Tämän jutun tarkoituksena on kertoa, että läksiäiset, vihkiäiset ja eräät muutkin juhlien nimet kirjoitetaan, kuten tässä on tehty eli ilman j:tä. Näin siitä huolimatta, että lausuttaessa nimissä saattaa ääntyä j:mäinen siirtymä-äänne. – Asia on tässä oikeastaan jo tullut sanotuksi, mutta tarkastelen tätä sanatyyppiä silti vähän pitempään.
Juhlien ja tilaisuuksien nimissä on paljon -iainen- ja -iäinen-loppuisia sanoja. Monia näistä sanoista käytetään vain monikkomuotoisina. Vuotuisten juhlien nimityksiä ovat loppiainen, laskiainen ja pääsiäinen; kirkollisia ihmisen elämänkulkuun liittyviä tapahtumia esimerkiksi ristiäiset, kuuliaiset ja vihkiäiset; koulunkäyntiin ja akateemisiin opintoihin liittyviä vaikkapa nahkiaset, potkiaiset, lakkiaiset, fuksiaiset, lakinlaskiaiset ja kamppiaiset. (Kamppiaisiksi nimitetään joskus leikillisesti tohtorinväitöksen päättäjäisjuhlia, mutta alun perin kamppiaiset tai kampiaiset on tarkoittanut elonleikkuun lopettajaisjuhlaa.) Sitten on vielä vuoden kulusta riippumattomia juhlia, on naamiaisia ja tanssiaisia, tupaantuliaisia ja läksiäisiä ja kaikenlaisten juhlien jälkeisiä rääppiäisiä.
Mutta eivät kaikki -iainen-päätteiset sanat kekkereiden nimiä ole. Monet eläinten nimet – kansanomaiset tai tieteelliset – ovat tätä tyyppiä, esimerkiksi ampiainen, mettiäinen ja sittiäinen, hippiäinen, urpiainen ja viiriäinen tai nahkiainen, nilviäinen ja äyriäinen. Samoin on kasvien nimissä sellaisia kuin karviainen, saniainen ja takiainen. Myös sukunimissä on monia tämän sanatyypin edustajia; esimerkkeinä olkoot nimet Hyytiäinen, Jauhiainen, Parviainen ja Vartiainen.
Sukunimet tai eliöiden nimet eivät ole vaikeita kirjoittaa. Epävarmuutta näyttää ilmenevän vain tilaisuuksien nimien oikeinkirjoituksessa. Tämän selityksenä voisi olla se, että on olemassa myös sellaisia tilaisuuksien nimiä, joiden päätteenä on j:llinen -jaiset tai -jäiset. Tällaisia nimityksiä on iso joukko: hyvinkin kaksi kertaa niin paljon kuin alussa käsiteltyjä -iaiset-loppuisia nimityksiä. Tuttuja sanoja ovat myyjäiset ja arpajaiset, avajaiset ja päättäjäiset, harjannostajaiset ja virkaanastujaiset, kihlajaiset, hautajaiset ja kruunajaiset.
Tämän sanatyypin sanoja muodostetaan sekä verbeistä että substantiiveista. Sanojen kirjoitustapa on sellainen, että e- ja i-vartaloisista verbeistä muodostetaan j:ttömiä substantiiveja. Esimerkiksi verbi tulla : tule|n on e-vartaloinen: siksi siitä syntyy sananmuoto tuliaiset, samoin laskea : laske|n -verbistä laskiainen. Verbi vihkiä : vihi|n on i-vartaloinen; niinpä siitä saadaan j:tön sana vihkiäiset. Substantiiveista muodostetut sanat, sellaiset kuin (lakki →) lakkiaiset noudattavat näistä verbeistä muodostettujen sanojen mallia.
Jos verbin vartalovokaali on jokin muu kuin e tai i – esimerkiksi a, o, u tai ä kuten verbeissä alkaa : ala | n, arpoa : arvo | n, astua : astu | n tai päättää : päätä | n – on tällaisesta verbistä muodostettu substantiivi j:llinen niin kuin alkajaiset tai päättäjäiset. Tällaisia tilaisuuden nimiähän voi tarpeen vaatiessa mielikuvitusta käyttäen luoda uusiakin: ristiäisten sijasta voi viettää ei-kirkollisia nimenantajaisia ja avoliiton voi aikaa vaikka yhteenmuuttajaisilla.
Oikeinkirjoituksen kannalta sopii tässä ottaa puheeksi myös -ias- ja -iäs-loppuiset adjektiivit. Niitä on suomen kielessä puolensataa, ja useimmat sanoista on muodostettu -ele-vartaloisista verbeistä niin kuin esimerkiksi utelias verbistä udella : utele | n. Samanlaisia ovat muun muassa adjektiivit antelias, kohtelias, loistelias, pisteliäs, tuottelias ja yritteliäs. Tällaiset sanat ovat oikeinkirjoitussääntöjemme mukaan j:ttömiä, vaikka murteissa ja vanhassa kirjasuomessa esiintyy myös tämäntyyppisiä -jas-loppuisia sanoja.