Liettualaisilla on varsin omalaatuinen sukunimijärjestelmä, joka koostuu miesten, naimisissa olevien naisten ja naimattomien naisten sukunimistä, esimerkiksi:
| Jonaitis | perheen isä, perheen poika |
| Jonaitienė | perheen äiti (johdettu aviomiehen nimestä) |
| Jonaitytė | perheen tytär (johdettu isän nimestä). |
Tällainen sukunimien järjestelmällinen ja virallinen kolmijako ei ole käytössä missään muussa Euroopan maassa.
Liettualaisessa sukunimijärjestelmässä miesten nimillä on keskeinen asema, sillä naisten sukunimet ovat johdoksia. Ne muodostetaan liittämällä miehen nimen vartaloon eri suffikseja. Esimerkiksi:
Vanagas →
|
Vanagaitė (tyttönimi; Vanagasin tytär) Vanagienė (naimisissa olevan naisen nimi; Vanagasin vaimo) |
|
Vanagaitė → |
Labutienė (tyttönimeltään Vanagaitė, nykyään Labutisin vaimo). |
Jos nainen naimisiin mennessään ottaa miehensä sukunimen, hänen uusi nimensä muodostuu miehen sukunimen vartalosta ja suffiksista ienė, esimerkiksi
| Jurkūnas → | Jurkūnienė |
| Urba → | Urbienė |
| Bitė → | Bitienė |
| Petraitis → | Petraitienė |
| Biržys → | Biržienė |
| Adomavičius → | Adomavičienė |
| Pocius → | Pocienė (laajennettu variantti Pociuvienė) |
| Katkus → | Katkienė/Katkuvienė. |
Tyttönimien suffikseja on useampia. Niiden valintaan vaikuttaa isän nimen pääte, toisin sanoen tyttönimen suffiksiin sisältyy kantanimen päätteen vokaali, esimerkiksi
| Jurkūnas | -aitė | Jurkūnaitė |
| Urba | Urbaitė | |
| Bitė | -ytė | Bitytė |
| Petraitis | -ytė | Petraitytė |
| Biržys | Biržytė | |
| Adomavičius | -iūtė | Adomavičiūtė |
| Pocius | Pociūtė | |
| Katkus | -utė | Katkutė. |
Liettualaisille ruvettiin antamaan sukunimiä suhteellisen myöhään, vasta 1400-luvulla. Lopulliseen muotoonsa ne vakiintuivat 1700-luvun jälkipuoliskolla. Niiden alkuperän melkoisen kirjavuuden selittää Liettuan historia. Etymologista kriteeriä käyttäen voidaan erottaa ainakin seuraavat neljä sukunimikerrostumaa:
1) yleisbalttilaisista etunimistä muodostuneet nimet
2) liikanimistä muodostuneet nimet eri johdoksineen
3) kristillisistä etunimistä muodostuneet nimet ja niiden johdokset liettualaisine suffikseineen
4) slaavilaistetut nimet.
Liettualaisten sukunimien vanhimpaan kerrostumaan kuuluvat kaksiosaiset yleisbalttilaiset etunimet, joita on säilynyt runsaasti. Moni perinteinen kaksiosainen etunimi on siis aikoinaan muuttunut sukunimeksi, esimerkiksi Daugnora/Daunoras (daug ’paljon’ + norėti ’haluta’; ’paljon haluava’), Tautginas (tauta ,’kansa’ + ginti ’puolustaa’; ’kansan puolustaja’) jne. Toisaalta monia vanhoja kaksiosaisia etunimiä käytetään edelleenkin etuniminä, esimerkiksi Vytautas (sen rinnalla on myös feminiinimuoto Vytautė): (iš)vysti ’nähdä’ + tauta ’kansa’; ’joka näkee kansansa’ tai ’jonka kansa näkee’.
