Rakkaudella – tavan adessiivista

”Minä olen aina lämmöllä, kunnioituksella ja kiitollisuudella suhtautunut lapsuuteeni.” F. E. Sillanpää

Suomen adessiivisijalla (-lla, -llä) on eräitä käyttötapoja, joita ei ole muilla ulkopaikallissijoilla. Se voi ilmaista aikaa (aamulla, kesällä), omistajaa (Pekalla on pallo), välinettä (kaivaa lapiolla, ostaa sadalla eurolla¹) tai keinoa (tulin autolla, elää pelkällä ilmalla). Keino ja väline ovat usein lähellä toisiaan (kaivaa lapiolla, tulla autolla)

Adessiivia käytetään jonkin verran myös ilmaisemassa tekemisen tapaa (siis miten jotain tehdään), mikä saattaa olla välillä hyvin lähellä keinon tai välineen ilmausta. Esim. keittää avotulella voi ilmaista keittämisen keinoa tai välinettä mutta jossain määrin myös tapaa, kypsentää miedolla lämmöllä viittaa jo selvästi kypsentämisen tapaan. Tekemisen tavasta on kysymys myös seuraavissa: kasvattaa kovalla kädellä, kirjoittaa selvällä käsialalla, laulaa kirkkaalla äänellä, kulkea koko matkan samalla nopeudella (nopeudella 100 km/t), tulla kovalla vauhdilla, syödä kunnolla, oltiin koolla joukolla, ääni tulee viiveellä. Tällaiset tavan adessiivin käyttötavat asetetaan melko harvoin kyseenalaisiksi.

Sen sijaan on joukko adessiivi-ilmauksia, joiden käyttöön tavan adverbiaalina on kielenhuollossa pitkään suhtauduttu torjuvasti. Sellaisia ovat olleet monet fraaseiksikin kiteytyneet ilmaukset, esimerkiksi seuraavat: kehitys todettiin tyydytyksellä, asiantuntemuksella laadittu juttu, luin sen kiinnostuksella, tehdä työ huolella, päätöstä tervehdittiin ilolla, tutkia adessiiveja innolla, jättää tarkoituksella mainitsematta, ryhtyä tarmolla työhön, suhtautua tietoon varauksella, ei tiedetä varmuudella, muutos vietiin läpi vauhdilla. Näissä on nähty vieraiden kielten, lähinnä ruotsin med-rakenteen, vaikutusta tai suorastaan ”kaavamaista kääntämistä”, niin kuin useissa ilmauksia kritisoivissa ohjeissa huomautetaan. (Sama kai koskee edellisen kappaleen hyväksyttäviä esimerkkejä!)

Millaisia ohjeita tavan adessiivista on annettu?

Kieliopit ja oppaat. Monet kielenkäytön ohjeet siirtyvät miltei sellaisinaan oppaasta toiseen. Perusteita tutkittaessa lähdetään usein E. N. Setälän teoksista. Setälän Suomen kielen lauseopista (1880) löytyy adessiivien käsittelyn kohdasta toteamus, että adessiivi ilmaisee ”Tapaa, miten tekeminen tapahtuu; esim. Armelias auttaa ilolla; Puhu kovalla äänellä; Sen tein mielelläni, ehdollani, tahdollani”. Setälä esittää aivan neutraalisti, että tällainenkin tavan ilmaisutapa suomen kielessä on. Esimerkeistä vain ensimmäinen kuuluu niihin adessiivitapauksiin, joita myöhemmin on alettu neuvoa kartettaviksi.

Useimpien edelleenkin voimassa olevien kielenhuolto-ohjeiden lähde on E. A. Saarimaan Kielenopas (1947). Sieltä periytyy myös ohjaileva suhtautuminen tavan adessiiveihin, monia esimerkkejä myöten. Itse asiassa jo oppaan 1930 ilmestyneessä ensimmäinen laitoksessa Hyvää ja huonoa suomea on esitetty sama ohje, osin samat esimerkitkin. Näistä oppaista näyttää periytyvän myöhempiin ohjeisiin myös epätarkkuus esimerkkien valinnassa: tavan adessiivin kanssa niputetaan merkitykseltään sekalaisia adessiivi-ilmauksia. Ainakin esimerkit kulkea tyhjällä vatsalla, kääntyä puoleen avunpyynnöllä, aikomuksella, sai eron päivämäärällä ilmaisevat muuta kuin tapaa, nimittäin tilaa, keinoa tai tarkoitusta.

