Suomessa voi olla vaikeaa päästä puhumaan suomea. Kuva: Riitta Weijola. Vastavalo.
Suomen oppimisen suurimpana esteenä pidetään usein vaikeaa kielioppia sekä sitä, että suomi eroaa maailman valtakielistä. Monelle kielenoppijalle kovimmaksi haasteeksi eivät kuitenkaan muodostu substantiivien monet mahdolliset taivutusmuodot tai kielen solmuun vääntävät diftongit, vaan huomattavasti konkreettisempi ongelma: Suomessa on yllättävän vaikeaa päästä puhumaan suomea.
Keskustelu suomalaisen kanssa voi vaihtua englanninkieliseksi tilanteessa kuin tilanteessa, ja kielitaidon kehittyminen tyssää helposti käytännön harjoituksen puutteeseen. Myös suomenopettajille kantautuu tarinoita siitä, että suomenkielisten kanssa keskustelun kieli voi usein vaihtua englantiin. Tässä artikkelissa jaamme esimerkkejä siitä, miten Tasku-hankkeen tutkijat ovat törmänneet tähän ilmiöön. Lisäksi esittelemme hankkeen teoreettista taustaa ja alustavia tutkimustuloksia.
Suomenoppijan näkökulma
Minä (Jeongdo) olen kotoisin Etelä-Koreasta ja opiskelin suomen kieltä pääaineenani Tokai-yliopistossa Japanissa vuosina 2008–2012. Olin vaihto-opiskelijana Turun yliopistossa vuosina 2010–2011, mikä oli ensimmäinen oleskeluni Suomessa. Eräässä vaihto-opiskelijoille tarkoitetussa infotilaisuudessa sanottiin, että opiskelijakortti on haettava Educariumissa sijaitsevalta infopisteeltä. Menin sinne ja sanoin: ”Tulin hakemaan opiskelijakortin.” Infopisteen työntekijä kysyi minulta: ”Onks sul henkkarii?” Minä hikeennyin ja mietin, miksi hän tarvitsee vaateripustimen. Tässä välissä kysyjän kieli ehti jo vaihtua: ”Do you have ID?”
Harmistuin siitä, että infopisteen työntekijä vaihtoi käyttämäänsä kieltä, koska en tiennyt sanaa henkkari vaan sanan henkari. Toisaalta mietin myös, olisiko ollut liikaa toivoa hänen toistavan kysymyksensä käyttäen sanaa henkilöllisyystodistus englantiin vaihtamisen sijaan. Hän olisi voinut päätellä, että minä olen ulkomaalainen suomenopiskelija, jolla ei vielä ole täydellistä suomen kielen sanastoa. Jos kysyjä olisi käyttänyt sanaa henkilöllisyystodistus, olisin varmasti ymmärtänyt, mistä on kyse. Vaikka en tuntenut yhdyssanaa kokonaisuutena, sanasta henkilö tai henkilöllisyys olisin kyllä voinut arvata ilmauksen merkityksen.
Yhdeksän vuotta tapauksen jälkeen olen suorittanut tohtorin tutkinnon suomen sanaston alalta. Minun ei siis enää tarvitse turhautua sanastoni puutteisiin. Eräänä talvisena päivänä kävin kukkakaupassa ostamassa kukkia puolisolleni. Kysyin myyjältä: ”Mitkä kukat kestävät pakkasta?” Myyjä luetteli erilaisia kukkien nimiä, jotka olivat minulle vieraita. Tarvitsin aikaa sulatella niitä. Myyjä kysyi: ”Do you have more questions?” Hämmästyin, koska myyjä vaihtoi kieltä, vaikka en ollut tehnyt virheitä puhuessani ja olin ymmärtänyt, mitä myyjä tarkoitti. Hän lienee arvellut kielitaitoni olevan puutteellinen ulkonäköni ja hitaan reaktioni perusteella. Päätin, etten enää käy tuossa kukkakaupassa.
Tämänkaltaiset tilanteet saivat minut kysymään: miksi oletetaan, että en pysty kommunikoimaan suomen kielellä?
