Jymyuutinen: Perunan on oltava komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa

Säädöskieltä pidetään usein tylsänä ja kuivakkaana. Minusta se on kuitenkin harvinaisen kiehtovaa. Siksi olenkin viime vuosina käyttänyt kielentutkijana melkoisen siivun vapaa-aikaani säädöskielen tutkimiseen väitöskirjaani varten. Lisäksi päivätyössäni juristina pyörittelen sitä hyvän osan virka-aikaa. Erityisesti minua on kiinnostanut säädöskielen kyky luoda oikeuksia ja velvollisuuksia sekä muita asiaintiloja. Oikeushan on kieltä: ilman kieltä meillä ei olisi lainsäädäntöä – tai oikeusjärjestelmää ylipäätään.

Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä oikeudet ja velvollisuudet syntyvät yleensä kirjallisessa muodossa säädöksillä eli laeilla ja asetuksilla. Säädöksiä voidaankin pitää genrenä eli tekstilajina, jonka tehtävänä on oikeuksien ja velvollisuuksien aikaansaaminen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki säädöskielen ilmaukset – tarkemmin sanoen predikaattiverbit – saisivat aikaan oikeuksia ja velvollisuuksia. Tähän kuitenkin palaamme hieman tuonnempana.

Onko perunan sittenkään oltava tiettyä siemenluokkaa?

Toinenkin varoitus: Tämän jutun otsikossa esitetty väite siitä, että perunan on oltava komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa, voi olla uutisankka. Se ei välttämättä pidä paikkaansa. Ehkä olen vain halunnut tehdä klikkiotsikon. En kuitenkaan juksaisi Kielikellon lukijoita, joten väite on ihan paikkansapitävä, minkä voitte halutessanne tarkistaa korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueesta annetusta laista.

Kiintoisaa nimittäin on, että minun lausumanani (tai kirjoittamanani) otsikon ilmaus voi olla totta tai olla olematta. Lakitekstissä samainen ilmaus ei kuitenkaan ole totta tai epätotta. Sen sijaan se saa aikaan kuvaamansa velvollisuuden. Jos laissa lukisi tuon ilmauksen asemesta, että perunan ei tarvitse olla komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa, ei kyseessä olisi vale, vaan koko velvollisuutta ei olisi olemassa ensinkään. Minun esittämänäni tuo ilmaus olisi täyttä puppua.

Samainen ilmaus voi siis kontekstista ja tilanteesta riippuen joko kuvata todellisuutta (todenmukaisesti tai valheellisesti) tai aikaansaada sitä. Ilmauksen ulkoasusta ei välttämättä selviä, kummasta on kyse. Tämän ilmiön havaitsemisesta en kylläkään voi ottaa kunniaa itselleni, vaan se on lähtöisin vuosikymmenten takaa alun perin sellaisilta kielifilosofeilta kuin J. L. Austin ja John Searle. Kielen todellisuutta luovaa ominaisuutta kutsutaan performatiivisuudeksi.

Onko perunan oltava vai tuleeko sen olla tiettyä siemenluokkaa?

Kun nyt olemme päässeet siihen asti, että ilmauksella perunan on oltava komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa saadaan säädöskontekstissa aikaan ilmauksen kuvaama velvollisuus, voimmekin seuraavaksi pohtia, miksi velvollisuuden luomiseen on käytetty juuri tuota ilmausta eikä jotain toista.

Koulussa olemme ehkä oppineet, että käskemiseen käytetään imperatiivia. Tuskin silti ihmettelemme, että lakitekstissä ei käsketä: Peruna, ole komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa. Sivumennen sanoen velvollisuushan ei kohdistu perunaan – velvollisuuksia voidaan säätää vain intentionaaliselle toimijalle – vaan jollekin sen laadusta vastaavalle taholle. Siitä huolimatta ei säädetä: Huolehdi siitä, että peruna on komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa. Modernissa säädöskielessä ei sanota myöskään peruna olkoon komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa.

Käskeminen tai velvoittaminen ei siis tapahdu säädöskielessä käsky- vaan väitelauseella, jonka predikaattiverbi on esimerkkitapauksessamme kuitenkin eksplisiittisesti modaalinen eli selvemmin sanoen ulkoasultaankin velvoittava (on oltava). Muotoilu peruna on komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa ei olisi velvoittava. Sen sijaan ihan yhtä hyvin voitaisiin säätää, että perunan tulee olla komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa.