Olen käynyt läpi tavan adessiivista annetut ohjeet Saarimaan Kielenoppaan tärkeimmistä seuraajista, Osmo Ikolan Suomen kielen käsikirjasta 1968 (myöh. Nykysuomen käsikirja, nyk. Nykysuomen opas, 2000), Terho Itkosen Kielioppaasta 1982 (adessiivin kohtaa on uudistettu 1997) ja Paavo Pulkkisen Asiasuomen oppaasta 1969. Otin mukaan myös Matti Sadeniemen artikkelin (Virittäjä 1963, s. 198). Mukana tarkastelussa on lisäksi Aarni Penttilän Suomen kielioppi (1957).

Mainittujen lähteiden ohjeet tavan adessiivista noudattavat hyvin samantapaista kaavaa. Kaikissa esitetään esimerkkejä kartettavista tavan adessiiveista ja neuvotaan, miten ne voidaan korjata. Kaikissa todetaan myös, että eräät tavan adessiivit ovat hyväksyttävämpiä kuin muut.

Kartettaviksi esitetään useissa ohjeissa seuraavat ilmaukset: aikomuksella, antaumuksella, asiantuntemuksella, (sillä) erotuksella, hellyydellä, ilolla, jännityksellä, kaipauksella, karvaudella, kiitoksella, kunnioituksella, lämmöllä, (hyvällä, huonolla) menestyksellä, mielenkiinnolla, (sillä) seurauksella, surulla, tarkoituksella, todennäköisyydellä, tyydytyksellä, uteliaisuudella, varauksella, varmuudella.

Aarni Penttilä esittää kieliopissaan (1957) tavan adessiivista runsaasti esimerkkejä ja pohtii myös niiden hyväksyttävyyden rajoja: ”Niissä tapauksissa, joissa jokin ad:n ed. luetelluista merkityksistä on tavan ad:n lähtökohtana (kuten esim. katsoa pahalla silmällä, antaa runsaalla kädellä, korjata suurella vaivalla), tavan ad. on vaivattomasti käytettävissä.” Sitten hän toteaa: ”Sen sijaan ne tapaukset, joissa ruotsi luultavasti on ollut esikuvana, eivät aina ole yhtä sujuvia. – – Sen vuoksi yritetään yleensä välttää muutamia käytäntöönkin päässeitä adessiiveja ja korvata ne aidolla ja väärinkäsitystä ehkäisevällä ilmauksella.” Esimerkkeinä hän mainitsee mm. surulla > surren; kunnioituksella > kunnioittaen, kunnioittavasti; uteliaisuudella > uteliaasti, uteliaana; varmuudella > varmasti.

Osmo Ikolan Suomen kielen käsikirja (1968) toteaa: ”Tavan ilmaisimena adessiivi on aidossa suomen kielessä melko harvinainen. Vieraiden mallien vaikutuksesta se kuitenkin on suhteettomasti levinnyt. Tällainen adessiivin leviäminen suomen kielelle ominaisten ilmaisutapojen kustannuksella sekoittaa kielen ilmaisujärjestelmää. Siksi olisi torjuttava adessiivin laaja käyttö tavan ilmaisimena.”

Ikolan oppaan nykyversiossa (2000) sanontaa on lievennetty: ”Adessiivilla voidaan ilmaista myös tapaa, vaikkakin tämä käyttö on vieraiden kielten vaikutuksesta tarpeettomastikin levinnyt. Usein on syytä ennen tavan adessiiviin turvautumista miettiä, olisiko käytettävissä jokin muu, suomalaisemmalta tuntuva ilmaus.” Esimerkkien ilolla, menestyksellä ja mielenkiinnolla jälkeen todetaan samassa kappaleessa: ”Usein tällaisia adessiiveja voidaan pitää myös keinon tai välikappaleen ilmaisimina, ks. ed. kohtaa.” Siellä taas ilmoitetaan: ”Keino tai väline voi olla myös abstraktinen, esim. ilme tai mielenliike: Hymyyn vastataan hymyllä. Saku Koivu selviää loukkaantumisestaan lähes säikähdyksellä. Suurella vaivalla sain veneen vesille.”

Terho Itkosen Kielioppaassa (1982) ilmoitetaan varsin kategorisesti: ”Adessiivi ei suomessa yleensä ilmaise tekemisen tapaa.” Vasta kuudennessa painoksessa (1997) ilmausta on lievennetty: ”Varsinkin med, mit, with -rakenteiden vaikutuksesta käytetään usein ns. tavan adessiivia seuraavanlaisissa ilmauksissa, jotka ovat korvattavissa luontevammilla: varmuudella par. varmasti – –.”

