”Saako niitä lyhenteitä teksteissä käyttää?” utelee yksi toimittaja. Toinen haluaa uskonvahvistusta, että mm. on lehtijutussa ehdottoman huonoa kieltä. Nämä toimittajat eivät ole yksittäistapauksia, vaan nykykirjoittajat on poikkeuksetta peloteltu pois lyhenteiden ääreltä.
Selaapa mitä tahansa tekstintekijän opasta tai käsikirjaa, lyhenteitä kohtaan ollaan tiukkoja: Lyhenteet tiivistävät tekstiä liikaa. Lyhenteet tekevät viestin vaikeaksi ymmärtää. Ne ovat rumia ja vaarallisia.
Lopputulos on, että tavallisia lyhenteitä ei jutuissa juuri ole. Töitä saa tehdä, jotta löytäisi lehdestä tai nettitekstistä kirjainyhdistelmän ns., nk., yms., jne., mm., tms.
Sen sijaan nimien lyhenteitä viljellään runsaasti. Lukijan eteen talutetaan Supo, sepa, WADA, Sdp, STT, HS, EU, KRP. Toiset näistä selitetään, toiset oletetaan tutuiksi ilman avaamistakin.
Lyhenteitä siis käytetään. Mutta saako niitä käyttää? Ja kannattaako niitä käyttää?
Selitä, jos käytät
Sanoja lyhennetään monesta syystä: halutaan säästää tilaa, kirjoittajan tai lukijan vaivaa. Parhaimmillaan lyhenne palvelee kaikkia kolmea tavoitetta. Pahimmillaan lukija joutuu lyhenteen takia tekemään ylimääräistä työtä, jotta hän ymmärtäisi tekstin sanoman.
Lyhenteitä kannattaa käyttää, jos ne helpottavat lukijan urakkaa. Etenkin pitkät, vieraskieliset termit ja nimet on jopa suotava lyhentää. Tekstistä tulisi turhan raskas, jos lyhenteen sepa sijasta käyttäisi aina koko ilmausta single euro payments area.
Tällaiset lyhenteet kuitenkin kaipaavat selityksen, varsinkin jos kyse on uudesta asiasta. Selitys voi olla heti lyhenteen jälkeen: Viime vuonna aloitettiin siirtyminen yhteiseen eurooppalaiseen maksualueeseen Sepaan (single euro payments area). Lyhenteen voi avata myös ennen sen käyttämistä: Slovakian kansallispuolue SNS.
Vain asiantuntijoille?
Mitä tutumpi lyhenne lukijoille, sitä harvemmin sitä tarvitsee selittää. Ufo ja Unicef ovat tiuhaan käytettyjä, eikä niihin kaivata lisäyksiä unidentified flying object ja United Nations Children’s Fund. Harva meistä edes osaisi yhdistää näitä selityksiä ja lyhenteitä. Toisaalta tutun sanan selittäminen voi vieraannuttaa lukijan tekstistä ja saa epäilemään, että häntä pidetään tyhmänä.
Selitystarve lähteekin siitä, missä lyhennettä käytetään ja kelle teksti on tarkoitettu.
Tavalliselle lukijalle seuraava esimerkki on käsittämätön: IBU on myöntänyt virheensä ja tyytyy CAS:n päätökseen, kertoo ADT. Sen sijaan urheilusivuilla virke on ymmärrettävämpi – etenkin kun teksti on pitkän juttusarjan lopusta, jossa on käsitelty aihetta.
Tällaisella lyhenteiden käytöllä rakennetaan kirjoittajan ja lukijan välille me asiantuntijat -henkeä. ADT-teksti on kirjoitettu niille, jotka tunnistavat sen viittaavan antidopingtoimikuntaan, muut lukijat suljetaan tietoisesti ulkopuolelle.
Ehdoton ehkä
Tavallisessa lehtitekstissä voi käyttää yleisimpiä ja tunnettuja lyhenteitä, kuten jne., mm., esim., EU, km, KRP, jos ne tekevät tekstin helpommaksi ymmärtää tai tuovat siihen haluttua sävyä.
Mitä hankalampi itse teksti on, sitä vähemmän se kestää lyhenteitä.
Ehdottomia sääntöjä lyhenteiden käytöstä ei voi antaa, vaan kirjoittajan on itse harkittava, mikä sopii hänen tekstiinsä, hänen lukijoilleen.