G. W. Wirenius asui ja työskenteli Viipurissa, joka oli 1800-luvulla monikielinen kaupunki. Kuva: Albert Edelfeltin luonnos Viipurin linnasta. Kansallisgalleria.
Gustaf Wilhelm Wirenius syntyi 11. maaliskuuta 1798 Säkkijärvellä, missä hänen isänsä Anders Wirenius toimi kappalaisena. Koulunsa Gustaf Wilhelm kävi Lappeenrannassa ja Viipurissa, mistä hän siirtyi vuonna 1815 opiskelemaan Turun akatemiaan. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui 1818 ja maisteriksi 1819, ja samana vuonna hänet vihittiin myös papiksi. Tämän jälkeen Wirenius palasi kotiseudulleen, alkuun apulaispapiksi Virolahdelle, mistä hän siirtyi Viipuriin ensin vankilasaarnaajaksi, sitten kappalaiseksi vuonna 1824 ja lopulta varapastoriksi 1828. (Kotivuori 2005.)
1800-luvun Viipurissa puhuttiin suomea, ruotsia, saksaa ja venäjää (Paavolainen & Supponen 2013). Carl Axel Gottlundille 14.11.1835 kirjoittamassaan kirjeessä Wirenius kertoi kiinnostuneensa suomen kielestä vasta ”vid mognade ålder” eli aikuisena, sillä hänen koulu- ja käyttökielenään oli ollut saksa, eikä edes palvelusväki ollut puhunut suomea. Ehkä juuri tämä sai hänet tekemään pienen opaskirjan, josta oli apua suomen ja ruotsin kieltä käytettäessä.
Wireniuksen laatima ja Anders Cederwallerin Viipurissa vuonna 1827 painama Lyhykäinen Suomen ja Ruotsin kielinen Sana Kirja (56 sivua) jakaantuu kolmeen jaksoon. Näistä ensimmäisessä ja laajimmassa esitellään suomen kielen sanastoa, toinen opastaa suomen kielen taivutukseen, ja kolmanteen on koottu lause-esimerkkejä malliksi keskusteluun suomen kielellä.
Aihepiireittäin esitetty sanasto
Esitystavaltaan kirjan sanaluettelot (s. 1–29) ovat yksinkertaisia. Sivujen oikeanpuoleisella palstalla on suomenkielinen sana, vasemmanpuoleisella sen ruotsalainen vastine. Suomenkielisinä synonyymeina pidettäviä sanoja on aseteltu pilkun erottamina samalle riville, esimerkiksi Musikanti, Piipari ’Musikant’, samoin kuin ruotsinkielisiä selitteitäkin, esimerkiksi Pyssy ’Bössa, Gewär’. Pelkkiä merkityksen tarkenteita on esitetty sulkeissa, esimerkiksi Emä ’Moder’ (Om djuren), Leski (mies) ’Enckling’.
Wirenius ei ole järjestänyt kokoamaansa sanastoa yhtenäiseksi aakkoselliseksi luetteloksi, vaan hän esittelee sen aihepiireittäin. Käytäntö on ominainen vanhimmille suomen kielestä tehdyille sanakirjoille (Häkkinen 1994, s. 117) ja myöhemmin yleistyneille parlöörityyppisille kielenoppaille ja fraasisanakirjoille (joista ks. Haastrup 1988). Wirenius jakaa sanat merkityksen pohjalta 17 ryhmään, joissa on yhteensä 980 suomenkielistä hakusanaa.
Ensimmäinen ryhmä on nimeltään Uskonopista ja Hengellisestä Säädystä. Sanat ovat kristinuskoon liittyviä, muuhun viittaavat vain Pakana ja Judalainen ’juutalainen’. Tätä seuraavassa Maallisista Säädyistä -jaksossa on listattu hallintohenkilöitä ja eri alojen edustajia, ensimmäisenä Kejsari, viimeisinä Muukalainen, Kerjäläinen ja Mustalainen.