Edellisiä hyväksyttävämpiä adessiivitapauksia nostetaan ohjeissa myös esiin. Jo Saarimaa esittää niitä: ”Jos adessiivissa olevalla tapaa ilmaisevalla substantiivilla on adjektiiviattribuutti, ilmaus käy paremmin laatuun. On joukko sellaisia vakiintuneita tavan adverbiaaleja kuin vähällä vaivalla, suurella vaivalla, hyvällä menestyksellä. Mutta tällöinkin on usein olemassa luontevampi ja aidompi toisenlainen ilmaisutapa.” Saarimaan mainitsemat kaksi tavan adessiivien hyväksyttävyyden kriteeriä, määritteellisyys ja vakiintuneisuus, toistuvat myöhemmissäkin ohjeissa:

Sadeniemi 1963: ”Eräissä tapauksissa käännöslainana saatu adessiivi-ilmaus on niin vakiintunut, että se on jo arvostelulta turvassa: jonkun avulla, johdolla, luvalla, suostumuksella, sillä ehdolla, tehdä jotakin hyvällä omallatunnolla”. – Sanoista ”arvostelulta turvassa” voitaneen päätellä jotain Kielitoimiston pitkäaikaisen johtajan omasta suhtautumisesta tavan adessiivin tiukkaan torjuntaan.

Itkonen 1997: ”Eräissä muissa tapauksissa tavan adessiivi on toisaalta paikallaan. Idiomaattisia ja täysin käypiä ovat esimerkiksi sovinnolla, helpolla, kunnolla. Vakiintuneita ovat varsinkin monet ilmaukset, joissa adessiiviin liittyy adjektiiviattribuutti. Esim. monella tavalla, suurella vaivalla (vaikka mieluummin vaivalloisesti kuin pelkkä ”vaivalla”), kovalla kiireellä (vaikka ilman attribuuttia kiireesti) – –.” Itkosen Kielioppaan ensimmäisessä painoksessa (1982) tämä ohje alkaa varovaisemmin: ”Joskus tavan adessiivi on kuitenkin katsottava hyväksyttäväksi ilmaisukeinoksi.” Oppaan neljänteen, tarkistettuun painokseen (1988) on ensimmäisen virkkeen ilmaus ”hyväksyttäväksi ilmaisukeinoksi” muutettu ”luontaiseksi ilmaisukeinoksi”.

Ikola 2000: ”Kuten sanottu, tavan adessiivia on yleensä syytä käyttää säästeliäästi. Toisaalta ei kuitenkaan pidä mennä adessiivin vieronnassa liian pitkälle. – – On sellaisiakin tapauksia, joissa selväkään tavan adessiivi ei ole luontevasti korvattavissa muunlaisella ilmauksella, esim. Työ sujui amerikkalaismallisella nopeudella.” – Ikolan oppaan 1. painoksessa (1968) on ensimmäisessä virkkeessä vahvempi ilmaus: ”on syytä yleensä karttaa”.

Hyväksyttäviksi tavan adessiiveiksi katsotaan edellä esitetyissä ohjeissa yleisesti seuraavat:

jonkun avulla, johdolla, luvalla, suostumuksella, helpolla, kunnolla, sovinnolla; sillä ehdolla, hyvällä omallatunnolla, kovalla kiireellä, täydellä syyllä, monella tavalla, (hyvällä/huonolla) menestyksellä, (suurella/vähällä) vaivalla.

Sanakirjat. Kielenhuollon ohjeita jakavat kielioppaiden lisäksi myös yksikieliset normatiiviset sanakirjat, Kielitoimistossa laaditut Nykysuomen sanakirja (1951–1961), Suomen kielen perussanakirja (1990–1994). Vaikka sanakirjojen ilmestymisen välillä on lähes neljä vuosikymmentä, suhtautumisessa tavan adessiiveihin ei näy merkittävää eroa (vrt. esim. ilmauksia antaumuksella, tyydytyksellä, varmuudella). Se kertoo osaltaan siitä, että kielenhuollon ohjeet ovat pysyneet noina vuosikymmeninä samoina. (Näiden sanakirjojen tarkastelusta enemmän myöhemmin.)

Tavan adessiivin ohjeiden vaikutus kielenkäyttöön

Miten edellä esitellyt kielioppaiden ohjeet sitten näkyvät yleisessä kielenkäytössä? Otan esille pari kuvaavaa esimerkkiä, joista toinen on uudistetusta raamatunkäännöksestä, toinen viime kevään ylioppilasaineista.

Raamattu 1992
Havainnollisen kuvan suhtautumisen muuttumisesta tavan adessiiviin saa vertaamalla Raamatun edellistä käännöstä (v. 1938) nykyiseen (v. 1992). Edellisessä käännöksessä, jota laadittiin 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä, tavan adessiivia esiintyy jonkin verran. Se osoittaa, että kielenhuollon kanta asiasta oli vielä silloin muotoutumaton; Saarimaan Kielenopas, jossa luotiin perusta torjuvalle suhtautumiselle tavan adessiiveihin, ilmestyi vasta 1947.²

Vuoden 1938 käännöksen ilmestymisen jälkeisinä vuosikymmeninä vakiintunut oikeakielisyyskanta näkyy selvästi nykyisessä, 1970-luvulta lähtien valmistellussa käännöksessä. Kielenhuollon luuta näkyy huiskineen tavan adessiiveja varsin reippaasti. (Mainittakoon, että Osmo Ikola oli käännöskomitean pitkäaikainen kielen asiantuntija.)

