Yleisin suomenkielinen lausetyyppi on sellainen, jossa lauseen taipuva verbi, finiittiverbi, on toisena jäsenenä, esimerkiksi harmaa kissa leikkii pallolla . Tällaista lausetta voidaan kutsua V2-lauseeksi. On kuitenkin tavallista, että verbin edelle sijoitetaan kaksi tai useampia lauseenjäseniä. Tällainen taipumus on viime vuosikymmeninä vahvistunut huomattavasti, kuten olen kvantitatiivisesti osoittanut Helsingin Sanomien teksteistä (Virittäjä 2009). Tarkastelin lauseita, joissa finiittiverbi on aikaisintaan kolmantena jäsenenä; niitten osuus kaikista lauseista on kasvanut 50 vuodessa noin 15 prosentista 25 prosentin tienoille. Lauseet ovat siis muuttuneet aiempaa ”etupainoisemmiksi”: lauseessa voi olla tavallaan painava alkuosa, varsinkin jos tässä lausekkeet ovat monisanaisia. En tässä tarkoita alkuosan painollisuutta.
Seuraava Turun Sanomien (TS) esimerkkilause on etupainoisuudessaan ääritapaus: – – kyllä niihin jonkin verran nykyään poliisi työssään törmää – – . Finiittiverbi on jäänyt aivan viimeiseksi, ja sitä edeltää peräti kuusi lauseketta (jonkin verran on yksi niistä). Finiittiverbin ollessa nyt seitsemäntenä lauseenjäsenenä voidaan puhua V7-lauseesta. V2-lauseet ovat kaikkein yleisimpiä vielä nykyisin ja olivat aiemminkin, mutta 50 vuoden kehitys on supistanut niiden osuutta, kun finiittiverbin etiset lausekkeet ovat lisääntyneet.
Lauseen mutkistuminen
Lausekkeiden kertyminen finiittiverbin edelle voi olla häiritsevää lauseen ymmärtämisenkin kannalta. Useat mutkikkaat lauseenjäsenet sijoitettuina finiittiverbin eteen voivat tehdä lauseesta vaikeaselkoisen, kun lauseen rakennetta selkeyttävä verbi tulee esille vasta myöhemmässä vaiheessa. Lauseen saisi monesti muuttumaan selvemmäksi, kun siirtäisi verbin aikaisempaan kohtaan lausetta.
Viennin pysäyttäminen olisi ollut vastuutonta. Samalla työmarkkinajärjestöjen vaivalla synnyttämällä kokonaisratkaisulla olisi voitu pyyhkiä pöytää (TS).
Finiittiverbi olisi tulee myöhään; sen siirtäminen ensimmäisen lausekkeen perään selkeyttäisi koko lauseen:
Samalla olisi työmarkkinajärjestöjen vaivalla synnyttämällä kokonaisratkaisulla voitu pyyhkiä pöytää.
Seuraava lause on vahvasti etupainoinen:
Joskus tuhansia vuosia nykyisin Pietarissa säilytettävän pojan kuoleman jälkeen nämä kansat sekoittuivat Itä-Aasian asukkaisiin – – (TS).
Lauseen alku koostuu oikeastaan vain kahdesta verbinetisestä lausekkeesta, mutta ensimmäinen näistä on pitkä ja hankalasti hahmottuva eikä verbin aikaistaminen heti sen perään juuri helpota vaikean lauseen tulkintaa:
Joskus tuhansia vuosia nykyisin Pietarissa säilytettävän pojan kuoleman jälkeen sekoittuivat nämä kansat Itä-Aasian asukkaisiin – –.
Verbin eteen kasatun informaation pilkkominen erillisiksi virkkeiksi helpottaisi tulkintaa, esimerkiksi seuraavaan tapaan:
Tuhansia vuosia pojan kuoleman jälkeen nämä kansat sekoittuivat Itä-Aasian asukkaisiin. Poikaa säilytetään nykyisin Pietarissa.
Väärää tulkintaa tai painotusta
Valtuustotyöhön perehtymätön voisi seuraavan lehtiotsikon perusteella ajatella, että asiat valmistellaan vasta valtuuston kokouksessa:
Hyvällä valmistelulla valtuustossa voi vaikuttaa (TS).
