Kun puhuja ilmaisee kielenulkoisen todellisuuden asiaintiloja, hän ei toimi objektiivisesti, vaan omasta näkökulmastaan ja omien valintojensa mukaisesti. Niinpä eri ilmausten taustalla on nähtävissä erilainen hahmottamis- tai käsitteistämistapa. Vaikka samaankin kielenulkoisen todellisuuden osaan voi viitata lukemattomin eri tavoin, kaikkia tapoja ei kielenhuollon näkökulmasta voi pitää onnistuneina, kuten seuraavat Pentti Leinon ylioppilasaineiden kielivirheitä koskevasta artikkelista poimimani esimerkit osoittavat: Ihmisellä nukkuminen sijoittuu pääasiassa iltayön ja aamun tunteihin, Jokainen valitsee aviopuolisokseen henkilön, joka miellyttää henkilöä itseään ja Se koskee kaikkia, jotka poikkeavat muista, esimerkiksi omistamalla liian suuren nenän. Yhteistä tällaisille ilmaisutavoille on se, että niissä kirjoittaja kuvaa asiaintilaa turhan mutkikkaasti. Ehkä syynä on viralliselta kuulostavan sanontatavan tavoittelu, mutta tulos on yhtä kaikki epäonnistunut: asia ilmaistaan niin hankalasti, että ymmärrettävyys kärsii.

Ammattikieli: motiivina ammattiskeema

Ylioppilasaineiden kummallisia rakenteita on helppo pitää jos ei kieli- niin ainakin tyylivirheinä. Tilanne on kuitenkin olennaisesti toinen silloin, kun ilmaisutavat ovat vakiintuneet jollakin ammattialalla siinä määrin, että kielen sisälle on syntynyt uusi, oma käsitejärjestelmä, jonka puhetapojen hyväksyttävyyttä punnitaan. Kun esimerkiksi arkkitehti käyttää toteuttaa- eikä rakentaa-verbiä, kyse ei enää olekaan hienouden tavoittelusta tai tyylikömmähdyksestä. Päinvastoin arkkitehdin verbinvalinnan taustalla voi nähdä skeeman, kielellisen rakenteen yleistyksen, säännön. Kun verbiä käytetään ammattikielessä, se toteuttaa tätä ammattiskeemaa ja sen merkitys poikkeaa yleiskielisen käytön merkityksestä.

Kyse on siis merkityksen ilmaisemisesta, semantiikasta. Ammattiskeema onkin vakiintunut erikoisalan kieleen juuri semanttisista syistä: sanan merkitys on erikoistunut tai laajentunut palvelemaan ammattialan tarpeita. Tästä syystä yleiskielen sana lunastaa paikkansa ammattikielessä. Ammattiskeema voi myös olla niin vakiintunut, että puhuja ei edes huomaa sen olemassaoloa, vaan käyttää sitä tiedostamattaan, kuten kieliopin sääntöjä. Ammattiskeemassa yleiskielen sana on ikään kuin muuttunut erikoisalan termiksi. (Kielikellon numerossa 1/2002 Johanna Suomalainen käsittelee päinvastaista ilmiötä eli erikoisalan termien käyttöä yleiskielessä, ks. Lue myös.) Tämänkaltaiselle termiksi muuttumiselle on tyypillistä se, että sana säilyttää jonkin verran yleiskielen sanoille tyypillistä merkityksen sumeutta. Siksi ammattikieleen vakiintuneelle yleiskielen sanalle ei usein voikaan antaa aivan täsmällistä määritelmää, mutta varsinaisille erikoisalan termeille voi. Niinpä esimerkiksi eri arkkitehtien mielestä toteuttaa-verbin merkitykseen kuuluu eri asioita.

Mistä sitten kielenhuoltaja voi tietää, onko jokin ilmaisutapa semanttisesta näkökulmasta perusteltu vai onko kyse kirjoittajan taitamattomuudesta? Yksi keino on selvittää merkitystä erikoisalan kielenkäytössä, siis kysyä erikoisalan asiantuntijoilta, miksi alalla käytetään juuri tiettyä ilmausta. Sanan merkitys ammattiskeemassa voi myös olla niin erikoistunut, että se poikkeaa huomattavasti yleiskielen merkityksestä, jolloin esimerkiksi Suomen kielen perussanakirjan merkitysselitteet auttavat kielenhuoltajaa ammattiskeeman tunnistamisessa, kuten seuraavat arkkitehtikielen verbit osoittavat.

Arkkitehtikielen verbit ja kielenhuoltaja

Toteuttaa

Toteuttaa on yksi arkkitehtikielessä taajimmin käytetyistä verbeistä ja sopii siksi
havainnollistamaan ammattiskeeman ja kielenhuollon törmäystä. Arkkitehti kirjoittaa esimerkiksi näin:

1) Asumistilastojen valossa suomalaisille puukerrostaloille voisi olla potentiaaliset markkinat: 43,7 % suomalaisista asuu kerrostalossa, ja 75 % kaikista kerrostaloista on alle 5-kerroksisia, eli ne voitaisiin nykymääräysten mukaan toteuttaa puisina.

