Vitsi, vitsi, puujalkavitsi!

Nykysuomen sanakirjan neljännessä osassa (1956) määritellään puujalkavitsi epäonnistuneeksi, ontuvaksi vitsiksi. Lähes 40 vuotta myöhemmin Suomen kielen perussanakirjassa (1992) selite on muutettu: ’huono, naurattamaton vitsi’. Sama merkitys on Kielitoimiston sanakirjassakin (2006). Sanojen merkitykset muuttuvat ja muokkautuvat, ja niinpä sanakirjan verkkoversiossa (2020) on määritelmä ’huono, ontuva vitsi’. Puujalkavitsi voi siis olla usein toistettu vitsi, jonka hauskuus on haalistunut.

Puujalkasukulaisuutta eli puujalkavitsin alkuperästä

Mistä sana puujalkavitsi juontuu? Yksi selitys on lähellä. Kun puujalkavitsi on monesti määritelty ontuvaksi vitsiksi, voisi olettaa, että vitsi ontuu samalla tavalla kuin puujalkaisen ihmisen voi nähdä onnahtaneen eli nilkuttaneen. Mahdollista on sekin, että vitsi voi olla kuiva ja kova kuin puujalka tai puu. Myös Keijo Karjalainen viittaa puujalkaisen ihmisen onnahteluun teoksessaan Puujalalla koreasti (2008). – Minna Pyhälahti on käsitellyt blogikirjoituksessaan vuonna 2020 puujalkavitsien naurattavuutta ja alkuperää (linkki blogiin tämän kirjoituksen lopussa).

Puujalkoja käytetään myös leikeissä ja sirkusakrobatiassa. Toivo Vuorela määrittelee Kansanperinteen sanakirjassaan 1979 nämä puujalat: ’kaksi pitkähköä, jalansijoiksi sopivilla pienoilla varustettua seivästä, joilla voi kävellä’; piena on yhdyskappale. Tuskin näihin leikkivälineisiin liittyy vitsiä, enempää kuin urheilijan puujalkaan eli tavallisimmin jalkapalloilijalle tai jääkiekkoilijalle toisen pelaajan potkusta tai iskusta aiheutuvaan raajavammaan (Kielitoimiston sanakirja 2006, Raevuori 2005).

Myös sotilasslangissa puujalka tunnetaan. Simo Hämäläinen mainitsee teoksessaan Suomalainen sotilasslangi (1963) puolenkymmentä yhdyssanaa (puujalkapataljoona, puujalkapatteri ym.), jotka viittaavat vanhimpiin (ja ontuviin) ikäluokkiin. On vaikea keksiä, mikä vitsi näihin sanoihin liittyisi, varsinkin kun Hämäläisen kirjassa ei ole hakusanaa puujalkavitsi.

Tarjoan uuden selityksen. Etymologisessa nuoruudessani Etelä-Pohjanmaalla, Kauhavalla, me pojat usein vitsailimme tai suoraan sanottuna kiusoittelimme kavereita: ”Sä oot meille sukua, kun sun isäs puujalaka on meirän mettästä!” Minusta siinä on puujalkavitsin alkuperä. Ehkäpä eteläpohjalaiset esi- ja isoisät tai sanakkaat isoäidit piristivät jo 1800-luvulla epäilemättä ankeitakin aikoja heittelemällä vitsejä puujaloista, siis puujalkavitsejä. Tuore sana levisi pohjalaistuliaisina eri puolille Suomea. Hiljan olin 70-vuotisjuhlassa, jossa oikein olan takaa viskeltiin puujalkoja – merkityksessä ’puujalkavitsejä’.

Kotimaisten kielten keskuksen sananparsikokoelmassa on muutamia esimerkkejä puujalkasukulaisuudesta lähinnä Pohjanmaalta.

Isossakyrössäkin vitsailtiin 1934: ”Moomma sev verran sukua jotta sun isäs puujalka om meirän mettästä.”

Naisesta sanottiin Evijärvellä 1934: ”Niinpalio minoon sinuun sukuja, kun sun tummus [= isoäitisi] puujalaka oli meiän metästä.”

Ruovedeltä on tallennettu 1936–37 modernin tuntuinen sanonta: ”Siittä pessee sano puujalaka ja potkas.”

Entäs Elias Lönnrot, ”Suomen suurin mies”, joka oli niin monessa mukana? O. A. Kallio kertoo elämäkerrassa (1902, s. 127), että Lönnrotin omituisia huvituksia oli puujaloilla käveleminen, mitä hän harjoitteli vielä vanhoilla päivillään. Hän ei liene kuitenkaan lohkaissut puujalkavitsejä, niin huumormiehiä kuin olikin. Vuosikymmenten kokemukseni perusteella olen havainnut, että etymologiassa ei aina ensimmäinen ole ensimmäinen – nimittäin sanaesiintymä. Pröystäilemättä rohkenen tutkimuksen tässä vaiheessa sanoa, että puujalkavitsi on pohjalaista huumoria.