Olen poiminut edellisestä raamatunkäännöksestä kielioppaiden kartettaviksi leimaamia tavan adessiiveja ja tutkinut, miten niille on käynyt nykykäännöksessä.

Raamatunkäännösten 1938 ja 1992 vertailua:

(Vanhasta käännöksestä löytyi lähes kaksikymmentä ilolla-ilmausta, jotka kaikki on muutettu.)

Kaikki edellisestä raamatunkäännöksestä löytämäni tavan adessiivit on nykykäännöksessä korjattu (?) muunlaisiksi ilmauksiksi. Vaikka muutokset ovat enimmäkseen hyvin ilmaisevia ja sujuvoittavat tekstiä, tuntuu kuin joidenkin adessiivi-ilmausten (esim. ilolla, riemulla, pelolla) olisi menetetty jotain niiden voimasta verrattuna korjattuun ilmaukseen. (Tämä on tietenkin henkilökohtainen tuntemus.)

Ylioppilasaineet, kevät 2003
Varsin mielenkiintoinen kieliaineisto ovat ylioppilasaineet, koska niistä voi päätellä opettajien suhtautumisen tavan adessiiveihin. Poimin keväällä 2003 sensorina lukemistani ylioppilasaineista niitä tavan adessiiveja, jotka opettajat olivat merkinneet virheiksi:

Jotain tavan adessiivien nykykäytöstä kertoo se, että poiminnot ovat peräisin keskitasoisten ja keskitasoa huonompien kirjoittajien aineista. Kaikkiaan ne olivat melko harvinaisia. Opettajat ovat siis onnistuneet hyvin tämän asian opettamisessa.

Uusia tutkimuksia tavan adessiivista

Tavan adessiivista on valmistunut 1990-luvulla pari laudaturtyötä, Sirkka Vänttilän (Oulun yliopisto 1992) ja Heli Laaksosen (Turun yliopisto 2000). Kielenhuollon näkökulma ei niissä ei ole kovin keskeinen, mutta kummassakin sitä sivutaan. Suomen deskriptiivisen kieliopin hankkeen (Helsingin yliopisto ja Kotus), vuonna 2004 ilmestyvän Ison suomen kieliopin, käsikirjoituksesta olen saanut käyttööni tavan adessiiveja koskevan kohdan. Syvällisimmin aiheeseen on kuitenkin paneuduttu Göran Karlssonin tutkimuksessa Suomen kielen tavan adessiivi (1995).

Laudaturtyöt. Sirkka Vänttilä tarkastelee työssään tavan adessiivin semantiikkaa eli merkityksiä. Tutkimuksen lopussa hän tarkastelee tavan adessiivia hieman myös kielenhuollon kannalta.

Vänttilä pyrkii osoittamaan, että adessiivin käyttö tavan ilmauksissa ei ole vain vieraiden kielten (ruotsin) vaikutusta, vaan se on selitettävissä muutenkin. Hän tarkastelee kielenhuollossa yleisesti hyväksyttyjen ja torjuttujen tavan adessiivien rajankäyntiä. Hän toteaa, että hyväksyttävinä pidetään monia ilmauksia, joissa adessiiviin liittyy adjektiiviattribuutti (suurella vaivalla, kovalla kiireellä), vaikka ilman attribuuttia samat ilmaukset (vaivalla, kiireellä) ovat kartettavia. Hän kysyy, miksi näin on, kun esimerkiksi ilmausten vaivalla ja suurella vaivalla merkitys on suurin piirtein sama.

Vänttilä toteaa myös, että kielenhuolto-oppaiden esimerkkien perusteella lähinnä vain substantiiviadessiivien käyttö on torjuttavaa. Hän tarkoittaa niillä adessiiveja, joiden pohjana oleva sana ilmaisee ominaisuutta; niitä ovat mm. lämpö, haikeus, huolimattomuus, kiihkeys, kärsivällisyys, salamyhkäisyys, sitkeys, vastuuttomuus, viisaus ja yksimielisyys. Hän laskee niihin myös sanat into, sisu ja tarmo.

Vänttilä tarkastelee jonkin verran, mitä verbejä esiintyy tavan adessiivin yhteydessä (yleisiä ovat etenkin ajatella, odottaa, suhtautua). Merkittävää tavan adessiivin svetisimisyytösten kannalta on, että hän löytää ilmausta myös kansankielestä. Hän mainitsee muiden tutkimusten esimerkkejä Kokemäen murteesta (kovalla vauhtilla, kauheella rymyllä, mielelläni, suurella vaivalla) ja Säkkijärven murteesta (isäntä niin halulla mänt kaupuntiin, aika rötinällä syyvvä [sioista]).

