalla puheellaan ja vaivaavansa heitä kieltä koskevilla avunpyynnöillään. Lisäksi esimerkiksi pitkät suomenkieliset kokoukset kuormittavat suomea toisena kielenä käyttäviä työntekijöitä. Myös edellä mainittu kielenkäytön yksinkertaistumisen riski liittyy lingua franca -englannin lisäksi niihinkin tilanteisiin, joissa suomea käytetään toisena kielenä.
Ongelmia voi syntyä myös epärealistisista odotuksista suhteessa kielenoppimiseen ja sen nopeuteen. Kielenoppiminen aikuisiällä on parhaimmillaankin hidasta, eikä sitä tapahdu, jos oppijalle ei tarjoudu mahdollisuuksia käyttää uutta kieltä. Maiju Strömmer on osoittanut väitöskirjassaan Mahdollisuuksien rajoissa. Neksusanalyysi suomen kielen oppimisesta siivoustyössä, että kielenoppiminen maahanmuuttajien sisääntuloammattina nähdyssä siivoustyössä on vaikeaa jo siksikin, ettei mahdollisuuksia kielenkäyttöön juuri ole.
Tämä kytkeytyy myös toiseen keskeiseen kysymykseen: hyväksyykö suomenkielinen puhujayhteisömme ”vajavaisen” suomen? Annammeko mahdollisuuden harjoitella (edes kahvitauoilla, edes kerran viikossa) ja tuemmeko kielenoppimista erilaisilla kielitietoisilla käytänteillä vai vaihdammeko aina englantiin, kun kuulemme mielestämme puutteellisesti tuotettua suomea? On tietenkin kyseenalaista painostaa ketään oppimaan jotakin kieltä, mutta suomenkielisen työyhteisön vastuuna voi silti pitää oppimisen mahdollistavien olosuhteiden luomista. Kielenoppiminen ei ole tässä mielessä yksilölaji.
Toimitaan monikielisesti
Kolmas vaihtoehto on, että työpaikalla vaihdetaan kieliä joustavasti tilanteen ja puhujien mukaan. Tutkijat puhuvat esimerkiksi rinnakkaiskielisyydestä eli siitä, että kommunikaatio tapahtuu rinnakkaisesti kahdella tai useammalla kielellä, sekä reseptiivisestä monikielisyydestä eli siitä, että kukin käyttää puhuessaan yhteisistä kielistä itselleen vahvinta.
Kumpaakaan näistä periaatteista ei yleensä noudateta pilkulleen. Esimerkiksi monilla työpaikoilla rinnakkaiskielisyys yltää vain kirjalliseen viestintään. Reseptiivisen monikielisyyden taas ei tarvitse kahlita puhujaa vain yhteen kieleen, vaan kukin voi varioida käyttämiään kieliä myös tilanteen mukaan. Tämä voi näkyä esimerkiksi niin, että työntekijä käyttää yhdessä ja samassa tilanteessa eri kieliä sen mukaan, kuka on hänen puheenvuoronsa ensisijainen vastaanottaja.
Toimiva monikielisyys mahdollistaa sen, että työntekijät voivat käyttää itselleen vahvinta kieltä.
Toimiva monikielisyys mahdollistaa sen, että useammat työntekijät voivat käyttää itselleen vahvinta kieltä. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa kaksi työntekijää pitää palaveria. Toisen ensikieli on suomi, toisen venäjä. Molemmat kuitenkin ymmärtävät toistensa kieltä, vaikka kokevatkin sen puhumisen hankalaksi. Tällöin joustava monikielinen ratkaisu on, että molemmat puhuvat omalla kielellään. Jos tilanteeseen liittyy kolmanneksi osapuoleksi vielä kokonaan venäjää osaamaton suomenpuhuja, venäjää puhunut voi vaihtaa englantiin (jos kaikki sitä osaavat), mutta suomenkieliset voivat jatkaa suomeksi. Tällaista palapeliä pelaamalla voidaan löytää optimaalinen ratkaisu niin tehokkuuden, kuormittavuuden välttämisen kuin kielenoppimisenkin kannalta.
