Määriteosan sijamuodon vakiintumattomuus on tullut varsinaiseksi ongelmaksi silloin, kun ulkomaisia paikannimiä on pitänyt joukoittain kirjoittaa suomalaisiin karttoihin tai tietoteoksiin. Kun maamme omat nimet eivät ole puserrettavissa loogisten sääntöjen rajoihin, ei niistä ole hevin saatavissa ratkaisua ulkomaisten nimien käyttöpulmiin. Muiden maiden omakielisistä nimistä ei liioin aina voi päätellä, onko kyseessä nominatiivi- vai genetiivimäärite.
Perusnäkökohdat
Periaatteellisesti oikeana lähtökohtana on pidettävä ensiksikin sitä, että suomalaistettuja ulkomaisia nimiä käsitellään samojen oikeinkirjoitussääntöjen mukaan kuin omia paikannimiämme, ja toiseksi sitä, että suomalaistettujen nimien tulee olla rakenteeltaan sopusoinnussa omien paikannimiemme rakenteiden kanssa. Esimerkit valaiskoot asiaa: Ussurjoki kuten lijoki, ei Ussur-joki, Punainenmeri, ei Punainen meri, Uusi-Seelanti kuten Iso-Syöte, ei Uusi Seelanti, ja edelleen Kirgiisiaro tai Kirgiisienaro, ei Kirgiisien aro, Britteinsaaret, ei Brittein saaret. Näitä vastaavia kotimaisia nimiä ovat esim. Auttoistenjoki Padasjoella, Hoikkainvuori ja Piikoinrasi Miehikkälässä.
Poikkeusten pitäisi jäädä harvoiksi ja perustelluiksi, esim. yhdysmerkitön Latinalainen Amerikka, jossa määritteenä on epätavallisen raskas viisitavuinen taipuva adjektiivi. Poikkeuksia olisi pyrittävä vähentämään: voitaisiinko vähitellen ruveta puhumaan Latinalais-Amerikasta ja luopua Latinalaisen Amerikan käyttämisestä?
Sopiiko nimen perusosan luku kriteeriksi?
Kun tarkastellaan ulkomaisten paikannimien määriteosan sijan, nominatiivin tai genetiivin, määräytymistä, on aluksi tutkiskeltava, vaikuttaako asiaan paikan lajia ilmaisevan perusosan yksiköllisyys tai monikollisuus, siis se, onko nimen loppu -saari vai -saaret, -vuori vai -vuoret jne. Sellaista erontekoa on ehdotettu ja toteutettukin joissakin uudehkoissa kartastoissa ja hakuteoksissa: monikolliseen perusosaan -saaret, -vuoret liittyvä määrite on ehdotettu nominatiiviseksi. Se kuvastuu jossain määrin myös Terran paikanniminumeron (81:2/1969) nimiluettelossa, jota laadittaessa käytettiin paljon aikaa monien periaatteiden ja yksittäistapausten selvitykseen mutta jotkin kysymykset jäivät auki. Tämä kuului ratkaisematta jääneisiin.
Omien yksiköllisen tai monikollisen perusosan sisältävien paikannimien tarkastelu osoittaa, ettei perusosan luku vaikuta määriteosan nominatiivisuuteen tai genetiivisyyteen. Nimitoimiston paikannimikokoelmissa on runsaasti esimerkkejä sekä yksiköllisistä että monikollisista nimistä, joiden määriteosa on milloin nominatiivissa, milloin genetiivissä. Näytteeksi sopii pieni valikoima Häme-nimistä: Hämeensaari Hämeenlinna, Kangasniemi, Karttula, Hämeensaaret Pertunmaa, Pielavesi, Vehmersalmi, Hämeenlampi Kuivaniemi, Hämeenlammit Haukipudas, Hämejärvi Längelmäki, Hämelampi, Suistamo. Muita nimiä: Pyykkikalliot Ikaalinen, Ruovesi, Miehikkälä, Pyykkikallio Asikkala, Hartola, Kirvu, Pyykinmäki Hartola, Hausjärvi, Juva, Sirkkavuoret Rautalampi, Sirkkavuori Lemi, Kuru, Kuhmoinen, Sirkanmäet Kirvu, Sirkanmäki Rautjärvi, Sirkkamäki Hankasalmi.
