Kun Suomen kansallismuseo avattiin peruskorjauksen jälkeen syksyllä 2000, muuan lehti otsikoi saneerauksesta kertovan juttunsa sanoin Entistä ehompi museo. Kansallismuseo entistä ehompi. Siis millainen? Parempi, parempikuntoinen, komeampi, ehjempi, alkuperäisempi vai jotain muuta?
Murteet
Murteista on tavattu adjektiivi eho, mutta sen käyttö normaalin adjektiivin tapaan on aivan olematonta. Murrearkistossa on kaakkoismurteista pari esiintymistietoa, joissa eho on tavallisessa adjektiivin esiintymäpaikassa, substantiivin määritteenä (kui sie elät eho kukka ’kaunis kukka’). Sitä vastoin ehoa on käytetty melko yleisesti vahvistamaan sentyyppisiä sanoja kuin ensiksi ja ensimmäinen (Talluo ko meinattii käyvvä tekemiä ni eho ensittäi (’aivan ensimmäiseksi’) mäntii metsiä puukuatuo peurasaha kans).
Komparatiivisesta ja nykyistä ’entistä ehompi’ -merkitystä lähestyvästä käytöstä on kyllä murretietoja. Ehompi-muodon sisältäviä fraaseja on eniten itämurteissa. Kaakkoismurteista ovat ilmaukset A siit tulkii nyt ehomp entistisiä ja Se on nyt ennistiä ehomp. Pohjois-Savossa Nilsiässä taas on lainassa ollutta tavaraa palautettaessa sanottu: Se on nyt ehommalla entistään paremmalla muinostaan.
Mitä kaikkea eho on murteissa merkinnyt? Suomen murteiden sanakirja kuvailee ehoa sanoilla ’hyvä, oiva, mainio’. Murrearkistossa on lisäksi hajatietoja sellaisista merkityksistä kuin ’kunnollinen’ (ihmisestä), ’kaunis’ ja ’luja’. On kuitenkin huomattava, että nämä eho-sanan merkitykset on enimmäkseen päätelty komparatiivin sisältävästä fraasikäytöstä, sillä fraaseissahan sana on lähes yksinomaan esiintynyt. Entistä ehompi -fraasin ja sen sukulaisilmausten merkitykseksi on yleisesti mainittu ’entistä parempi, parempi kuin entinen’, milloin merkitystä on erikseen selitetty. Pohjois-Karjalasta Ilomantsista ja kaakkoismurteista on lisäksi mainintoja merkityksestä ’lujempi kuin entinen’.
Vanha kirjasuomi ja sanakirjat
Miten eho on sitten tullut kirjasuomeen? Eho on kirjoitettujen lähteiden perusteella sangen vanha sana. Raimo Jussila (1998) selvittää vanhan kirjasuomen sanojen ensiesiintymiä teoksessaan Vanhat sanat. Jussila tietää kertoa, että eho on tullut kirjasuomeen jo 1782. Lähdetiedot osoittavat, että sanan on tiettävästi ensi kerran merkinnyt muistiin Taivassalon kirkkoherra Kristian Erik Lencqvist (1719–1808) väitöskirjassaan. Outoa? Murretietojen mukaan koko sanaa ei tunneta länsimurteiden alueella, ja Lencqvist oli pappina Turun liepeillä.
Asia saa luonnollisen selityksensä ei suinkaan Lencqvistin käyttämästä kielenmuodosta vaan väitöskirjan aiheesta. Lencqvist oli ajan tavan mukaisesti monitieteilijä; hän tutki myös kansanrunoutta, historiaa ja kieliä. Lencqvistin väitöskirja (1782) käsitteli ”vanhojen suomalaisten teoreettista ja käytännöllistä taikauskoa” sekä tuolloin yleistä käsitystä, että suomalaisilla on hallussaan maagisia voimia. Tämän kirjan sananparsiaineistosta alkaa eho-sanan taru kirjakielessä, mutta korostettakoon, nytkin komparatiivimuodossa: Jost’ on liha liipahtanut, Sihen liha liittyköhön. Jost’ on suonet sortunehet, Sihen suonet solmickohon. Ehommaxxi ennellistä, Paremmaxxi muinasista.
Sanakirjat kertovat omaa historiaansa eho-sanan taipaleesta. Gananderin sanakirja tuntee muodon ehombi, joka luokitellaan komparatiivimuodoksi adjektiivista ehiä ’ehjä, eheä’. Vanhan kirjasuomen sanakirja (hakusana eho) kuvaa merkitystä sanoilla ’ehjä’ ja ’terve’, mikä selittyy luonnostaan sillä, että juuri Ganander ja Lencqvist ovat sanakirjan lähteitä. Suomen sanojen alkuperä -teos ei tunne eho-sanaa omana hakusananaan, mutta eho yhdistetään adjektiiviin eheä niin kuin edelläkin. Ehon merkitystä kuvaavia sanoja on melkoisesti, ’eheä, terve, oiva, hyvä, kaunis ja aito’.