Vaikea sana käännettäväksi

Puujalkavitsi osoittautuu perisuomalaiseksi sanaksi, jota on hankala kääntää vieraisiin kieliin. Se ei kuitenkaan ole yhtä fennistinen kuin mämmi, jonka Severi Alanne englannintaa Suomalais-englantilaisessa sanakirjassa vuonna 1919: a dish made [in Finland] of ryemeal, which is mixed with water to a thick consistency, then malted or sweetened by heating it over a slow fire, flavored, baked in the oven in birch-bark baskets, and served with cream.

Tarkastelen seuraavaksi puujalkavitsin esiintymistä eräissä suomalais-muunkielisissä ja muunkielis-suomalaisissa sanakirjoissa sekä digilähteissä. Sanan ikäyksissä olen päähuomion kiinnittänyt suuriin tai keskikokoisiin sanakirjoihin. Niistä on vuosikymmenten mittaan työstetty suppeampia laitoksia (koulu-, käsi-, opiskelu-, pienois- ja taskusanakirjoja).

Suomalais-ruotsalaiset ja ruotsalais-suomalaiset sanakirjat

Suomalais-ruotsalaisissa sanakirjoissa puujalkavitsi näyttää esiintyvän vasta Birgitta Romppasen ym. Suuressa suomi–ruotsi-sanakirjassa vuonna 1997, jossa se on ruotsinnettu ’dålig vits’ eli ’huono vitsi’. Varhaisemmissa sanakirjoissa, esimerkiksi Knut ja Aulis Cannelinin Suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa (1951), ei ole hakusanaa puujalkavitsi, ei myöskään Cannelinien Suomalais-ruotsalaisessa suursanakirjassa (1968).

Ilse Cantellin ym. vuonna 2007 ilmestyneessä Ruotsi–suomi-suursanakirjassa on artikkelissa vits ilmaus en dålig vits suomennettuna ’puujalkavitsi’. Aiemmassa, Göran Karlssonin ym. Isossa ruotsalais-suomalaisessa sanakirjassa (1987) artikkelissa vits on niin ikään sanonta en dålig vits, ’huono vitsi’, mutta ei suomennosta ’puujalkavitsi’.

Suomalais-saksalaiset ja saksalais-suomalaiset sanakirjat

Suomalais-saksalaisissa sanakirjoissa hakusana puujalkavitsi esiintynee ensimmäisen kerran Ingrid Schellbach-Kopran Suomi–saksa-fraasisanakirjassa vuonna 1985. Kysymyksessä on sananmukainen saksannos Holzbeinwitz suomen sanasta puujalkavitsi. Sen sijaan Pekka Kataran Suomalais-saksalaisessa sanakirjassa (1957) ei ole hakusanaa puujalkavitsi, mutta saman sanakirjan laajennetussa ja perusteellisesti tarkistetussa laitoksessa, Kataran ja Schellbach-Kopran Suomi–saksa-suursanakirjassa (1997) se on saksannettuna ’Kalauer; fauler Witz, fader Witz’ eli ’huono vitsi’.

Jarmo Korhonen suomentaa Saksa–suomi-suursanakirjassaan vuonna 2008 Kalauer-sanan sanalla ’puujalkavitsi’. Samoin artikkelissa faul ilmauksen ein fauler Witz suomennos on ’puujalkavitsi’ ja artikkelissa Witz verbikonstruktio faule Witze erzählen on ’kertoa puujalkavitsejä’.

Sanan Kalauer oli suomentanut B. F. Godenhjelm vuonna 1906 mm. selitteellä ’huono kokkapuhe’, A. Wilh. Rankan ja Walter O. Strengin (1918) suomennos on ’mauton vitsi’ ja Lauri Hirvensalon (1963) ’(huono) sanaleikki; kokkapuhe’. Sanan kokkapuhe alku, nykyään harvinainen kokka tarkoittaa tässä ivapuhetta tai kompaa.