Velvollisuuksia luodaankin säädöskielessä paljon myös tulla-verbiä käyttäen, vaikka on tehtävä -tyyppinen rakenne on sitä selvästi yleisempi. Nämä kaksi ilmausta ovat velvoittavassa tehtävässään säädöskielessä synonyymiset ja keskenään vaihdettavissa. Periaatteessa voitaisiin aivan yhtä lailla muotoilla, että perunan pitää olla komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa tai että perunan täytyy olla komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa. Käytännössä pitää- ja täytyy-verbeillä velvoittaminen on kuitenkin säädöskielessä harvinaista. Sen sijaan niillä on siinä muita tehtäviä, joiden käsittelyyn ei kuitenkaan kannata uppoutua tässä jutussa.

Vaikka ei-modaalisella indikatiivilla (peruna on) ei äskeisessä esimerkkitapauksessa voidakaan velvoittaa, monissa tapauksissa voidaan – ja velvoitetaankin, kuten tässä:

Vaikka tässä ei sanota on tehtävä tai tulee tehdä, ilmaus luo Elintarviketurvallisuusvirastolle velvollisuuden saattaa teko syyteharkintaan.

Tällaisella ei-modaalisella indikatiivilla velvoittaminen onkin säädöskielessä suunnilleen yhtä yleistä kuin on tehtävä -rakenteella velvoittaminen. Mutta kun ulkoasultaankin velvoittavalla ilmauksella voidaan velvoittaa niin yksityistä tahoa kuin viranomaistakin, ei-modaalisella indikatiivilla velvoitetaan säädöskielessä nimenomaan viranomaista.

Esimerkissä se, että ilmoituksen tekee Elintarviketurvallisuusvirasto, selittynee ensinnäkin sillä, että ilmaus paitsi velvoittaa myös samalla luo virastolle toimivallan: juuri Elintarviketurvallisuusvirastolla eikä millään muulla on toisaalta myös oikeus tehdä ilmoitus. Toiseksi ei-modaalista indikatiivia selittää sanajärjestys, jossa viranomaisen nimi mainitaan painokkaalla paikalla lauseen lopussa. Muotoilu ilmoitus on tehtävä Elintarviketurvallisuusviraston ei ole mahdollinen.

Tekstiä tarkkaan ja riittävän laajassa määrin tutkailemalla pystyy siis tekemään johtopäätöksiä siitä, miksi kirjoittaja on (useimmiten tiedostamattaan) valinnut käytettäväksi juuri tietyn ilmauksen. Tällaiset asiat tekevät kielentutkimuksesta kiinnostavaa.

Voiko vai saako Elintarviketurvallisuusvirasto kieltää perunakaupan?

Lähdimme liikkeelle siitä, että säädöskielellä luodaan oikeuksia ja velvollisuuksia. Olemme tähän mennessä tutustuneet lähinnä velvollisuuksiin. Miten on oikeuksien laita? Säädöskielessä velvoittaminen on huomattavasti yleisempää kuin oikeuttaminen – tai voimme puhua myös sallimisesta (vaikka ihan aina nämä kaksi eivät täysin synonyymisiä olekaan, mutta tässä yhteydessä ei kannata takertua tällaisiin finesseihin).

Salliminen tapahtuu säädöskielessä tyypillisimmin voida-verbillä, esimerkiksi näin:

Toiseksi yleisimmin sallitaan saada-verbillä, esimerkiksi tähän tapaan:

Kiintoisaa on, että voida- ja saada-verbit ovat toisinaan synonyymisiä ja keskenään vaihdettavissa mutta eivät kuitenkaan aina. Lakikielessä voida-verbiä käytetään tyypillisemmin sallittaessa jotain viranomaiselle ja korostettaessa mahdollisuutta tehdä tai jättää tekemättä jotakin. Saada-verbiä puolestaan käytetään sallittaessa jotain yksityiselle taholle ja korostettaessa tekemisen luvallisuutta. Tämä näkyy myös edellä olevista esimerkeistä.

Miksi peruna ei ole tiettyä siemenluokkaa?

Jutun aluksi lupasin palata siihen, että säädöskielen ilmauksilla tehdään muutakin kuin luodaan oikeuksia ja velvollisuuksia. Siispä asiasta toiseen ja perunasta alkolukkoon: esimerkiksi ilmaus alkolukon mallin hyväksyntä on voimassa toistaiseksi ei velvoita tai oikeuta ketään tekemään mitään. Kenenkään ei tarvitse aktiivisesti huolehtia hyväksynnän voimassa pysymisestä. Hyväksyntä on ja pysyy voimassa, jollei jokin aktiivinen teko voimassaoloa päätä. Näin on siksi, että alkolukkolaissa niin lukee. Tällä tavoin aikaansaatu asiaintila on edellytys sille, että tietyissä tilanteissa Liikenteen turvallisuusvirasto voi peruuttaa mallin hyväksynnän, siis että virastolle on voitu säätää tällainen oikeus.