Kielenhuoltajan todennäköinen kommentti olisi verbin muuttaminen, jolloin lauseen
loppuosa kuuluisi – – eli ne voitaisiin nykymääräysten mukaan rakentaa puisina. Verbin vaihtoa voi perustella esimerkiksi Osmo Ikolan Nykysuomen käsikirjassa (s. 121) esittämien näkemysten pohjalta: ”Häiritsevintä on, kun [toteuttaa-]verbiin liittyy konkreettista esinettä tarkoittava objekti, esim. Säätiön tarkoituksena on toteuttaa tontille liikerakennus (paremmin esimerkiksi rakennuttaa)”. Vaikka Ikolan esimerkissä ei varsinaisesti ole kyse arkkitehtikielestä eikä sitä siksi voi suoraan verrata omaani, molemmissa tapauksissa verbiin liittyy konkreettista esinettä tarkoittava objekti.

Miten sitten arkkitehti hahmottaa tilanteen, eli millainen olisi arkkitehtikielen ammattiskeeman antama toteuttaa-verbin merkitys, johon nojaten verbin käyttöä voisi perustella? Ehkä skeemamerkitys olisi tämäntapainen: ’prosessi, johon kuuluu hankkeistaminen, esim. kunnan esiselvitykset, hankesuunnitelmat, varsinainen arkkitehtoninen suunnittelu, urakkakilpailut, fyysinen rakentaminen ja rakentajan vastuu aina takuisiin asti.’ Jos ajatus tällaisesta skeemamerkityksestä hyväksytään, tuntuisi puukerrostalojen toteuttaminen ainakin edellisessä esimerkissä rakentamista perustellummalta ilmaukselta.

Sijoittaa

Toinen arkkitehtikielelle ominainen verbi on sijoittaa. Kun arkkitehti kertoo rakennusten jossakin sijaitsemisesta, hän ei todennäköisesti käytä jotakin on jossakin -rakennetta tai rakentaa-verbin partisiippia, vaan puhuu sijoittamisesta esimerkin 2 tyyliin:

2) Pihalle on sijoitettu lisäksi kolme pientä pulpettikattoista varastorakennusta ja kolme autokatosta.

Kielenhuoltaja taas suosisi muotoa Pihalle on rakennettu lisäksi kolme pientä pulpettikattoista varastorakennusta ja kolme autokatosta tai sitten Pihalla on kolme pientä pulpettikattoista varastorakennusta ja kolme autokatosta. Tässä tapauksessa vihje arkkitehdin verbinvalinnan motiiviin löytyy Perussanakirjasta, jossa sijoittaa-verbin selitteessä puhutaan harkinnasta: ’asettaa tai sovittaa jokin harkitusti, jotakin suunnitelmaa noudattaen ja usein pysyvästi johonkin’. Olennaista on siis harkinta, ja verbin merkitys ammattiskeemassa voitaisiinkin kuvata vaikka näin: ’Prosessi, jossa suunnittelun alussa kohdealue (esim. tontti asemakaavassa) on tyhjä, ikään kuin tabula rasa, ja luonnosten, pienoismallien ja kokeilujen avulla tutkitaan eri vaihtoehtoja ja valitaan lopulta harkinnan perusteella jokin’.

Varustaa

Terho Itkonen kommentoi Uudessa kielioppaassa (s. 427) varustaa-verbiä seuraavaan tapaan: ”Varustettu; Vain siitä, minkä joku tai jotkut ovat nimenomaan varustaneet, teräskaiteella varustettu silta (luontevammin kuitenkin teräskaiteinen silta)”. E. A. Saarimaa puolestaan kirjoittaa Kielenoppaassaan (s. 247) verbistä näin: ”Se on varustettu viidellä pylväskäytävällä (par. Siinä on viisi pylväskäytävää)”. Tätä taustaa vasten arkkitehdin kirjoittama esimerkki 3 muuttuisi mitä todennäköisimmin kielenhuoltajan käsittelyssä.

3) Asuntojen parvekkeet on varustettu lattiaan sijoitetuilla poistumisluukuilla.