Paikanlajia ilmaisevan perusosan luku vastaa milloin tarkemmin, milloin summittaisemmin nimeäjän tai nimenkäyttäjäyhteisön käsitystä itse kohteesta, siis siitä, onko nimettävänä lampien ryhmä tai hahmottavatko kielenpuhujat mäen tai vuoren yhdeksi laajaksi maankohoumaksi vai erillisten kohoumien ryhmäksi. Paikan todellinen moniosaisuus tai yksiosaisuus ei näy vaikuttavan niihin semanttisiin tai morfologisiin keinoihin, joilla paikka on sen nimessä tarkennettu, ts. jotka saavat ilmauksensa nimen määriteosassa.
Paikan lajistako ratkaisu?
Voitaisiinko sitten perusosana käytetystä sanasta, -joki, -järvi tai -järvet, -meri, -saari tai -saaret, -salmi jne., päättää, onko määriteosa nominatiivissa vai genetiivissä? Tätäkin ratkaisua on yritetty soveltaa käytäntöön. Jako on ehdotettu tehtäväksi niin, että -joki, -järvi, -saaret, -sola ja -vuori, -vuoret -loppua edeltää nominatiivi, -laakso, -lahti, -meri, -niemi, -saari, -salmi, -virta ja -vuono -loppua genetiivi. Kyseessä on mekaaninen sääntö, jota on helppo toteuttaa teoreettisesti, mutta todelliseen kieleen näin tuotettuja nimiasuja ei ole oikein omaksuttu. Niitä on oudoksuttu.
Vierastaminen on johtunut varmasti osin siitä, että jotkin vanhastaan tutut nimiasut ovat säännön johdosta muuttuneet: esim. Genevenjärvi on joutunut järvi-loppunsa vuoksi nominatiivialkuisten ryhmään ja kirjoitettu Genevejärvi. Osin vierastamisen syynä on ollut se, että valtatyyppi on vaihtunut harvinaisempaan, esim. silloin kun Victorianjärvi on kirjoitettu Victoriajärveksi, jolloin henkilönnimimäärite on muuttunut meillä tavallisesta genetiivistä suhteellisen harvinaiseksi nominatiiviksi. Onnistuneelta ratkaisu ei ole tuntunut liioin silloin, kun samamääritteiset, usein samaan paikalliseen nimisikermään kuuluvat nimet joutuvat perusosan takia eri ryhmiin. Esim. Sundasaaret mutta meren ja salmen nimessä genetiivi Sundanmeri, Sundansalmi; Cookinsalmi mutta saarten nimessä Cooksaaret.
Nimitoimistossa on tarkasteltu määriteosan nominatiivisuutta tai genetiivisyyttä 11 pitäjän – Nurmijärven, Miehikkälän, Kankaanpään, Jämsän, Rääkkylän, Vähänkyrön, Soinin, Vehmersalmen, Kestilän, Taivalkosken ja Pelkosenniemen – aineiston perusteella -joki, -järvi ~ -vesi, -vuori ~ -mäki ~ -vaara, -laakso, -lahti, -niemi, -saari, -salmi, -virta -loppuisissa ja vastaavissa monikollisissa nimissä. Lisäksi katsastettiin vanhan Suomenmaa-teoksen hakemistosta aakkosväliltä A–K -joki, järvi ~ -vesi, -saari, -vuori ja vastaavat monikolliset nimet. Tarkastelu tehtiin mekaanisesti, kuten ulkomaisia nimiäkin käsitellessä useimmiten joudutaan tekemään. Määriteosan laatuun, esim. appellatiivisuuteen tai lukuun, ei siis kiinnitetty huomiota. Nominatiivialkuisiin laskettiin harvat casus componens -tapaukset, esim. Lehmilaakso, Korhosjärvi, ja loppuheittoiset nimiasut kuten Valkjärvi, Sääksjärvi. Viimeksi mainituista jotkin voivat olla alun perin genetiivimääritteisiäkin, mutta kokonaiskuvaan niiden määrä otoksessa ei riitä vaikuttamaan.
