Moni on viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, että selkeä on alkanut kielenkäytössä vallata alaa selvältä. Kilpailussa voi jollakulla olla ”selkeä johto” tai ”selkeä epäonni”, kuorsauksen aiheuttama huonounisuus voi jo nelikymmenvuotiaalla näkyä ”selkeinä vaivoina” ja naisvaltaisten alojen palkkaus on ”selkeästi alhaisempi” kuin miesvaltaisten. Joku voi olla jopa ”selkeästi hullu”. Mikä tällaisissa ”selkeissä esimerkeissä” oikeastaan särähtää korvaan? Mikä on selvän ja selkeän ero, ja miten tämä ero on hämärtynyt?

Jos selkeästä kuoritaan muodikas kuorrutus pois, löydetään kaksi käyttötapaa. Yleensä selkeäksi luonnehditaan jotakin konkreettista, jokin konkreettinen rakenne tai koostumus. Synonyymiksi käy usein kirkas. Pilvetön taivas on selkeä, ja selkeällä säällä näkyvät tähdet. Kahvi on selkeää, ja vesikin voi olla niin selkeää, että järven pohja näkyy. Kaikki tällainen selkeys on sellaista, jonka silmä havaitsee. Silmä havaitsee myös käsialan ja kirjan painoasun selkeyden, selkeän julisteen ja muodon. Myös kuulohavainnot voivat olla selkeitä: kuiskaus kuuluu selkeästi, puhutaan selkeällä äänellä.

Toinen tapa käyttää selkeää on yhdistää se ihmisen ajatteluun ja ymmärtämiseen. Tämä käyttötapa on astetta abstraktimpi, kuvallisempi. Joku voi opettaa selkeästi, antaa selkeät ohjeet ja selkeän vastauksen. Ajatuksenjuoksu voi olla selkeää, ja tilanteesta saa selkeän käsityksen. Käytetään selkeitä puheenvuoroja selkeän verojärjestelmän puolesta. Myös tällaisessa selkeydessä on kyse jonkinlaisesta rakenteen kirkkaudesta: ajatuksen ja veden selkeys on samanlaista.

Selvällä on enemmän käyttötapoja kuin selkeällä. Osittain selvää käytetään samoissa tehtävissä kuin selkeää. Sää ja vesi voivat olla yhtä hyvin selviä kuin selkeitäkin. Myös aistimukset voivat olla selviä: kirjoitetaan selvällä käsialalla ja äännetään selvästi. Toisaalta myös selvä yhdistetään ajatteluun ja ymmärtämiseen. Määritelmä on selvä, annetaan selvät pelisäännöt, ja asia ilmaistaan selvästi.

Selvän ja selkeän merkityksissä ja käytössä on yhteinen osuus, mutta toisaalta selvä on jatkanut omaa rönsyilyään, osittain abstraktimpaan suuntaan. Selvä ilmaisee jonkinlaista esteettömyyttä silloin, kun sanotaan, että reitti tai vaikka nenä on selvä. Järvi voi lainehtia selvänä, vaikka rannoilla on vielä jääröykkiöitä. Lankavyyhti on selvä, ja hiukset kammataan selviksi.

Kun jokin keskeneräinen tai epäjärjestyksessä oleva (tms.) saadaan jollain tavoin valmiiksi, ”kirkkaaksi”, siitä tulee selvä: Nimitys on jo selvä, velka maksetaan selväksi, heidän välinsä ovat nyt selvät. Perunamaa on selvä, kun perunat on nostettu, ja niitty, kun heinä on korjattu. Selvää voidaan käyttää myös, kun halutaan ilmaista, että jokin on aitoa, puhdasta, ”ehtaa”. Selvää ruisleipää syödään, jos leivässä on vain ruisjauhoja. Lasku maksetaan selvällä rahalla, ei kortilla.

Jostain syystä juuri selvä eikä selkeä on alkanut merkitä ”päihtymätöntä” (ja järjissään olevaa). Osoituksena siitä, ettei tällainen kehitys ole ollut aivan itsestään selvä, on se, että murteissa myös selkeää käytetään tässä merkityksessä: ”Siinnä miästä tarvitaan, kuj jua juavuksist ittensäs selkeeks” (Urjala).

Kaikkein kauimpana konkreettisesta käytöstään selvä on silloin, kun se merkitsee ’ilmeistä, kiistatonta’. Tämä lienee nykyään selvän tavallisinta käyttöä. Se on selvä valhe, ja hän on selvä roisto. Rapussa on selvä kalan haju ja ulkona selvä päivä. Aurinko on selvästi horisontin yläpuolella. Asiassa on tapahtunut selvä muutos, siitä on nähtävissä selviä merkkejä. Tilanne on meillä selvästi huonompi, ja heillä on selvä enemmistö. Juuri tämän selvä-sanan käytön selkeä pyrkii nykyään omaksumaan:

Parin prosentin ja yhtä monen paikan kannatuslisäys oli selkeä pettymys niin rivivihreille kuin liikkeen johtajillekin.

Ehkä selkeimpänä mahdollisena törmäyskohtana Kanerva mainitsee verouudistuksen – – .

Toisaalta Macbeth on nuoren ohjaajan toinen elokuva ja selkeä edistysaskel – – .

Tällaisella selkeydellä ei enää ole tekemistä jonkin (aineen tms.) rakenteen kirkkauden kanssa. Jos kannatuslukujen sanotaan olevan ”selkeä pettymys”, ei puhuta pettymyksen rakenteesta, vaan siitä, että pettymys on kiistaton. ”Selkeä edistysaskel” ei kerro niinkään askelen ominaisuuksista kuin siitä, että kyseessä on ilmiselvästi edistysaskel. Selkeä on saanut kolmannen käyttötavan selvän antaman mallin mukaan.

Usein selkeä ei ”uuskäytössäänkään” särähdä korvaan sen takia, että sen voi ajatella kuvaavan myös jotain rakennetta. Seuraavat esimerkit kertovat ensinnäkin sen, että kiistattomasti on olemassa uskonnollinen maailmankuvatyyppi ja puolueen oma reviiri, ja toisaalta myös sen, että sekä maailmankuvatyypillä että reviirillä on oma rakenteensa:

Pysyvin ja selkein maailmankuvatyypeistä oli uskonnollinen – – .

Kummallakin (puolueella) on oma selkeä reviirinsä.

Mutta minkälaista on näiden lauseiden selkeys:

Selkeitä ammatteja, joihin humanisteja nykyään koulutetaan ovat lähinnä opettajat, kääntäjät, tulkit sekä puheterapeutit.

Palveleminen edellyttää selkeätä itsetuntoa.

Selkeästä on tullut muotia. Olisiko selkeän äänneasussa jotain houkuttelevampaa kuin selvässä? Poliitikkojen ajatukset ja urheiluselostajien johtoasemat olkoot selkeitä, mutta jonkinlainen allergia saattaa herkkäkorvaisessa puhjeta, jos hän jatkuvasti joutuu kuulemaan tämäntapaista selkeän käyttöä:

Teksteissä saa nuorten aikuisten näköalattomuus voimakkaan ja selkeästi koettavan ilmiasunsa.