Suomalais-englantilaiset ja englantilais-suomalaiset sanakirjat

Ensimmäinen iso suomalais-englantilainen sanakirja on vuonna 1919 Yhdysvalloissa julkaistu V. S. Alanteen sanakirja, jossa on hakusanoina puujalka ja vitsi, mutta ei puujalkavitsiä. Sama on tilanne vajaat 40 vuotta myöhemmin, vuonna 1956 ilmestyneessä Alanteen leksikon uudessa painoksessa. Ilmeisesti ensimmäisen kerran puujalkavitsi on hakusanana Raija Hurmeen ym. Uudessa suomi–englanti-suursanakirjassa vuonna 1984 englanninnoksin ’corny (poor, limping) joke’ eli ’tylsä (surkea, ontuva) vitsi’.

Ensimmäisessä isossa englanti–suomi-sanakirjassa, C. G. Swanin ja Hanna Granströmin Englantilais-suomalaisessa sanakirjassa vuodelta 1904 ei ole mitään huonoon vitsiin viittaavaa, saati puujalkavitsiä. Sama vitsittömyys on Aune Tuomikosken ja Anna Slöörin Englantilais-suomalaisessa sanakirjassa (1939), josta ilmestyi 34 vuoden kuluttua vielä kuudes painos vuonna 1973.

En ole osunut löytämään sellaista englantilais-suomalaista sanakirjaa, jossa olisi hakusanojen corny tai joke yhteydessä ilmaus corny joke suomennoksenaan ’puujalkavitsi’. En niistäkään kirjoista, joissa suomi–englanti-osiossa on hakusana puujalkavitsi, kuten on esimerkiksi Raija Hurmeen ym. Suomi–englanti–suomi-sanakirjassa (2013, 1. painos 2000) ja varhemmin Heikki Särkän Englantilais-suomalais-englantilaisessa yleiskielen käyttösanakirjassa (1992). Eeva Riikosen ja Aune Tuomikosken keskikokoisessa Englantilais-suomalaisessa sanakirjassa 1963 on artikkelissa corny ilmauksen corny joke suomennoksena ’vanha vitsi’. Suuressa englanti–suomi-sanakirjassa (2005) ei ole sanaa puujalkavitsi artikkelissa corny eikä joke.

Suomalais-ranskalaiset ja ranskalais-suomalaiset sanakirjat

Ensimmäinen iso suomalais-ranskalainen sanakirja ilmestyi jo vuonna 1900. Tässä E. S. Yrjö-Koskisen sanakirjassa ei ole puujalkaa eikä vitsiä. Seuraajassa, Jean Perret’n ja Tauno Nurmelan Suomalais-ranskalaisessa sanakirjassa (1944) on hakusanat puujalka ja vitsi, mutta ei myöskään puujalkavitsiä. Kesti nelisenkymmentä vuotta, ennen kuin puujalkavitsi pääsi armoihin: Kari Evelin Suomi–ranska-suursanakirjassa (1985) on ranskannos ’mauvaise plaisanterie’ eli ’huono vitsi’. Myös Jean-Michel Kalmbachin ja Seppo Sundelinin Suomi–ranska–suomi-sanakirjassa (2000) on puujalkavitsi ranskannettuna ’plaisanterie médiocre; blague vaseuse’.

Entä rankalais-suomalaiset sanakirjat? Ensiksi ilmestyi Agathon Meurmanin isohko 790-sivuinen sanakirja jo vuonna 1877 (vain plaisanterie ’pila, ilkku’). Sitä seurasi Edwin Hagforsin suuri Ranskalais-suomalainen sanakirja (1914), jossa mauvaise plaisanterie suomennetaan ’huono, tuhma pila’. Lähes sata vuotta myöhemmin, vuonna 2008, ilmestyi Seppo Sundelinin ja Jean-Michel Kalmbachin Ranska–suomi-sanakirja, jonka artikkelissa vaseux, vaseuse on ilmaisu une blague vaseuse suomennoksenaan ’puujalkavitsi’.

Puujalkavitsi on hakusanana ensisijaisesti suomalais-muunkielisissä sanakirjoissa, joissa se näyttää esiintyvän ensimmäisiä kertoja 1980-luvun puolimaissa. Muunkielis-suomalaisiin sanakirjoihin se vaikuttaisi ilmestyneen vasta 2000-luvun alkupuolella, mutta olen varma, että siitä löytyy varhaisempiakin esiintymiä.

Puujalkavitsi-sanan ensimmäiset esiintymät eräissä sanakirjoissa:​​​​​​​

Puujalkavitsi lehdissä

Milloin sana puujalkavitsi alkaa esiintyä lehdistössä? Helsingin Sanomien digiarkistossa Aikakoneessa on puujalkavitsistä 24 esiintymää, varhaisin niistä niinkin myöhäinen kuin vuodelta 1956. Muissa lehdissä sanaa kuitenkin näkyy käytetyn jo tätä ennen.