-joki-loppuisia nimiä oli aineistossa 980, niistä nominatiivialkuisia (nom.) 600, genetiivialkuisia (gen.) 380; -järvi ja -vesi -nimiä yhteensä 3 120, nom. 2 490, gen. 630; -vuori, -mäki ja -vaara -nimiä yhteensä 4 380, nom. 2 880, gen. 1 500; -la(a)kso-nimiä 66, nom. 44, gen. 22; -lahti-nimiä 1 150, nom. 760, gen. 390; -niemi-nimiä 1 420, nom. 1 030, gen. 390; -saari, -saaret -nimiä 1 820 nom. 1 400, gen. 430; salmi-nimiä 230, nom. 140, gen. 90; -virta-nimiä 10, nom. 6, gen. 4.
Suomalaisen nimistön perusteella voidaan todeta, että perusosana oleva sana ei määrää määritteen sijaa: jokaiseen perusosaan liittyy sekä nominatiivi- että genetiivimääritteitä. Jokaiseen perusosaan tässä aineistossa liittyy useimmin nominatiivimäärite. -laakso ja -virta -nimiä on kuitenkin liian vähän asian varmistamiseksi. Kaikissa muissa mutta varsinkin -järvi, -vuori, -lahti, -niemi -nimissä ero on suuri nominatiivin hyväksi. Kuitenkaan genetiivialkuisia nimiä ei voi pitää näissäkään ryhmissä harvinaisina.
Vastaavanlaisten ulkomaisten paikannimien nominatiivi- ja genetiivialkuisuuden tarkastelu esim. Terran (81: 2/1969) materiaalin perusteella antaa tulokseksi monella tapaa kirjavan kuvan. Terran nimiartikkeleihin sisältyy lähinnä tällä vuosisadalla suomalaisissa tieto- ja hakuteoksissa käytettyjä nimiasuja. Eriloppuisten nimien määrän vertailulle ei materiaali anna pohjaa. Ylimalkaan voi sanoa, että vuosisadan alusta lähtien ovat genetiivialkuiset nimiasut vähä vähältä lisääntyneet nominatiivialkuisten kustannuksella. Terran paikanniminumeron jälkeisissä, siis 70- ja 80-luvulla ilmestyneissä hakuteoksissa ja maailmankartastoissa on pitkälti noudatettu edellä mainittua mekaanista sääntöä määritteen sijan valinnassa. Yleiseen käyttöön kieli ei ole tätä menettelyä omaksunut, kuten edellä jo todettiin. Samassakin lehtiartikkelissa nimen asu saattaa vaihdella.
Onko määriteosan laji ratkaisun avain?
Paikannimen perusosasta ei siis voi päätellä määritteen sijaa. Paikan tarkentamiseksi valitulla määritteellä sen sijaan on osuutensa sijan määräytymisessä, mutta ei taaskaan sillä tavalla mekaanisesti, että tiedossa olevista sana-aineksista aina syntyisi tietty nimiasu. Vaikka tiedettäisiinkin, että jonkin saaren määriteosana on esim. sana hirvi, jylhä, Huumonen tai Antti, ei sittenkään tiedettäisi, olisiko kyseisen saaren todellinen nimi Hirvisaari vai Hirvensaari, Jylhäsaari vai Jylhänsaari, Huumossaari vai Huumosensaari, Antinsaari vai Anttisaari.
Tutkimuksen asia on selvittää, miksi missäkin yksityistapauksessa nimen asu on sellainen kuin se on. Käytännön nimistönhuollossa taas oman maan nimet pyritään ottamaan julkikäyttöön siinä asussa, joka on paikkakunnalla vakiintunut. Hirvensaarta ei pakoteta Hirvisaareksi mutta ei myöskään Anttisaarta Antinsaareksi.
Suositukset
Miten sitten ulkomaisten paikannimien vakiinnuttamista suomen kielessä voitaisiin edistää? Kuuden seuraavan suosituksen noudattaminen poistaisi ainakin osan horjumiseen johtavista syistä ja yhdenmukaistaisi ja yksinkertaistaisi määritteen sijan valintaa.