Armeijan virat ja tarvikkeet, kuten vaikka Wältwäbeli (< ruots. Fältwäbel) ’kenttävääpeli’ ja Sapeli, ovat ryhmässä Sotamenosta, joka päättyy pysäyttävästi sanoihin Inwaliti, Pensiuoni ja Isän maa. Maanhallituksesta-jakson virkamiesten ja instituutioiden nimityksistä monet ovat jo vakiintuneita, mutta esimerkiksi hovioikeus onkin Howrätti (< Hof-Rätt) ja kirjuri Riivali (< Skrifware).
Kaupungista ja kylästä -ryhmän sanoissa on asemakaavaan ja maastoon liittyviä sanoja, kuten Poikkikatu ja Messätie ’metsätie’, mutta myös joitain paikannimiä, kuten Wiiburi, Käksalmi ja Ronstatti eli Kronstad. Rakennusten osat löytyvät laajasta jaksosta Huonesta ja Taluesta, jossa on myös paljon Kahwelin ’haarukka’ ja Salwetin ’servietti’ kaltaisia käyttöesineitä.
Ruasta ja juomasta -ryhmässä ovat mukana niin erilaiset lihat ja kalat kuin myös kasvikset, joista Papuja, Herneitä, Kaalia, Pähkeniä ja Muuramia ovat hakusanoina poikkeuksellisesti partitiivissa. Perunalle on annettu peräti kolme sanaa, Maanomena, Maanperuna ja Kartohweli, kaikkien näiden vastineena englanniksi ’Potatoes’, sillä pelkkä Peruna onkin ruotsin Päron eli päärynä. Eläimiä-jakson mielenkiintoisimmat sanat löytyvät luettelon lopusta hyönteisten joukosta. Hyttynen on Hytykkä tai vain Itikka, torakka Torokka (< venäjän murteissa torokan) ja Perhonen voi olla myös Perpunen.
Lyhyestä Vaatteesta-ryhmästä löytyvät tietysti erilaiset Waatteet eli Nutut. Näistä muutamille on annettu moniakin suomenkielisiä vastineita. Ruotsin Rock voi olla niin Tankki [po. Takki], Wiitta, Kauhtana kuin myös Hame, ja Halsduk on sekä Kaulawaate, Kaulaliina että Kaulariepu. Lopuksi mainitaan myös Lasisilmät eli Rillit ’silmälasit’ ja Nuuskutuusa (< Snusdosa) ’nuuskarasia’.
Vajaan sivun mittainen jakso Kirjoista ja Kirjoituksista sisältää suurimmaksi osaksi varsin konkreettisia kirjoittamiseen liittyviä sanoja. Kynä mainitaan vasta sen synonyymeiksi merkittyjen sanojen Pännä ja Sulka jälkeen, ja erikseen on mainittu vielä Lyyjys pännä eli lyijykynä. Lähetys kirja voi olla myös pelkkä Kirja ’kirje’, mistä päästään Piletin ja Paketin kautta sanoihin Sana ja Kieli ja lopulta konkreettisiin painotuotteisiin, kuten Awisi eli Ajantieto ’sanomalehti’.
Sukulaisuus- ja sukupuolinimityksiin keskittyvän Sugusta-jakson sanat ovat varsin tuttuja. Naisen todetaan olevan Nais tai Waimo, äidin myös Emo; lainasanoja ovat esimerkiksi Mamseli (< Mamsell) ja Ryökinä (< Fröken) ’neiti’. Ihmisestä-luvun aluksi mainitaan ihmisen osina Sielu, Hengi ja Ruumis, joita seuraa pitkä luettelo ruumiinosista. Tämän jälkeen siirrytään esittämään ihmisen henkisiä ominaisuuksia Ymmärryksestä ja Järjestä alkaen, Ilon ja Surun, Taudin ja Terweyden kaltaisiin tiloihin päätyen. Laajassa Luonnon Aineet -jaksossa on taivaankappaleiden, metallien, maaperän, kasvien ja luonnonpaikkojen nimityksiä, seassa tosin sellaisiakin sanoja kuin Weräjä ja Kaiwo ja lopuksi myös säätermejä.