Suomenopettajan näkökulma
Minä (Leena Maria) olen opettanut pitkään suomea aikuisille maahanmuuttotaustaisille opiskelijoille. Vaikka tunneilla harjoitellaan tietysti myös puhumista, kehotan usein opiskelijoita jalkautumaan kauppoihin, kirjastoihin ja harrastuksiin, jotta he voisivat harjoitella ja käyttää suomen kielen taitojaan. Usein opiskelijat kertovat yrittäneensä puhua suomenkielisten kanssa suomea, mutta kielen vaihtuneen englanniksi kesken keskustelun. Yritän kuitenkin patistaa opiskelijoita olemaan tiukkoja ja vaatimaan suomenkielisiä käyttämään suomea heidän kanssaan. Tämä ei kuitenkaan ole ollut lainkaan niin helppoa kuin erityisesti aloittelevana opettajana ajattelin.
Kun opetin suomen kieltä ja kulttuuria yliopistolla, eräs vaihto-opiskelija tuli keväällä vaihtovuoden viimeisinä päivinä luokseni kyyneleet silmissä. Hän oli pettynyt, koska hän ei ollut saanut puhua vaihtovuoden aikana suomea – suomenkieliset olivat aina vaihtaneet kielen englantiin. Mitä enemmän näitä kertomuksia kuulin, sitä enemmän aloin ymmärtää, että suomenoppijat eivät voi yrittää aina kovemmin ja olla tiukempia, vaan muutoksen tulisi tapahtua suomenkielisten keskustelukumppaneiden asenteissa.
Kun suomi vaihtuukin englantiin
Eräs tärkeimpiä syitä opiskella uutta kieltä on muuttaminen uuteen maahan. Maassamme onkin yhä enemmän muualta tulleita ihmisiä (Suomen virallinen tilasto, 2020), jotka haluavat puhua suomea eri vuorovaikutustilanteissa. Kielitaito on olennaisimpia uuteen yhteiskuntaan sopeutumisen välineitä, ja sillä on suuri merkitys niin sosiaalisten suhteiden solmimisen kuin työllistymisenkin näkökulmasta. Suomessa monet työnantajat edellyttävät hakijoilta suomen kielen osaamista ja osa edellyttää, että kielitaito on hyvä. Suomen kielen käyttömahdollisuudet eri tilanteissa ovatkin tämän vuoksi Suomeen muuttajalle olennaisen tärkeitä, etenkin jos hän ei osaa äidinkielensä lisäksi muita kieliä kuin suomea.
Käytännön esteeksi suomen puhumiselle voi kuitenkin nousta englannin suuri vaikutus. Suomessa, kuten monissa muissa länsimaissa, englanninkielisen kulttuurin laaja levinneisyys ja kansalaisten keskimäärin hyvä englannin kielen taito ovat saaneet aikaan tilanteen, jossa englantia pidetään ”kaikkien” osaamana kielenä. Tämän vuoksi keskustelutilanteissa, joissa toisen puhujan ei oleteta puhuvan suomea ensikielenään, suomenkieliset saattavat helposti vaihtaa keskustelun kielen englantiin riippumatta siitä, millä kielellä keskustelu aloitettiin. Tällaista kielen vaihtamista voivat motivoida monet seikat: vaihtamista voidaan pitää kohteliaana, se voidaan nähdä keinona helpottaa ja nopeuttaa keskustelun tavoitteen saavuttamista tai siihen saatetaan suhtautua mahdollisuutena harjoitella itse englannin käyttöä.
Keskustelun kieli saattaa helposti vaihtua englantiin riippumatta siitä, millä kielellä keskustelu aloitettiin.
Joillekin suomenoppijoille englanti voi esimerkiksi asiointitilanteissa olla tärkeä tukikieli, joka helpottaa arjessa pärjäämistä etenkin Suomessa asumisen alkuvaiheessa. On kuitenkin syytä huomata, että englannin kielen taito on jakautunut maantieteellisesti hyvin epätasaisesti. Tämä on luonnollistakin, koska englanninpuhujia arvioidaan olevan maailmassa vain noin 1,4 miljardia, alle viidennes maailman 7,7 miljardista asukkaasta. Niinpä myös Suomeen muuttavien englannin osaaminen vaihtelee suurestikin.
Sisäministeriön arvion mukaan Suomeen voi Ukrainan sodan takia tulla 40 000 – 80 000 ukrainalaista hakemaan kansainvälistä suojelua. Verrattuna muihin eurooppalaisiin heidän englannin taitonsa on alle keskitason. Englannin osaamisessa on suuria eroja myös monien Afrikan ja Lähi-idän maiden sekä Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä (EF English Proficiency Index, 2021). Englantiin vaihtaminen ei siis välttämättä aina helpota vuorovaikutusta Suomeen muuttaneiden kanssa. Harkitsematon kielen vaihtaminen voi olla jopa haitaksi suomea opiskelevalle, koska tuolloin kieltä ei pääse harjoittelemaan.
