Sami Sarpakunnas kirjoittaa työkseen netti- ja lehtijuttuja. Golfpiste-nettisivuille hän kirjoittaa eniten napakoita uutistekstejä golfkisoista mutta myös pitkiä tekstejä, kuten matka- ja teemajuttuja sekä henkilöhaastatteluja. Golflehdessä pitkiä tekstejä on sitten enemmänkin.
– Henkilöjutut ovat kaikkein mieluisimpia. Niissä haaste ja mahdollisuus on pystyä rakentamaan jutun henki ja rytmi sellaiseksi, että se kuvaa henkilön luonnetta ja haastattelutilanteen tunnelmaa. Sananvalinnoilla on mielestäni isompi merkitys kuin missään muussa juttutyypissä. Parhaassa tapauksessa rytmi ja sananvalinnat tukevat sitä viestiä, jonka haluan välittää.
Sarpakunnas kirjoittaa lehteen myös isoja teemajuttuja, jotka ovat lähes minitutkielmia. Lisäksi hän kääntää tekstejä englannista suomeen sekä editoi tekstejä.
”Koulussa en jaksanut panostaa äidinkieleen”
Sarpakunnas kertoo lukeneensa pienestä pitäen paljon. Siksi hän on aina arvostanut taitavia kielenkäyttäjiä.
– Koulussa en kuitenkaan jaksanut panostaa äidinkieleen. Inhosin kielioppia ja pidin sitä rasittavana. Kyse oli lähinnä laiskuudesta. Äidinkielentunnit kuluivat usein Lohjan City-Sokoksen kahviossa.
Onneksi kielen taito kuitenkin kasvoi muuta kautta. Kieltä ja ajattelua kehittivät sellaiset kouluaineet kuin historia, filosofia, maantieto ja psykologia.
– Pärjäsin koulussa panostukseeni nähden yllättävän hyvin. Kyse saattoi olla siitä, että pystyin ilmaisemaan itseäni hyvin kirjallisesti, kiitos lukuharrastukseni.
Yliopistossa Sarpakunnaksen pääaine oli yhteiskuntahistoria. Kielellisen ilmaisun sujuvuus oli laitoksella perusvaatimus, ja siksi yliopisto oli myös loistava kirjoittamiskoulu.
Nykyään Sarpakunnas suhtautuu äidinkieleen työkaluna.
– Jos en hallitse työkalua, en saa työtä tehdyksi. On jännä huomata, että minulle on kehittynyt voimakas halu oppia kieltä koko ajan lisää. Jos kohtaan työssäni kieliasian tai säännön, jota en osaa, selvitän vastauksen ja painan sen mieleeni. Kyse ei ole velvollisuudentunteesta vaan halusta oppia lisää kielestä. Kun johonkin asiaan panostaa, siitä alkaa muodostua intohimo.
Golftoimittaja terminikkarina
Golfin lajikieli on Suomessa nuorta. Monet termit ovat edelleen englanniksi. Sarpakunnas pyrkii käyttämään suomenkielisiä termejä, mutta se tuntuu joissain tapauksissa väkinäiseltä.
– Esimerkiksi viheriöstä puhutaan yleisemmin griininä (engl. greeni) ja karheikosta raffina (engl. rough). Osaa termeistä ei ole käännetty suomeksi ainakaan niin, että suomenkielinen termi olisi vakiintunut käyttöön.
Lajisanastossa Golflehti on perinteisesti ollut ja on edelleen tulenkantaja. Joskus golftoimittajat lanseeraavat uusia suomenkielisiä termejä. Monesti englanninkieliset termit kuitenkin omaksutaan suomenkieliseen lajisanastoon sellaisenaan tai hieman muokattuina.
– Par-sanan suomenkielinen käännös ihannetulos ei mielestäni ole toimiva sana. Tuntuu siis luontevammalta puhua parista. Toinen esimerkki on bogey tai bogi (yksi yli parin). Se on vakiintunut suomen kieleen sitaattilainana tai hieman mukautettuna. Mutta tällaisissa sanoissa hankaluutena on niiden taivutus: bogeyn vai bogin, bogeyja vai bogeja? Monia muitakin golftermejä on vaikea taivuttaa.
Juttuja kääntäessään Sarpakunnas törmää usein tilanteeseen, jossa asia tuskin aukenee keskivertolukijalle sen enempää englanninkielisin kuin suomenkielisinkään termein. Silloin asia on pystyttävä selittämään lyhyesti selkeällä suomella.
Sarpakunnas on kunnianhimoinen kirjoittaja: hän ei tyydy ensimmäisenä mieleen tulevaan sanaan.
– Urheiluterminologiassa ja lajijargonissa on vakiintuneita ilmauksia, joista pyrin parhaani mukaan pyristelemään irti. Asia voidaan sanoa monella tavalla. Yleisin hokema ei välttämättä ole kaikissa käyttöyhteyksissä kuvaavin, vaikka se avautuisikin lukijoille.
Kiire, luovuuden vastakohta
Sarpakunnas arvostaa suomen kielen rikkautta, ja hän toivoo kielemme säilyvänkin elinvoimaisena.
– Se edellyttää ammattikirjoittajilta taitoa ja tahtoa. Suomessa on mahtavia kirjoittajia, mutta media-alan kustannuspaine ja resurssien jatkuva tiukentaminen johtavat väistämättä siihen, että hallitsevaksi tekijäksi muodostuu kiire. Se on luovuuden vastakohta. Kiireessä ei synny värikästä, monipuolista ja kuvailevaa tekstiä.
Toimittajat ovat kielenkäytön ammattilaisia, mutta nettitekstien taso vaikuttaa olevan kirjavoitumassa. Ilmiön huomaa Sarpakunnaksen mielestä jo isoissa medioissakin. Hän kuitenkin toivoo, että ihmiset ehtisivät edelleen lukea ja sitä kautta oppia käyttämään kieltä monipuolisesti. Hänen omana tavoitteenaan on haastaa itseään kirjoittajana ja käyttää sujuvaa ja sopivan värikästä kieltä.
Sarpakunnas mainitsee lopuksi erään yksityiskohdan suomen kielestä:
– Vaikein yksittäinen kieliasia ovat pilkut. Olisi sittenkin pitänyt olla tarkkana äidinkielen tunneilla!