Lyhenteet haltuun

Lyhenteitä muodostetaan monella tavalla. Periaatteessa sanasta kuin sanasta voi tehdä loppulyhenteen katkaisemalla sanan kohdasta, jossa konsonanttia seuraisi vokaali. Lyhimmillään loppulyhenteeksi riittää yksi kirjain: t (tunti), p. (puhelin). Tavallisesti loppulyhenteessä on mukana ensimmäinen tavu kokonaan ja toisen tavun alkukonsonantti. Kun yhdyssanasta muodostaa loppulyhenteen, alkuosa voi joko olla mukana kokonaan, kuten lyhenteessä matkap., tai sekä alku- että loppuosa lyhennetään, kuten lyhenteessä puh.joht. Loppulyhenteet luetaan kokonaisina sanoina.

Tavallisia ovat myös koostelyhenteet, joihin on yhdistetty kirjaimia sanan, yhdyssanan tai sanaliiton osista: vrt. (vertaa), tms. (tai muuta sellaista), ESR (Euroopan sosiaalirahasto). Lyhenteen ESR voi lukea joko kokonaisina sanoina tai kirjaimittain:  ”Euroopan sosiaalirahasto” tai ”ee-äs-är”. Koostelyhenteet muodostuvat yleensä yhdyssanan tai sanaliiton osien ensimmäisistä kirjaimista, mutta mukana voi olla myös pidempiä elementtejä, vokaalin jäljestä katkaistuja tavuja: TuTo (Turun Toverit). Tällaiset lyhenteet on mahdollista lukea myös lyhennesanana: ”tuto”.

Lyhennesanat ovat usein synnyltään koostelyhenteitä, mutta sikäli omanlaisiaan, että ne luetaan sanoina, ei kirjaimittain eikä edustaminaan sanoina: luomu (luonnonmukainen), Kela (Kansaneläkelaitos), Sulasol (Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto). Lyhennesana on siis uusi sana, johon on poimittu alkuperäisestä ilmauksesta sen verran kirjaimia tai tavuja kuin tunnistaminen ja ääntäminen vaativat.

Sisälyhenteissä puolestaan on jätetty pois kirjaimia sanan keskeltä mutta sanan loppukirjain on mukana: krs (kerros), nro (numero), Hki (Helsinki). Sisälyhenteiden ryhmä on suppea. Suomen paikannimistä on kuitenkin käytössä paljon sisälyhenteitä. Sisälyhenteet luetaan kokonaisina sanoina.

Lyhenteiden tavoin käytetään myös mittayksiköiden tunnuksia sekä merkkejä, kuten cm, W, kJ; %, §, º.

Isot vai pienet kirjaimet?

Pieni- ja isokirjaimisuutta ei voi suoraan päätellä lyhenteen tyypistä. Tosin vakiintuneet loppulyhenteet ovat kaikki pienikirjaimisia, mutta koostelyhenteitä, lyhennesanoja ja sisälyhenteitä on olemassa sekä pieni- että isokirjaimisia.

Pelkkiä isoja kirjaimia käytetään erilaisten organisaatioiden ja järjestöjen nimien lyhenteissä:  EKP (Euroopan keskuspankki), KHO (korkein hallinto-oikeus), SPR (Suomen Punainen Risti), IATA (International Air Transport Association). Isokirjainlyhenteitä tuotetaan paljon myös luonnontieteiden ja tekniikan alalla, usein englanninkielisistä sanoista: ADHD (attention deficit and hyperactivity disorder, tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö), DVD (digital versatile disc), EKG (elektrokardiogrammi). Myös tutkintonimikkeistä ja oppiarvoista on käytössä isokirjainlyhenteitä, kuten LTO (lastentarhanopettaja), MML (maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti) ja VTT (valtiotieteiden tohtori).

Isokirjainlyhenteissä voi olla mukana pieniäkin kirjaimia, kun lyhenteen erottelevuuden vuoksi otetaan mukaan myös yhdyssanan tai sanaliiton osan toinen kirjain: KuPS (Kuopion Palloseura), HuK (humanististen tieteiden kandidaatti). Monet alun perin isokirjaimiset lyhenteet ovat rakenteeltaan sellaisia, että ne on mahdollista lukea sanoina, esimerkiksi SITRA, UNICEF. Nämä lyhennesanat kirjoitetaan nykyään kuten tavalliset erisnimet: Sitra, Unicef.