Keskustelun kielen vaihtamisella on myös sosiaalisia vaikutuksia. Kun ensikielinen puhuja päättää yksipuolisesti vaihtaa keskustelun kieltä, hän asettaa kielenoppijan epätasa-arvoiseen asemaan ja korostaa tämän ulkopuolisuutta. Ulkopuolisuus korostuu erityisesti tilanteissa, joissa kielenoppija kokee vaihdon tapahtuneen esimerkiksi ulkonäkönsä, nimensä tai muun kielitaitoon liittymättömän asian takia. Tällainen ensikielisen puhujan – mahdollisesti täysin tiedostamaton – jaottelu ”meihin” ja ”muihin” haittaa Suomeen muuttaneen ihmisen kotoutumista ja synnyttää negatiivisia kokemuksia. Edellä esitetty vaihto-opiskelijan kokemus on yksi niistä. Nämä saattavat pahimmillaan johtaa jopa siihen, ettei tänne muuttanut halua jäädä Suomeen, koska kokee olonsa ulkopuoliseksi.
Tasku-hanke
Edellä kuvatut ongelmat eivät ole uusia. Maisa Martin on jo vuonna 2008 kirjoittanut aiheesta Kielikellossa ja kertonut huomionsa siitä, että suomalainen valitsee herkästi englannin, jos kuulee puhuttavan vieraalta kuulostavaa suomea. Myös tumma ihonväri voi saada aikaan saman reaktion.
Noin kymmenen vuoden takainen Puhu minulle suomea -kampanja toi suuren yleisön tietoisuuteen ensikielisen puhujan roolin kommunikaatiossa ja sen, että on tärkeää antaa kielenoppijalle mahdollisuus puhua suomea. Samoja ongelmia on siis korostettu jo ainakin vuosikymmen sitten, mutta vaikuttaa siltä, ettei muutosta juuri ole tapahtunut. Äidinkieliset suomenpuhujat tekevät edelleen usein yksipuolisia päätöksiä vuorovaikutuksessa käytettävästä kielestä vastapuolen ääntämisen ja ulkonäön perusteella ja tarjoavat valitettavan usein englantia yhteiseksi kieleksi.
Kohti tasa-arvoisempaa keskustelukulttuuria Suomessa (Tasku) -hanke syntyi, kun omilla tahoillamme kiinnostuimme kielen vaihtamisesta keskustelussa ja tajusimme, että tutkittua tietoa aiheesta on vähän tai tuskin lainkaan. Päätimme yhdessä alkaa tutkia tätä aihetta, koska jos asiaa ei nosteta esiin, mikään ei muutu.
Tasku-hankkeen taustalla ovat edellä kuvatut ja jo kauan aikaa sitten esiin nostetut ongelmat. Hankkeessa tarkastellaan ensikielisten suomenpuhujien vuorovaikutusmekanismeja keskusteluissa suomenoppijoiden kanssa, erityisesti kielenvaihtamista.
Kielenvaihtaminen ei ole vakiintunut termi. Kotilainen ja Lehtimaja (2019) määrittelevät kielenvaihdon kielitaitoon liittyväksi kommunikaatiostrategiaksi, jossa keskustelukumppanit käyttävät toistensa osaamia kieliä vuorovaikutuksen tehostamiseksi. Me korostamme termillä puolestaan sitä, että ensikielisen ja kielenoppijan välillä keskustelun etenemisvastuu ja ongelmista selviäminen näyttäytyy epätasapuolisena. Tasku-hankkeessa olemme erityisesti kiinnostuneita siitä, mitä tapahtuu, kun toinen keskustelun osallistujista yksipuolisesti päättää vaihtaa kieltä.
Lisäksi hankkeessa tarkastellaan suomenoppijoiden omia kokemuksia tilanteista, joissa kieli on vaihtunut, sekä heidän pohdintojaan kielen vaihtamisen syistä. Hankkeen tavoitteena on lisätä tietoisuutta kielenvaihtamisesta ja tukea suomen käytön vakiinnuttamista ensikielisten ja suomenoppijoiden välillä. Tätä kautta voidaan muuttaa keskustelukulttuuria Suomessa tasa-arvoisemmaksi. Tällä tarkoitamme sitä, että suomenoppija saa osallistua suomenkieliseen keskusteluun tasavertaisena toimijana kielitaitotasostaan tai ulkonäöstään riippumatta.
