Euro otetaan Suomessa ja muissa EMU-maissa käyttöön vuoden 2002 alusta. (Yhä useampi joutuu viimeistään nyt miettimään, miten euroa käytetään suomenkielisissä teksteissä.) Tässä kerrataan lyhyesti suomen kielen lautakunnan ja Kielitoimiston suositukset euron ja sentin kirjoittamisesta suomen kielessä.

Oma raha, omat sanat

Niin kuin euro on Suomen raha, ovat sen nimitykset euro ja sentti suomen kielen sanoja. Niitä käytetään suomenkielisissä teksteissä kielemme yleisten kielioppi- ja oikeinkirjoitussääntöjen mukaan. Uusissa seteleissä ja kolikoissa on arvo merkitty tavalla, joka ei ole suomen kielen mukainen, ja se voi herättää hämmennystä. Rahojen arvonmerkintöjä ei ole tarkoitettukaan kielenkäytön esikuviksi, vaan kolikot ja setelit on pyritty saamaan ulkoasultaan yhtenäisiksi kaikissa euromaissa, jotta väärentäminen olisi mahdollisimman hankalaa. Suomeksi euro taipuu lukusanan jälkeen partitiivimuodossa: kirjoitamme 50 euroa, vaikka setelissä lukee ”50 euro”. Euron sadasosa on suomeksi sentti, vaikka kolikoissa lukee ”eurocent”.

Myös muissa maissa euro ja sentti sovitetaan oman kielen käytäntöön. Tämä ajatus sisältyy Euroopan unionin neuvoston asetukseen eurosta (EY) N:o 974/98. Niinpä espanjankielisissä teksteissä eurolla on monikkomuoto euros, sentti on céntimo ja sen lyhenne on cts. (monikkomuodossa). Muiden maiden käytäntöjä voi katsella esimerkiksi EMU-maiden keskuspankkien kotisivuilta. Linkki niihin löytyy Euroopan keskuspankin kotisivuilta www.ecb.de. EU:n virallisia tekstejä varten on omat ohjeensa, jotka löytyvät esimerkiksi EU:n eurosivuilta www.europa.eu.int linkistä Kirjoitusasu ja edelleen linkistä Spelling of the words ”euro” and ”cent” jne.

Lyhentämätön sana alkuvaiheessa helpoin ymmärtää

Varsinkin euron käyttöönottovaiheessa euro ja sentti kannattaa kirjoittaa kokonaisiksi sanoiksi. Sanat ovat tutumpia ja siksi helpommin ja nopeammin ymmärrettävissä kuin lyhenteet, joita eurosta on käytössä useita. Euro ja sentti ovat lisäksi lyhyitä sanoja, jotka eivät vie paljon tilaa tekstissä tai edes taulukossa. Kokonaiset sanat ovat myös kaikkein helpoimpia taivuttaa sijamuodoissa.

Lyhenteet €, e ja EUR

Euron ensisijainen lyhenne on euron tunnus €. Se merkitään tekstissä numeron jälkeen, samalla tavalla kuin on merkitty lyhenne mk. Hinnanmerkinnät ja kuitit eivät ole varsinaista tekstiä, mutta niissäkin on hyvä noudattaa samaa käytäntöä. Luultavasti ei ole kovin kauan tarpeen hintalapussa ilmaista, että summa on nimenomaan euroja. Kun markkaa ei enää käytetä ja kun eurosummat ovat tulleet tutuiksi, kertoo pelkkä numero riittävästi, kuten markankin aikana.

Euron lyhenteeseen lisätään taivutuspääte kaksoispisteen avulla. Ellei euron merkkiä pysty kirjoittamaan tai tulostamaan, voi euron lyhentää myös pienellä e-kirjaimella. (Eurosummissa käytetään tavalliseen tapaan desimaalin merkkinä pilkkua.)

23,55 €
23,55 €:n arvoinen osake
0,57 e
3 254,53 e:oon asti (Vrt. 3 254,53 euroon asti.)

EUR on euron ISO-standardin mukainen valuuttakoodi. Kielitoimisto suosittelee, että sitä käytetään kansainvälisen kaupan ja rahaliikenteen teksteissä. Se on käytössä myös EU:n säädösteksteissä. Myös EUR merkitään numeron jälkeen ja sitä taivutetaan tarvittaessa kaksoispisteen avulla.

231 EUR
231 EUR:n ja 229 USD:n suuruiset maksut

Sentin merkitseminen

Senttisummat ilmaistaan yleensä euron desimaaleina. Sentin lyhenne on suomeksi snt. EU ei ole sopinut sentille virallista lyhennettä.

Irtokarkit 0,17 €/kpl
Irtokarkit 17 snt/kpl
5 ja 10 snt:n kolikot (Vrt. 5 ja 10 sentin kolikot.)

Miljardi, miljoona ja tuhat euroa

Miljoona euroa suositellaan lyhennettäväksi milj. € tai milj. e, miljardi euroa taas mrd. € tai mrd. e. Jos tilaa ei taulukossa tai kuviossa ole käytettävissä, voi miljoonan lyhentää myös isolla kirjaimella M, jolloin lyhenne on M € tai Me. Tuhatta ei suositella lyhennettäväksi. Tekstissä summat voi kirjoittaa numeroin. Taulukon otsikkorivillä tai selityssarakkeessa voi ilmoittaa suuruusluokan, esim. tuhansia euroja, 1 000 €.

Euron merkitsemistä on käsitelty perusteellisemmin Kielikellon numeroissa 3/1998 (s. 17–18) ja 2/1999 (s. 34–35).