Sukunimet
Appellatiivien tapaan sukunimet noudattavat astevaihtelua ja muuta sanavartalon vaihtelua. Niinpä taivutetaan Harakka : Harakan, Hyyppä : Hyypän, Kettu : Ketun, Käki : Käen, Ahti : Ahdin, Repo : Revon, Susi : Suden, Rinne : Rinteen, Kauris : Kauriin.
Nimenhaltijan murretaustasta riippuen esimerkiksi Närhi voi taipua Närhen tai Närhin ja Teeri Teeren tai Teerin, kuten vastaavat appellatiivitkin. Jos nimenhaltijan taivutustapaa ei tunne, voi käyttää yleiskielisiä muotoja Närhen ja Teeren.
Vaihtelua on myös s-loppuisten nimien taivutuksessa: Kailas ja Remes taipuvat joko pitkävokaalisina (Kailaan) tai ks:llisinä (Remeksen). Nämäkin nimet taipuvat vastaavan appellatiivin tavoin, jos sellainen on, esimerkiksi Kärkäs : Kärkkään, Kirves : Kirveen, Raitis : Raittiin; Varis : Variksen. Joistakin nimistä esiintyy molempia taivutuksia: Hirvas : Hirvaan ~ Hirvaksen, Kiukas : Kiukkaan ~ Kiukaksen, Kunnas : Kunnaan ~ Kunnaksen.
Vaihteluttomina taipuvat monet keksityt uudisnimet, esimerkiksi Erti : Ertin, Larpa : Larpan, Merko : Merkon. Jos nimessä on suomalainen johdin, nimi kuitenkin taipuu kuten muutkin samalla johtimella muodostetut sanat, esimerkiksi Saalinki : Saalingin, Laanti : Laannin, Lajaste : Lajasteen. Kaksoiskonsonantit kk, pp ja tt ovat astevaihtelussa keksityissäkin nimissä: Arkko : Arkon.
Poikkeuksellisesti taipuvat myös nimet, joiden hahmo muuttuisi liikaa eri taivutusmuodoissa, esim. Auer : Auerin, Manner : Mannerin. Näissä nimissä vaikuttaa myös pyrkimys tehdä ero läheisiin nimiin Autere (: Autereen) ja Mantere (: Mantereen).
Joskus nimenhaltija haluaa nimeään taivutettavan poikkeuksellisesti, esim. Lonka : Lonkan. Tällaista toivomusta voi harkitusti noudattaa. Kaikkien nimenhaltijoiden erityistoivomuksia ei kuitenkaan kukaan voi hallita. Siksi yleisohjeen mukainen taivutus on aina oikein – tässä tapauksessa Longan.
Etunimet
Etunimien taivutus eroaa usein vastaavien appellatiivien taivutuksesta. Syitä tähän on monia. Yksi syy on halu etäännyttää etunimi vastaavasta appellatiivista. Esimerkiksi etunimi Meri saatetaan mieltää käytössä pelkäksi nimeksi eikä sitä rinnasteta vastaavan appellatiivin meri merkityssisältöön, niinpä taivutetaan Merin. Suomalaisuusaatteen siivittämänä yleistyneissä kansallisromanttisissa nimissä on malleja tästä nimien merkityssisällön neutralisoimisesta, esimerkiksi Aarre : Aarren, Into : Inton, Lempi : Lempin (ei *Lemmen), Veli : Velin (ei *Veljen). Moniin i-loppuisiin vanhempiin nimiin onkin vakiintunut i:llinen taivutus, vaikka ne appellatiiveina taipuvat e-vartaloisina: Helmi : Helmin, Onni : Onnin. Joissain tapauksissa nimen taivutusmuodon lankeaminen yhteen appellatiivin kanssa tuntuisi jopa häiritsevältä.
Toisaalta on sellaisia nimiä kuin Säde ja Satu, joissa sanojen kaunis merkitys halutaan taivutuksessakin säilyttää tunnistettavana, joten ne taipuvat samoin kuin vastaavat appellatiivit: Säteen, Sadun. Joskus taivutus on ratkaistava tapauskohtaisesti. Esimerkiksi nimi Poika taipuu Pojan, koska kielitaju ei muunlaista muotoa salli.
Etunimien taivutuksessa esiintyy myös kahtalaisuutta. Nimeä Pilvi voi taivuttaa Pilvin : Pilviä tai Pilven : Pilveä ja nimeä Lumi : Lumin : Lumia tai Lumen : Lumea. Partitiivia *Lunta ei kuitenkaan käytetä.