Verbit huomioida, ennakoida ja vaieta ovat perinteisesti kielenhuollon kohteena olleita sanoja, joiden merkitysrajoja on haluttu tähdentää. Varsinkin sanan huomioida käyttämisen huomioon ottamisen sijasta on katsottu olevan osoitus siitä, ettei kirjoittaja hallitse kielemme normeja. Jokainen päivälehtien lukija tai vaikkapa opinnäytetöiden korjaaja kuitenkin tietää, että tässä tapauksessa kieliyhteisö on ollut toista mieltä: enää ei ole helppo löytää esimerkkejä, joissa huomioimista olisi käytetty alkuperäisessä ’huomioiden tekemisen’ merkityksessä.

Suomen kielen lautakunta pohtikin tämän vuoden ensimmäisessä kokouksessaan (20.2.1995), pitäisikö kielenhuollon suosituksia näiden sanojen osalta lieventää. Kyse on nimenomaan suosituksista, sillä ehdottomia kieltoja ei uusimmissa oppaissa suinkaan ole. Esimerkiksi Suomen kielen perussanakirja antaa kaikille kolmelle tietyissä tapauksissa paremmin-suosituksen, ei ankarampaa pitää olla -ohjetta. Perussanakirjan mukaan

– huomioida on ensisijaisesti ’huomioiden tekemistä’, ei ’huomioon ottamista’

– ennakoida-verbin merkityksiä taas ovat joko ’ottaa ennakolta huomioon’ tai ’edeltää tai enteillä olemassaolollaan tai toiminnallaan jotain myöhempää’, mutta ei ole suotavaa käyttää sanaa ’ennustamisen’ merkityksessä

– vaieta-verbiä pitäisi oikeaoppisesti käyttää vain silloin, kun joku lakkaa puhumasta, ei ’hiljaa olosta’ sinänsä.

Se, että kaikkia kolmea verbiä käytetään kuitenkin annettuja normeja väljemmin, näkyy muun muassa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nykykielen sanalippukorpuksesta. (Korpuksen aineistoa tallennettaessa verbit huomioida, ennakoida ja vaieta eivät itse ole olleet huomion kohteena, vaan ne esiintyvät sattumoisin sanalippujen tekstikonteksteissa.) Seuraavassa vähän taustaa kunkin kolmen sanan käytöstä.

Huomioida

Huomioida on viime vuosisadan vaihteessa luotu oppitekoinen sana, jonka merkitys alun perin oli ’tehdä huomioita’. Ilmeisesti käyttöalue kuitenkin nopeasti laajeni tarkoittamaan myös ’huomioon ottamista’ ja ’huomaamista’: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunnan kokouksessa 1938 sanaa yritettiin palauttaa karsinaansa. Seuraavalla vuosikymmenellä Saarimaa perusteli Kielenoppaassaan rajoitusta sillä, että sana on ”johtonsa vuoksi mieluimmin kontinuatiivinen, jatkuvaa tekemistä osoittava”. Saarimaa leimasi huomioimisen muotisanaksi, mutta päinvastoin kuin muotisanat, jotka yleensä katoavat, huomioiminen on jäänyt kieleen. Anneli Räikkälä kirjoitti Kielikellossa 3/91: ”Nykyisestä kielenkäytöstä näemme, että kyseessä ei ollut mikään lyhytaikainen muoti. Monien suomalaisten kielitaju ei erota huomioida ja ottaa huomioon -verbejä. He eivät kuule huomioida-verbissä samanlaista toistuvuuden tai jatkuvuuden piirrettä kuin esimerkiksi samantyyppisissä johdoksissa salamoida, hulinoida, kapinoida ja viheriöidä. Joissakin verbeissä tuo jatkuvuuden piirre onkin jo jonkin verran neutraalistunut (eliminoida, kulminoida, invalidisoida, seppelöidä, sinetöidä, yksilöidä).”

Myös esimerkiksi Kaino Laaksonen ja Anneli Lieko toteavat 1988 ilmestyneessä teoksessaan Suomen kielen äänne- ja muoto-oppi, että nominikantaisilla kontinuatiivijohdoksilla onkin usein muu kuin kontinuatiivinen merkitys. Jouko Vesikansa olisi ollut valmis jo 70-luvulla poistamaan huomioimiselta rajoitukset; kielilautakunta kuitenkin päätyi vielä vuonna 1975 pitämään kiinni huomioimisen, huomioon ottamisen ja huomaamisen merkitysrajoista.

Tutkimuskeskuksen uudissanalippukorpuksen huomioida-verbin osumissa sanaa ei kertaakaan ole käytetty merkityksessä ’tehdä huomioita’, ainoastaan merkityksessä ’ottaa huomioon’, esimerkiksi seuraavasti: ”Hyvä ympäristönsuunnittelu huomioi fyysisten tekijöiden ohella aina myös sosiaaliset sekä yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät – – .”