Ajasta-luvussa esitellään ajankohtien ja ajanilmausten nimityksiä. Muutamasta on annettu länsi- ja itämurteiset tai vanhan pipliasuomalaisen ja uuden käytännön mukaiset synonyymit, kuten Ehto, Ilta ja Hetki, Tunti. Sanan Kuukaus lisäksi loppuheittoisina erottuvat ilmaukset Tän aamuna ja Män yönä ’viime yönä’.
Kansoista ja maista -ryhmän sanoista yllättävin on Karjan maa ’Karjala’ (ellei kyseessä ole vain painovirhe). Jaksossa on myös joitain henkilönnimiä vieraskielisine vastineineen; Maria Ericsdotterista on tosin vahingossa tullut Maria Erikan tytär.
Aihepiireittäiset luettelot päättyvät listauksiin Mitasta ja Rahasta. Näihin sisältyy sekä omia että lainattuja, niin ruotsalais- kuin venäläisperäisiäkin ilmauksia.
Johdatusta sanojen taivutukseen
Sanakirjan kieliopillinen osa (s. 29–50) alkaa nominien taivutuksen esittelyllä Sanan muodot, esimerkkisanoina Pöytä ja Hewonen. Inessiivissä on vanhasta kirjasuomesta poikkeavasti jo kaksi s:ää (Pöydässä), mutta abessiivi on vielä yksinäis-t:llinen (Hewosita). Nämä ja muutkin muodot ovat samassa kaupungissa asuneen ja siellä teoksiaan painattaneen Jaakko Juteinin kieliopin (Judén 1818, s. 19–21) mukaisia esimerkkisanaa pöytä myöten. Wirenius pyrki paikoitellen myöhemminkin noudattamaan juuri Juteinin kieliopin mallia, varmaan siksi, että se ei ollut aiemmin julkaistujen kielioppien tapaan liian vanhahtava muttei liian uudistusmielinenkään.
Tämän jälkeen esitellään vielä Nimitys Sanojen eli pronominien taivutusta. Valitut muodot ovat jälleen Juteinin (1818, s. 26–29) mukaisia, mutta taivutus esitetään ainoastaan Minä- ja Me-pronomineista lähes täydellisenä, muista persoonapronomineista lyhemmin, eikä akkusatiivimuotoja ole Juteinin tavoin eroteltu. Demonstratiivi- ja relatiivipronomineista (kuten Tämä ja Joka) esitetään vain yksikön ja monikon perusmuodot, ainoastaan kysymyslauseissa keskeisen Mikä-pronominin taivutusta käsitellään lähemmin.
Erikoisuuksista voi mainita sen, että ruotsin Stor-sanan vastineena on paitsi Iso myös Jalo ja että värinnimen Grön vastineena on Ruohonpäinen.
Pronominijaksoa seuraavassa laajassa mutta suomalaista otsikkoa vaille jääneessä partikkelien luettelossa Particlar on paljon sellaisia hakusanoja kuin Edellä, edelle, jotka antavat viitteitä partikkelien taivutuksesta. Muutaman kerran tuodaan esiin myös rinnakkaismuotoja, kuten Ohessa, wieressä; Oheen, wiereen.
Muutamia sivuja on annettu myös adjektiivien luettelolle, jonka otsikkona on Omaisuuden sanoja. Listan erikoisuuksista voi mainita sen, että ruotsin Stor-sanan vastineena on paitsi Iso myös Jalo ja että värinnimen Grön vastineena on Ruohonpäinen.
Adjektiivien jälkeen esitellään Luku Sanat, joista nykyisin -toista-loppuiset ovat asultaan Yksi toista kymmendä -tyyppisiä. Suurin mainittu luku on Tuhanen Tuhatta eli Millioni, mistä siirrytään luettelemaan järjestyslukuja. Wireniuksen mainitsemat muodot ovat Juteinin (1818, s. 30) esittämien kaltaisia pienin täydennyksin: esimerkiksi millioni-asuista muotoa ei Juteinilla ole.