Kielenhuoltaja muuttaisi lauseen ehkä muotoon Asuntojen parvekkeiden lattioissa on poistumisluukut, mutta voisiko arkkitehdin verbinvalintaa kuitenkin perustella? Perussanakirja antaa varustaa-verbistä merkitysselitteen ’huolehtia siitä, että jossakin tai jollakin on tarpeelliset varusteet (hankkimalla tai täydentämällä niitä)’ ja esimerkit hyvin varustettu loma-asunto, luentosaliksi varustettu huone. Arkkitehtikielen ammattiskeemassa varustaa-verbin passiivin partisiippi selittyy juuri tällaisesta tarpeellisten, usein myös viranomaismääräyksissä säädettyjen ja irrallisina komponentteina hahmotettavien varusteiden liittämisestä rakennukseen. Varustettujen osien irrallisuudesta kertoo myös se, että osat voivat jäädä myös rakentamatta, mutta välttämättömiin osiin verbiä ei voi liittää (esim. * Rakennus varustetaan rungolla). Verbin merkitys ammattiskeemassa olisi siten seuraavan kaltainen: ’Prosessi, jossa suunnitellaan harkitusti ja usein viranomaismääräysten ohjaamana rakennukseen lisättävät tai lisäämättä jäävät, suunnittelun aikana irtonaisina hahmotettavat komponentit’.

Ratkaista

Viimeisenä esimerkkinä arkkitehtikielen ammattiskeemoista otan esille verbin ratkaista. Arkkitehdin kirjoittamassa esimerkissä 4 verbi on infinitiivimuotoisena jälkiattribuuttina.

4) Rakennesuunnittelijat ja rakennusvalvontaviranomaiset ovat epäilleet Amerikassa ja Skotlannissa yleisesti käytössä olevaa tapaa ratkaista rungon yläpäät kahden lappeellaan olevan päällekkäisen yläsidepuun avulla.

Jos kielenhuoltaja haluaisi välttää ratkaista-verbiä, hän luultavimmin korvaisi sen taas rakentaa-verbillä ja virkkeen loppu saisi muodon – – käytössä olevaa tapaa rakentaa rungon yläpäät kahden lappeellaan olevan päällekkäisen yläsidepuun avulla. Tässä kontekstissa ratkaista on kuitenkin perustellumpi kuin rakentaa, ja Perussanakirjassa mainitaan motiivi ratkaista-verbin käyttöön. Merkitykseksi annetaan ’selvittää (miettimällä, päättelemällä)’ ja esimerkeiksi lauseet ratkaista tehtävä, vaikeasti ratkaistava ongelma ja ratkaista arvoitus. Toisin sanoen olennaista on se, että asiaintilaan liittyy jokin ongelma, jonka arkkitehti pyrkii selvittämään, ratkaisemaan. Niinpä verbin merkitys ammattiskeemassa voisi olla esimerkiksi ’prosessi, jossa tarkastellaan rakennukseen liittyvää esimerkiksi teknistä, arkkitehtonista tai esteettistä ongelmaa ja lukuisista vaihtoehdoista valitaan paras’.

Kielenhuoltajan akrobatia

Kielitieteessä on vahvistumassa näkemys, jonka mukaan erilaiset kielelliset ilmiasut ovat myös semanttisesti erilaisia. Ei ole yksi ja sama, käytetäänkö jossakin yhteydessä rakentaa- vai ratkaista-verbiä. Molemmat osoittavat omanlaistaan prosessia, ja suosia tulee sitä, kumpi ilmaisee haluttua merkitystä täsmällisemmin. Olen pyrkinyt antamaan esimerkkejä siitä, miten ammattikieleen vakiintunut tapa puhua kielenulkoisen maailman asioista saattaa olla semanttisesti perusteltu, ja siksi se ilmaisee asiaintilaa täsmällisemmin kuin kielenhuollon suosittelema. Tällaisissa tapauksissa ammattikielen sananvalinnat eivät ole kielivirheitä eivätkä edes tyylivirheitä, vaan ne osoittautuvat hyväksyttäväksi tavaksi kuvata kielenulkoista todellisuutta.

Jos ajatus ammattiskeemasta hyväksytään, seuraa siitä se, että käytännön kielenhuoltotyössä ei aina voi yksioikoisesti seurata yleiskielen suosituksia. Toisaalta myös erikoiskielen tulee noudattaa valtaosaa yleiskielen normatiivisista konventioista, esimerkiksi kielitekniikkaan kuuluvia sääntöjä. Niinpä ammattikieltä tarkastellessaan kielenhuoltaja joutuu tasapainoilemaan normitetun yleiskielen suositusten ja erikoisalan semanttisista syistä vakiintuneiden ilmausten välillä. Olen käsitellyt vain verbinvalintoja arkkitehtuurin kielessä, mutta tällainen akrobatia koskee tietenkin myös muita ilmauksia ja ammattikieliä. Olisiko silloinkin kyse ammattiskeeman toteutumista, kun metsäntutkija perustaa kenttäkokeita, lääkäri käyttää passiivia, kasvatustieteilijän näkökulmasta oppiminen tapahtuu ja upseeri käyttää erityistä tulla-verbin ja passiivin toisen partisiipin yhdistelmää: Prikaati jouduttiin muodostamaan uudestaan siihen kuuluvien laskuvarjopataljoonien tultua alistetuiksi 3. Merijalkaväkiprikaatille?

Kirjoittaja on Oulun yliopiston suomen kielen assistentti.