1. Jos ulkomaiseen nimeen ei kuulu paikanlajia ilmaisevaa perusosaa, sitä ei suomessakaan lisätä ilman erityistä syytä. Siis suositaan tyyppiä Thames, Amazon; Balhaš, Mälaren, Njassa; Kuola, Florida, Jukatan; Azorit, Bermuda; Andit, Tatra.
Jos perusosa on jossain tekstiyhteydessä välttämätön, määriteosa liitetään siihen samoin kuin vastaavissa omissa paikannimissä: Thamesjoki, Balhašjärvi, Bermudasaaret, Kuolan niemimaa; vrt. Inari eli Inarijärvi, Kymi eli Kymijoki.
2. Kaikkia sellaisiakaan ulkomaisia nimiä, joihin kuuluu paikan lajia ilmaiseva perusosa, ei ole tarpeen pyrkiä suomentamaan, vaan niitä voidaan käyttää sitaattilainoina, esim. Osumi-Kaikyo, Rio Magdalena, Madre de Dios kuten vanhastaan on käytetty esim. nimiä Erzgebirge, Sierra Nevada, Mont Blanc. Paikan lajia koskeva tieto välittyy yleensä tekstiyhteydestä, tai sen voi ainakin sisällyttää tekstiin.
3. Jos ulkomaisella nimellä on suomalaistettu asu, sen oikeinkirjoituksessa (osien yhteen ja erilleen kirjoittamisessa) noudatetaan, mikäli mahdollista, samoja sääntöjä kuin omien nimien kirjoittamisessa. Esim. Luulajanjoki, Mosambikinsalmi, Prinssi Edwardin saari.
4. Vakiintuneet, ts. yleisesti tunnetut nimiasut säilytetään ennallaan. Siis ei pakoteta vakiintuneita nimiä yhdenmukaisuutta vaatien niihin yleisiin normaalistamissääntöihin, joita annetaan ohjeiksi uusien vieraiden nimien suomalaistamiseen. Tämän mukaan hyväksytään esim. Gardajärvi ja Sandwichsaaret vaatimatta Gardanjärveä Gardan kaupungin takia (vrt. Genevenjärvi) tai Sandwichinsaaria lordi Sandwichin nimen takia (vrt. Cookinsaaret).
5. Samaan nimisikermään kuuluvissa samamääritteisissä nimissä pyritään käyttämään samaa määritteen sijaa: Sulumeri, Sulusaaret (ei Sulunmeri, Sulusaaret), Sundameri, Sundasaaret, Sundasalmi (ei Sundanmeri, Sundasaaret, Sundansalmi).
6. Ulkomaisen paikannimen yksiosainen määriteosa on nominatiivissa, ellei jokin seikka erityisesti vaadi genetiiviä. Genetiivissä määriteosa on, jos se on 1) helppotunnisteinen henkilönnimi tai 2) helppotunnisteinen lähiseudun paikannimi. – Kaksiosainen määriteosa on yleensä genetiivissä.
Nämä suositukset merkitsevät nominatiivin lievää suosimista, ja ne ovat perusteltavissa siksi, että silloin vältetään vieraan sana-aineksen taivuttaminen ja säilytetään nimiasu lähempänä lähtömuotoaan. Haittapuolena menettelyssä on toisinaan vaikeiden konsonanttikasaumien muodostuminen. Muutama esimerkki suosituksen soveltamisesta: Albanojärvi, Saroslahti, Sundameri, Buruniemi; Cookinsaaret, Bismarckinsaaret, Salomonsaaret, MacKinleynvuori; Pärnunjoki, Obinlahti, Balinsalmi, Joonianmeri.
Kaksiosaiset määritteet suositetaan genetiivisiksi, jolloin vältetään hankalat yhdysmerkkitapaukset, siis Kuria Murian saaret, Saint Lawrencen joki, La Pérousen salmi, Flying Fishin niemi.
24. marraskuuta 1980 suomen kielen lautakunta päätti hyväksyä edellä esitetyt suositukset. Samalla se hyväksyi suositettavaksi ohjeeksi, että vakiintuneita luontonimiä ei ilman erityistä syytä vaihdeta uusiin, varsinkaan jos uuden nimen pysyvyys on epävarmaa. Lautakunta piti turhana esim. sellaista muutosta kuin Edwardinjärvi > Amininjärvi.