Metsäjänis yrittää piilotella, kun lumi on jo sulanut, mutta se itse on vielä liki valkoinen. Kuva: Heikki Henttonen.

Nisäkäsnimistötoimikunnan vuonna 2008 julkaisema ehdotus sisälsi noin 5 000 nisäkkäännimeä, joiden joukossa oli yli 3 000 ennen suomeksi nimeämättömän lajin nimeä. Työ oli siis merkittävä. Työryhmä esitti rohkeasti joitakin luovia ja osin radikaalilta tuntuvia muutoksia.

Ehdotus herätti paljon huomiota, ja se sai osakseen sekä kiitosta että kritiikkiä. Näinhän uudistukset usein otetaan vastaan.

Yksi palautteenantaja oli suomen kielen lautakunta, joka piti aiheellisena antaa lausunnon nisäkkäiden nimistä, koska ne ovat usein arkielämässä tavallisellekin kansalaiselle vastaan tuleva termiryhmä. Lautakunnan mielipide julkaistiin Kielikellossa 4/2008, ja samassa lehdessä nisäkäsnimistötyöryhmä vastasi siihen.

Tuo kymmenen vuotta sitten käyty mielipiteenvaihto on näin pitkän ajan kuluttua mielenkiintoista luettavaa. Tekstit osoittavat, miten yleiskielen ja erikoiskielen raja on häilyvä ja miten maallikot ja asiantuntijat tarkastelevat erikoisalan termejä eri näkökulmista. Osin ehkä puhutaan toinen toisensa ohi, osin mielipiteenvaihto toivottavasti on lisännyt molempien osapuolten ymmärrystä toisen ajattelutavasta.

Suomen kielen lautakunnan kannanotossa nostetaan termien tarkastelun kriteereiksi mm. vakiintuneisuus (merileijona vs. hylje-loppuinen nimi), kielellinen selkeys ja erottuvuus (pussikko, pusseli, pussikas) sekä termin herättämät mielikuvat (tikutaku, hemulit, myllikkäät).

Nisäkäsnimistötoimikunnan vastineessa puolestaan käydään kohta kohdalta läpi lautakunnan esittämää kritiikkiä, osoitetaan sen puutteet nisäkäsasiantuntemuksessa ja perustellaan toimikunnan ehdotusta asiantuntijan faktoilla. Linkit näihin teksteihin ovat tämän kirjoituksen lopussa.

Kielikello kysyi nisäkäsnimistötoimikunnan puheenjohtajalta professori Heikki Henttoselta, mitä nisäkkäiden nimeämistyössä on tapahtunut vuoden 2008 jälkeen.

Sari Maamies

Nisäkäsnimistötyö jatkuu

Keskustelu on laantunut, ja nisäkäsnimistötyöryhmä on jatkanut työtään. Aluksi kertauksen vuoksi hiukan työn taustasta: miksi sitä tehtiin, kuinka kauan, ketkä nimiä miettivät?

Ensimmäisen version jälkeen palautetta tuli monenlaista ja monesta suunnasta. Pidimme parin vuoden hengähdystauon, jonka aikana kuitenkin kävimme palautteen läpi. Sitten aloitimme uuden kierroksen. Toimikunta kävi ehdotusta läpi niiden nimien osalta, jotka se on itse huomannut huonoiksi tai joista muut olivat asiallisesti valittaneet. Samalla ajanmukaistimme taksonomiaa.

Aivan alun perin ehdotus tällaisesti työryhmästä oli kai minun, ja se tapahtui 1980-luvun lopulla. Tärkeimpänä syynä oli nisäkkäiden suomenkielisen nimistön puute. Suurella osalla nisäkkäistä ei ollut minkäänlaista suomalaista nimeä. Lisäksi olemassa olleista nimistä osa oli lievästi sanoen huonoja. Niitä oli vuosikymmenten varrella keksitty monilla tahoilla, valitettavasti usein vailla biologista taustatietoa. Lisäpontta antoi lintujen nimistöryhmä, joka oli aloittanut ennen meitä ja sai aikanaan oman ehdotuksensa valmiiksi.