Heli Laaksonen tarkastelee tutkimuksessaan adessiivimuotoisia ilmauksia yleensä mutta jonkin verran myös tavan adessiiveja. Niiden käyttöä hän vertaa virosta suomeen ja suomesta viroon käännetyistä teksteistä. Laaksonen toteaa, että adessiivi ei ole suomessa sen paremmin kuin virossakaan ensisijainen keino ilmaista tapaa eikä tavan adessiivi ole kummassakaan kielessä kovin yleinen, suomessa kuitenkin jonkin verran yleisempi kuin virossa.

Laaksosella on mielenkiintoinen huomio siitä, että sekä virosta suomeen että suomesta viroon käännettäessä valtaosa alkutekstin tavan adessiiveista suodattuu pois. Yhtenä syynä hän pitää sitä, että virossa tavan ilmaisun sijamuotona esiintyy komitatiivi suunnilleen yhtä usein kuin adessiivi. Siksi suomen (varsinkin määritteetön) tavan adessiivi on vironnettu usein komitatiivilla (vaivalla -> vaevaga; vrt vaivoin). Määritteelliset tavan adessiivit, etenkin jos niissä esiintyy tapaa ilmaiseva sana (samalla tavalla, sillä tavalla, jollain tavalla), on käännetty usein adessiivilla kumpaankin kieleen.

Mutta miksi myös virosta suomeen käännettäessä kartetaan tavan adessiivia? Laaksonen ei sitä kysymystä suoraan esitä, mutta tuntuu selvältä, että siinä on nähtävissä kielenhuollon perinteinen käsitys ja opetus tavan adessiivin kartettavuudesta.

Iso suomen kielioppi. Parhaillaan viimeistellään laajaa deskriptiivisen kieliopin hanketta, joka ilmestyy vuonna 2004 nimellä Iso suomen kielioppi. Koska siinä lähinnä kuvataan kielen ilmiöitä ottamatta kantaa niiden hyväksyttävyyteen, siinä on käsitelty varsin niukasti tavan adessiivia. Näin siitä todetaan:

”Keskeisiin adessiivin tehtäviin kuuluvat lisäksi tavan ja määrän ilmaiseminen. Tavan adverbiaaleina tyypillisiä ovat määritteen sisältävät lausekkeet sekä määritteettöminäkin tunnetta, asennetta tai intensiteettiä ilmaisevat, esim. ilolla, innolla, rakkaudella. Adverbistuneita ovat esim. kiusallaan, helpolla, tarkoituksella, uhalla.”

Adessiiveja käsittelevässä kohdassa on tavasta muutama esimerkki: ”Muistat sanoa kovalla äänellä, että Tahdon.” ”Kuvan taakse on kirjoitettu lyijykynällä, vanhanaikaisen kauniilla ja tasaisella käsialalla Lahden perhe.” ”Lehdistötiedotteet julkaistiin vajaan kolmen kuukauden viiveellä.” ”Pidätystä arvosteltiinkin kärkevyydellä, johon ei – – ole enää totuttu.” ”Talvisodan päättyminen otettiin ilolla vastaan – –.”

Göran Karlssonin adessiivitutkimus

Kielioppaissa on siis säilynyt vuosikymmenien ajan lähes muuttumattomana ohje tiettyjen tavan adessiivien käytöstä. Sanojen joukko on melko suppea; samat esimerkit toistuvat oppaasta toiseen. Ohjeen vaikutus näkyy myös kielenkäytössä (esim. Raamattu 1992, yo-aineet); sen tarkoituksenmukaisuutta ei ole ainakaan julkisesti juuri kysytty. Joitain epäilyksen säröjä on kuitenkin alkanut esiintyä viimeistään 1990-luvulle tultaessa, mistä eräinä merkkeinä lienevät edellä mainitut laudaturtyöt.

Åbo Akademin suomen kielen professori Göran Karlsson, äidinkieleltään ruotsinkielinen, otti vihdoin asian esille: hän ryhtyi eläkepäivinään tutkimaan tavan adessiivista annettujen ohjeiden tarpeellisuutta ja toimivuutta ja julkaisi aiheesta tutkimuksen Suomen tavan adessiivi (Suomi 178. SKS 1995. 99 s.).

