Kukaan ei voi välttyä sanaluokilta. Ne kuuluvat samaan sarjaan kuin kertotaulu, Pohjanmaan suuret joet ja kymmenen käskyä. Kaikki siis tietävät ainakin periaatteessa esimerkiksi sen, että substantiivit viittaavat esineisiin ja aineisiin, sellaisiin kuin kolikko ja mehu, ja että suomen kielessä ne taipuvat luvussa (yksikkö ja monikko) ja sijassa (nominatiivi, genetiivi, partitiivi ja monta muuta).
Tyypillisten substantiivien tarkoitteita voi katsoa ja koskettaa. Kolikko on pöydällä; sen voi ottaa käteen. Mukissa on mehua; sen voi juoda. Kolikon olemus on esinemäinen tai oliomainen. Mehun luonne taas on ainemainen tai substanssimainen. Paitsi olioita ja aineita voivat substantiivien tarkoitteet olla olemukseltaan myös aikaa. Esimerkiksi ajanjaksoon viittaavat sanat, kuten tunti, päivä ja vuosisata, ovat tällaisia.
Monet abstrakteihin tarkoitteisiin viittaavat substantiivit on mahdollista käsitteistää olioksi, aineeksi tai ajaksi: sydämessäni asuu suuri rakkaus (rakkaus on olio, jonka kokoa voi arvioida); minussa on paljon rakkautta (rakkaus on ainetta, jonka määrää voi arvioida); rakkaus kestää ikuisesti (rakkaus on tapahtumista, jonka kestoa voi arvioida). Juuri abstraktiutensa vuoksi tällaisten substantiivien tarkoitteet taipuvat moniin käsitteistyksen tapoihin.
Eri sanaluokkien sanoilla on lauseessa omat tehtävänsä. Substantiivit viihtyvät esimerkiksi subjektin ja objektin roolissa, verbeille lankeaa predikaatin osa. Ei kuitenkaan riitä, että oikean sanaluokan edustaja on oikean lauseenjäsenen paikalla. Usein sanat vaativat seuralaisiltaan tiettyjä semanttisia piirteitä, jotta saataisiin aikaan kunnollinen lause. Jos esimerkiksi yhdistää lauseeksi sanat viikko, syödä ja hypotenuusa, ei lauseen tekeleellä ole juuri käyttöä. Semanttiset ominaisuudet saattavat kuitenkin liittyä myös substantiivien taustalla olevien tarkoitteiden ontologiseen olemukseen eli siihen, ovatko nämä reaalimaailman tarkoitteet esimerkiksi olioita, aineita, tapahtumia, prosesseja vai toimintaa. Myös tällaiset merkityspiirteet on syytä ottaa huomioon sananvalinnassa.
Mitä voi aloittaa?
Lääketieteellisissä teksteissä kirjoitetaan usein lääkkeen aloittamisesta, kun potilas alkaa käyttää jotakin lääkettä tai kun hänelle aletaan antaa sitä:
Lääke aloitetaan 1–2 vuorokautta ennen malaria-alueelle saapumista.
Tällainen ilmaus saattaa kiinnittää huomion: Voiko näin sanoa? Miksei muka voisi? Mikä kaikki on mahdollista aloittaa?
Sellaiset verbit kuin aloittaa, lopettaa ja jatkaa edellyttävät yleensä sitä, että objektin paikalla olevan substantiivin tarkoitteella (sillä, mikä aloitetaan, mikä lopetetaan ja mitä jatketaan) on ajallinen pituus eli kesto, olipa se sitten silmänräpäys, sata vuotta tai jotakin ennalta määräämätöntä. Läheskään kaikkien substantiivien tarkoitteilla ei tällaista kestoa ole. Kolikoita tai mehujahan ei tavata aloittaa – paitsi jos mehu käsitteistetään annokseksi, kuten mehutölkiksi, jonka sisällön kuluttaminen aloitetaan avaamalla pakkaus. Myös verbikantainen substantiivijohdos lääke (< lääkitä) ajatellaan tyypillisesti olioksi (esim. tabletti) tai aineeksi (esim. liuos, salva), joten sillä ei ole ajallista hahmoa. Sen sijaan lääke kertoo välineen kantasanansa lääkitä ilmaisemaan toimintaan: lääkkeellä lääkitään.
