Viljelykasvien nimistö (2004) tarjoaa ajantasaistettua tietoa kasvien nimistä tutkijoille, toimittajille ja viherpeukaloille. Nimistöön on otettu mukaan Suomessa viljeltävät koriste- ja hyötykasvit sekä yleisimmät tuontihedelmät. Kasvinimistön tarve onkin koko ajan kasvanut: kun teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1951, siinä oli 14 sivua – nyt sivuja on peräti 200.

Kirjan painotus on erityisesti latinankielisessä nimistössä. Viljelykasvien nimistö ei ole mikään kasvien tunnistamista helpottava puutarhakirja, koska siinä ei ole lainkaan kuvia. Kirjan rakenne on selkeä: alussa on ohjeosio, sitten nimiluettelo ja lopussa hakemistot ja suppeahko kirjallisuusluettelo. Ohjeosio käsittelee kasvien nimeämisperusteita ja antaa kirjoitusohjeita (kasvin suku isolla alkukirjaimella, laji pienellä, esimerkiksi Ribes nigrum ’mustaherukka’). Varsinainen nimistö on noin 130-sivuinen kasvien suvun alkukirjaimen mukaan järjestetty luettelo. Lopussa on kätevä taulukko heimojen nimistä latinaksi, suomeksi ja ruotsiksi. Suomen- ja ruotsinkielinen hakemisto helpottaa kirjan käyttöä – ilman sitä maallikko ei hevin löytäisikään tiettyä kasvinnimeä. Mukavaa lisätietoa antaa yleisesti lajiniminä käytettävien adjektiivien (decorus ’siro’, spicatus ’tähkämäinen’) luettelo, joka toimii samalla pienenä latinan sanakirjana.

Aikaisempiin painoksiin verrattuna uutta on se, että nyt mukana on kosmeettisissa aineissa käytettäviä kasveja, esimerkiksi lääkeaaloe (Aloë vera) ja ylang-ylangina tunnettu rohtoilangia (Cananga odorata). Toinen uusi ryhmä ovat tavallisimmat ulkomaiset puulajit, joita tuotetaan Suomeen puutavaraksi. Näitä ovat muun muassa japaninmagnolia (Magnolia kobus) ja tiikki (Tectona grandis). Kasvien nimissä on ollut paljon variaatiota, koska eri kasvitieteilijät ovat saattaneet toisistaan tietämättä antaa samalle lajille eri nimen. Joskus taas kahdelle lajille on annettu sama nimi. Tällaisissa tapauksissa Viljelykasvien nimistö pyrkii yhtenäistämään käytäntöä niin, että kasvin vanhin tieteellinen nimi palautetaan voimaan, vaikka se tunnettaisiin paremmin jollakin uudisnimellä.

Myös suomenkielisissä nimissä on kirjavuutta. Tässäkin Viljelykasvien nimistö tarjoaa viralliseksi nimeksi vanhinta varianttia. Nimistössä suositetaan käytettäväksi esimerkiksi Nymphaea lotus -kasvista nimeä tiikerilumme uudemman egyptinlootus-nimityksen sijaan. Monen tuntema mimoosa onkin viralliselta nimeltään kulta-akasia (Acacia baileyana). Nimien muutokset johtuvat osittain siitä, että saman suvun lajeilla on syytä olla samantyyppinen nimi. Tekijät toteavat, että vaikka yksittäiset muutokset saattavat joskus harmittaa tai tuntua sekavilta, niiden tarkoitus on lopulta nimikäytäntöjen yhdenmukaistaminen.

Tavalliselle lukijalle uutta voi olla myös se, että viljelykasvien nimet eivät välttämättä noudata samoja sääntöjä kuin luonnonkasvien: jos viljelykasvin alkuperä on tuntematon tai se on moninkertainen risteymä, sukunimeä voi seurata pelkkä lajikenimi ilman lajinimeä. Näin on esimerkiksi useissa kärhöihin kuuluvissa lajikkeissa.

Ella Räty ja Pentti Alanko (toim.): Viljelykasvien nimistö – Kulturväxternas namn.
Puutarhaliiton julkaisuja nro 328. Helsinki 2004.