Kieliopillisen johdatuksen päättää laaja verbintaivutusta esittelevä jakso Toimitus Sanoja. Täydellisimmin esitetään olla-verbin taivutus. Monikon 3. persoonan imperfektimuodot Wirenius esittää ilman va-ainesta t-päätteisinä (He olit), toisin kuin Juteini. Moduksia (kuten konditionaali ja imperatiivi) ei mainita, vaan verbintaivutuksen tarkastelusta toisen puolen vie aakkosellisesti järjestetty esimerkkiluettelo verbien preesensin 1. persoonan muodoista, ensimmäisenä Minä avaan (awata), viimeisenä kannustavasti Minä älyään (älytä).
Sanojen merkinnästä ja vaihtelusta
Sanaluetteloissa ja taivutuskaavoissa Wirenius pyrki Juteinin malliin tukeutuen kirjoittamaan aikansa kirjasuomea. Oikeinkirjoitukseltaan teos on vanhan ja uuden rajalla siinä, että x:stä ja tz:sta on jo luovuttu (sanaluetteloissa esim. Serkukset s. 20, Metsä s. 23), mutta k, p, ja t on merkitty m:n, n:n ja l:n jäljessä g:llä, b:llä ja d:llä (esim. Seurakunda s. 1, Esiwalda s. 6, Kumbainengin s. 34). Ratkaisu on tyypillinen Juteinille, jonka kieliopin esimerkkiä Wirenius on seurannut muutamaa muotoa lukuun ottamatta (Ämpäri s. 12, Tuntemus s. 21, Awanto s. 25). Muuten Wirenius käyttää soinnillisia klusiileja eli b:tä, g:tä ja d:tä vain lähinnä ruotsista tulleissa lainasanoissa (esim. Baroni s. 3, Duomio Rovasti s. 2, Kenral Guwernöri s. 6; sanansisäisinä esim. Borgari ’Porvari’ s. 3, Rådmanni ’raatimies’ s. 7 ja Magistrati ’maistraatti’ s. 7).
Vielä harvinaisempia Wireniuksen teoksessa ovat sananalkuiset konsonanttiyhtymät, jotka on lainoissa lähes aina yksinkertaistettu suomalaisittain (esim. Läkki ’pläkki’ s. 18, Warwali (< Swarfware) ’sorvali ’ s. 4; kuitenkin Breiwi ’kirje’ s. 19 ja maannimi Spania ’Espanja’ s. 27).
F-äännettä ei sanoissa esiinny, vaan se on jätetty pois, kuten lainasanassa Riherrinna (< Friherrinna) ’vapaaherratar’ (s. 3), tai korvattu v-äänteellä, esimerkiksi Wändrikki (< Fändrik) ’vääpeli’ (s. 5), sanan sisällä myös hv:llä, kuten sanassa Kohwi (< Kaffe) ’Kahvi’ (s. 14).
1820-luvulla itämurteiset muodot olivat jo leviämässä kirjakieleen. Tämä heijastuu Wireniuksen sanastoon hänen synonyymeiksi merkitsemistään länsi- ja itämurteisista sanoista, kuten Tygö, luo ja Kaukaa, ettää, ettäällä. Viimeksi mainitut muodot on poikkeuksellisesti merkitty myös konsonantistoltaan kahdentuneiksi (vrt. etäällä). Tällaisia äänteellisiä itämurteisuuksia teoksen sanaluetteloissa on vain satunnaisesti.
Murteellisia keskusteluohjeita
Sanakirja päättyy jaksoon nimeltä Tawallisia Kansapuheita (s. 50–56), johon on koottu suomen kielen käyttöä valottavia esimerkkilauseita Hyvä[ä] huomenta -tyyppisistä tervehdyksistä alkaen. Suurin osa lauseista on matkustavaisten tarpeisiin valikoituja kysymyksiä ja vastauksia, jotka koskevat kaupungilla asiointia ja hevosella liikkumista, vieraisilla käymistä, ruokailua ja yöpymistä. Hauskimmillaan repliikeistä rakentuu eräänlaisia pienoisnäytelmiä, mikä on tyypillistä fraasisanakirjoille (Haastrup 1988, s. 392). Tällainen on esimerkiksi reellä kirkolle menoa käsittelevä kohta (s. 54).
