Siirry sisältöön

Kieli yhteiskunnassa

Nimilaki uudistuu

Sirkka Paikkala

Nykyinen etu- ja sukunimen käyttöä koskeva nimilaki on vuodelta 1986. Sen uudistaminen on tullut ajankohtaiseksi Suomen väestössä ja yhteiskunnan arvostuksissa tapahtuneiden muutosten vuoksi.

Nimet

Kohti avoimia ja osallistavia aineistopalveluja

Toni Suutari

Kotimaisten kielten keskuksen arkistoihin on tallennettu merkittävä määrä kulttuuriperintöä, ja ne muodostavat tärkeän tutkimusinfrastruktuurin. Digitalisoinnin myötä aineistot palvelevat entistä paremmin eri käyttäjäryhmien tarpeita. Myös kansalaiset halutaan mukaan uuden tiedon keräämiseen.

Kieli yhteiskunnassa

Kotimaisten kielten keskus täyttää 40 vuotta

Pirkko Nuolijärvi

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Kotus) aloitti toimintansa 1. maaliskuuta 1976. Neljän vuosikymmenen varrella moni asia ‒ nimikin ‒ on muuttunut, mutta Kotus elää ja toimii edelleen aktiivisesti suomen ja ruotsin kielen parissa kaikenkielisten suomalaisten hyödyksi.

Kielenhuollon historia ja periaatteet

Nimenmuutokset helpommiksi

Sirkka Paikkala

Sekä suku- että etunimen muuttamista helpotettiin vuoden 2016 alusta uudistamalla nimiasetusta. Oikeusministeriön nimilautakunnalta ei tarvitse …

Henkilönnimet

Suomeenkin paikannimilaki

Sirkka Paikkala

Opetusministeriön asettama virkakielityöryhmä luovutti tammikuussa 2014 Hyvän virkakielen toimintaohjelman, jossa mainituista toimenpide-ehdotuksista yksi on paikannimilain säätäminen. Miksi paikannimilakia tarvitaan?

Nimet

Valtioneuvoston kertomus korostaa yksilön kielellisiä oikeuksia

Marianne Laaksonen

Valtioneuvosto antoi viime vuonna eduskunnalle lakisääteisen kertomuksensa kielilainsäädännön soveltamisesta. Siitä selviää muun muassa, miten kielivähemmistöjen oikeudet ovat toteutuneet Suomessa.

Kieli yhteiskunnassa

Koneen Säätiö tukee Kotuksen laajoja sanakirjahankkeita

Koneen Säätiö on myöntänyt yli miljoona euroa kahdelle Kotimaisten kielten keskuksen hankkeelle, Vanhan kirjasuomen sanakirjalle …

Sanakirjat ja sanastot

Virkakieltä parantamaan!

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimittänyt  helmikuussa 2013 työryhmän, joka valmistelee toimintaohjelmaa viranomaiskielen kehittämiseksi. Tavoitteena on, …

Kielimuodot

Suomen kielen tulevaisuus -palkinto Wikimedia Suomelle

Pirkko Nuolijärvi

Kotimaisten kielten keskus myönsi tänä vuonna ensimmäisen kerran tunnustuspalkinnon Suomen kielen tulevaisuus. Palkinto on tarkoitus …

Kielipolitiikka

Koneen Säätiön kieliohjelma tukee suomen ja sen sukukielten asemaa

Koneen Säätiö on julkistanut kieliohjelman, jonka tavoitteena on tukea suomen, suomalais-ugrilaisten pienten kielten ja Suomen …

Kielipolitiikka