Göran Karlsson esittää adessiivitutkimuksensa tavoitteen seuraavasti:

Karlsson jakaa aineistonsa yleisesti hyväksyttyihin ja kielenhuollon arvostelemiin esimerkkeihin tavan adessiiveista. Niitä hän on poiminut sekä sanakirjoista (Nykysuomen sanakirja ja Suomen kielen perussanakirja) että median kielestä (lähinnä Suomen Kuvalehden vuosikerrasta 1987). Sanakirjoista keräämiensä adessiivien hyväksyttävyyden tai huonouden hän päättelee sen perusteella, onko niiden yhteydessä jokin karttamiseen ohjaava merkintä vai ei. Jonkin verran hän arvioi adessiivien hyväksyttävyyttä myös oman kielitajunsa perusteella; siinä hänen ruotsinkielisyytensä tosin jonkin verran rajoittaa tarkkojen tyylivivahteiden tajua.

Hyväksyttäviä tavan adessiiveja
Jo Saarimaa mainitsee kaksi hyväksyttävyyden kriteeriä, määritteellisyyden ja vakiintuneisuuden. Edellä lueteltiin sellaisia oppaissa yleisesti (tai lähes) hyväksyttyjä tapauksia, joissa tapaa ilmaisevalla substantiivilla on adjektiiviattribuutti (suurella/vähällä vaivalla, monella tavalla) tai jokin muu määrite (sillä ehdolla, oppaan johdolla) tai jotka ovat vakiintuneita (helpolla, kunnolla, sovinnolla).

Göran Karlsson esittelee yleisesti hyväksyttävinä myös joukon määritteettömiä tavan adessiiveja, joita hän on kerännyt Nykysuomen sanakirjasta (NS) ja Suomen kielen perussanakirjasta (PS). Ne ovat hänen mukaansa ”enemmän tai vähemmän adverbistuneita muotoja, jotka eivät enää voi saada kongruoivaa attribuuttia”: kilvalla, kunnolla, leikillä, sovinnolla, suosiolla, tarkoituksella, uhalla, urakalla, vängällä ja kerralla.

Karlsson on löytänyt sanakirjoista jonkin verran myös sellaisia tavan adessiiveja, jotka eivät ole ”kangistuneet” adverbeiksi mutta joita ilmeisesti pidetään hyväksyttävinä, koska niiden yhteydessä ei ole merkintää ”paremmin toisin” tms.: Koko nuoren olemuksensa hehkulla. – Tarttua työhön nuoruuden innolla. – He lähtivät kiireellä. – Pelastua onnella. – Vei esityksen läpi rutiinilla. – Tuli portaat alas rytinällä. – Mies souti oikein sisulla. – Tehdas kävi tappiolla. – Käydä tarmolla työhön käsiksi. – Kevät tuli oikein tohinalla. – Jäälautat menivät vauhdilla koskea alas. – Koota vääryydellä omaisuutta.

Karlsson tekee sellaisiakin päätelmiä, että kun kerran NS:n mukaan voidaan ajatella jotakuta vihalla (ilman ”paremmin”-ohjetta), lienee samalla tavalla mahdollista ajatella jotakuta esim. rakkaudella, lämmöllä, myötätunnolla tai sympatialla, vaikka niitä ei olekaan mainittu (ei myöskään PS:ssä).

Karlssonin mukaan tavan adessiiveina esiintyvät ilman attribuuttia myös eräät substantiivisesti käytetyt ja eriasteisesti adverbistuneet adjektiivit. Lähteenä on NS: halvalla (vrt. PS panna halvalla), helpolla, huokealla, ei hyvällä eikä pahalla, kalliilla, todella, vähällä ym.

Sanakirjojen lisäksi Karlsson on poiminut mediakielestä esimerkkejä, joista hänen mukaansa ”kannattaa miettiä, moniko näistä adessiiveista olisi luontevasti korvattavissa paremmalla ja samalla yhtä lyhyellä ja sujuvalla sekä merkitykseltään ja tyylisävyltään täysin adekvaatilla vastineella”. Niitä on muistella kauhulla, toteuttaa maulla, pelata maltilla, edistää ponnella, helliä rakkaudella, palaa roihulla, mahtua sovulla, selvitä säikähdyksellä, toteuttaa tyylillä, seurata viiveellä. – Todettakoon, että useimpiin näistä ilmauksista on totuttu suhtautumaan torjuvasti.

Hyväksyttävinä Karlsson esittää myös joukon fraasinomaisia ilmauksia, mm.: työllä ja tuskalla, väellä ja voimalla, työllä ja vaivalla, taidolla ja sitkeydellä, innolla ja huolella.