Edellä kuvattu on toki ideaalistus. Käytännössä tähänkin vaihtoehtoon liittyy haasteita aina resurssiongelmista (kaikkien tekstien kääntäminen on kallista) asenneongelmiin (eri kielten sekoittamista saatetaan pitää hankalana). Reseptiivinen monikielisyys myös edellyttää, että puhujat hallitsevat riittävästi toistensa vahvoja kieliä. Kenties ilmeisin joustavan kielistrategian este on tutkimillamme työpaikoilla se, että toisten kielitaitoja ja mahdollisia oppimistoiveita ei tunneta. Jos työpaikalla puhutaan aina englantia, muualta tulleiden suomen ja ruotsin kielen taito tai heidän toiveensa oppia niitä jää helposti pimentoon.
Joustava monikielisyys vaatii myös hienosyisempää kielitaidon jaottelua kuin pelkkä jako niihin, jotka osaavat, ja niihin, jotka eivät osaa. On esimerkiksi hyvin tavallista, että ihminen pystyy lukemaan tai seuraamaan keskustelua useammilla kielillä kuin millä hän osaa itse kirjoittaa tekstejä tai kuvata suullisesti näkemyksiään. Kielitaito ei myöskään ole muuttumaton: vaikka yksittäinen työntekijä ei puhunut kaksi vuotta sitten sanaakaan suomea, hän voi nyt puhua sitä suhteellisen sujuvasti.
Avaimena avoin keskustelu kielestä
Olemme esitelleet edellä kolme monikielisillä työpaikoilla käytettyä kielistrategiaa. Niitä kannattaa pitää pikemminkin havainnemalleina kuin tarkkoina kuvauksina yksittäisten työpaikkojen kielellisistä käytänteistä. Englanniksi toimivilla työpaikoilla voi hyvinkin olla erilaisia kielikahviloita tai vaikkapa vapaamuotoisia mentoriohjelmia niille, jotka haluavat kehittää suomen kielen taitojaan. Pääosin suomeksi toimivalla työpaikalla taas voi tietenkin tarkistaa asioita myös englanniksi tarpeen niin vaatiessa. Monikielisyyskin saattaa muuntua yksikielisyydeksi, kun tilanne sitä edellyttää tai osallistujien kielitaito on kehittynyt riittävästi.
Olemme joka tapauksessa pyrkineet tuomaan tässä esille eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia, sillä kielikysymyksiin on harvoin olemassa vain yhtä oikeaa vastausta. Se, mikä toimii juuri nyt juuri tällä työpaikalla, ei välttämättä toimi toisella työpaikalla eikä jonkin ajan päästä edes tällä työpaikalla. Tärkeintä olisikin, että kieliasiat ylipäätään otettaisiin avoimesti keskusteltaviksi ja pohdittaisiin kunkin työyhteisön ja sen jäsenten toiveita ja tarpeita. Kielitietoisessa työyhteisössä voi luottaa tilanteiseen joustavuuteen jäykkien, mahdollisesti ylhäältä saneltujen rakenteiden sijaan.
Lähteet
Koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton tiekartta 2035. Valtioneuvosto 2021. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-666-2(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Negretti, Raffaella – Garcia-Yeste, Miguel 2015: ”Lunch keeps people apart”. The role of English for social interaction in a multilingual academic workplace. – Multilingua 34 s. 93–118.
Nurmi, Niina – Koroma, Johanna 2020: The emotional benefits and performance costs of building a psychologically safe language climate in MNCs. – Journal of World Business 55.
Strömmer, Maiju 2017: Mahdollisuuksien rajoissa. Neksusanalyysi suomen kielen oppimisesta siivoustyössä. Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7265-3
(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kirjoittajien kuvat: Olli-Philippe Lautenbacher. Osallistumisen keinot monikielistyvässä työelämässä -hanke.