1900-luvun alkupuolen yleiskielen sanavaroja kuvaa parhaiten Nykysuomen sanakirja. Nykysuomen sanakirja, jonka laajamittainen aineksenkeruu osuu 1920–30-luvuille, tuntee omana hakusananaan adjektiivin perusmuodon eho. Sana eho luokitellaan ylätyyliseksi adjektiiviksi, jonka merkitystä kuvataan sanoilla ’eheä, terve, kaunis, oiva, mainio, pulska’. Sanan yleisyyteen ei Nykysuomen sanakirja suoranaisesti ota kantaa, mutta sanan mainitaan esiintyvän ”yleiskielessä varsinkin” ilmauksessa entistä ehompi. 1800-luvun kaunokirjallisuudessa adjektiivi eho esiintyy satunnaisesti.
Kalevala
Kun ottaa huomioon eho-sanan ensiesiintymän historian, on odotuksenmukaista, että eho tunnetaan myös Kalevalassa. Jos adjektiivista muodostetut -sti-adverbit lasketaan mukaan, sana esiintyy Kalevalassa viitisentoista kertaa. Aimo Turunen (1979) on tutkinut seikkaperäisesti Kalevalan sanojen taustaa. Hän yhdistää eho-adjektiivin samaan sanueeseen kuin sanat eheä ja ehkeä. Turusen sanakirjasta ilmenee, että eho on Kalevalassakin hyvin monimerkityksinen; sillä on kokonaista neljä merkitysvarianttia. Eho voi tarkoittaa ’eheää, täydellistä ja tervettä’ (Sillä seppo Ilmarinen, tuota tulta tummenteli, valkeata vaimenteli. Sai seppo paranneheksi, entisellehen ehoksi, tuimista tulen vioista) tai ’kaunista ja komeaa’ (Kasvoi otso kaunihiksi, yleni ylen ehoksi). Kolmas merkitysvariantti on ’hyvä, mieluisa’ (Parempi on ollakseni, eleäkseni ehompi) ja neljäs ’suopea, suosiollinen’ (Soitellos metinen pilli, simapilli piiperoita, korvallen ehon emännän, mieluisan metsän emännän). Lisäksi Kalevassa esiintyy adjektiivista tehty -sti-adverbi ehosti, ja sitäkin käytetään kahdessa eri merkityksessä: ’hyvin, uhkeasti’ ja ’sopuisasti, kauniisti’.
Kalevalassa on melko viljalti eho-sanan esiintymiä, ja nykykielen fraasin muotoutumisen kannalta on kiintoisaa tarkastella niiden kieliopillista muotoa. Yleisin on ilmaustyyppi ”ehompi entistä”, joka esiintyy viidesti (ehommaksi entistäsi jne.). Verbilauseketyyppi ”yletä ylen ehoksi ~ ehossa” (ylenet ylen ehoksi jne.) on toiseksi suosituin (4 esiintymää). Loput kolme ovat yksittäistapauksia. Komparatiivimuoto ehompi on kerran lauseenvastikerakenteessa (eleäkseni ehompi) ja kerran muunrakenteisessa käytössä (entisellehen ehoksi). Oireellista nykyesiintymisenkin kannalta on, että eho on substantiivin attribuuttina vain kerran (eho emäntä). Jos runollinen verbi-ilmaus yletä ylen ehoksi jätetään huomiotta, Kalevalan ilmausten perustyyppi on ehompi entistä. Rakennetyyppi on sama kuin murteissa esiintyvä muoto.
Nykykieli
Sanasta eho on nykyisessä yleiskielessä muistona komparatiivimuoto ehompi, joka esiintyy fraasissa entistä ehompi ~ ehommin. Ehoa on aikaisemminkin käytetty varsin säästeliäästi jos ollenkaan normaalin adjektiivin tavoin, ja sanan komparatiivimuoto ehompi on saanut vallan fraasikäytön myötä. Nykysuomen sanakirjassa oli vielä eho omana hakusananaan, mutta ei enää 1900-luvun lopulla koostetussa Suomen kielen perussanakirjassa. Adjektiivin perusmuoto eho on nykyään täysin vanhentunut, ja Perussanakirjassa ovatkin hakusanoina adjektiivin komparatiivimuoto ehompi ja komparatiivinen adverbi ehommin.
Miksi sitten juuri entistä ehompi -tyyppinen ilmaus on jäänyt elämään? Mitä ilmeisimmin tärkein syy on äänteellinen. Alkusointu on suomen fraseologian tyypillinen piirre, ja monissa tapauksissa fraasin valautumiselle tiettyyn muotoon ei löydy muuta syytä kuin soinnun tavoittelu. Alkusointu on sitonut juuri näitä sanoja yhteen. Se on pitänyt fraasia koossa, vaikka eho-adjektiivi on muuten painunut mailleen.
Matti Räsänen työskentelee tutkijana Kielitoimistossa.