Mutta sitten 1990-luvun alkupuoliskolla lähdimme tosissamme liikkeelle. Kokouksia pidettiin toistakymmentä vuotta, välillä oli muiden kiireiden vuoksi pidempiäkin taukoja. Alkuperäisessä ryhmässä olivat Ilkka Koivisto, joka toimi epävirallisena puheenjohtajana, Heikki Henttonen, Juhani Lokki, Seppo Lahti, Petri Nummi, Erkki Pankakoski ja Juha Valste. Me kaikki olimme enemmän tai vähemmän nisäkästutkijoita, ja meillä kaikilla oli omakohtaista kokemusta nisäkäsaiheisten kirjojen kääntämisestä, toimittamisesta ja kirjoittamisesta. Olimme itse jatkuvasti törmänneet tähän nimistöongelmaan käytännön työssämme.

Ensimmäisen version valmistuttua se julkaistiin Luonnontieteellisen keskusmuseon eli Luomuksen verkkosivuilla vuonna 2008. Siinä oli mukana 4 629 nisäkäslajia, joista noin 3 500 sai ensi kertaa suomalaisen lajinimen. Edellä mainittu porukka vielä käsitteli palautteen ja teki sen pohjalta tarvittavia muutoksia. Siinä samalla alkoi muokkauksen toinen kierros.

Ajan kuluessa myös nisäkästaksonomia muuttui ja uusia lajeja löydettiin runsaasti lisää, ennen kaikkea molekyylibiologisen tutkimuksen ansiosta. Niillä vaiheilla myös työryhmä koki muutoksia, kun alkuperäisistä jäsenistä Ilkka, Seppo ja Erkki poistuivat keskuudestamme. Työryhmä kutsui uusiksi jäseniksi Ilpo Hanskin ja Ulla-Maija Liukon.

Olemme käyneet koko luettelon perusteellisesti uudelleen läpi, ottaneet huomioon palautteen ja uuden taksonomian. Selvät virheet on korjattu, ja nimiä on myös tarpeen mukaan paranneltu. Uusi ehdotus on periaatteessa valmis, ja se pyritään saamaan teknisesti valmiiksi Luomuksen sivuille kevään 2018 aikana.

Millaisia periaatteita työryhmä noudatti nimeämisessä?

Noudatimme seuraavia periaatteita:

  • Hyvä eläimen nimi on lyhyt, kantajaansa kuvaava ja suomen kieleen sopiva.
  • Suomenkielinen nimi ei saa antaa täysin harhaanjohtavaa kuvaa lajista.
  • Vanha hyvä suomenkielinen nimi säilyy.
  • Henkilönimiä ei käytetä lajinimissä. Tämä on suuri ero verrattuna esimerkiksi englantiin, jossa on valtava määrä henkilöiden nimiä lajinimissä.
  • Moniosaisten lajinimien osat kirjoitetaan yhteen. Myös tämä on eroverrattuna moniin muihin kieliin, joissa osat kirjoitetaan erikseen.

Pyrimme myös siihen, että lajinimessä on enintään kolme osaa. Tämä aiheutti paljon pohtimista, ja johti useissa tapauksissa uudissanoihin. Tällaisessa nimistötyössä alkaa todella ihailla suomen kielen taipuisuutta ja ilmaisuvoimaa, mutta samalla tarkkuutta.

Halusimme eroon jättiläisistä ja kääpiöistä. Korostettakoon tässäkin, että Ähtärissä ei ole ”jättiläispandoja”, isopandoja kylläkin.

Pyrimme myös taksonomiseen yhtenäisyyteen: samassa suvussa ei pidä ole karhukissoja ja kissakarhuja, ja ylipäätään yritimme välttää tällaisia taksonihybrideitä.