Samaa kantaa on toinenkin substantiivijohdos, teonnimi lääkitys. Verbistä muodostetut teonnimet ilmaisevat substantiivimuodossa kantasanansa tarkoittaman toiminnan, prosessin tai tapahtumisen: leikkaaminen (< leikata), hoito (< hoitaa), mittaus (< mitata) jne. Näillä johdoksilla on likipitäen aina ajallinen hahmo – toimintahan tapahtuu ajassa. Siten ne voivat alkaa tai loppua ja ne on mahdollista aloittaa ja lopettaa.
Lääke aloitetaan 1–2 vuorokautta ennen malaria-alueelle saapumista. → Lääkitys aloitetaan 1–2 vuorokautta ennen malaria-alueelle saapumista.
Maksaa kuormittavat lääkkeet lopetetaan. → Maksaa kuormittava lääkitys lopetetaan. ~ Maksaa kuormittavien lääkkeiden käyttö lopetetaan.
Potilaalle aloitettiin suonensisäinen kefuroksiimi. → Potilaalle alettiin antaa kefuroksiimia suoneen.
Voiko kokeita ottaa?
Lääketieteellisten tekstien perussanastoa ovat myös kokeet, tutkimukset ja niitä varten tarvittavat näytteet. Näidenkin sanojen yhteydessä kannattaa miettiä, minkälainen on niiden tarkoitteiden olemisen tapa – ovatko ne olemukseltaan tapahtumista vai materiaa – ja millaisessa seurassa sanat voivat tämän perusluonteen mukaan esiintyä.
Kielitoimiston sanakirja selittää, että koe on jonkin ilmiön, ominaisuuden tms. tutkimiseksi tai määrittämiseksi tehtävä käytännön toimenpide(sarja). Koska kokeella on selvästi tapahtuma- tai prosessiluonne, on luontevampaa puhua kokeen tekemisestä kuin sen ottamisesta. Sen sijaan näyte, esimerkiksi pala kudosta tai tilkka verta, sopii kyllä ottaa, koska se käsitteistetään joko olioksi tai aineeksi.
Potilaasta otettiin laboratoriokokeita sekä kudosnäyte kasvaimesta. → Potilaalle tehtiin laboratoriokokeita ja kasvaimesta otettiin kudosnäyte.
Suomessa otetaan paljon papakokeita nuorilta naisilta. → Suomessa tehdään paljon papakokeita nuorille naisille. ~ Suomessa otetaan paljon papanäytteitä nuorilta naisilta.
Näyte on syytä toistaa, jos tulos poikkeaa selvästi normaalista. → Uusi näyte on syytä ottaa, jos tulos poikkeaa selvästi normaalista.
Myös viljely (esim. bakteerien kasvattaminen elatusaineessa) on tutkimus. Sairauksia diagnosoitaessa otetaan näyte viljelyä varten.
Kun katetri on poistettu, sen kärjestä otetaan viljely. → – – otetaan viljelynäyte.
Oma tapauksensa on vielä biopsia. Lääketieteen termit -sanakirja kertoo, että kyseessä on kudos- tai solunäytteen ottaminen elävästä kudoksesta ja tällaisen näytteen (mikroskooppinen) tarkastelu. Biopsia on siis tutkimus, joka käsittää kudosnäytteen oton ja sen tutkimisen. Se on selvästi prosessi, eikä sitä sen vuoksi voi esim. ottaa. Myös biopsia tehdään, kuten koe.
Kaikukuvausohjauksessa kasvaimesta otetaan biopsiat patologisia tutkimuksia varten. → – – otetaan biopsianäytteet – –.
Voiko elinsiirron saada?
Sekaisin menevät helposti myös siirto ja siirre. Siirto on siirtää-verbistä muodostettu teonnimi. Se tarkoittaa lääketieteen terminä esim. elimen, kudoksen tai solujen siirtämistä leikkauksella elimistön osasta toiseen tai saman tai eri lajin yksilöstä toiseen. Siirto on toimenpide, joka tehdään. Potilaan näkökulmasta siirtoon voi päästä.
Myös siirre-sanan kantasana on verbi siirtää. Siirre ei kuitenkaan ole tapahtuma, vaan se, mikä siirrossa siirtyy. Olemukseltaan siirre on olio (esim. munuainen) tai ainetta (esim. verta). Siirteen voi esim. antaa tai saada.