Ennakoida

Verbi ennakoida on monimerkityksinen, kuten edellä olevasta selitteestä näkyy. Esimerkiksi vielä Saarimaan Kielenoppaassa ei otettu kantaa ennakoimisen käyttöön. Vasta 1970-luvulla sanaa ilmeisesti käytettiin entistä väljemmin, koska kielenhuoltajat alkoivat kiinnittää siihen huomiota. Jouko Vesikansa kirjoitti Täsmennyssanastossaan vuonna 1976 hyvin ehdottomasti, ettei pidä sanoa: ”Liikemiehet ennakoivat palkankorotusten tulvaa”, vaan tällaisessa yhteydessä pitäisi käyttää verbiä ennustaa. Terho Itkonen analysoi ennakoimista Virittäjässä 1979 lähtökohtanaan Nykysuomen sanakirjan ennakoida-artikkeli. Tyypillistä ennakoimiselle on kirjoituksen mukaan ensinnäkin se, että verbin tarkoittama ennustelu on tahatonta ja toiseksi se, että henkilösubjekti on verbin yhteydessä harvinainen. 70-luvulla sanaa kuitenkin käytettiin muotisanan tapaan ’ennustamisen’ synonyyminä niin tiuhaan, niin että Itkonen edellä mainitussa Virittäjän artikkelissaan pelkäsi: ”Jos nykyinen meno jatkuu, on lähellä vaara, että ennustaa rupeaa väistymään entisistä asemistaan, ehkäpä vain maagisen ennaltailmoituksen tehtävään, ja saman tien jäisivät esim. asiaproosan johdokset ennuste ja ennustettavuus paitsioon – – .”

Ennakoiminen ei liene kokonaan syrjäyttänyt ennustamista, mutta verbien merkitykset ovat niin lähellä toisiaan, ettei niitä ole helppo pitää erillään. Tutkimuskeskuksen aineistonkin ennakointi-osumista monet voisi luontevasti korvata verbillä ennustaa, esimerkiksi ”– – ennakoidaanhan televisiosta tulevan ensi vuosikymmenellä kodin tietokeskus.”

Vaieta

Vaieta-verbin käyttöä merkityksessä ’olla vaiti’ on pidetty epäsuomalaisena käännöslainana (vrt. esim. saksan schweigen). Saarimaa on Kielenoppaassaan sitä mieltä, että ”jos hyväksytään vaieta-sanan käyttö kahdessa merkityksessä, voi syntyä epäselvyyttäkin, esim. Radioasema vaikeni eilen.”

Käytännössä verbin merkityksen kahtalaisuus ei liene aiheuttanut tulkintavaikeuksia, vaan vaikeneminen myös merkityksessä ’olla hiljaa (jostakin)’ on osoittautunut tarpeelliseksi. Tätä pyrki Matti Sadeniemi todistamaan Suomen Akatemian kielilautakunnalle jo vuonna 1960. Laajassa alustuksessaan, joka pohjautui Nykysuomen sanakirjan sanakokoelmiin, hän osoitti, että vaikenemisella on ollut luontevasti merkitys ’olla ääneti’ varhaisista raamatunsuomennoksista alkaen, ja esitti, ettei tällaista käyttöä enää leimattaisi virheelliseksi. Syystä, jota pöytäkirja ei kerro, kielilautakunta kuitenkin hylkäsi ehdotuksen.

Tutkimusaineiston vaieta-verbin osumista yli puolella on nimenomaan merkitys ’olla hiljaa jostakin’, esimerkiksi käy seuraava: ” – – miksi Amnesty International on vaiennut Yhdysvaltojen poliittisista vangeista.”

Kysymys on tarkkuudesta ja tyylistä

Kielilautakunta keskusteli kustakin verbistä erikseen. Se totesi, että pelkkä johtosuhteisiin vetoaminen sanojen oikeellisuutta perusteltaessa ei aina riitä, koska johtaminen ja johtimin ilmaistavat merkitykset eivät ole yksioikoisia eivätkä mekaanisia. Kaksitulkintaisuuden vaarakaan ei estä elinvoimaisen sanan juurtumista kieleen, jos se tuntuu täyttävän jonkin tarpeen – ja ilmeisesti varsinkin sanalle huomioida tällainen tilaus on ollut. Lautakunta päättikin väljentää suositusta siten, että huomioimisella sopii tarkoittaa myös ’huomioon ottamista’. Jos haluaa ilmaista itseään yksiselitteisesti ja tarkasti (mikä yleensä johtaa hyvään tyyliin), on usein parempi puhua huomioon ottamisesta. Tarkkuus ja vivahteiden ilmaisemisen rikkaus edellyttävät myös ennakoimisen, ennustamisen ja enteilyn erottamista, vaikka sanat ovatkin osittain synonyymejä. Niinpä esimerkiksi kielenhuolto-oppaissa ja koulutuksessa on hyvä muistuttaa vaihtoehdoista!

Sen sijaan vaikenemisella voidaan ihan yhtä hyvin tarkoittaa sekä ’puhumisen lopettamista’ että ’hiljaa oloa’: onhan sanalla ainakin koko kirjakielemme ajan ollut nämä molemmat merkitykset. Käännöslainojen tiukka karttaminen kuului tiettyyn, kirjakielemme kehityksen kannalta tärkeään vaiheeseen. On ymmärrettävää, että ylilyöntejäkin sattui, eli nähtiin vierasta vaikutusta sielläkin, missä sitä ei ollut.