Teoksen päättävät lyhyet keskustelut ovat mielenkiintoisia myös siinä, että vasta niistä voi poimia enemmän itämurteille ominaisia äännepiirteitä, kuten muodon mahollista (’mahdollista’). Geminoituneesta kottiin-muodosta on kaksi esimerkkiä, joista toisessa häivähtää ehkä liudennukseenkin viittaava loppuheittoinen muoto (Joko Rouwa tul’ kottiin). Kerran Wirenius käyttää myös kirkollen-asuista n-loppuista allatiivia, ja mennä-verbin ä:llinen asu männä esiintyy lauseissa usein (esim. Mihin me mänemme? Mängääm käwelemään). Loppuheittoisen ko-liitepartikkelin yhteydessä monikon 2. persoonan päätteeseen Wirenius on merkinnyt loppuun a:n eikä e:n (poltattak’, myötäk’ ’myyttekö’, olettak’), toisin kuin taivutuskaavoissa. Puhekielistä leimaa luovat myös monet muut loppuheitot (esim. Kello puolvälis kuus; Hyväst nyt; Katso itsiäs. Ole wait). Näin itämurteisesti Wirenius ei myöhemmissä julkaisuissaan enää kirjoittanut.
Wireniuksen myöhemmät vaiheet
Vuonna 1831 Wirenius julkaisi venäjästä kääntämänsä opaskirjasen Neuwo yhteiselle kansalle, kuinga pitää karttaman cholera tautia ja parantaman cholera sairaita niillä paikoilla, joilla ei ole lääkäriä eikä aptekiä. Suomenkielinen työ jatkui 1833–1836 Wireniuksen toimittaessa Sanan Saattajaa Wiipurista, Anders Cederwallerin kustantamaa kaupungin ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä. Se osoittautui kuitenkin taloudellisesti kannattamattomaksi ja lakkasi ilmestymästä, kun Wirenius nimitettiin Uudenkirkon pitäjän kirkkoherraksi (Tommila 1988, s. 127–129). Rovasti hänestä tuli vuonna 1838 ja lääninrovasti 1845, vuotta ennen kuolemaansa 24. toukokuuta 1846 (Kotivuori 2005).
Wireniuksen sanakirjan kappaleita oli tuolloin tuskin enää paljon liikkeellä. Käytännön oppaana teoksen lienee pian korvannut Elias Lönnrotin vuonna 1847 ilmestynyt paljon laajempi ja yksityiskohtaisemmin jaoteltu Ruotsin, Suomen ja Saksan tulkki.
Lähteet
Wirenius, Gustaf Wilhelm 1827: Lyhykäinen Suomen ja Ruotsin kielinen Sana Kirja. Wiborg: Anders Cederwaller. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2016-00009930(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Wirenius, Gustaf Wilhelm 1835: Kirje Carl Axel Gottlundille 14.11.1835. Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelma.
Kirjallisuutta
Haastrup, Niels 1988: On phrasebooks. The phrasebook as a 1) genre, 2) a source, 3) a model. – Symposium on Lexicography III, s. 389–409. Tübingen: Max Niemeyer.
Häkkinen, Kaisa 1994: Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. Helsinki: WSOY.
Judén, Jacob 1818: Försök till utredande af Finska språkets grammatik. Wiborg: Anders Cederwaller. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe200807091660(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kotivuori, Yrjö 2005: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Gustaf Vilhelm Wirenius. https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=12843(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Paavolainen, Pentti – Supponen, Sanna (toim.) 2013: Monikulttuurisuuden ajan Wiipuri. Helsinki: Wiipurin Suomalainen Kirjallisuusseura. https://vsks.net/wp-content/uploads/2011/12/Toimite-17.pdf(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Tommila, Päiviö 1988: Yhdestä lehdestä sanomalehdistöksi 1809–1859. – Suomen lehdistön historia 1. Sanomalehdistön vaiheet vuoteen 1905, s. 77–226. Kuopio: Kustannuskiila.