Norjan suurkäräjät vahvisti vuonna 1990 paikannimilain, joka tuli voimaan vuonna 1991. Tämä laki säätelee paikannimien virallista käyttöä ja eritoten sitä, millaista kirjoitusasua paikannimestä tulee virallisissa yhteyksissä käyttää. Lain mukaan kaikki virallisessa käytössä jo ennestään olevat nimiasut ovat myös hyväksyttyjä kirjoitusasuja, kunnes paikannimelle mahdollisesti ehdotetaan käytössä olevasta nimiasusta poikkeavaa uutta kirjoitusasua. Uusi oikeinkirjoitusmuoto vahvistetaan laissa tarkemmin määritellyn lausuntokierroksen jälkeen. Lopullisen nimipäätöksen jälkeen on uusi kirjoitusasu otettava viralliseen käyttöön esimerkiksi karttanimenä, tienviitoituksessa ja muissakin yhteyksissä, joissa nimeä käytetään.
Norjan paikannimilain 3. § säätelee myös vähemmistökielisten eli saamen- ja suomenkielisten paikannimien virallista käyttöä. Paikannimilain mukaan saamen- ja suomenkielisiä rinnakkaisnimiä tulee käyttää virallisina niminä norjankielisen nimimuodon lisäksi, jos nämä nimet ovat käytössä paikallisen väestön keskuudessa.
Porsangissa on ensimmäisiä kolmikielisiä paikannimiä myös tienviitoissa (kuva Nils Ø. Helander, 2000).
Suomenkielisten nimien oikeinkirjoitus
Pohjois-Norjan suomenkielinen nimistö, kuten tätä nimistöä paikannimilaissa kutsutaan, on kveenien kansanomaista nimistöä, ja näitä suomenkielisiä paikannimiä on Pohjois-Norjan perinteisillä kveenialueilla Yykeästä Varankiin. Suomalaisesta kirjallisuudesta ovat tuttuja esimerkiksi vanhojen kveenikylien ja -alueiden kansanomaiset nimet, mutta tämän lisäksi kylien nautinta-alueilla on myös pienten paikkojen, kuten vaarojen, järvien, jokien, niemien, lahtien, kenttien ja niittyjen, nimiä.
Suurta osaa kansanomaisesta suomenkielisestä nimistöstä ei ole vielä virallistettu. Ennen paikannimilain voimaantuloa karttoihin otetut suomenkieliset paikannimet on yleensä kirjoitettu norjan kielen kirjoitustapaa soveltaen, esimerkiksi Galdiåjœngœ, Gavnisjœrvi, Mostabœ ja Ridagoro. Topografisista kartoista tällaiset nimimuodot on jo korjattu, ja edellä mainitut nimetkin on nyt muutettu kirjoitusasuun Kaltiojänkä, Kaunisjärvi, Mustapää ja Riitakuru. Muissa kartoissa on edelleenkin norjan ortografian mukaan kirjoitettuja suomalaisnimiä, ja näitä vanhoja kirjoitusasuja korjataan vähitellen.
Paikannimilain asetuksissa¹ on tarkemmin määritelty, millaisia periaatteita suomenkielisten paikannimien oikeinkirjoituksessa tulee Norjassa noudattaa. Perusperiaatteena on, että seudun kansanomainen murre otetaan huomioon sekä nimimuodon valinnassa että oikeinkirjoituksessa. Tiettyjä murrepiirteitä kuitenkin normaalistetaan yhtäläisesti koko kveenialueen nimistössä.
Paikannimilain asetusten mukaan seurataan suomenkielisten nimien yhteen ja erilleen kirjoittamisessa sekä yhdysviivan käytössä Suomen suomenkielisten nimien oikeinkirjoitussuosituksia. Seuraavat paikannimet ovat esimerkkejä näiden ohjeiden mukaan kirjoitettavista nimistä: Isonluokanjänkkä, Ala-Kaksoisjärvet, Öystä-Kaalisenvaara, Alainen Rampinjärvi, Ylinen Tunturijoki, Ison Karhuniemen autsi, Palonojan Saarijärvi, Niemen Ellin järvi ja Niileksen Pietarin lantto.
Jyykeästä Yykeä
Kun Norjan paikannimilaki tuli voimaan, perustettiin myös Paikannimien keskusrekisteri (Sentralt stadnamnregister, lyhennetään usein SSR), jota ylläpitää Norjan maanmittauslaitos Statens Kartverk. Tähän rekisteriin ilmoitetaan kaikki nimilain mukaan päätetyt kirjoitusasut, ja nimirekisteriin on myös siirretty maanmittauslaitoksen muista tietokannoista paikannimiä, jotka lain mukaan ovat hyväksyttyjä nimiä. Nimirekisteri sisältää varsinkin topografisten karttojen nimistöä, mutta sen sijaan esimerkiksi taloudellisten karttojen nimistöä ei ole vielä siirretty systemaattisesti tähän rekisteriin. Kuntien käyttämistä ja päättämistä nimistä ei myöskään ole vielä täydellisiä tietoja tässä rekisterissä².
Seuraavassa nimiluettelossa on tavallisimpien kylien ja luonnonpaikkojen suomenkielisiä nimiä sekä niiden rinnakkaisnimiä saameksi ja norjaksi. Suomenkieliset nimet perustuvat niihin kansanomaisiin muotoihin, joita kunkin seudun väestö tuntee ja käyttää. Kaikkia näitä rinnakkaisnimiä ei ole vielä virallistettu, vaan useimmat niistä elävät suullisen perinteen varassa.
Suomalaiseen kirjallisuuteen on vakiintunut joitakin nimiasuja, jotka ovat ainakin nykykielessä epäkansanomaisia, eikä niiden käyttöä nykyisin enää suositeta. Tavallisimpia näistä ovat Jyykeä-alkuiset nimet, joiden sijaan alkaa jo olla vakiintumassa kansanomainen Yykeä-asu. Huomattavaa on, että tähän nimirypääseen kuuluu myös kylännimi Yykeänperä, joka on Skibotn-nimen norjankielinen rinnakkaisnimi. Aiemmin kylän suomenkieliseksi nimeksi suositettiin Markkina-nimeä, mutta nykyisin Markkinalla tarkoitetaan yhtä Yykeänperän kylänosaa eikä nimeä siksi tule käyttää koko kylästä.
Luettelossa on mukana myös vanhoja kansanomaisia kylännimiä, joita kyseisen kylän alkuperäinen väestö ei välttämättä nykyisin tunne tai käytä, mutta nimet ovat kansanomaisessa käytössä joko Suomessa tai Ruijan kveenien keskuudessa. Tällaisia nimiä ovat esimerkiksi Venekenttä, Olmavankka, Koutokeino ja Kaarasjoki.
Kaisa Rautio Helander työskentelee Norjassa Saamen ja suomen nimitoimiston sihteerinä.
¹ Norjan paikannimilakiin ja sen asetuksiin voi tutustua tarkemmin Norjan maanmittauslaitoksen Statens Kartverkin kotisivulla osoitteessa http://www.statkart.no/virksomh/forvaltning/navnlov/lovom.html.
² Tietokanta on nyt myös maanmittauslaitoksen kotisivulla Internetissä osoitteessa http://ngis2.statkart.no/norgesglasset/stedsnavn/default.html.