Säädöskielellä tehdään muutakin kuin luodaan oikeuksia ja velvollisuuksia.

Tässä esimerkkitapauksessa predikaattiverbinä on siis muodoltaan samanlainen ei-modaalinen indikatiivi (on) kuin aiemmassa esimerkissä, jossa ilmoituksen rikkomuksen syyteharkintaan saattamiseksi tekee Elintarviketurvallisuusvirasto. Alkolukkoesimerkissä ilmauksen kuvaama asiaintila toteutuu kuitenkin itsestään, kun taas ilmoituksen tekeminen vaatii Elintarviketurvallisuusvirastolta aktiivista toimintaa. Ero johtuu siitä, että alkolukon tapauksessa predikaattina on olemassaoloa kuvaava olla-verbi ja toisessa esimerkissä taas intentionaalista tekemistä kuvaava verbi tehdä.

Olla-verbi selittää myös sen, miksi – kuten aiemmin totesimme – ei ole mahdollista, että peruna on komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa. Esimerkkitapauksen mahdottomuudelle on myös toinen syy, nimittäin se, että peruna ei ole intentionaalinen toimija. Subjekti ja predikaattiverbi antaisivat ymmärtää, että peruna olisi vaadittua siemenluokkaa automaattisesti, koska niin säädetään. Vaikka kielellä saa aikaan monenlaista, fyysisen maailman asioita se ei sentään kykene luomaan. John Searlen termiä lainatakseni säädöskielellä saadaankin aikaan institutionaalisia tosiasioita.

Mitä tarkoitetaan korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueella?

Ennen kuin kuitenkaan päästään oikeuttamaan tai velvoittamaan tai edes luomaan muita asiaintiloja, on saatava aikaan se säädös, jolla näitä luodaan. Tämä tapahtuu säädöksen alussa olevalla johtolauseella, kuten Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään. Predikaattiverbi säädetään siis toteuttaa kuvaamansa teon. Ajatus siitä, että tekoja voidaan tehdä tällaisilla niin sanotuilla eksplisiittisillä performatiiveilla eli lausumalla tuo teko ääneen, ei sekään suinkaan ole omaa keksintöäni vaan lähtöisin alun perin J. L. Austinilta.

Vaikka äsken kirjoitinkin, että eduskunnan päätöksen mukaan säädetään, ei mitään kuitenkaan tapahtunut, toisin kuin lakia säädettäessä. Tämä johtuu siitä, että minulla toisin kuin eduskunnalla ei ole valtaa säätää lakeja. Hienosti sanottuna eksplisiittisen performatiivin onnistuneisuusehdot eivät täyttyneet. Tekoja voivat tehdä kielellä vain siihen kulloinkin oikeutetut tahot, ja tekoja voidaan tehdä vain tietyissä olosuhteissa.

Kun tällaiset olosuhteet vallitsevat, tekoja tehdään eksplisiittisten performatiivien avulla toisinaan myös muualla lainsäädännössä kuin säädöksen johtolauseessa. Esimerkiksi ilmauksella Korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueella tarkoitetaan tässä laissa Tyrnävän ja Limingan kuntien aluetta toteutetaan ilmauksessa kuvattu tarkoittaminen.

Mitä jos peruna ei täytä säädettyjä vaatimuksia?

Kaikilla lainsäädännössä esiintyvillä ilmauksilla ei kuitenkaan varsinaisesti saada aikaan mitään. Sen sijaan ne kertovat niistä olosuhteista, joissa oikeuksia, velvollisuuksia ja muita asioita aikaansaadaan. Tarkastellaan vaikkapa seuraavaa esimerkkiä:

Tässä se, että peruna ei täytä vaatimuksia, ei saa aikaan sitä, että vaatimukset eivät täyty. Se ei myöskään velvoita olemaan täyttämättä vaatimuksia, vaikka juuri olemme nähneet, että ihan vastaavan tyyppisellä ilmauksella voidaan tällainen asiaintila tai velvollisuus aikaansaada. Sen sijaan se kertoo niistä olosuhteista, joissa Elintarviketurvallisuusvirasto voi määrätä perunakasvuston hävittämisestä.