Yleisnimistä ja adjektiiveista muodostettujen, kirjaimittain luettavien isokirjainlyhenteiden rinnalla on mahdollista käyttää pienikirjaimisia: ALV~ alv, DVD ~ dvd, TV ~ tv. (Sanalla arvonlisävero on siis kolme rinnakkaista, yhtä oikeaa lyhennettä: alv., ALV ja alv ilman pistettä! sekä arkityylissä vielä lyhennesana alvi.) Moni kirjoittaja suosii pienikirjaimisia lyhenteitä, koska tiuhaan toistuvat isokirjainlyhenteet tekevät tekstistä levottoman näköistä. Erisnimien ja tutkintonimikkeiden lyhenteitä ei kuitenkaan voi muuttaa pienikirjaimisiksi.

Pisteettömiä ja pisteellisiä lyhenteitä

Pisteettömiä ovat seuraavat lyhennetyypit:

• mittayksiköiden lyhenteet (s, km, tlk, kpl)
• isokirjaimiset lyhenteet ja niiden pienikirjaimiset rinnakkaismuodot (RSO, BKT ~ bkt)
• sisälyhenteet, joissa on mukana sanan loppuosa tai viimeinen kirjain (hlö, psta, tmi)
• lyhennesanat (ale, eko, tupo)
• viikonpäivien lyhenteet (ma, ti, ke, to, pe, la, su).

Lyhenteet oy., oyj., ky., ry. ovat pääsäännön mukaan pisteellisiä, mutta nimen yhteydessä nykyisin tavallisesti pisteettömiä. Myös lyhenteitä srk. ja osk. voi käyttää nimen yhteydessä pisteettöminä (Mikaelin srk, Kirjokansi osk).

Ellei lyhenne kuulu mihinkään edellisistä ryhmistä, sen loppuun tulee piste. Pisteelliset lyhenteet ovat pienikirjaimisia, ja ne on muodostettu joko lyhentämällä sanaa lopusta tai koostamalla sanojen tai sanan osien alkukirjaimista. Piste kuitenkin jää pois, jos lyhennettä käytetään yhdyssanan osana, esimerkiksi yo-todistus, ay-toiminta.

Lyhenne yhdyssanan osana 

Yleensä lyhenne liitetään yhdyssanan osaksi yhdysmerkin avulla. Näin tehdään aina, kun kyseessä on kirjaimittain luettava lyhenne (aamu-tv, YK-joukot) tai lyhennenimi (Kela-kortti). Kieleen jo vakiintuneen lyhennesanan voi liittää yhdyssanan osaksi ilman yhdysmerkkiä (luomutuote).  Myös sisälyhenteistä voi jättää yhdysmerkin pois (varaus-nro tai varausnro, lippu-tsto tai lipputsto; joskus yhdysmerkki selventää, esim. tosite-nro).

 Huom.! Jos lyhenteestä muodostetaan uusi sana (usein adjektiivi), liitoskohdassa ei käytetä yhdysmerkkiä vaan kaksoispistettä  (amk:lainen).

Miten taivuttaa lyhenteitä?

Yleensä pelkkä lyhenne merkitsee sanan taivuttamatonta perusmuotoa eli nominatiivimuotoa. Numeron jälkeinen mitta- tai rahayksikön lyhenne luetaan kuitenkin partitiivina: 150 m (metriä), 20 e (euroa). Vain jotkin yksittäiset lyhenteet luetaan muina taivutusmuotoina, kuten v. (vuonna, vuosina), s. (sivu, sivut, sivulla, sivuilla) ja esim. (esimerkki, esimerkiksi).

Lyhenne vaatii peräänsä taivutuspäätteen silloin, kun vastaava kokonainen sanakin esiintyisi tekstissä taivutetussa muodossa eikä lyhenteen tarkoitettu lukuasu käy ilmi lauseympäristöstä. Sen sijaan silloin, kun lyhenne on tarkoitus lukea samaksi taivutusmuodoksi kuin edellinen tai seuraava sana, sijapäätettä ei tarvitse merkitä lyhenteeseen: mahd.(mahdollisiin) kuluihin, seur. (seuraavassa) erässä.

Myös lyhenteet jms., tms. ja yms. luetaan ilman päätteitäkin lauseyhteyden vaatimassa muodossa: Miten toimit, jos jäät vuorotteluvapaalle, vanhempainlomalle tms. (tai muulle sellaiselle)? Lähdeviittaukseen  sisältyvään lyhenteeseen ym. ei liioin tarvitse lisätä taivutuspäätettä, vaikka kyse olisi monikosta, vaan esimerkiksi  ilmauksessa Virtasen ym. (2005) tutkimuksessa lukutapa on  ”Virtasen ynnä muiden tutkimuksessa”.