Ongelmallisia tavan adessiiveja
Karlsson tarkastelee erikseen niitä tavan adessiiveja, jotka on kielioppaissa yleisesti mainittu kartettaviksi: antaumuksella, asiantuntemuksella, huolella, ilolla, jännityksellä, kiireellä, kohtuudella, kunnialla, kunnioituksella, menestyksellä, mielenkiinnolla, pelolla, rakkaudella, tyydytyksellä, vaivalla, varauksella, varmuudella, ylpeydellä. Hänen mielestään niiden yleisesti esitetty korjaustapa (tav. -sti) ei aina täysin vastaa adessiivi-ilmauksen sisältöä tai tyyliä. Esimerkiksi seuraavista huomautuksista voi kyllä olla samaa mieltä:

Ilolla-adessivin korjaaminen sanoilla iloisesti, iloisena, iloiten, ilomielin jne. ei aina oikein istu: esimerkistä ”Suomi tervehtii ilolla [maiden] etenemistä aserajoituspyrkimyksissä” huomaa, että ne sopivat huonosti muun kuin henkilösubjektin kanssa. Iloisena ym. tuo liiaksi esiin ilon ulospäin näkyviä tunnusmerkkejä. Kiireellä- ilmausta paremmaksi esitetään yleisesti muoto kiireesti. Sanat eivät kuitenkaan ole merkitykseltään aivan yhteneviä. Kiireellä-ilmaus sisältää usein ajatuksen, että toiminta tapahtuu liian ja siten haitallisen nopeasti, hosumalla; tällöin sen vaihtaminen ei ole aiheellista : ”Väyrynen ruttaa sopimuksen: kiireellä tehty ja kehno.” Kunnialla-ilmauksen korvaaminen sanalla kunniakkaasti ’kunniaa tuottavalla tavalla’ käy yleensä hyvin. Se esiintyy kuitenkin myös yhteyksissä, jossa kunnian merkitys on hämärtynyt, esim. ”Yritti selvitä kunnialla ottelun loppuun”; tähän kunniakkaasti ei sovi.

”Suomi tervehtii ilolla [maiden] etenemistä aserajoituspyrkimyksissä.”

Rakkaudella-ilmauksesta Karlsson toteaa lakonisesti: ”Tällä tavan adessiivi tuskin on luontevaa vaihtoehtoa.” Hän esittää myös, että varmuudella-adessiivin korvaaminen varmasti-muodolla muuttaa joskus ajatusta: esimerkissä ”Noottikriisistä voidaan nyt sanoa varmuudella muutamia asioita” varmuudella viittaa esitettävien seikkojen todenperäisyyteen; varmasti korostaa lähinnä sanomisen varmuutta.

Karlssonin mukaan on luonnollista, että kun adessiiville oli kehittynyt keinon ja välineen funktio, sitä alettiin vähitellen käyttää myös läheisessä tavan funktiossa. Hän pitää sitä pääosin omapohjaisen kehityksen tuloksena. Ja vaikka tietyntyyppisille tavan adessiiveille onkin voitu esittää paremmiksi arvioituja vastineita, se ei oikeuta leimaamaan tavan adessiivia yleisesti huonoksi. Eräät adessiivi-ilmaukset ovat sitä paitsi lyhyempiä ja näppärämpiä kuin niiden korjaussuositukset (innolla, vrt. innostuneesti; huolella, vrt. huolellisesti ym.).

Uusi ohje tavan adessiivin käytöstä

Göran Karlssonin tutkimus vaikutti ainakin sen, että sekä Ikola että Itkonen lievensivät kielioppaansa seuraavassa laitoksessa (Ikola 2000, Itkonen 1997) tavan adessiivista antamansa ohjeen sanamuotoa (ks. edeltä). Tutkimus antoi sysäyksen myös sille, että tavan adessiivin ohjeet otettiin 5.2.1996 esille suomen kielen lautakunnassa. Se totesi, että tavan adessiivin käyttö tuntuu olevan lisääntymään päin ja että siihen suhtaudutaan entistä sallivammin. Lautakunta tuli kuitenkin siihen tulokseen, että on syytä vielä tutkia asiaa ennen päätöksentekoa.

Suomen kielen lautakunta otti tavan adessiivin uudelleen esille alustukseni pohjalta 2.12.2002 . Käsittelyä jatkettiin seuraavassa kokouksessa, 22.5.2003. Keskustelussa pohdittiin, miten nyt pitäisi suhtautua niihin syihin, joiden perusteella tiettyjen adessiivien karttamista koskeva ohje on aikoinaan muotoutunut. Todettiin, ettei enää voi vedota adessiivi-ilmausten harvinaisuuteen. Toinen vanha argumentti, viittaaminen ilmausten epäsuomalaisuuteen, lähinnä ruotsin malliin, ei myöskään ole kovin kestävällä pohjalla. Eräät tutkijat ovat löytäneet tavan adessiiville myös omaperäistä murrepohjaa (ks. Vänttilä). Svetisismien mörkö on sitä paitsi monissa muissakin kielikysymyksissä painunut jo taka-alalle.