Miksi kieli vaihtuu?
Teetimme helmikuussa 2022 verkkokyselyn ensikielisille suomenpuhujille selvittääksemme heidän käsityksiään kielenvaihtamisesta keskusteluissa suomenoppijoiden kanssa. Kysely sisälsi monivalintakysymyksiä ja tilaa myös avoimille vastauksille. Kyselyyn osallistui 358 vastaajaa. Yli 90 prosenttia vastaajista oli edellisen puolen vuoden aikana puhunut suomenoppijan kanssa, ja suurella osalla keskustelukieli oli vaihtunut suomesta englanniksi.
Vastoin odotuksia kielenvaihtaminen ei useinkaan johtunut esimerkiksi kohteliaisuudesta suomenoppijaa kohtaan. Sen sijaan vastauksista nousivat yhdeksi syyksi vuorovaikutuksen ongelmat: ensikieliset puhujat kuvasivat tilanteita, joissa asian ymmärtäminen oli tärkeämpää kuin keskustelussa käytetty kieli. Usein vastauksista kävi ilmi myös, että englannin käyttö koettiin tehokkaammaksi tai helpommaksi kuin suomen käyttö. Keskustelukieli saattoi vaihtua englantiin siis vaikkapa ensikielisen puhujan oman mukavuudenhalun vuoksi.
Kyselyssä nousi kuitenkin esiin, että usein keskustelun kieli vaihtui suomenoppijan pyynnöstä tai yhteisestä päätöksestä; kielen vaihtaminen ei siis vaikuttaisi aina olevan ensikielisen puhujan yksipuolinen päätös. Toisaalta joka kolmas ensikielinen suomenpuhuja vaihtoi kieltä suomesta englantiin yksipuolisesti tekemänsä kielitaitoarvion perusteella. Tästä herää kysymys, kuinka paljon asiaan vaikuttaa se, miltä suomenoppija kuulostaa ja miltä hän näyttää.
Kyselyn vastaajat edustivat korkeasti koulutettuja suomalaisia, ja kielenvaihtamista tulisikin tutkia lisää isommalla otoksella, joka edustaisi paremmin suomenkielistä puhujayhteisöä. Hankkeessa on seuraavaksi tavoitteena toteuttaa muokattu kysely suuremmalle ensikieliselle vastaajajoukolle (n = noin 1 000) sekä tehdä vastaava kysely suomenoppijoille.
Tutkimuksemme tulokset eivät suoraan vastaa siihen, miksi kieli vaihdetaan suomesta englanniksi. Ne kuitenkin näyttävät vahvistavan näkemystä siitä, että osa ensikielisistä tekee hyvin nopeasti oletuksen puhujan huonosta kielitaidosta tai halusta puhua suomea, ottamatta siitä todellisuudessa selvää. Tasa-arvoisen vuorovaikutuksen onnistumiseksi ensikielisten suomenpuhujien ei pidä piiloutua selitysten taakse. Pystymme muuttamaan puhettamme selvemmäksi ja kuuntelemaan erilaiselta kuulostavaa suomea, jos vain haluamme.
Kirjoittajat ovat Tasku-hankkeen kielentutkijoita fonetiikan, suomen kielen ja logopedian aloilta.
Lähteet
EF EPI. EF English Proficiency Index. 2021. (pdf) https://www.ef.com/assetscdn/WIBIwq6RdJvcD9bc8RMd/cefcom-epi-site/reports/2021/ef-epi-2021-english.pdf(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kotilainen, Lari – Lehtimaja, Inkeri 2019: Kielenvaihto monikielisissä kokouksissa – osallistujien kielitaito ja vuorovaikutuksen sujuva eteneminen. – Puhe ja kieli 39 s. 221–239. https://doi.org/10.23997/pk.76602 (avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Martin, Maisa 2008: Puhu suomea! Oppijan kielestä ja kielipolitiikasta. – Kielikello 2/2008. https://www.kielikello.fi/-/puhu-suomea-oppijan-kielesta-ja-kielipolitiikasta(avautuu uuteen ikkunaan)
Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestörakenne. 2020. Helsinki: Tilastokeskus. https://www.stat.fi/til/vaerak/2020/vaerak_2020_2021-03-31_tie_001_fi.html(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)