Toiseen sukunimikerrostumaan sisältyvät liikanimistä muodostuneet sukunimet, esimerkiksi Balčius ’valkotukkainen’, Baltakis ’valkosilmä, jolla on vaaleat silmät’, Briedis ’hirvi’, Gaidys ’kukko’, Kairys ’vasenkätinen’, Kalnius ’mäellä asuva, mäkinen’, Kiškis ’jänis’, Kubilius ’tynnyrintekijä’, Lapė ’kettu’, Meška ’karhu’, Miškinis ’metsässä asuva, metsäläinen’, Papievis ’niityn laidalla asuva’, Rudis/Rudys ’punatukkainen’, Vabalas ’kovakuoriainen’, Vanagas ’haukka’, Vilkas ’susi’ jne. Liikanimiin voi myös liittyä esimerkiksi patronyymi tai deminutiivisuffikseja: Briedelis, Kairelis, Labutis, Vilkelis (deminutiivisuffiksit elis, utis), Balčiūnas, Kiškūnas, Kubiliūnas, Meškėnas, Rudaitis, Rudžionis, Vilkaitis (patronyymisuffiksit aitis, ėnas, (i)onis, (i)ūnas) jne. Sukunimenä käytetyn liikanimen merkitys luonnollisesti on nykyäänkin selvä.
1300- ja 1400-luvun vaihteessa liettualaiset kääntyivät viimeisenä Euroopan kansana kristinuskoon ja saivat sen seurauksena joukon uusia kristillisiä etunimiä, esimerkiksi Antanas, Jonas, Jokūbas, Juozapas (lyhennetty muoto Juozas), Jurgis, Leonas, Petras, Povilas, Paulius, Ona, Kotryna jne. (Niitä käytettiin vanhojen yleisbalttilaisten nimien ja liikanimien rinnalla.) Ajan mittaan joistakin kristillisistä nimistä on tullut sukunimiä, esimerkiksi Leonas, Laurynas; Antanėlis, Jurgelis (kaksi viimeksi mainuttua ovat deminutiivijohdoksia). Kristillisiin nimiin ja niiden deminutiivijohdoksiin alkoi myös liittyä patronyymisuffikseja. Syntyi paljon johdoksia, jotka muodostavat nykyään liettualaisten sukunimien suurimman ryhmän:
| Antanas → | Antanėlis, Antanaitis |
| Jonas → | Jonelis, Jonutis; Jonaitis, Jonynas, Janonis, Janiūnas |
| Jonelis → | Joneliūnas/Janeliūnas |
| Jurgis → | Jurgelis, Jurgutis; Jurgaitis, Jurgėnas |
| Jurgelis → | Jurgeliūnas, Jurgelėnas |
| Ona → | Onaitis |
| Petras → | Petru(i)tis, Petrukas; Petraitis, Petrėnas, Petronis, Petryla |
| Petrukas → | Petrukaitis |
| Povilas → | Povilaitis, Povilionis/Pavilionis, Poviliūnas jne. |
Hieman edellisiä nuorempia sukunimiä ovat ne, joihin on liitetty slaavilaisperäinen suffiksi -(i)auskas/-(i)auskis, -avičius/-evičius, -inskas/-inskis jne. Niitä ruvettiin liittämään kaikkiin perinteisiin liettualaisiin nimiin 1600-luvulta lähtien, jolloin Liettua Puolan valtion osana oli jo menettämässä autonomiansa ja jolloin kansan puolalaistamispolitiikka oli vahvistumassa. Sen seurauksena syntyi sellaisia sukunimiä kuin Daugėlavičius/Daugelavičius, Daunoravičius, Radvilavičius (kantaniminä ovat vanhoista kaksiosaisista etunimistä muodostuneet sukunimet Daugėla, Daunoras, Radvila), Balčiauskas, Kairevičius, Kuprevičius, Kubilinskas (kantaniminä ovat sukunimiksi muuttuneet liikanimet Balčius, Kairys, Kuprys, Kubilius), Antanavičius, Jonauskas, Janavičius, Juozapavičius, Jurgevičius, Jurgelevičius, Leonavičius, Petrauskas, Paulauskas (kantaniminä ovat kristilliset nimet tai niiden johdoksista muodostuneet sukunimet Antanas, Jonas, Juozapas, Jurgis, Jurgelis, Leonas, Petras, Paulius). 