Suomen kielen perussanakirjassa on hakusana mönkään. Sana-artikkeli on kokonaisuudessaan seuraavansisältöinen:
mönkään ark. Mennä mönkään epäonnistua, mennä myttyyn, mynkään, pieleen, päin honkia, päin seiniä.
Mönkään esiintyy vain fraasissa mennä mönkään. Mutta mikä ”mönkä” oikein on? Mihin verbifraasissa mennä mönkään oikein ”mennään”?
Murteiden mynkään ja mönkään
Nykyään useimmat tuntevat fraasin asussa mennä mönkään, mutta ilmaus mennä mynkään on murteissa huomattavasti tavallisempi. Mennä mynkään -fraasista on Suomen murteiden sana-arkistossa puolentoistasataa esiintymätietoa, kun mennä mönkään jää runsaaseen kahteenkymmeneen tapaukseen.
Fraasia mennä mynkään on tavattu 85 pitäjästä, mutta peräti 57:ssä kyse on yksittäisestä esiintymästä. Mennä mynkään -tyyppinen ilmaus on selvästi yleisin Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Satakunnassa ja Pohjois-Hämeessä; näiltä alueilta on poimittu melkein puolet kaikista esimerkeistä. Lisäksi murretietojen useus ja ikä korreloivat, sillä osa edellä mainituilta alueilta muistiin merkityistä esimerkeistä on 1900-luvun alusta, kun sen sijaan hajallaan olevat yksittäiset esiintymät ovat tavallisesti nuoria. Sikäli kuin fraasin alkukodista uskaltautuu jotain lausumaan, niin kehto ainakin on pohjalais-hämäläistä veistoa.
Niin kuin verbifraasit yleensäkin myös mennä mönkään on hyvin monikäyttöinen ja monimerkityksinen. Esimerkistössä korostuu merkityksen ja käytön erottamaton yhteys. Laihialta on pantu muistiin merkitys ’raueta tyhjiin’ (Mun kaupunkiin menoni meni mynkhän), Teuvalta puolestaan merkitys ’mennä piloille, ei tule valmiiksi’ (Kyllä se ny meni mynkähän). Samaten Teuvalta on esimerkki Se meni mynkähän koko touhu ’meni hukkaan koko yritys’. Usein merkitystä on kuvattu myös toisella samarakenteisilla fraaseilla mennä myttyyn ~ mistiin ~ mosaan.
Jos nykysuomalaiselta kysyy mennä mönkään -fraasin merkitystä, tyypillinen vastaus lienee ”epäonnistua”, ellei korvaavia verbifraaseja (mennä pieleen jne.) oteta huomioon. Tämä merkitys on tallennettu murretietoihinkin useaan otteeseen: Se asja men mynkään (Perniö); Sen meni kirkkoreisu mynkään, kun tuli varas (Ruovesi).
Fraasi mennä mönkään on murteissa harvinainen. Esiintymiä on pari tusinaa yhdeksältätoista paikkakunnalta. Vain kolmesta pitäjästä on tavattu enemmän kuin yksi tapaus, eikä mistään ole enempää kuin kolme havaintoa. Vanhimmat tiedot ovat samoilta alueilta kuin fraasin mennä mynkään esiintymät: Koko sem meningit meni mönkähän; Ei siitä tullukkaan mitää, se meni aiva mönkähän koko reisu (Kurikka 1905). Murretiedot ovat yleensä nuoria: Kyl mä luule ny, ett mönkää se men (Kiikala 1960); Kyl se nyt men mönkää teää siu neulomisseis. Pura pois ja ala alust uuvistee (Savitaipale 1965); No se minun matkallen lähtön män mönkään (Tuusniemi 1960). Merkityksiä on kuvattu ilmauksilla ’käydä onnettomasti, mennä vikaan, raueta tyhjiin, epäonnistua’.
Mitkä ihmeen mynkä ja mönkä?
Murrearkiston kokoelmat eivät kerro, mikä mynkä on ollut tai mitä koko sana on tarkoittanut. Perusmuotoa mynkä ei ilmeisesti kerta kaikkiaan ole ollut eikä sillä näin muodoin myöskään ole ollut vapaata merkitystä. Sanaa on käytetty aina taivutettuna, illatiivimuodossa mynkää, mynkähän jne. Kuvaava tieto onkin Laihialta jo vuodelta 1901. Siinä murteenkerääjä on kirjannut muistiin olennaisen: ”Löytyy vain illatiivimuodot mynkähän ja mynkihin. Viime mainittu harvinainen.” Nyt sata vuotta myöhemmin uskaltanee tarkentaa ”viime mainittu kadonnut”.
Vaikka mynkä ei ole normaali sana, on Saarijärveltä merkitty muistiin vanha verbijohdos mynkääntyä ’seota, joutua kadoksiin (vaatteista, esineistä)’: ne (= vaatteet) on niin mynkääntynnä pahasti.