Lyhyt otsikko saattaisi olla parempi V2-lauseena:
Hyvällä valmistelulla voi valtuustossa vaikuttaa.
Seuraavassa on finiittiverbin edellä kaksi lauseketta katon romahtaessa ja lähimpien autojen päälle. Nämä kytkeytyvät ensi lukemalla mielessä helposti yhdeksi ainoaksi lausekkeeksi, jolloin lauseesta syntyy hieman väärä tulkinta.
Katon romahtaessa lähimpien autojen päälle oli pudonnut betonin kappaleita (TS).
Verbin siirto lausekkeiden väliin auttaisi nytkin:
Katon romahtaessa oli lähimpien autojen päälle pudonnut betonin kappaleita.
Sanajärjestyksestä voi seurata myös tahatonta komiikkaa:
Keskiviikkona postia jakava Itella ilmoitti tavoitteekseen kaksinkertaistaa liikevaihtonsa Venäjällä – – (TS).
Jos lukija tietää, mikä on Itella, ei hän varmaan kuvittele Itellan jakavan vain keskiviikkona postia, mutta kyllähän lause kuulostaa vähintään huvittavalta. Sanajärjestyksen muutos parantaisi lauseen:
Keskiviikkona ilmoitti postia jakava Itella tavoitteekseen – – .
Tai: Postia jakava Itella ilmoitti keskiviikkona – –.
Etupainoisuudesta voi olla toisenlaista haittaa silloin, kun finiittiverbiä ei ole tohdittu kirjoittaa riittävän aikaisin, ja se on joutunut aivan lauseen loppuun. Silloin tulee verbi suotta liian painokkaaksi, kuten seuraavassa (kappaleen alku): Ilmastosopimuksen osapuolikokouksissa lyhytnäköinen itsekkyys kasvaa (HS). Taipumus viljellä tämänrakenteisia V3-lauseita (subjekti ennen predikaattia) on perua siitä, kun Suomen kouluissa opetettiin vuosikymmeniä karttamaan ”vierasperäistä” käänteistäsanajärjestystä (jossa predikaatti on ennen subjektia). Pyrkimyksessä ei aina ymmärretä huomioida, että lauseessa olevan uuden (ja painokkaamman) aineksen olisi parempi olla lopussa, ainakin finiittiverbin jälkeen: Ilmastosopimuksen osapuolikokouksissa kasvaa lyhytnäköinen itsekkyys.
Kieltoverbi liian myöhään?
Edellä olen tuonut esille muutamia haittapuolia, joita voi aiheutua usean lausekkeen sijoittumisesta finiittiverbin edelle, ts. finiittiverbin liian myöhäisestä asemasta. Virittäjä-lehdessä julkaistussa artikkelissani olen hieman pohtinut tämän lauserakenneilmiön syitäkin. Ilmiö koskee myös kieltoverbiä, joten se ei ole pelkästään ruotsin sanajärjestyksen välttelemistä. Pikku esimerkki: Tosin, mikään ei ole ilmaista (TS). Tässä lienee kirjoittaja tajunnut lauseen alun outouden ja pyrkinyt korjaamaan asiaa panemalla lauseen esikentän (tosin) ja teemapaikan (mikään) väliin pilkun englannin tapaan; pilkku korvaa puhekielessä käytettävän niin-topiikinmerkitsimen (ks. Kielikello 3/2012).
Vielä pari muuta, joissa kieltoverbin etinen lausekekompleksi saanee lauseet kuulostamaan melko erikoisilta: Enempää asiaa en kommentoi (TS; vrt. En kommentoi asiaa enempää); Tutkitun suomalaissuvun jäsenillä aiemmin tunnettua virhettä ei ollut (TS; vrt. Tutkitun suomalaissuvun jäsenillä ei ollut – –).
Lisää aiheesta
Pahikkala, Jussi: Havaintoja V3-lauseiden lisääntymisestä. – Virittäjä 4/2009.
Pahikkala, Jussi: Puhutun kielen keinoja – lauseen osia erottava niin. – Kielikello 3/2012.