Taivutuspääte yhdistetään lyhenteeseen tavallisesti kaksoispisteen avulla: kpl:lta, pv:ksi. Kun taivutetaan pisteeseen päättyvää lyhennettä, piste jää pois kaksoispisteen edeltä: esim:ssä 3. Ilman kaksoispistettä pääte liitetään kuitenkin sisälyhenteisiin (Treelle, rvalta) ja lyhennesanoihin (luomua, Natossa). Jos lyhennesana loppuu konsonanttiin, päätteen edelle tarvitaan vielä sidevokaali i: Unicefia.

Mitä kaksoispisteen jälkeen sitten merkitään? Pääte riippuu siitä, miten lyhenne on tarkoitettu luettavaksi. Usein pääte merkitään lyhentämättömän ilmauksen mukaan: HY:oon (Helsingin yliopistoon). Jos lyhenne on tarkoitus lukea kirjaimittain, pääte merkitään sen mukaisesti: PVC:tä.

Moni lyhenne on mahdollista lukea sekä koko sanoina että kirjaimittain. Tällöin kirjoittaja voi päätteen valinnalla osoittaa, kumpaa lukuasua tarkoittaa: SVS:ssa (Suomen Valoteknillisessä Seurassa) vai SVS:ssä (äs-vee-ässässä), oy:öön vai oy:hyn. Kirjaimittainen lukutapa on arkisempi.

Taivutuksen hienosäätöä

Lyhenne vastaa sanan vartaloa, joten kaksoispisteen jälkeen tulee sanan taivutuspääte ja monikkomuodossa myös monikon tunnus i (vokaalien välissä j). Vertaa yksikkö- ja monikkomuotoja:

Jos sanan yksikkövartalo päättyy i:hin, kuten sanoissa prosentti ja sekunti, monikon i:n edelle voi merkitä e:n ohjaamaan kohti oikeaa lukutapaa: %:ina ~ %:eina, s:ja ~ s:eja.

Lyhenteissä merkitään partitiivin (grammaa) ja illatiivin (grammaan) pitkä vokaali kokonaan näkyviin, vaikka tarkkaan ottaen ainoastaan vokaalin pidentymä on päätettä: g:aa, g:aan. Merkintätavalla pyritään yksiselitteisyyteen; kirjoitusasut g:a ja g:an joku voisi lukea ”gramma” ja ”gramman”.

Jos lauserakenne vaatii taivuttamaan mittayksikön lisäksi lukusanankin partitiiviin, pääte merkitään kuitenkin mittayksikön lyhenteeseen:

Milloin käyttää lyhennettä?

Koska samasta sanasta voi olla käytössä useampi lyhenne ja toisaalta sama lyhenne voi merkitä useampaa sanaa, yksiselitteisintä on käyttää kirjoittaessaan kokonaisia, lyhentämättömiä sanoja. Jos kuitenkin tarvitsee tekstissään toistuvasti samaa pitkää ilmausta, kätevä ratkaisu on kirjoittaa se ensimmäisellä kertaa kokonaan ja merkitä lyhenne sulkeisiin. Seuraavilla kerroilla voikin huoletta käyttää lyhennettä. Yritysten ja organisaatioiden sisäisiä lyhenteitä ei kannata käyttää talon ulkopuolelle viestittäessä.

Lyhenteiden käyttö tuo tekstiin arkista sävyä. Siksi virallisissa asiakirjoissa ja tyyliltään kohteliaissa teksteissä, kuten kutsukirjeissä, ei lyhenteitä juuri näy. (Huom. kuitenkin kutsuissa Vp. ’vastausta pyydetään’ ja  R.S.V.P. ’olkaa hyvä ja vastatkaa’.)

Jotkin ilmaukset ovat tutumpia lyhenteinä kuin kokonaisina sanoina. Kun huhutaan yt-neuvotteluista tai päivitetään CV:tä, ei välttämättä muistu mieleen, että yt (tai YT) merkitsee yhteistoimintaa ja CV on lyhennetty sanoista curriculum vitae. Jos epäilee, että lukija ei tunne lyhenteen pohjana olevaa sanaa, lyhenteen voi avata ensimmäisellä käyttökerralla mutta käyttää sitä muuten ilman selitystä.

Pitkiä ilmauksia voi tekstissä korvata paitsi lyhenteillä myös yläkäsitteillä. Nimi työ- ja elinkeinoministeriö voi vuorotella TEM:n ja ministeriön kanssa, ja Palvelualojen ammattiliiton sijaan voi kirjoittaa sekä PAM että liitto.