Kansalliskirjaston ylläpitämästä Historiallisesta sanomalehtikirjastosta löytyy puujalkavitsistä vain kolme esiintymää, vuosilta 1919, 1928 ja 1943. Varhaisin esiintymä on Etelä-Karjalan nuorisoseuran äänenkannattajassa Nuorisoseurassa vuonna 1919. Nimimerkki V. V. V. osoitti lehden toimitukselle ”Muutamia ajatuksia Suomen Nuorison Liiton kesäkokouksesta”. Hän kirjoitti eräästä puheenjohtajasta, joka asioista poiketen nostatti laumatunteisen kokousjoukon hyvä-huutoihin muutamilla (parempain puutteessa) kertomillaan puujalkavitseillä.

Vuonna 1928 Karjala-lehdessä ilmestyi Jussi Vähäkosken juttu ”Linja-autossa”. Täpötäydessä linja-autossa kirjoittaja lohkaisi: ”Jos saisi ohennetuksi tätä ilmaa. Sekin kun ottaa nyt tilaa.” Hänen kommenttinsa jäi puujalkavitsiksi matkustajien ilmeistä päättäen.

Suomen sotilaskotiliiton rajaseutujulkaisussa ilmestyi vuonna 1943 rajakersantti Harry Päivärinnan kirjoitus ”Karhu, tavallista sorttia!”. Tekstin mukaan ”Puujalkavitsejä sateli, ja Kivisen viikset pyörähtelivät”.

Lopuksi ”kevennys”: Maineikas itävaltalainen psykoanalyytikko Sigmund Freud (1856–1939) kirjoitti vitsologian perusteoksen Vitsi ja sen yhteys piilotajuntaan (1905). Siinä hän ei kuitenkaan mainitse puujalkavitsiä, mutta kylläkin hirsipuuhuumorin.
 

Lähteitä

Sanakirjat

Alanne, Severi 1919: Suomalais-englantilainen sanakirja – Finnish-English dictionary. Superior, WI: Työmies.

Alanne, V. S. (= Vieno Severi) 1956: Suomalais-englantilainen sanakirja – Finnish-English dictionary. Porvoo: WSOY.

Cannelinit 1951 = Cannelin, Knut – Cannelin, Aulis: Suomalais-ruotsalainen sanakirja – Finskt-svenskt lexikon. Yhdeksäs, lisätty ja uudistettu painos. Porvoo: WSOY.

Cannelinit 1968 = Cannelin, Knut – Cannelin, Aulis – Hirvensalo, Lauri – Hedlund, Nils: Suomalais-ruotsalainen suursanakirja – Finsk-svensk storordbok. Porvoo: WSOY.

Cantell, Ilse 2007: Ruotsi–suomi-suursanakirja – Svensk-finsk storordbok. Päätoimittaja Ilse Cantell, toimittajat Anu Hietala ym. Helsinki: WSOY.

Eveli, Kari 1985: Suomi–ranska-suursanakirja – Grand dictionnaire finnois-français. Porvoo: WSOY.

Godenhjelm, B. F. 1906: Saksalais-suomalainen sanakirja – Deutsch-finnisches Wörterbuch. Toinen, uudistettu laitos. Edellinen osa, A–N. Helsinki: SKS.

Hagfors, Edwin 1914: Ranskalais-suomalainen sanakirja – Dictionnaire français-finnois. Helsinki: SKS.

Hirvensalo, Lauri 1963: Saksalais-suomalainen sanakirja – Deutsch-finnisches Wörterbuch. Porvoo: WSOY.

Hurme, Raija – Malin, Riitta-Leena – Pesonen, Maritta – Syväoja, Olli 2013: Suomi–englanti–suomi-sanakirja. Kahdeksastoista painos (ensimmäinen painos 2000). Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Hurme, Raija – Malin, Riitta-Leena – Syväoja, Olli 1984: Uusi suomi–englanti-suursanakirja – Finnish-English general dictionary. Porvoo: WSOY.

Hämäläinen, Simo 1963: Suomalainen sotilasslangi. Ensimmäinen osa, sanasto. Helsinki: SKS.

Kalmbach, Jean-Michel – Sundelin, Seppo 2000: Suomi–ranska–suomi-sanakirja. Helsinki: WSOY.

Karlsson, Göran 1987: Iso ruotsalais-suomalainen sanakirja – Stora svensk-finska ordboken. Kolmas osa, S–Ö. Päätoimittaja Göran Karlsson, toimitussihteeri Brita Löflund, toimittajat Ulla Ekblom ym. Helsinki: SKS.

Katara, Pekka 1957: Suomalais-saksalainen sanakirja – Finnisch-deutsches Wörterbuch. Kolmas, lisätty ja parannettu painos. Porvoo: WSOY.

