Kun toimittaja istuu näyttöpäätteen ääreen, alkaa armoton taistelu. Vihollinen on virkakieli, sen pitkät ja kaavamaiset virkkeet ja ennen kaikkea ne uuvuttavan pitkät yhdyssanat, joista käytän nimitystä maratonsanat.

Maratonsanoja tuotetaan virastoissa ja laitoksissa. Synnyttyään maratonsana tekee kaikkensa pimittääkseen itse asian, oli se miten tärkeä tahansa.

Kertaan nyt niitä kokemuksia, joita olen saanut kirjoitaessani juttuja sanoma- ja aikakauslehtiin. Jo vanha niin sanottu tutkimustulos kertoo, että keskivertolukijalle alkaa kahdeksan kirjaimen yhdyssana kivitalo olla liian pitkä, vaikeasti hahmotettava. Käytännön työssä joudun tarjoilemaan lukijalle jopa yli kolmekymmentä kirjainta sisältäviä sanahirviöitä. Lukija kärsii ja niin kärsii toimittajakin.

Ympäristölupamenettelylaki

Kuvitelkaamme normaali työtilanne. Minun pitäisi kirjoittaa yleistajuinen artikkeli sanomalehteen. Yritän selvittää lukijalle, mitä käytännössä tarkoittaa se, että syyskuun alussa tuli voimaan yhtenäinen ympäristölupa. Uudistus on periaatteessa myönteinen, koska yhtenäinen ympäristölupa vähentää kunnallista byrokratiaa ja saattaahan se ajan oloon jopa suojella luontoa. Oletan, että melkoinen määrä ihmisiä on aiheesta kiinnostunut.

Lakia valmistelleen työryhmän raportista luen, että yhtenäisellä ympäristöluvalla yhdistetään yhdeksi luvaksi seuraavat säännökset: ilmansuojelulain ilmansuojeluilmoitus, jätehuoltolain jätehuoltosuunnitelma ja ongelmajätteiden käsittelylupa, terveydenhoitolain sijoituspaikkalupa sekä eräistä naapuruussuhteista annetun lain mukainen sijoitusratkaisu.

Huokaan pitkään. Kieli on täsmällistä ja selkeää, mutta soveltuu mahdollisimman huonosti yleistajuiseen artikkeliin. Aiheeseen liittyviä maratonsanoja ovat lisäksi muun muassa 26-kirjaiminen ympäristölupamenettelylaki sekä yhtä pitkät ympäristövaikutusten arviointimenettely, ympäristönsuojelutomisto, ympäristönsuojelusihteeri, ympäristöasiainkeskus, kalliokiviainesselvitys ja maisemanhoidonvalvoja.

Jälleen kerran joudun venyttämään äärimmilleen mielikuvitukseni ja kirjallisen ilmaisukykyni, ammattitaitoni. Silti voin epäonnistua. Kun tuollaisen sanan joutuu sijoittamaan lähes joka toiseen lauseeseen, niin ei ihme, jos lukija kyllästyy ja vaihtaa lehteä.

Eikä ympäristönsuojelu suinkaan ole ainoa maratonsanoja synyttävä yhteiskunnan alue. Työsuojelujuttujen yhteydessä olen törmännyt muun muassa seuraaviin ytimekkäisiin ilmauksiin: vaatimuksenmukaisuusvakuutus, terveyskeskustyöterveyshuolto ja ikäkausiterveystarkastus. Muita vastaavia ovat liikenneturvallisuustoimikunta, varhaiskuntoutusjaosto, uudistamissuunnitelma, aikuiskoulutussuunnittelija ja joustavapalkkatyöehtosopimus. Olen kuullut myös nimityksen oheissuhdeyöhoitopaikka, mutta se kai on lähinnä vitsi.

Ryhmäperhepäivähoitopaikka

Sanahirviöt tekevät minut vihaiseksi. Miten palavasti nämä virkahenkilöt rakastavat esimerkiksi sanaa laitos. Minusta laitos on ruma sana. Ei kaikkien mielestä, koska vanhat kunnon ammattikoulutkin on muutettu ammattioppilaitoksiksi ja palokunnat palo- ja pelastuslaitoksiksi. Jopa suomen kieltä viljellään yliopistojen suomen kielen laitoksissa.

Mistä sanojen ketjuttaminen johtuu? Jos olen suvaitsevalla mielellä, ajattelen, että sillä keinoin vähemmän arvostetut julkishallinnon alat yrittävät varmistaa oman tulevaisuutensa. Väsyneenä ja vihaisena taas mietin, että vaikka sanahirviöiden tuottaminen ei olisikaan osoitus tahallisesta ilkeydestä, se kertoo ainakin hallinnon itsekorostuksesta ja täydellisestä välinpitämättömyydestä niitä kohtaan, jotka kirjoittavat ja lukevat muutakin kuin esityslistoja, tutkimusraportteja ja työryhmien mietintöjä.