Olennaisempaa on kysyä, tarvitaanko tavan adessiivia tai onko sen käytöstä jotain haittaa. Edellä on esimerkkejä tapauksista, joissa tavan adessiivilla saadaan ilmaistuksi jokin vivahde, jota sen tavallisella korjausvaihtoehdolla ei saada (ks. antaumuksella, kiireellä). Tavan adessiivi voi siis rikastuttaa kieltä. Joissain tapauksissa tavan adessiivi voi kyllä myös kömpelöittää kieltä tai ainakin tuoda siihen vanhahtavan vivahteen – ehkä siksi, että eräät adessiivit on kielenhuollon toimin saatu jo lähes kitketyksi kielestä (ks. kunnioituksella, asiantuntemuksella).

Keskustelussa tuotiin esiin myös tuo edellä mainittu näkökohta: vuosikymmenien kielenhuoltotyössä on saatu varsin hyvin läpi ohje (ollaan sen argumentoinnista mitä mieltä tahansa), ettei hyvään kieleen kuulu tietynlaisten tavan adessiivien ainakaan runsas käyttö. Siksi kielilautakunnan kannanotossa varottiin, ettei uudelleen hämmennettäisi asiaa, joka on joltisessakin järjestyksessä.

Todettiin, että lautakunta voi varsin pitkälle myöntyä Göran Karlssonin tutkimuksen loppupäätelmän ohjeeseen: ”Tavan adessiivin esittelyssä on riittävässä määrin valaistava sen yleistä hyväksyttävää käyttöä, ja tällöin on sopivassa suhteessa huomioitava myös ne tapaukset, joissa arvostelun kohteina olleet adessiivi-ilmaukset nekin ovat hyväksyttäviä, koska niitä ei voi muilla vastineilla korvata. Sellaiset epiteetit kuin ”hylättävä” ja ”virheellinen” käyvät ilmeisesti tarpeettomiksi, koska adessiivilla nykykielessä tuskin koskaan ilmaistaan tapaa niin oudosti, että näin ankara tuomio olisi aiheellinen. On tietenkin paikallaan jatkuvasti suositella myös tavan muita ilmaisukeinoja, -sti-adverbeja, 2. infinitiivin instruktiivia, essiiviä ym., mutta adessiivin vaihtoehtona ne eivät a priori ole tätä parempia, vaan paremmuus on tapaus- ja tilannekohtaisen harkinnan varassa, koska tyylinäkökohdat näyttelevät omaa osaansa.”

Keskustelussa kävi ilmi, että hyväksyttävyyden tuntu vaihteli myös lautakunnan jäsenten kesken eri ilmauksissa; on siis osin kysymys myös makuasioista. Itse kunkin saama kielenhuollon opetus suhtautumisessa tavan adessiiveihin ja etenkin oppaiden toistamat esimerkkisanat vaikuttavat käsityksiin (ts. huonoiksi leimatut vaikuttavat tosiaan muita huonommilta). Toisaalta monet tavan adessiivit ovat niin vakiintuneita, että kaikkien kielitunne hyväksyy ne helposti (kunnolla, sovinnolla). Todettiin myös se asia, joka oppaissa ja tutkimuksissa oli tullut esiin: attribuutilliset ilmaukset tuntuvat yleensä selvästi hyväksyttävämmiltä ja luontevammilta kuin vastaavat yksittäisilmaukset (suurella vaivalla, vrt. vaivalla).

Lopuksi todettakoon, että vaikka lautakunta teki varsin radikaalin ja historiallisenkin päätöksen kumotessaan tavan adessiiveista kauan vallinneen huolto-ohjeen, ilmaus ”teksti- ja tyylilajin mukaan” on tärkeä näkökohta suhtautumisessa tavan adessiiveihin vastakin. Lauri Kettusen mielipide vuodelta 1949 vaikuttaa varsin nykyaikaiselta ja viisaalta: ”Kiertäköön ne joka tahtoo, ovathan ne tyylikysymyksiäkin.”

¹ Ns. mitan adessiivia (esim. supistaa menoja sadalla eurolla) en ota mukaan käsittelyyn.

² Oppaan ensimmäinen laitos Hyvää ja huonoa suomea ilmestyi jo 1930, mutta tuskin sekään ehti juuri vaikuttaa Raamatun oikeakielisyyskäytäntöihin. Sieltä tosin löytyy ohje myös Raamatun tavan adessiivien huoltamiseksi: ”’Toimikaa pelolla ja vavistuksella, niin että pelastutte’ on uudessakin [?] raamatunkäännöksessä; suomalaisemmin sanoisimme: Toimikaa peläten ja vavisten.” – Tämä esimerkki ja ohje ei päässyt mukaan Kielenoppaaseen.

Piirrokset Irma Nissinen