Jos tasaisesti vuorottelevat sateet ja poutasäät ovat nykyviljelijän ja kotipuutarhurinkin unelma, niin vielä suurempi vaikutus ilmoilla oli menneinä vuosikymmeninä maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi heinänteon aikaan piti niitetty heinä kuivattaa ulkona sään armoilla, ja silloin kaivattiin pitempään kestävää sateetonta jaksoa, heinäpoutaa. Muulloin on kuitenkin etenkin tasaiseen ja rauhalliseen tahtiin valuvaa sadetta usein arvostettu. Tässä kirjoituksessa keskitytään niihin nimityksiin, joita tällaisille sateille on kansankielessä annettu.
Aamurusko koltun kastaa
Sateiden tuloa on iän kaiken ennusteltu erilaisia taivaan, ilman ja luonnon merkkejä tarkkailemalla. Sateita tietää, jos koira syö ruohoa, pääskyt lentävät lähellä maanpintaa tai jos hämähäkki lopettaa verkkonsa kutomisen. Aamurusko tuo sateen, posiolaisen sanoin: Iltarusko pouvan puskoo, aamurusko koltun kastaa. Itätuuli merkitsee samaa, niin kuin Hailuodossa muistutettiin: Itä ei heitä ennen tuulemasta ku se sattaa.
Pitkäaikaista sadetta osattiin odottaa, jos taivas alkoi vetäytyä tasaiseen, yhtenäiseen pilveen. Teuvalla voitiin lausahtaa: Kyllä siitä taisi tulla maarutessaret, kusse (taivas) on nuan lauttalauree nahkapilves. Taivas oli siis kauttaaltaan harmaassa pilvessä. Kemissä huomattiin: Maaunthaisen satheen se siittä tekkee, ko painaa tuon vinkan (= pilvettömän alueen) kiini. Näin alkanut sade tuntui monesti kestävän päiväkausia. Ristijärvellä Kainuussa tehtiinkin selvä kahtiajako: Se on se monipäevänen sae se moavunnaenen, muut on kaekki kuurosatteita.
Sateiden tuloa on iän kaiken ennusteltu erilaisia taivaan, ilman ja luonnon merkkejä tarkkailemalla.
Tasaisen kastelevaa sadetta pidettiin hyvänä etenkin, jos se osui kevääseen tai alkukesään, sillä mikä satoi silloin, satoi laariin: oraalla oleva vilja tarvitsi vettä, jotta syksyllä olisi jotakin, millä täyttää laarit. Heinäntekoaikaan taas sateita ei toivottu, mutta todellisuus oli usein toinen, niin kuin tästä kauhajokelaisesta muistelusta käy ilmi: Viimme vuonna tuli sitte oikeen kauhia maaruntasaret justihin kum piti ruveta heiniä ajamahal latohon.
Esimerkkien sadetta kuvaavat sanat kuuluvat yleiskielistettyinä maadutesade, maaduntainen ja maadunnainen sade sekä maaduntasade. Myös Elias Lönnrotin vuonna 1874 ilmestynyt Suomalais-Ruotsalainen sanakirja tuntee maaduntasateen, ja onpa se mainittu Pienen tietosanakirjan sää-artikkelissakin runsaat 50 vuotta myöhemmin (1925–1928).
Maadunnaisen sateen ja maaduntasateen alkuosat on johdettu verbistä maatua, joka on ikivanhan maa-sanan johdos. Maadutesateen alku on puolestaan johdettu verbistä maaduttaa, joka on johdettu maatua-verbistä.
Moavunnaeset siitä tulloo
Verbin maaduttaa nykykielinen merkitys on ’saattaa maatumaan, aiheuttaa maatumista’, jota ei heti yhdistäisi satamiseen. Laajalti suomen länsimurteissa maaduttaminen on kuitenkin tarkoittanut pääasiassa taivaan vetäytymistä yhtenäiseen pilveen tai yksipersoonaisesti käytettynä yhtenäiseen pilveen peittämistä. Nämä esimerkit ovat Padasjoelta Kaakkois-Hämeestä sekä Rovaniemeltä: Taitaa tulla yäks sale, kun tual iläs (= idässä) or ruvennu nim maaluttaa; Ku pilivet maavuttaa taivhan, sillom piisaa saetta. Taivas ikään kuin muuttuu maan kaltaiseksi tai väriseksi yhtenäisen pilvikerroksen peitettyä sen. Verbin maaduttaa länsimurteinen levikki on varsin selvärajainen: sen eteläraja kulkee suurin piirtein Raumalta Hollolaan (ks. kartta 1). Pohjoisin tieto on Rovaniemeltä.