Lohduttelen itseäni olemalla oikein häijy. Kuvittelen, että saan määrätä jonkun virkahenkilön keksimään otsikon uutiseen, jossa kerrotaan, miten budjettiesityksessä ehdotetaan vähennettäväksi kunnallisia ryhmäperhepäivähoitopaikkoja. Tiukasti määrään, että otsikon on sovittava yhdelle palstalle ja aikaa sen miettimiseen saa käyttää viisi minuuttia.

Asiakastyytyväisyyskysely

Toimittajana en voi kokonaan jättäytyä virkakielen armoille. Vuosien kuluessa olen kehittänyt erilaisia väistelykeinoja.

Joskus pitkän sanan voi jakaa kahtia, jopa useampaan osaan. Itse ilmaus kyllä pitenee, mutta sanat lyhenevät, kun tehdään sanaliitto. Esimerkiksi ympäristölupamenettelylaki lyhenee hieman, kun kirjoitan sen muotoon laki ympäristölupamenettelystä, ja vielä enemmän se lyhenee muodossa laki ympäristöluvan myöntämistä edeltävästä menettelystä.

Kuopion kaupungin ruokahuollossa on tehty asiakastyytyväisyyskysely. Tämän vihollisen voin nujertaa kertomalla lukijalle, miten Kuopiossa on kaupungin suurkeittiöiden asiakkailta kyselty ruoan laadusta ja tiedusteltu samalla, palveleeko henkilökunta mielellään. Tämä menetelmä vie enemmän tilaa kuin yksi sana, mutta lukija pysyy mukana.

Joskus sanoja voi lyhentää. Esimerkiksi suositun ennaltaehkäisevän asemesta voi huoleti kirjoittaa ennakoiva tai vain ehkäisevä, koska ehkäisy on pakko toteuttaa ennalta. Ainakaan minun tiedossani ei ole, että kukaan olisi vielä onnistunut ehkäisemään jotakin jälkeenpäin.

Sanan lyhentämisessä on myös vaaransa. Esimerkiksi kelpaa sana perusturva. Hyväntahtoinen virkahenkilö keksi aikanaan ilmauksen perustoimeentuloturva. Meille toimittajille kiusaus kävi liian suureksi, ja pian puhuttiin vain perusturvasta. Koko sanan sosiaalipoliittinen ydin, toimeentulo, unohtui. Perusturvasta tuli poliittinen maanittelusana, jolla tarkoitetaan mitä muuta tahansa paitsi ruoan ja asunnon takaamista vähävaraisille.

Vähimmäisvaatimusdirektiivi

Pitkän sanan voi toisinaan korvata lyhenteellä. Meitä toimittajia on paljon moitittu liiasta lyhenteiden käytöstä, koska niin ja niin monta prosenttia lukijoista ei tiedä, mitä tarkoittaa SAK. Itse menettelen niin, että kirjoitan ensin koko sanan ja heti sen jälkeen lyhenteen, esimerkiksi sulkeisiin. Sen jälkeen luotan lukijaan.

Oma merkityksensä on sanajärjestykselläkin. Lukija joutuu lujille, jos kirjoitan: Ympäristövaikutusten arviointia varten on valmisteilla laki. Helpommin lukija pystyy nielemään tämän pakkopullan, jos kirjoitan: Valmisteilla on laki ympärisövaikutusten arvioimista varten. Tärkeän ja uuden asian paikka on lauseen lopussa.

Joissakin tapauksissa pitkää sanaa ei käy kiertäminen, ei pilkkominen eikä sille ole lyhennettä. Esimerkiksi sana käyttöturvallisuustiedote voi olla avainkäsite, joten se on toistettava jutussa kymmenen kertaa, vaikka miten pahalta tuntuisi. Välttää ei voi myöskään virkanimikkeitä ja titteleitä, esimerkiksi erikoissairaanhoitajaa tai aikuiskoulutusasiamiestä.

Seuraavaksi rupean kirjoittamaan juttua Euroopan yhdentymisen vaikutuksista Suomen kemikaalilainsäädäntöön ja olen heti pulassa: kemikaalivalvontaviranomaiset, markkinavalvontahanke, aluetyöterveyslaitos, vähimmäisvaatimusdirektiivi. Että se siitä. Jokohan ottaisin yhteyttä Suomen Ryhmäpsykoterapiayhdistykseen?

Hannu Paronen
itsellinen toimittaja