Halusimme muuttaa vääriin eläinryhmiin liittyvät harhaanjohtavat nimet, esimerkiksi maasika (ei ole sika, uusi nimi termiittikaivaja), muurahaiskarhut (> jurumit), merileijonat (> hylje-loppuiset nimet), merikarhut (> hylje-loppuiset nimet), kissamaki (> rengashäntämaki), seepramangusti (> mangusti), hirvisika (> babirussa), lehmäantilooppi (> kongoni) jne.

Kvokka on pussieläin, jota tavataan vain yhdellä Länsi-Australian saarella endeemisenä. Nimiehdotus on tehty suoraan alkuperäisestä lajinimesta quokka. Kuva: Heikki Henttonen.

Käytimme toisinaan myös lajien esiintymisalueen alkuperäiskielistä nimeä, jos se tuntui hyvältä. Myönnettäköön, että joskus se ilmeisesti aiheutti väärinymmärryksiä. Esimerkiksi kusimansen (ennen mango, engl. cusimanse) johdosta joku ärtynyt tamperelainen teki Helsingin Sanomissa olleen humoristisen pakinan johdosta valituksen Julkisen sanan neuvostoon.

Millainen oli kiitoksen ja kritiikin suhde palautteissa?

Palautetta oli laidasta laitaan. Saimme jopa kiitosta uraauurtavasta työstä, ja toisaalta meidät uhattiin viedä saunan taakse. Kun jossain haastattelussa totesimme, että meillä on ollut hauskaa tämän työn kanssa, niin useassa sähköpostiviestissä epäiltiin, että olemme olleet kaljoissamme koko ajan; selvin päin ehdotuksiamme ei kuulemma ole voitu tehdä.

Saimme kaiken epäasiallisen postin lisäksi myös paljon asiallisia viestejä ja hyviä korjausehdotuksia. Jotkut olivat lukeneet kaiken läpi niin tarkkaan, että pystyivät korjaamaan selviä virheitä, esimerkiksi sama laji nimi oli vahingossa kahteen kertaan. Muutama kielentutkijakin lähestyi meitä.

Yleisenä piirteenä oli, että muutaman vanhan suomenkielisen nimen muuttaminen aiheutti suurimman osan kritiikistä. Toisaalta ei juurikaan tajuttu tai kiinnitetty huomiota siihen, että työn päätarkoitus oli saada kaikille maailman nisäkkäille suomenkieliset loogiset nimet.

Ketkä kommentoivat suomen kielen lautakunnan lausunnon lisäksi?

Kommentteja tuli aika laajalti, myös maallikoilta. Virallisella tasolla Suomen Nisäkästieteellinen Seura antoi lausunnon, joka oli pääosin myönteinen. Joihinkin epäselvyyksiin ja taksonomisiin kysymyksiin kiinnitettiin huomiota.

Suurelta yleisöltä ja joiltain tutkijoilta tuli kommentteja eräiden ryhmien taksonomiasta. Tämä koski mm. tiettyjä hirvieläinryhmiä. Jakomme hirveen, peuraan ja kauriisiin ei tyydyttänyt kaikkia, varsinkin metsästäjille tuo kauriskysymys oli kuuma peruna.

Liki kaikki kotomaan lajien nimet pysyivät ennallaan, mutta häly nousi valkohäntäpeuran nimen muuttamisesta valkohäntäkauriiksi.

Hauskin kommentaari oli Jukka Ukkolan kertakaikkisen ilahduttavan humoristinen pakina Suomen Kuvalehdessä (35/2008).

Mistä nimistä ja muutoksista erityisesti tuli palautetta?

Eniten palautetta on tullut parista hirvieläimen nimen muutosehdotuksesta, ennen kaikkea valkohäntäpeuran muuttamisesta valkohäntäkauriiksi. Myös tikutaku herätti ärtymystä, joskin valtaosa kommentoijista oli ymmärtänyt väärin sen tarkoittavan kaikkia maaoravia, vaikka kyse oli vain yhden suvun muutamasta lajista. Tämä väärinkäsitys ilmeisesti levisi jonkun toimittajan virheestä. Muutimme tuon nimen.