1600- ja 1700-luvuilla innokkaana puolalaistamispolitiikan ajajana toimi katolinen kirkko, jonka puolalaiset papit jopa puolansivat monen liettualaisen sukunimen. Sillä tavalla ovat syntyneet esimerkiksi sukunimet Žukas, Kazlas (vrt. vabalas ’kovakuoriainen’, puolan żuk ’kovakuoriainen’, ožys, oželis ’pukki, vuohi’ puolan kozioł ’pukki, vuohi’). Käännettyihin sukunimiin liitettiin myös slaavilaisperäisiä suffikseja, esimerkiksi Žukauskas, Kazlauskas, Zajančkauskas (vrt. kiškis, kiškelis ’jänis’, puolan zając, zajączek ’jänis’). Samalla tavoin myös puolannetut kristilliset etunimet toimivat sukunimien pohjana: kun liettualainen talonpoika sanoi papille olevansa Motiejus (puolaksi Maciej) hänelle annettiin sukunimi Mačys tai Maciejauskas, Mackevičius; Jonas (Jonelis, Jonukas) (puolaksi Jaś) sai sukunimen Jasinskas jne.
Kun katolisen kirkon puolalaiset papit ja myöhemmin Venäjän keisarikunnan kirjurit eivät osanneet liettuan kieltä, syntyi paljon väärin kirjoitettuja sukunimivariantteja, joita käytettiin myös virallisesti. Esimerkiksi 1800-luvun kuuluisien liettualaisten piispojen ja kirjailijoiden sukunimet Motiejus Valančius ja Antanas Baranauskas kirjoitettiin Wołonczewski, Baranowski, vaikka heidän sukunsa nimi on aina ollut Valančius, Baranauskas tai Baronas (vrt. baronas = avinas ’pässi’). Samoin kirjoitettiin myös tavallisten liettualaisten sukunimiä, varsinkin sellaisia, joihin oli liitetty slaavilaisperäinen suffiksi. Liettuan itsenäistyttyä ensimmäisen maailmansodan jälkeen moni väärin kirjoitettu sukunimi korjattiin. Ei siis enää kirjoitettu Wołonczewski vaan Valančius, ei Baranowski ja Kozłowski vaan Baranauskas ja Kazlauskas (Kazlauskas on muuten nykyisin Liettuan yleisin sukunimi). Kuitenkin joitakin virheellisiä variantteja on säilynyt tähänkin päivään asti, esimerkiksi Nevronis (pitäisi olla Niauronis; se on johdos liikanimestä Niaura ’synkkä, synkkämielinen’). Variantti Nevronis on syntynyt siksi, että venäläiset kirjurit eivät joko osanneet tai halunneet kirjoittaa oikein liettualaista diftongia (i)au.
1600- ja 1700-luvulla Liettuan ylhäisöpiirit olivat täysin puolalaistuneita. Ehkä siitä syystä liettualaiset auskas-, evičius-, inskas/anskas-suffiksilliset sukunimet alkoivat tavallisten liettualaisten tajunnassa liittyä ”herroihin”. Usein vaurastunut talonpoika itse puolansi nimensä: hän ei ollut enää esimerkiksi Budrys tai Budrius vaan Budrevičius. Erityisen herkästi liettualainen suffiksi vaihdettiin puolalaiseen ponas ’herra’-sanan yhteydessä esimerkiksi silloin, kun naapureiden kesken haluttiin olla ”kohteliaita”. Naapurukset Katilius ja Varnas/Varna saattoivat siis puhutella toisiaan pone Katilevičiau ’herra Katilevicius’ ja pone Varnauskai ’herra Varnauskas’. Sukunimen asu on siis aikoinaan voinut viitata henkilön yhteiskunnalliseen asemaan. Nimi ei kuitenkaan pysty paljastamaan kantajansa etnistä alkuperää.