Substantiivi mönkä on murrearkiston tietojen mukaan käytössä Etelä-Karjalassa. Sen merkitykseksi on kirjattu ’iso laine, maininki, valtava vaahtopäätön laine, joka etenee kuin vesiseinämä kuohumatta eli ”puhkeamatta”’. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että adverbi mönkään perustuisi tähän sanaan, vaan kyse on sattumalta syntyneestä sanamuotohomonymiasta.
Miksi ”mennään” ja ” mönkään”?
Miksi jokin asia ”menee mönkään” eli miksi fraasi on valautunut juuri muotoon mennä + illatiivimuotoinen adverbi? Olennainen syy on yleinen verbifraasien muodostumismekanismi. Tiedetään näet, että usein käytetyt verbit ovat myös herkimpiä kehkeytymään fraasin osiksi. Mennä on taajimpaan esiintyviä kielemme verbejä ja tämä näkyy myös fraseologiassa. Heikki ja Marjatta Paunosen slangisanakirjassa ”Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii” on mennä-verbin ja adverbin tai adverbiaalilausekkeen muodostamia ilmauksia noin kaksi ja puolisataa, ja suuri osa niistä on yleisesti tunnettuja. Erkki Karin Idiomisanakirjassa on kuutisenkymmentä mennä-verbin muodostamaa idiomia. Mennä mönkään siis toteuttaa varsin yleistä suomen kielen fraseologista kaavaa: taajaan esiintyvä verbi + paikallissijainen täydennys.
Mutta miten ”merkityksettömät” sanat mynkään ja mönkään sitten voisivat selittyä? Tärkeä syy on epäilemättä alkusointu niin kuin fraseologiassa yleensäkin. Alkusointu sitoo sanoja yhteen ja se myös kuljettaa ilmauksia ajan halki. Alkusointu säilöö ja suojelee sananparsia. Voi siis hyvin ajatella, että adverbijäänteet ovat pysyneet hengissä osittain soinnun vaikutuksesta, mikä niiden syntyhistoria sitten onkaan.
Toinen selitys on kiistanalainen, mutta ei välttämättä aivan merkityksetön. Kielitieteessä on herättänyt runsaasti keskustelua äännesymbolismi. Äännesymbolismin mukaan äänne tai äännejakso sinänsä (voi) edustaa tiettyä ”merkitystä”. Olisiko mönkään-sanassa äännesymboliikkaa siten, että sanaan yhdistyisi äännerakenteen takia negatiivinen merkitys? Onko mö-alkuisissa sanoissa kielteinen tunneväri?
Suomen kielen perussanakirjassa on 67 mö-alkuista hakusanaa. Hakusanoista peräti 26 on järkiäänkin luokiteltu arkiseksi (möhlätä, mökeltää jne.) tai halventavaksi (möhömaha, mörskä). Suunnilleen puolet sanoista sisältää varovaisestikin arvioiden negatiivisen sävyn, mutta määrä voi olla paljon suurempikin, yhtä hyvin likimain viisikymmentä tai jopa ylikin. Ehkä on yksinkertaisesti niin, että kielikuva ”mönkään” menemisestä yhdistyy suomalaisen kielitajussa johonkin negatiiviseen jo äänteellisistä syistä ja siksi sana käy fraasin osana ilmaisemaan puhujan kielteistä suhtautumista sanottavaan.
Miksi asiat menevät nykyään mönkään?
Mynkään on murrelähtöinen ilmaus, eli se on kuulunut selvästi puhuttuun kieleen. Tämä lienee päällimmäinen syy siihen, ettei ilmausta ole vanhan kirjasuomen sanakirjoissa. Ensimmäinen sanakirjatieto adverbista mynkään on Nykysuomen sanakirjassa. Sana-artikkeli kuuluu seuraavasti:
mynkään adv. alat. – mennä mynkään mennä myttyyn. | Koko juttu meni mynkään.
Erkki Karin idiomisanakirjassa ”Naulan kantaan” (1993) on hakusanoina samassa kohtaa mynkään ja mönkään ’epäonnistua, mennä pieleen’. Nykysuomen sanakirjan seuraaja Suomen kielen perussanakirja tuntee vain adverbin mönkään.
Miksi mönkään on yleistynyt? Heikki ja Marjatta Paunosen slangisanakirjassa on hakusana mönkään: mennä mönkään ’epäonnistua’ (Mulla meni saksan skrivat mönkään). Sana-artikkelissa on suuntaa antavaksi käyttöajaksi mainittu vuosikymmenet 1930–1970. Tällä tarkoitetaan niitä vuosikymmeniä, jolloin sanan on arvioitu kuuluneen aktiivisessa slangi-iässä olevien nuorten kieleen. Sillä, että fraasi on esiintynyt pääkaupungin nuorten kielessä nimenomaan asussa mennä mönkään, on varmaankin ollut suuri merkitys fraasin mönkään-adverbin vakiintumiselle nykymuotoonsa. Slanginpuhujien viiteryhmästä on lyhyt matka yleisempään puhekieleen, jossa mennä mönkään nykyään vallankin esiintyy.
Matti Räsänen työskentelee Kielitoimistossa.