Myös hemuli oli ymmärretty väärin. Kyse on eteläamerikkalaisesta hirvieläimestä, jonka paikallinen nimi on guemul, äännetään suomeksi suurin piirtein ”hemuli”. Kyse ei siis ollut siitä, että olisimme joutuneet liikaa muumien lumoihin.

Kuinka hyvin ehdotukset ovat arviosi mukaan vakiintuneet, ja miten ”virallisia” ne ovat? Esimerkiksi luontodokumenttien ja -kirjojen kääntäjät ovat kyselleet Kielitoimistosta, pitääkö käyttää entistä vai ehdotuksen mukaista nimeä. Mitä vastaisit heille?

Valtaosa uusista nimistä on kai vakiintunut tai hiljalleen vakiintuu, koska noille ensi kertaa nimetyille 3 500 lajille ei ole mitään muita suomenkielisiä nimiä. Helpompi on kääntäjän käyttää valmista taksonomiaan ja biologiaan perustuvaa loogista ehdotusta kuin itse ruveta vääntämään nimeä lajille, josta ei välttämättä tiedä mitään.

Uudet nimet perustuvat lajien ulkonäköön, levinneisyyteen jne. Myös ne uudet nimet, jotka koskivat sellaisia ulkomaisia lajeja, joilla oli jo aiempi suomenkielinen nimi, ovat pääosin vakiintumassa, koska vanhoissa nimissä oli niin paljon päättömyyksiä ja epäjohdonmukaisuuksia. Jotkut täysin uudet uudissanat lajiryhmien perussanoina voivat viedä aikansa. Käytännössä suurin ongelma ja keskustelu koskee noita paria hirvieläimen nimeä.

Itse toimin yleensä niin, että käytän uutta nimeä, mutta voin laittaa vanhan nimen sulkeissa perään, jos tekstin selvyys sitä vaatii. Mutta esimerkiksi kontiainen on jo niin hyväksytty, että se on oppikirjoissa, eikä sen perään tarvitse lisätä sulkeisiin vanhaa nimeä maamyyrä.

Mikään tällainen nimistöehdotus ei ole virallinen ajatuksen jäykässä byrokraattisessa merkityksessä. Aika näyttää. Mutta jos katsotaan nisäkkäiden suomenkielisiä nimiä sata vuotta sitten, niin niistä on puolet muuttunut itsestään ajan myötä ilman mitään ehdotuksia. Osa vanhoista nimistä on ainakin nuoremmille nykysuomalaisille täysin tuntemattomia. Kuinka moni esimerkiksi tietää mitä ovat kamppi, saarva ja tuhkuri (= ahma, saukko ja vesikko)? Vakiintuneisuus on loppujen lopuksi aika suhteellinen käsite.

Mistä kiinnostunut kansalainen löytää nykyään ajankohtaisimman tiedon suositelluista nisäkkäännimistä?

Luomuksen verkkosivuilla on nimilista, mutta se on valitettavasti osin hieman vanhentunut (huom.: luettelo ei löydy Luomuksen etusivun kautta vaan googlaamalla ”nisäkäsnimistö”). Valtaosa lajinimistä on silti kunnossa. Tietenkin sieltä puuttuvat ne sadat uudet lajit, jotka on kuvattu ensimmäisen nimistöversion taustalla olleen tieteellisen lajilistan jälkeen. Samoin heimo- ja lahkoluokittelussa on muutoksia.

Pyrimme saamaan uuden päivitetyn listan näkyville mahdollisimman pian. Jos on tarve varmistaa uusi suomenkielinen nimi pikaisesti, niin vaikkapa minuun voi ottaa yhteyttä (heikki.henttonen@luke.fi).

Lue myös

Suomen kielen lautakunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet. – Kielikello 4/2008.

Nisäkäsnimistötoimikunta vastaa. – Kielikello 4/2008.