Aivan vastaavasti myös verbillä maatua on paikoin länsimurteissa sekä ns. savolaiskiilassa yleiskielestä poikkeava merkitys. Nykykielessä maatumisella tarkoitetaan maaksi muuttumista, lahoamista tai umpeen kasvamista. Murteissa myös taivas, maailma tai itä (eli itätaivas) voi ”maatua” sään pilvistyessä. Maatua-verbiin palautuu myös osassa keski-, pohjois- ja peräpohjalaismurteita sekä savolaismurteita käytetty pitkäaikaisen sateen nimitys maatumasade. Pohjois-Pohjanmaalla Rantsilassa sanottiin: Siittä tullee maatumasaje, kun se näkkyy nuin sievästi alottelevan.
Levikiltään mielenkiintoinen on maadunnainen. Sanaa käytetään yleensä adjektiivina, jolloin se määrittää sanaa sade. Esimerkkejä on kyllä siitäkin, että maadunnaisella yksinään viitataan pitkäkestoiseen sateeseen: Moavunnaeset siitä tulloo ennenkun soatiin nuo heinät (Taivalkoski). Maadunnaisen levikki (ks. kartta 2) kattaa itäisimmät Pohjois-Karjalan ja Kainuun savolaismurteet, pohjoispohjalaiset murteet sekä osan peräpohjalaismurteita. Myös Laatokan pohjoispuolella puhutuissa suomen kaakkoismurteissa sana tunnettiin. Toisin sanoen levikki poikkeaa selvästi sekä puheena olleiden maatua- ja maaduttaa-verbien levikeistä että niihin pohjautuvien muiden sateen nimitysten levikeistä.
Kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota johdostyyppiin. Etsin tähän asti ilmestyneistä Suomen murteiden sanakirjan osista muita -nnainen-/-nnäinen-johtimisia sanoja, ja kävi ilmi, että niiden levikki osuu monesti aika lailla samalle alueelle kuin maadunnaisen. Tällaisia ovat esimerkiksi ajannainen ’ajos, paise’, kannannainen ’sellainen, jonka kerralla jaksaa kantaa; kantamus’ ja lähdennäinen ’(jostakin tai joltakin) lähtöisin oleva’.
Se on sellaist maakunnansaletta
Maatua-verbiin pohjautuvat pitkäaikaisen sateen nimitykset ovat siis pääosin länsimurteisia maadunnaista lukuun ottamatta. Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa sekä niihin rajoittuvissa hämäläis- ja paikoin myös pohjalaismurteissa on otettu laajemmat käsitteet käyttöön: maahan lankeavat maakunnan- tai maakuntasateet. Pyhtäällä Kymenlaaksossa huomattiin: Se on sellaist maakunnansaletta oikein, ettei ol mitään kuurosaletta. Jämsässä oli pantu taas merkille, että männä kevännä ei oikiita moakuntasajetta ollukkoa, pitäs olla aina että hyvä kesä tulis.
Nimitys lienee saanut alkunsa siitä, että maaduntasateita, maadunnaisia ynnä muita näiden kaltaisia ilmauksia ei ole oikein enää ymmärretty, joten ne on korvattu tutumman kuuloisella sanalla. Eikä nimitys niin kovin pieleen mennyt: voivathan maakuntasateet hyvinkin ulottua yli koko maakunnan.
Mutta entä lääninsateet?
Maakuntasateiden lisäksi on puhuttu myös lääninsateista. Nimityksestä on tietoja lähinnä Savosta Pieksämäen, Juvan ja Punkaharjun tienoilta. Paitsi hallinnolliseen alueeseen läänillä voidaan viitata myös muuhun laajaan alueeseen tai tilaan ylipäätään. Esimerkiksi Juvalla todettiin, että nauriista tuli suuria, kun oli sitä liänijä kasvaa.
Äänteellisesti lääninsadetta muistuttavia laaja-alaisen sateen nimityksiä on samoilla seuduin muitakin. Etelä-Savossa on voitu puhua lääntäsateesta: Liäntäsaetta se on, ku kanat ei kerra mäne satteem pittoo (Juva). Myös lääntösade on tunnettu. Läämäsateesta on niin ikään joitakin tietoja savolaismurteista. Viimeksi mainitun yhdyssanan alkuosa kuuluu samaan sanueeseen kuin adverbit läämältään ja läämälti, jotka merkitsevät muun muassa ’runsaasti; laajalti’.
Mielenkiinnon vuoksi voisi mainita, että saksan yleiskielessä on pitkäkestoisen ja laaja-alaisen sateen nimitys Landregen, sananmukaisesti ”maasade”. Sattumaa on, että Kaakkois-Hämeen seuduilla on puhuttu myös maansateesta tai maasateesta. Kaakkoishämäläisiin nimityksiin lienevät vaikuttaneet ennemmin kotimaiset maakuntasateet.
Kirjallisuutta
Peltonen, Tapani 2008: Sää ja perimätieto. – Juhani Rinne, Jarmo Koistinen & Elena Saltikoff (toim.), Suomalainen sääopas s. 116–132. Helsinki: Otava.