Tuomari Pirjo Pyhäjärvi kirjoittaa Kielikellossa 4/1998 (Kiinteistö ja rakennus, ks. Lue myös) juridisen ja yleiskielen suhteesta tavalla, joka on lakimiehille tyypillistä. Hän tahtoo, että yleiskielessä käytettäisiin lakikielen erityistermejä.
Kun on maata ja siihen kiinteästi yhdistettyä, kuten rakennuksia, aitoja, pylväitä, näistä kiinteästi yhdistetyistä käytetään yleiskielessä kollektiivisanaa kiinteistö.
Juridiikassa on toisin. Esineoikeus jakaantuu kahtia, irtaimia ja kiinteitä esineitä koskeviin oikeudenaloihin. Lakikielessä sanaa kiinteistö käytetään niistä ”esineistä”, joihin noudatetaan kiinteistöoikeuden normeja. Siinä kiinteistöön kuuluvat siis paitsi rakennus, aita ja pylväs, myös maa, mutta tietyissä tilanteissa jopa lanta, ja aina lainhuutopöytäkirja. Juridisen ja yleiskielen eroa havainnollistanee parhaiten lakitermi vesikiinteistö. Juristeilta lupaa kysymättä sitä sopii sanoa järveksi.
Juristeilla – ja joskus tuntuu, että monet lakimiehet pitävät sitä epäkohtana – ei ole valtaa määrätä kielestä ja sen kehityksestä.
Matti Norri
varatuomari
helsinkiläisen kiinteistön 5. kerroksessa,
joka juridisesti on osake,
irtain esine