Kysymys
Mitä eri merkityksiä sanalla koulu on yleiskielessä? Mistä sana on peräisin?
Vastaus
Yleiskielen sanalla koulu tarkoitetaan etenkin alempia opetus- ja oppilaitoksia (a), mutta myös koulujärjestelmää (b), koulurakennusta (c), koulutyötä (d) ja kouluyhteisöä (e).
a) Koulujen talvilomaviikko on eri aikaan eri puolilla maata.
b) Peruskoulu toi yhdeksänvuotisen yhteisen koulutuksen kaikkien ulottuville.
c) Koulun ilmastointia parannettiin.
d) Koulu alkaa monilla jo kahdeksalta.
e) Koko koulu osallistui ympäristön siistimistalkoisiin.
Koulu voi viitata myös muunlaiseen, aihepiiriltään erikoistuneeseen kurssimaiseen opetukseen, niin kuin sanoissa uimakoulu, rippikoulu, autokoulu ja ukulelekoulu. Alle kouluikäisille suunnattuja ovat kerhomainen muskari (virallisesti musiikkileikkikoulu), eskari (esikoulu) ja viskari (viisivuotiaiden varhaiskasvatusryhmä). Mutta jo tätä ennen vauva tai taapero voi joutua vanhempiensa kanssa unikouluun.
Toisinaan koulu-sanaa käytetään myös ’koulukunnan’ merkityksessä kuvaamaan taiteellista, tieteellistä tms. suuntausta. Koulu-sanan eri merkityksiä on kuvattu lähemmin Kielitoimiston sanakirjassa.
Pohjoismaiseen ja ehkä yleisemminkin eurooppalaiseen perinteeseen on kuulunut, että koululla tarkoitetaan etenkin ensimmäisen ja toisen asteen koulutusta. Viime vuosikymmeninä sanan käyttö on kuitenkin laajentunut niin, että koululla saatetaan viitata myös kolmanteen eli korkeakouluasteeseen. Seuraavat esimerkit (f–g) ovat tyyliltään arkisia:
f) Koulua (’yliopistoluentoja’) on etenkin tiistaista torstaihin. (ark.)
g) Tuletko huomenna koululle (’yliopistolle, kampukselle’)? (ark.)
Etenkin korkeakoulu-loppuisten opinahjojen opiskelijoille koulu on jo pitkään ollut luonteva ja lyhyt tapa puhua opinahjostaan. Kenttähavaintojen mukaan puhetavan ovat sittemmin omaksuneet myös monet yliopisto-opiskelijat.
Englanninkielisen mallin ja trendin mukaisesti meille tulivat 1990-luvulla tohtoritason opetusta siivittävät tutkija- tai tohtorikoulut (vrt. engl. graduate school). Nimeämisvaiheessa akateeminen yhteisö kävi kiistaa koulu-loppuisen sanan sopivuudesta. Nykyään tutkijakoulu-sana on vakiintunut yleiskieleenkin.
Monet tutkijakoulut ja tohtoriohjelmat järjestävät erityisiä kesä-, talvi-, kevät- ja jopa syyskouluja. Vuodenajan mukaan nimettyjä oppi- ja harrastemahdollisuuksia tarjoavat myös esimerkiksi ammattikorkeakoulut yhteistyössä kirjastojen ja muiden kulttuurialan toimijoiden kanssa. Kursseja järjestetään koululaisille mutta myös muille aihepiiristä kiinnostuneille.
Mikä sitten on koulu-sanan tausta? Suomen kielen koulu on alkujaan laina ruotsin kielestä; ensiesiintymä on Mikael Agricolan tekstistä vuodelta 1544. Koulu-sanan varhaisia kirjoitusasuja olivat scoulu ja schoulu. Vasta 1800-luvun aikana kirjoitusasuksi vakiintui koulu.
Vastaava ruotsin kielen ilmaus palautunee latinan sanaan schola ’luento, esitelmä; oppilaitos, koulu; koulukunta’ sekä edelleen kreikan sanaan skholē. Kiinnostavaa on, että kreikan sana on tarkoittanut alun perin nimenomaan ’lepohetkeä tai työstä vapaata aikaa’. Myöhemmin merkitys laajeni niin, että sanalla viitattiin myös toimintaan: ’henkinen askartelu lepoaikoina filosofian ja opiskelun parissa’. Tämän jälkeen sana sai vielä merkityksen ’paikka, jossa askarrellaan filosofian ja opintojen parissa lepoaikaan’.
Yhdyssanojen ensiesiintymien tarkastelu antaa viitteitä kotimaisesta kulttuurihistoriasta. Varhaisimpia, jo 1500- ja 1600-luvulla käytettyjä koulu-alkuisia yhdyssanoja suomenkielisissä kirjoituksissa olivat esimerkiksi koulutupa, koulumestari (’opettaja, rehtori’), koulurangaistus ja koulukumppani (’koulukaveri tai -toveri’). Esimerkiksi koulukirja esiintyi kirjallisissa lähteissä vasta 1700-luvun puolivälissä.
Tuoreempia, vasta 1900-luvun lopulla ja 2000-luvulla esiintyviä koulu-alkuisia yhdyssanoja ovat esimerkiksi koulukummi, koulumummi ja -vaari (koulu-ukki), koulukiusaaminen, koulupudokas, koulu-uupumus ja kouluhyvinvointi.
Vaikka esimerkiksi koulukiusaaminen on suhteellisen tuore sana yleiskielessä, ei tämä silti tarkoita, etteikö itse ilmiö olisi esiintynyt jo vuosisatoja sitten, vaikkapa Agricolan aikana.
Kirjallisia todisteita jälkipolville on jäänyt ainakin siitä, että opettajan ja oppilaiden välinen suhde puhutti jo 1600-luvulla. Se on kirvoittanut Turun piispalta Eerik Sorolaiselta kommentin: Teinit pitä skoulumestari cunnioittaman (Vanhan kirjasuomen sanakirja, s.v. koulumestari).
Koulu-sanan ympärille on vähitellen syntynyt myös joukko verbejä: paljon käytetyt johdokset kouluttaa ja kouluttautua, mutta myös verbit koulia, kouliintua ja kouliutua.
Lähteitä
Kielitoimiston sanakirja: www.kielitoimistonsanakirja.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Vanhan kirjasuomen sanakirja: http://kaino.kotus.fi/vks(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Bergman, Bo 2008: Ordens ursprung. Etymologisk ordbok över 2200 ord och utryck. Stockholm: Wahlström & Widstrand.
Häkkinen, Kaisa 2005: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Kolmas painos. Helsinki: WSOY.
Jussila, Raimo 1998: Vanhat sanat. Vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja A–K. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 1992.