Kun eri tavoin asioita aikaansaavat ilmaukset tyypillisesti sijaitsevat päälauseessa, äskeisen esimerkin kaltaiset kuvailevat ilmaukset puolestaan sijaitsevat tyypillisesti sivulauseessa, vaikka poikkeukseton ei tämäkään ”sääntö” ole. Lisäksi asioita aikaansaavissa ilmauksissa predikaattiverbit ovat indikatiivimuotoisia: joko modaalisia, kuten saa, voi tai tulee tehdä tai on tehtävä, tai ei-modaalisia, kuten tekee tai tehdään. Aikamuodoltaan ne ovat harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta preesensissä. Sen sijaan ei ole harvinaista, että kuvailevien ilmausten predikaattiverbit ovat muussa tapaluokassa tai aikamuodossa. Silti indikatiivi ja preesens ovat niillekin tyypillisimpiä.

Miksi perunaa kannattaa tutkia?

Kuten olemme nähneet, voidaan tietynlaisella predikaattiverbillä tehdä monenlaisia asioita, kuten saada aikaan oikeus tai velvollisuus taikka muu asiaintila, tai vain kuvailla asioita. Predikaattiverbin muodosta ei siten pysty välttämättä päättelemään, mitä sillä tehdään. Toisaalta vaikkapa velvoittaa voidaan erilaisin keinoin. Niinpä myöskään siitä, mitä predikaattiverbillä tehdään, ei välttämättä pysty päättelemään sen muotoa.

Eikä tässä vielä kaikki: predikaattiverbien tehtävien rajat ovat epämääräiset ja liukuvat. Voi olla epäselvää, saadaanko tietyllä ilmauksella aikaan oikeus tai velvollisuus – tai oikeus vai velvollisuus – vaiko muu asiaintila, vai saadaanko sillä aikaan ylipäätään mitään.

Syytä paniikkiin ei epäselvyyksistä huolimatta ole, sillä käytännön haittaa rajojen epämääräisyydestä ei ole. Sen sijaan se osoittaa turhaksi ilmausten ja niiden tehtävien tarkan kategorioinnin. Olen päätynyt siihen tulokseen, että ilmauksia ja niiden tehtäviä kannattaakin tarkastella ennemminkin prototyyppien, siis tiettyjen tyypillisten piirteiden, avulla kuin tarkkarajaisten kategorioiden avulla. Olennaista on, että säädöskielessä on erilaisia ilmauksia, joiden yhteispelillä oikeudet ja velvollisuudet lopulta syntyvät.

Mitä me tästä kaikesta tiedosta kostumme? Enhän ole nyt lainkaan edes ohjeistanut, miten lakitekstiä kannattaisi kirjoittaa ja miten ehkä ei. Joitain ihan konkreettisiakin neuvoja pystyy kyllä tutkimukseni perusteella antamaan (esim. älä kirjoita, että perunaa ei ole kuorittava, sillä se on kaksimerkityksinen, vaan mieluummin vaikkapa että perunaa ei saa kuoria tai perunaa ei tarvitse kuoria). Kaikkein olennaisinta on kuitenkin ymmärtää, millaista säädöskieli pohjimmiltaan on ja miksi se on sellaista kuin on. Toisin sanoen on ymmärrettävä, miten säädöskieli toteuttaa tehtäväänsä oikeuksien ja velvollisuuksien luojana. Ilman tällaista ymmärrystä ei säädöskielen kehittämisessäkään päästä puusta pitkään.

Suurena perunan ystävänä asian selvittäminen on ollut minulle äärettömän kiintoisaa, ja toivottavasti olen onnistunut saamaan Kielikellon lukijatkin kiinnostumaan perunan mahdollisuuksista. Kaikkia säädöskielen oikeuttavia, velvoittavia ja muita kiehtovia ilmauksia tai kielen kiinnostavia ominaisuuksia ei tässä jutussa ole pystynyt käsittelemään. Lisätietoa janoavat löytävät sitä väitöskirjastani.  

Eeva Attila: ”Perunan on oltava komission päätöksessä edellytettyä siemenluokkaa.” Säädöskielen predikaattiverbit luomassa oikeuksia ja velvollisuuksia (Helsingin yliopisto, 2025)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Tekstissä käsitellyt lait

Laki korkealaatuisen siemenperunan tuotantoalueesta (744/2016)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Alkolukkolaki (730/2016)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)