Mahtoiko olla kevätsiivous tekeillä kymiläisen emännän puuskahtaessa: ”Vaik on noim monta käsalaa nin karttuu noim paljo tot rojuu!”  

Kaakkoishämäläisiä murteita taitamattoman saattaa olla vaikea ymmärtää, mitä etua useammasta käsialasta on järjestyksenpidossa. Yleiskielessä tunnetut käsialan merkityksethän liittyvät kullekin ominaiseen kirjoitustyyliin tai työn tunnistettavaan jälkeen. Murteissa käsiala voi kuitenkin merkitä myös komeroa, hyllyä tai muuta säilytyspaikkaa tai laskutilaa. Tämä käsialan merkitys on tunnettu Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja paikoin itäisellä Uudellamaalla, Keski-Suomessa ja Savossakin. Hollolassa on sanottu, että sev verran ol’ aina käsalaa ettei niit (leivinastioita) aittoin astik kuletettu.

Käsialaksi nimitetyt säilytyspaikat eivät välttämättä ole pelkästään tavanomaisia kaappeja ja komeroita, vaan ne saattavat olla myös jonkun omia yksityisiä säilöjä. Iittiläisellä oli huolena, ettei vieraan koira vain menisi pöydän alle, ku min on siel käsalojai, joissa säilytän ruokiani. Suursaaressa jouduttiin päivittelemään eik nyt ihminem muista omaa käsalajaan?

Talteen pantava esine lasketaan kädestä alas, ”käden alle”. Siksi laskutilasta puhutaan käsialana tai paikoin myös kädenalaisena. Hollolassa saatettiin päivitellä: Eihän tiell om minkiällaatiist kälenalaist!

Vastaava laskutilaa tarkoittava sana on voitu murteissa muodostaa myös laskea- tai panna-verbistä johdetun substantiivin avulla. Tällainen panna-verbistä johdettu sana on käsipanos. Karjalankannaksen Muolaassa saattoi kateissa olevaa esinettä etsivä kuulla: Kyl mie sen tiijän (missä etsimäsi tavara on), se on min käspanoksessain. Laskea-verbistä johdettuja variantteja on murteissa useita, mm. kädenlaskettava, kädenlaskin, käden- tai käsilasku sekä käsilaskos.

Kädenlaskettava on tunnettu osassa hämäläismurteita, kuten Luopioisissa: Toi kammari onkin ny olluk kälellaskettavana. Samaan tapaan on muodostettu myös Padasjoen kakunlaskettava, ruokien, astioiden tms. säilytyshuone, ja Eräjärven kalunlaskettava, ullakolla ulkoseinän ja kamarin seinän väliin jäävä matala säilytystila. Jyväskylän pohjoispuolella Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa vastaava sana on ollut käsilaskos. Kyllä se ukko käs’laskoksesa muistaa, tuolta se uunin ranssilta vasarasa otti, todettiin Pielavedellä.

Laskutilan merkityksessä käsiala ei ole päätynyt kirjakieleen eikä kirjoitetun kielen sanakirjoihin, vaan on tunnettu vain puhutussa kielessä – siis murteissa. Kirjakielessämme käsiala on kyllä vanha sana, ja se esiintyy jo Agricolan rukouskirjassa. Merkitys on vain hieman toinen: ’työ, teko, luomus, aikaansaannos’. Murteissa on pohjaa myös tälle käsialan merkitykselle: ala-sanan yksi merkitys on ’näkyvä jälki, tulos’. Esimerkiksi Rantsilassa maalarille, joka käveli vasta maalaamallaan lattialla, sanottiin: Elä pillaat työallaas! Keiteleen murretta taas on seuraava esimerkki: Luulis että sillä sujuu tuo työnteko ja tulloo paljon alloo.

Käsiala-sanan merkitys ’käsin tehdyn työn yksilöllinen tekotapa tai tulos’ on tunnettu kaikissa suomen murteissa. Toi harava on mun käsialatan, sanottiin Perttelissä, ja Nivalassa esiteltiin valmiita töitä: Täss oj jo käsialoja nähtävänä. Tämä merkitys näkyy myös vanhoissa sanakirjoissa. Kirjoitustaidon yleistyessä käsialan merkitys on vähitellen kaventunut tarkoittamaan ensisijaisesti kullekin ominaista käsin kirjoitetun tekstin tyyliä tai ulkonäköä. Lönnrotin vuonna 1880 ilmestyneessä sanakirjassa tämä merkitys on jo mainittu, ja 80 vuotta myöhemmin Nykysuomen sanakirjassa se on noussut ensisijaiseksi merkitykseksi. Tulevaisuuden sanakirjat näyttävät, mihin suuntaan merkitys kehittyy, kun käsin kirjoittaminen käy yhä harvinaisemmaksi.

Tällä palstalla esitellään sellaisia murteiden ja nimistön ilmiöitä, jotka asettuvat melko tarkkarajaisille alueille Suomen murrekartalla. Levikkikartat ovat syntyneet Suomen murteiden sanakirjan toimitustyössä.