Katara, Pekka – Schellbach-Kopra, Ingrid 1997: Suomi–saksa-suursanakirja – Großwörterbuch Finnisch-Deutsch. Porvoo: WSOY.

Kielitoimiston sanakirja. 2006. Toinen osa, L–R. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.

Korhonen, Jarmo 2008: Saksa–suomi-suursanakirja – Großwörterbuch Deutsch-Finnisch. Päätoimittaja Jarmo Korhonen, toimittaja Briitta Korhonen. Helsinki: WSOY.

Meurman, Agathon 1877: Ranskalais-suomalainen sanakirja – Dictionnaire français-finnois. Helsinki: SKS.

Nykysuomen sanakirja. 1956. Neljäs osa, O–R. Porvoo: WSOY.

Perret, Jean-Louis – Nurmela, Tauno 1944: Suomalais-ranskalainen sanakirja – Dictionnaire finnois-français. Helsinki: SKS.

Raevuori, Antero 2005: Urheilusanakirja. Helsinki: WSOY.

Rankka, A. Wilh. – Streng, Walter O. 1918: Saksalais-suomalainen sanakirja – Deutsch-finnisches Wörterbuch. Porvoo: WSOY. (Kirjassa painovuosi erheellisesti 1818.)

Riikonen, Eeva – Tuomikoski, Aune 1963: Englantilais-suomalainen sanakirja. Helsinki: Otava.

Romppanen, Birgitta 1997: Suuri suomi–ruotsi-sanakirja – Stora finsk-svenska ordboken. Toinen osa, P–Ö. Päätoimittaja Birgitta Romppanen, toimitussihteeri Nina Martola, toimittajat Ilse Cantell ym. Porvoo: WSOY; yhteistyössä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kanssa.

Schellbach-Kopra, Ingrid 1985: Suomi–saksa-fraasisanakirja – Finnisch-deutsche Idiomatik. Porvoo: WSOY.

Sundelin, Seppo – Kalmbach, Jean-Michel 2008: Ranska–suomi-suursanakirja – Grand dictionnaire français-finnois. Helsinki: WSOY.

Suomen kielen perussanakirja. 1992. Toinen osa, L–R. Helsinki: VAPK-kustannus.

Suuri englanti–suomi-sanakirja – English-Finnish dictionary. 2005. Jyväskylä: Gummerus Kustannus Oy.

Swan, C. G. – Granström, Hanna 1904: Englantilais-suomalainen sanakirja – English and Finnish dictionary. Helsinki: SKS.

Särkkä, Heikki 1992: Englantilais-suomalais-englantilainen yleiskielen käyttösanakirja – English-Finnish-English general dictionary. Helsinki: Otava.

Tuomikoski, Aune – Slöör, Anna 1939: Englantilais-suomalainen sanakirja – English-Finnish dictionary. Helsinki: SKS.

Vuorela, Toivo 1979: Kansanperinteen sanakirja. Toinen painos. Porvoo: WSOY.

Yrjö-Koskinen, E. S. 1900: Suomalais-ranskalainen sanakirja – Dictionnaire finnois-français. Helsinki: SKS.
 

Muut kirjat

Freud, Sigmund 1983: Vitsi ja sen yhteys piilotajuntaan. Alkuteos: Der Witz und seine Beziehung zum Unbewussten (1905). Suomentanut Mirja Rutanen. Helsinki: Love Kirjat.

Kallio, O. A. 1902: Elias Lönnrot. Helsinki: Kansanvalistusseura.

Karjalainen, Keijo 2008: Puujalalla koreasti – Ontuvien vitsien käsikirja. Helsinki: Ajatus Kirjat.
​​​​​​​

Nettilähteet

Helsingin Sanomien digiarkisto Aikakone. Luettu 10/2020. https://www.hs.fi/aikakone/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Kansalliskirjaston Historiallinen sanomalehtikirjasto. Luettu 10/2020. https://digi.kansalliskirjasto.fi/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Kielitoimiston sanakirja. 2020. Kotimaisten kielten keskus. Päivitetty 11.11.2020. Hakusana puujalkavitsi. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/puujalkavitsi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Sananparsikokoelma. Korp-haku. Kielipankki. Hakusana puujalka, luettu 12/2020 ja 2/2021. Korp (csc.fi)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Pyhälahti, Minna 2020: Puujalkavitsien outo tenho. Kotus-blogi 16.3.2020. https://www.kotus.fi/nyt/kotus-blogi/minna_pyhalahti/puujalkavitsien_outo_tenho.33518.blog(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)