Elinsiirron saaneet potilaat tarvitsevat elinikäisen hylkimisenestolääkityksen. → Elinsiirteen saaneet potilaat – –.
Maksansiirtoon ohjatuista potilaista lähes puolet sai siirron kuuden kuukauden kuluessa. → – – sai siirteen kuuden kuukauden kuluessa. ~ – – pääsi siirtoleikkaukseen kuuden kuukauden kuluessa.
Maksasolusiirteen saanut potilas voi siirteen jälkeen noudattaa normaalia ruokavaliota. → – – voi siirron jälkeen noudattaa normaalia ruokavaliota.
Voiko ravitsemuksen aloittaa?
Ravita-verbiin pohjautuvilla substantiivijohdoksilla ravinto, ravitseminen ja ravitsemus on kaikilla oma merkityksensä, mutta kielenkäytössä ne menevät helposti sekaisin. Ravinto viittaa elintoimintojen ylläpitämiseen tarvittaviin aineisiin, usein ruokaan. Ravitseminen puolestaan tarkoittaa ravinnon antamista. Hankalin selitettävä on ravitsemus.
Nykyistä yleiskieltä kuvaavan Kielitoimiston sanakirjan mukaan ravitsemus tarkoittaa ravinnonsaantia ja ravinnon hyödyntämistä elimistössä. Vuosina 1950–61 julkaistu Nykysuomen sanakirja määrittelee ravitsemuksen elävän olion ravinnonoton ja sen hyväksikäytön yhteisvaikutukseksi. Lääketieteen termit -sanakirja taas selittää, että kyseessä on ravinnon käyttöön liittyvien toimintojen yhteisnimitys. Tällaisiksi toiminnoiksi sanakirja nimeää ruoan valinnan, ruoansulatuksen sekä ravintoaineiden imeytymisen ja hyväksikäytön elimistössä.
Substantiivijohdokset ravinto, ravitseminen ja ravitsemus menevät kielenkäytössä helposti sekaisin.
Lääketieteen alan kirjoituksissa ravitsemuksen löytää joskus sieltä, missä ravitseminen tai ravinto olisivat odotuksenmukaisia vaihtoehtoja. Sanakirjamääritelmien perusteella esimerkiksi ”ravitsemusliuoksen” tulisi olla ravintoliuos ja ”parenteraalisen ravitsemuksen” puolestaan parenteraalinen ravinto tai parenteraalinen ravinnon anto tai ravitseminen sen mukaan, mitä tarkoitetaan.
Ravitsemusliuos voidaan antaa nenä-mahaletkun kautta. → Ravintoliuos voidaan antaa – –.
Enteraalinen [ruoansulatuskanavan kautta annettava] ravitsemus kannattaa aloittaa mahdollisimman pian. → Enteraalinen ravinnon anto kannattaa aloittaa – –. ~ Enteraalinen ravitseminen kannattaa aloittaa – –.
Potilas sai parenteraalista [muuta tietä kuin ruuansulatuskanavan kautta tapahtuvaa tai annettavaa] ravitsemusta. → Potilas sai parenteraalista ravintoa.
Ravitsemus muistuttaa teonnimeä, mutta sellainen se ei oikeastaan ole, kuten sanakirjamääritelmistä voi nähdä. Ravitsemus ei tarkoita ravinnon annon prosessia, eikä se ole olemukseltaan temporaalinen. Siten sen alkaminen tai loppuminen ei käy päinsä. Toisaalta ravitsemusta ei myöskään ole helppo käsitteistää olion tai aineen kaltaiseksi, niin että vaikkapa sen antaminen tai saaminen olisi luontevaa.
Lopuksi
Kun tavoitellaan täsmällistä ilmaisua, kannattaa pohtia substantiivien taustalla olevien tarkoitteiden olemusta. Tarkkuudella on kuitenkin aikansa ja paikkansa. Huoliteltu teksti edellyttää huolellista sananvalintaa, mutta monissa yhteyksissä ja etenkin puheessa ilmaisu voi hyvin olla vapaampaa. Esimerkiksi papakoe ja papanäyte tarkoittavat yleisessä kielenkäytössä samaa. Juttelukielessä ja tyyliltään arkisessa kirjoituksessa lääkkeenkin voi aloittaa.